Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä siirtyäksesi Serverimaailma kotisivun etusivulle - Click this link to jump to the main page of Timos' Serverimaailmat homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi Mikä vaan tanssii ja soi -sivulle - Click this link to jump to the page of Mikä vaan tanssii ja soi

Antakee anteeksi - Excuse me

Eräänlaiseksi esittelyksi erilaisten anteeksipyyntöjen jaloon aiheeseen tarjoan kuvan - sanotaan nyt vaikkapa Monicasta, jolle on tehty sarja kauneusleikkauksia eräässä teeveesarjassa. Riipputissit on hilattu ylemmäs ja ommeltu olkapäihin, ja samalla Monican mahtavia hinkkejä on hieman pienennetty (monta sataa grammaa läskiä), koska ne nyt olivat varsinaiset ämpärit ennen operaatioita. Silmiä ja suuta tatuoitiin, eli luomia valkaistiin, ja samalla karheaa naamanahkaa hiottiin, ja kuransseerattiin. Kotitehtäväksenne jää arvioida, kummanpuoleisessa kuvassa on se paranneltu Monica -versio, joka esiteltiin ensin baarissa sukulaisille (jotka siellä hurrasivat ja huiskuttelivat käsiään vähä-älyisen näköisinä), ja myöhemmin Monica esiteltiin aviomiehelle (joka tosin oli nähnyt Monican melkein joka päivä sairaalassa). Sanomattakin on selvää, että kyse on amerikkalaisesta hupiohjelmasta, joka ei oikeastaan naurata yhtään. Säälittää vain, koska Monican vankat naamaluut, konkkanenä, ja tihrusilmät pysyivät suunilleen ennallaan. Anteeksi siis meidän kaikkien muiden puolesta. Ei tule lakista takkia. Maailma siis on täynnä turhanpäiväisiä anteeksipyyntöjä, mutta ne ovat tarpeellisia siksi, ettemme menettäisi yöuniamme, ja että meillä olisi hyvä omatunto – siis vähän samaan tapaan kuin osaessamme kerran vuodessa reilun kaupan banaaneja, tai antaessamme roposemme pelastusarmeijan joulukeräykseen. Kuitenkin meidän joukossamme on aina enemmän kusipäitä kuin kunnon hemmoja, ja tietyissä historian tilanteissa kusipäät määräävät aina tietyt ihmiset montun reunalle, tai lakaisevat vihollisiksi katsomiaan ihmisiä rotulilla taivaalle. Tälle asiaintilalle me emme voi yhtään mitään. Mutta huomaa, että kun puhun meistä, en tarkoita tällä itseäni, sillä minä en ole edes kyennyt kusettamaan ketään, eikä minulla ole ollut sellaista valtaa, jolla ihmisiä marssitetaan tuonne tai tänne. Typerinkin puotipuksi on myynyt minulle silkkaa roskaa, ja edes autoa en kykene huollattamaan ettei joku taas vedöä siinäkin välistä. Koska minulla ei ole juurikaan ollut valtaa, ei minun moraalista hyvyyttäni ole voitu koetella mitenkään. Toisaalta minä en ole enää vuosikausiin tehnyt minkäänlaisia käytännön ruokaostoksia, ja suorittanut niihin liittyviä moraalisia valintoja. Minä en anna vähiä rahojani vapaaehtoisesti rahaa minkäänlaisiin ovelta-ovelle -keräyksiin. Mistäpä minä avustusta antaisinkaan, koska minulla ei ole rahaa. Olen köyhä, ja olen siitä ylpeä! Minullehan sitä pitäisi rahaa kerätä? Toisaalta minulla on jatkuva kesä, sillä sanoihan jo muuan mustalaisnainenkin toimittaja Vataselle tämän tarjotessa povauksesta rahaa (Arto Paasilinnan kirjassa Jäniksen vuosi): Poikakulta, eihän kesällä rahaa tarvitse! Poikkeuksena omalle keräyskielteisyydelleni ovat tietenkin sotiemme veteraaneille suoritetut varainkeräykset, koska tiedetään, että ne ovat pian kaikki kuolleet, eikä keruu jatku ikuisesta ikuisuuteen. En tunne lainkaan huonoa omaatuntoa esimerkiksi siksi, että amerikkalaiset pitivät neekereitä orjinaan satojen vuosien ajan, tai että he tappoivat matereella asuvat intiaanit monin eri tavoin. Olivat kekseliäitä – tuhkarokkoisten vaatteitakin käyttivät! Minilla ei myöskään ole huonoa omaatuntoa eurooppalaisten maiden harjoittamasta kolonialismista. Nämä mainitut tahot eivät ole pyyttäneet koskaan anteeksi kolonialistisia tekojaan, eivätkä välleen taida niitä anteeksi pyytääkään. Eivät ainakaan uusnatsit tai republikaanit. Minulla ei siis ole valkoisen miehen taakkaa kannettavanani, koska sitä ei ole minun kannettavakseni annettu. Tietystä, ahtaasta näkökulmasta katsottuna olen sangen itsekäs paskiainen, kuten suurin osa aikamme länsimaisista ihmisistä. Oma suu on lähempänä kuin mikään muu suu. Tietenkin, järjellä ajatellen, meidän kaikkien tulisi pyytää kaikilta anteeksi vähän kaikkea, ja huomioida, visusti se, että yli puolet maailman ihmisistä elää erilaisissa peltihökkeleissä, tai savimajoissa, ja he syntyvät oletusarvoisesti kurjuuteen. Se ei voi olla oikein, ja siinä on meidän tuhomme siemen. Olisi paljon järkevämpää nostaa kaikkien ihmisten elintasoa, ja luoda köyhiinkin maihin selkeä keskiluokka, sillä nämä eivät kapinoi, tai sunnittele kumouksia. Nämä nyt esitetyt anteeksipyynnöt ovat varsin puolinaisia jo siksikin, että korvauksista - tai ylipäätään rahasta - ei puhuta mitään – ihan niinkuin asia olisi pelkällä anteeksipyynnöllä kuitti. Asiat ovat vähän niinkuin uskovaisten ontossa ja ulkokultaisessa elämässä, jossa kaikki väärintekemiset kuitataan anteeksipyynnöllä, ja asia on uskovaisten mielestä sillä selvä – mitään erillisiä sovituksia tai canossanmatkoja ei tarvita. Jumala antaa kaikille kaiken oletusarvoisesti anteeksi, ja maassa on kaikki hyvin. Vai onko sittenkään?

