Jännää Jänhiälässä

Jänhiälän Matti

Moni saattaa ajatella, että laulussa mainittu Jänhiälän Matti olisi sukujaan Matikaisia. No. Nykyisistä Matikaisista suuren osan juuret lienevät kuitenkin Itä-Suomessa Taipalsaaren ja Jääsken kihlakunnissa, mistä vanhimmat merkinnät on löydettävissä Viipurin läänin maakirjasta vuodelta 1543. Tällöin maksoi Taipalsaaren Jänhiälässä, myöhemmän Joutsenon pitäjän alueella veroa Matti Matinpoika, josta vuoden 1546 voudintili käyttää nimimuotoa Mattz Mattz(on) Matin(poi)ka. 1550-luvulta lähtien Matti Matinpoika ja hänen sukulaisensa mainitaan Matikaisina. Tähän voin vain sanoa, että Matikaisista ei ole kyse, vaan eräästä toisesta Matista, joka ei enää asu Jänhiälässä, ja tämä taas ei ollut kovinkaan kummoinen tanssikavaljeeri. Kyse ei ole myöskään siitä Matista, jonka punikit teloittivat Saimaan jäällä kapinan aikoihin. No, olipa tässä sitten kyseessä Matti eli Matti, niin ainahan Matti on laulun arvoinen. Tämän laulun innoittajana on toiminut myös Arvo Toivolan säveltämä ja sanoittama humppa Naisten mies, joka kertosäe kuuluu ”Se on Matti, joka vie kaikki naiset kauneimmat”. Saattaa tietenkin olla, että tämännimisä miekkosia on asuskellut ihan oikeasti Jänhiälässä, mutta tässä ei tarkoiteta heitä. En ole kuitenkaan plagioinut mitään keneltäkään, sillä Matti kuin Matti. Toisaalta viittaan tässä laulussani myös humppaan, jossa hoetaan: ”Humppa, humppa, humppa, tättärää, tättärää, tättärää”. Nämä molemmat humppalaulut ovat täysin perseestä, ja niihin sisältyy sisäänrakenettua, ja tahatonta komiikkaa.

Klikkaa tästä ladataksesi ja kuunnellaksesi Jänhiälän kunniaksi tekemäni biisin Jänhiälän Matti AAC -formaatissa

Googlen Streets View on mainio keksintö niille, jotka vain harvoin matkustavat matkakohteisiinsa konkreettisesti – tai niille, jotka nauttivat kaiken mahdollisen virtuaalisesti. Tarjollahan on syntymää ja kuolemaa, ja kaikkea siltä väliltä. Olen siis yksi niistä jotka mielummin kokoavat tämäntapaisista asioista mielummin pelkkää virtuaalista informaatiota, enkä mene paikalle livenä ja otta sieltä sadoittain huonoja kuvia, joissa pällistelee etupäässä suomalaisia, karvaisia jänhiäläläispallinaamoja. Jänhiälä an sich jää naamoja kuvailemalla kylläkin kuvaamatta. Olkoon tämä siis eräänlainen virtuaalimatka Googlen kuvausauton kyydissä. En ole koonnut tähän kaikkea mahdollista Jänhiälästä, vaan pikemminkin olen koonnut sellaista kuva-aineistoa, jonka kohteiden kanssa olen ollut ainakin jonkinlaisissa tekemisissä. Tästä paatuneinkin jänhiäläläinen kyllä näkee millaisena muut hänet näkevät.

