Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland

Olen tehnyt nytten tähän huvikseni jonkinlaisia arvioita eräiden artistien tuotannosta. Mukaan on tullut haalittua kaikenlaista väkeä, ja ketään heistä en katso ihailevani ihan oikeasti. Ovatpahan vain hieman muita mielenkiintoisempia. Minun on todella vaikea ihailla varauksettomasti ketään, sillä senverran paljon olen oppinut varomaan muita ihmisiä - varsinkin varhaiselämäni aika. Kauniina pitämäni ihmiset olivatkin pahoja, ja minulle ei kukaan pitänyt sanaansa. Täytyi olla koko ajan varuillaan, kuten leikittäessä tajuttomuusleikkiä, jossa kaaduttiin taaksepäin, kun rintakehä puristettiin kasaan. Toiset otettiin vastaan, mutta minua ei otettu. Olin sillä tavoin vieras. Itse asiassa en saanut varhaisvuosinani ainuttakaan tosiystävää. Heistä ei jäänyt jäljelle ketään. Kun yksi niistä heitti tässä taannoin veivinsä, sen kokema katkeruus vain lisääntyi, vaikka se kuinka koetti verhota sitä huumorin kaapuun. Tuli taas huomattua, etteivät ihmiset oikeasti kypsy vanhetessaan, vaan pikemminkin kaikki heidän kehnoimmat ominaisuutensa korottuvat kolmanteen potenssiin. Koulussa olin vuosikausia kasassa alimmaisena, kunnes sitten annoin takaisin, ja lisääntynyt voima yhdistettynä älyyn alkoin tuottaa tulosta. Väärinhän sekin kaikki oli, sillä lopulta minuakin viedään kuin pässiä narussa sinne, minne en tahdo. Ylläolevassa kuvassa näet itse moottorisahalla muotoilemani kyrvän, jollainen oli aikanaan joka köyhän kalliolla. Sitä sanottiin myös tontiksi, tai oikeastaan kyrpien rajaamaa aluetta, jos tarkkoja ollaan. Joka miehellä näet pitää olla ihan oma kyrpä. Tämä asetelma kuvastaa myös hyvin sitä, mihin olen pyrkinyt omisssa arvostelmissani, eli luomaan illuusion asiantuntiuudesta, ja uudesta kertomuksesta. Enhän minä, saakeli soikoon, mitään osaa, kuten tiedätte. Ja jollette tiedä, niin sitä pahempi tosiasioille.
Sana idola tarkoittaa harhaluuloa. Pyhagoras loi jopa numeerisen taulukon, johon sana oli kätketty. Kun puhutaan harhaluulosta, tarkoitetaan ihmisen ajattelua harhauttavia rakenteita, joita ei normaalisti tiedosteta, mutta jotka vievät ajattelua ja havaintoa harhaan. Tavanomaisessa nykykäytössä sana idoli tarkoittaa ihannetta, jota esimerkiksi joku artisti edustaa.
Sitten on olemassa erilaisia musiikinlajeja ja muusikkoja, joista saatan pitää ihan oikeastikin. Ainakin tiedän kuunnelleeni aikanaan Afred Tannerin kupletteja, ja vanhaa tanssimusiikkia aina kun siihen tilaisuus tarjoutui – erityisesti A. Aimon ja vastaavien muusikkojen tuotantoa. Myös tangot tulivat tutuiksi. Tämä ei liene erityisen muodikasta, tai coolia, koska kaiken pitäisi olla sitä rokkenrollia – eli niinkuin sitä laulussa sanotaan, että siitä se alkoi se rokkenrolli, ja kärpäslätkällä persuksiin. Kuuntelin 70-luvulla paljon Etelä-Amerikkalaista kansamusiikkia, ja myöhemmin Cajun -musiikkia, ja kaikkea, mitä nyt sanotaan maailmanmusiikiksi. Silloisten ystävien kanssa tuli paljonkin laulettua ja soitettua kaikenlaista. Mihin ihmeeseen ne kaikki hävisivät? Ne ihmiset. No niin. Myös hienompi musiikki kuului suosikkilistalleni, ja valinta niissä tapahtui yleensä niin, että kuulin jossakin radio-ohjelmassa soitettavan jotakin mielenkiintoista, ja senjälkeen menin varaamaan kirjastosta levyn kuunneltavaksi. Levysoitintahan minulla ei ollut ennenkuin sain Philips Juniorit lahjaksi. Siinä oli sellainen 2x2 -wattinen vahvistin, ja itsetehdyt, ja ehdottoman huonot kaiuttimet, mutta kyllä se nyt sai köyhälle opiskelijalle välttää.
Uhrasin runsaasti aikaa luodakseni Windows Live -sivustolleni eräänlaisia arvostelmia laulajista ja bändeistä. Ongelmana siinä oli vain se, että jos nämä asettu kaikkien näkyville, alkoi saada jos jonkinlaista roskapostia, ja kaikki friikit yrittivät ottaa yhteyttä. Kun sitten piilotin laatimani arvostelmat, ei kukaan voinut niitä nähdä ilman kirjautumista palveluun, jos sittenkään. Niinpä päätin lopulta ottaa tiedot talteen ja julkaista ne täällä. Ei näissäkään mitään järkeä ole, mutta missäpä sitä olisikaan.