Australian viranomaisten ja poliitikkojen aboriginaaleille esittämä anteeksipyyntö (in Finnish)

Kolonialismilla on aina rumat kasvot, ja eräänä esimerkkinä siitä on se miten australian uudet, valkoiset isännät kohtelivat aboriginaaleja. Nyt ne pyytelevät jo anteeksi. Tavallaan se on jo myöhäistä, koska vahinko on jo tapahtunut, ja mitään ei enää ole tehtävissä. Toisaalta kenellekään vahinkoja kärsineelle ei enää tarvitse maksaa korvauksia. Anteeksipyyntö on siis halpa tapa päästä pälkähästä. Tietenkään me emme tarkasti tiedä miten asiat ovat todellisuudessa menneet, eli oliko kyse tietoisesta kansaosan sorrosta. Ehkäpä jotkut viranomaiset vain koettivat tehdä parhaansa, ja ymmärsivät tekonsa oikeiksi teoiksi. Näin jälkikäteenhän sitä voidaan olla paljon viisaampia. Missään tapauksessa paluuta alkuperäiseen aboriginaalien elämään ei enää ole, ja jos koko länsimainen kulttuuri romahtaisi, tulisivat uudet aboriginaalit, ja loisivat omat, uudet tapansa. Eli se, mikä on tuhottu, ei voi koskaan sellaisenaan palata.