Jänhiälän keskustaa

Jänhiälä on muuan kylä entisessä Joutsenossa, joka nykyisin kuuluu Lappeenrantaan. Olen lukenut Hikipediassa pilailumielessä tehdyn jutun Joutsenosta, jossa esiteltiin nähtävyytenä Joutsenon pilvenpiirtäjä, ja mahtava, kansainvälinen lentokenttä. Jokainenhan tietää, ettei suomalaisissa kylissä ole korkeita rakennuksia – paitsi tietenkin Savitaipaleella, jossa on se kuuluisa Brandenburgin porttikin. Vaikka olen itse asunut Jänhiälässä vain yhden talven ja kesän, niin tohdin silti esittää oman näkemykseni paikasta, ja sen tärkeimmistä nähtävyyksistä. Joku voisi ajatella, ja ajatteleekin, että onpa kaverilla tuossa merkilliset painotukset, mutta ei sen väliä, koska näkemys se on se huonompikin näkemys. Nuori mies muistaa asioita eri tavoin kuin vanhempi, ja tuolloin minua eivät juurikaan kiinnostaneet mahdolliset kyläläisten intrigit, tai kylän mahdollinen historia. Tärkeämpää oli pyörittää mielessään mitä Valtsun kellariravintolassa oli meneillään, ja keskittyä muihin tuonajan Nuoren Wertherin kärsimyksiin. Osa Jänhiälän nähtävyyksistä on sellaisia, etten ole liittänyt niistä kuvaa tähän juttuun, kuten saksanpaimenkoiratalo ja karhukoiratalo, tai alkoholistien asuntolana toiminut vanha kansakoulu, vaikka kyllä tällaisiakin kuvia olisi ollut tarjolla. Ei niitä tässä tarvita kun niissä ei ole paljoa kertomista. En ole myöskään sen tarkemmin yksilöinyt muitakaan taloja, koska en edes tiedä minkänimisiä ihmisiä niissä asuskeli, ja kuka nyt mitäkin kylässä sattui omistamaan. Koska en ole koskaan metsästänyt, jäivät kaikki peijaiset minulta näkemättä – ja tuskinpa olisin edes paikalliseen metsästysseuraan päässytkään kun vanhempieni omistaman tontin pinta-ala oli vain pari hehtaaria, ja tontilla ei ollut puita ihan metsäksi asti. Minun tutustumiseni Jänhiälän kylään ja kyläläisiin oli siis sangen pintapuolista. Moniakaan kylän nähtävyyksistä ei ole enää jäljellä, kuten vaikkapa yhteenkasvaneet nuoret männyt kesämökkitien varrella, siis sen niityn laidassa, jossa oli aikanaan laiduntamassa se lehmä, jonka sorkat muistuttivat keinunjalaksia, koska niitä ei oltu leikattu. Lehmä oli kotoisin talosta, jossa vieraita ei navettaan päästetty, etteivät lehmät silmääntyisi. Kaikenlaista taikauskoa sitä on vielä nykyäänkin! Voi siis sanoa, että monet kohteet ovat, tavallaan, lakanneet eksistoimasta. Tarkastellaan sitten siis sellaisia nähtävyyksiä, josta voidaan löytää ainakin viitteitä tai jäänteitä, joiden perusteella voidaan todistaa, että ainakin tietyt paikat ovat olleet olemassa. Niihnin liittyvät muistikuvat ovatkin sitten oma lukunsa! Jänhiälää julkisesti netissä esiteltäessä on ollut tapana esittää kuvaa kylän keskellä olevasta maitolaiturista, johon on aina kiinnitetty myös ilmoituksia. Todellisuudessahan kyläläiset vain harvoin kokoontuvat maitolaiturilla, joten siinä ilmoittelukin lienee teholtaan vähäistä. Muuten eri kylien ja kuntien kotisivuja luettaessa tulee mieleen, että niissä on lueteltu paljon sellaistakin, muka kylässä tai kunnassa ihmisille tarjolla olevaa, jota ei sitten löydykään jos lähtee niitä etsimään. Tulee tässä mieleeni vaikkapa Hiski Salomaan synnyinpaikka, Tipsalon torppa, joka muistetaan mainita kaikissa muka asiasta tietävissä sivustoissa. Kuitenkin, kun paikkaa lähtee etsimään Kansasniemen Harjunmaasta Google Street -auton kuvista, ei sinne näe edes tienviittaa, joka osoittaisi paikan tarkan sijainnin, ja minäkään en sitä löytänyt, vaikka oli ihan itse Hiskin muistomerkin paljastustilaisuudessa. Mutta Jänhiälän kylän kuulu maitokoppi löytyy Google Street -auton kuvaamasta aineustosta, ja siksi liitänkin sen tähän. Tietenkään kukaan kylän maanviljelijöistä ei enää tuo maitojaankaan tuohon maitokoppiin, mutta se onkin tuossa paikallaan vain kuriositeetin vuoksi, tai siksi, että se on aina ollut siinä. Muistan kuulleeni, että juuri tämän maitokopin kohdalla muuan kesäasukas ajoi autollaan omaa kokoustaan pitävän koiralauman päälle, jolloin useita koiria kuoli - ja merkillepantavaa on se, ettei kukaan kyläläisistä tullut peräämään omaa koiraansa.

Jänhiälän kylän yleiskuvaa

Olen sitä mieltä, että Jänhiälän kylästä löytyy ehkä kaunein näkemäni kylämaisema, ja että se on suorastaan idyllinen. Joku viljelee peltoja vieläkin, ja kylällä on tietty yleisilme, joka on saavutettu ilman pakkoa. Kansalaissodan aikaan punaisilla oli eräässä vaiheessa tukikohtansa Jänhiälän kylässä, ja punaisilla oli täällä muutamia tykkejäkin. Valkoiset ampuivat sodan loppuvaiheessa kylään Rauhasta omilla tykeillään, ja punaiset jättivät (taiston tuoksinassa) kylän, koska suutarikomentaja Ripatin mielestä kylän ratekinen merkitys oli vähäinen. Sittemmin kylän poliittinen väri oli voittopuolisesti kepunsinertävä, ja myöhemmin oli vaikeaa edes uskoa, että kylällä on ollut niinkin myrkyisä menneisyys. Sitä ei kenties haluta muistaa, ja varmaankin kaikki siihen viittaavat merkit on visusti hävitetty. Tosin tässä kannattaa erottaa toisistaan alati vaihtuvat joukko-osastojen asemapaikat ja liikkeet, koska ne eivät korreloi paikkakuntien todelliseen poliittiseen väriin. Siis jos vaikka Jänhiälän kylässä onkin joskus majaillut punaisia joukkoja, niin se ei merkitse sitä, että täällä olisi ollut enemmän punaisia kuin muualla. Valitsivathan valkoisetkin Rauhan tykkiensä sijoituspaikaksi siksi, että sieltä saattoi yltää tulittamaan esimerkiksi Jänhiälää, eikä siksi, että Rauhassa olisi asuskellut paljon valkoisia. Tiedetäänhän toki, että Rauha ei ole koskaan ollut mitenkään leimallisesti poliittiselta väriltään valkoinen – ainakaan sairaala-aikoihin. Taistelut lainehtivat kuitenkin täällä edestakaisin muutamaan kertaan, ennekuin punikit sitten lopulta pakotettiin vetäytymään sekasorrossa aina Lappeenrantaan saakka. Vaan olisin minä tänne saattanut jäädäkin, jos elämäntilanteeni olisi kehittynyt toisin. Oli vähän sellaisia kutinoita matematiikanopetuksen tiimoilta eräässä talossa, mutta minut oli jo tuomittu (vielä sitä tuolloin tietämättäni) etukäteen, ja olin mahdollisuuteni tähän mahdolliseen onneen menettänyt; raskas kivireki oli kohtalolla varattuna minunkin vedettäväkseni. Tapasin opettajatytön alunperin Imatran Huvikeskuksessa, joka oli torilla odottelemassa linja-autoa Joutsenoon. Juteltiin siinä koketeeraillen niitä näitä, ja samalla paikalle saapui kaksi tanssivaa nuorta tyttöä, joista toinen soitti huuliharpullaan. Pyörähtivät siinä pari askelta, ja tanssivat sitten pois Kaikki satunnaiset ohikulkijat huikkailivat toisilleen ystävällisesti, ja olisi voinut kuvitella heidän laulavan All You Need Is Love. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tuli vähän niinkuin sellainen irtonainen olo, että nyt voisi tapahtua ihan mitä tahansa, ja tumman taivaan mustuus oli lähes käsinkosketeltavaa, ja taivaalla oli tähtiä enemmän kuin koskaan. Se oli vaan tuo kohtalo, joka siinä meni ohi, muttei ottanut taaskaan mukaansa – tai kenties ottikin, mutta vei toisiin tehtäviin.