Klikkaa tästä ladataksesi ja kuunnellaksesi autralialaisten poliitikkojen anteeksipyynnön 320 kbps MP3 formaatissa

Papualaisten kannibaalien anteeksipyyntö (in Finnish)

Papujalaenen mies

Lähes jokainen meistä kulahtaneista on kuullut lapsuudessaan radiosta kuunnelman Kannibaalit, joka kuvaa papulaisen heimon tietä normaalin liharavinnon syönnin tielle. Näytelmän loppukohtaus on erittäin vaikuttava, ja siinä savonvoittoisesti murtavat papulaiset pyytävät anteeksi sitä, että söivät lähetyspappeja. Tiettävästi tämä on varsin tottakin, sillä aivan hiljattain muunan Ratu Isoa Tikoca – niminen mies todella pyysi tämäntapaisia asioita anteeksi. En julkaise tässä koko kuunnelmaa, vaan ainoastaan sen loppunousun, eli tämä mainitun anteeksipyynnön, jota mieskuoro säestää kumealla örinällään, naisten väännellessä käsiään tuskissaan.

Klikkaa tästä ladataksesi ja kuunnellaksesi papualaisten anteeksipyynnön 320 kbps MP3 formaatissa

Bill Hayes pyytää anteeksi turkkilaisilta (in Finnish)

Aikanaan tehtiin muuan elokuva, jossa amerikkalaispoika joutui Turkissa kiinni hassiksen salakuljetuksesta, ja tuomittiin siellä vankeuteen. Turkin ja USA:n suhteet olivat noihin aikoihin kai aika huonot, ja elokuva täytti varmaankin sen propagandistisen tavoitteen joka sille oli asetettu. Myöhemminhän amerikkalaiset ovat osoittaneet täysin samantapaisia otteita mm. Guantanamossa, ja eri puolilla maailmaa sijaitsevissa salaisissa vankiloissaan, joten eipä tästä moraalipuolesta sen enempää. Ei ole mikään salaisuus, että monet amerikkalaiset väkivaltaelokuvat ovat melkeinpä armeijan tilaustöitä, ja myös kaupparatsut niistä hyötyvät riihikuivan rahan muodossa. Tiettyjä esineitä valitaan tietoisesti elokuvien rekvisiitaksi, ja samoin markkinoidaan suoran toiminnan ihannetta. Kaikkein simppeleimmässä muodossaan joku Meryl -niminen nainen pukeutuu Pradaan, ja on ilkeä. Tästä on yllättävän lyhyt matka Ramboon, joka on sangen yksinkertainen apukoululainen, joka turvaa omankädenoikeuteen, ja suoraan toimintaan (tehdään ensin, ajatellaan vasta senjälkeen) ja on siihen oikeutettu, koska nyt on sotilas. Näin siis ainakin koetetaan meille vakuuttaa. Toisinaan taas jollakin elokuvamiehellä on yllään jotkut muut killuttimet, joiden myyntiä elokuva vauhdittaa. Nyt tämä Bill Hayes on tullut tunnontuskiin, ja pyytää turkkilaisilta anteeksi, kun tämä viime vuosisadan loppupuolella esitetty Midnight Express -elokuva niin kovin loukkaisi turkkilaisten kunniaa. Olen katsellut tämän elokuvan pari kertaa, ja minusta tuntuu, ettei se ole kovinkaan kaukana todellisuudesta. Sellaisia me ihmiset vain olemme. Ja jos nyt oikein psykopaateiksi heittäydytään, niin minusta parasta tuossa elokuvassa oli se kuivasti rasahtava ääni kun joku ilkeä ylivartija löi takaraivonsa naulakkoon painin tiimellyksessä. Myös se oli hauskaa kun isä saapui lentäen Turkkiin, ja vaikka olikin ihan tavallinen meikämanne, ja kykeni viettämään turkissa viikkokausia, ja käymään jos minkälaisia käräjiä, ja palkkaamaan asianajajan, sun muuta. Puhumattakaan nyt tyttöystävän tissinäytöksistä.

Klikkaa tästä ladataksesi ja kuunnellaksesiBill Hayesin turkkilaisille esittämän anteeksipyynnön 320 kbps MP3 formaatissa