Entinen elokuvateatterin omistaja

Mielestäni eräs kylän keskeisimmistä henkilöistä on entinen elokuvateatterin omistaja, joka lopetetettuaan teatterinpidon kaivatti teatterin edessä kasvaneen suuren, täysikasvuisen puun juurineen maasta, ja tuotatti sen Jänhiälään, jonne rakensi talon. Symbolinen teko, johon vain harvat yltävät. Jokainen varmaan ymmärtää, että näin ei tee joka takarivin taavi, ja ainakin minä ymmärrän tuon puunsiirtelyn päälle, sillä silloin kun minä vaikutin kylässä, oli minulla aina joku puska pyöräntarakalla, jonka oli hakenut jostakin istuttaakseni sen tuolloin vanhempieni omistamalle tontille. Minä en kyennyt kuitenkaan noin suurisuuntaisiin siirtohankkeisiin, mutta samassa hengessä ole silti aina toiminut. Minä ymmärrän niitä jotka arvostavat puita! Onnen voi saavuttaa vain istuttamalla vaikka päivittäin uuden puun, kuten itämaiset ihmiset tapaavat sanoa. Tien alkupäähän sijoitetuilla paasilla lienee myös yhteytensä entiseen tatteriin, kuten kahdella nuorehkolla puulla, jotka on istutettu heti paasien taakse, ja jotka ovat kasvaa rojahtaneet suuriksi puiksi. Mies puhuu näiden operaatioidensa kautta sellaista symbolista kieltä, jota kuitenkin vain harvat ymmärtävät, sillä useimmat ovat niitä, jotka puita kaatavat, kuten tulemme täskin jutussa näkemään. Nuo puut tuossa saattavat olla pistokkaita vanhasta puusta. Siirretty puu näyttää yhä sinnittelevän hengissä, mutta on jo hieman huonolla hapella, joten on hyvä tietää, että puun suku jatkuu.

Jänhiälän kuuluisa kolaritalo

Toinen ehdottomasti merkittävä nähtävyys on kolaritalo, johon muuan miekkonen ajoi pahki autollaan, ja talo lienee hieman törmäyksessä liikahtanut, ja omien havaintojeni mukaan pari alinta hirsikertaa vioittui auton iskussa. Paikallislehdissä tapauksesta kerrottiin dramatisoivassa sävyssä, ja asiaa liioiteltiin sikäli, että talo olisi siirtynyt paikoiltaan yli metrin. Se nyt on kuitekin valetta, sillä onhan henkilöauto senverran köykäinen taloon verrattuna, ettei talo varmaankaan paljoa hetkahda, vaikka auto törmäisi siihen kuinka lujaa tahansa. Lehtineekeri ei vain voinut kirjoittaa, että talon alimmasta kahdesta hirsikerrasta lohkesi pieni pala, ja että se kenties liikahti vähäsen - koska se ei olisi kuulostanut uutiselta. Oikea uutinen on sellainen, että siinä liioitellaan lähes kaikessa: jos jotakuta on esimerkiksi ammuttu, on tämä kimmonnut luodin iskuvoimasta metrikaupalla taaksepäin, eikä niin, että tämä olisi lysähtänyt maahan kuin tyhjä jauhosäkki. Mitä autoilemalla tapahtuneeseen törmäykseen tulee, niin autohan siinä vain hajoaa sen tuhannen pillun päreiksi, jos nyt hajoaa yhtään mikään.

Näin muuten on. Myöhemmin samassa kohtaa kolaroi eräs eläkkeellä ollut poliisimies, jonka tunsin myös, ja joka esiintyi aikanaan Ajanmiehen mainoksessakin yhdessä Ville-Veikko Salmisen kanssa. Kyllä siinä mies kuulemma hermostui! Todellinen syy tällaisiin kolarointeihin lienee se, että rakennus on liian lähellä tietä, ja autojen liian suuri tilannenopeus. Hevospelien aikakaudella törmäystä ei olisi yksinkertaisesti voinut tapahtua, sillä yksikään normaali hevonen ei kävele tahallaan pahki jotakin taloa. Talossa ei asu enää kukaan, ja pian se kai onkin häviöön mennyt. Eivät osaa nähdä tuolla rakennuksen julkisuusarvoa, joten opetetaan se heille kädestä pitäen. Näin se matka maailmanmaineeseen alkaa. Sun hurlum hei, vaan! Heleijaa!

Kadonnut Kesäranta

Jollen nyt oikein ihan vallan erehdy, kävin riparileirin Kesärannassa, joka (muistaakseni) toimi tuolloin Joutsenon seurakunnan leirikeskuksena. Nyt siitä on turhanaikaista hakea edes netistä kuvia, koska se lienee jo lakkautettu, ja maat on myyty yksityisille. Näin lähelle sitä pääsee Google Street View -kuvausautolla, eli tienristille saakka. Jos tuo nyt oli se sama paikka, oli siellä rantasauna, ja pari suurempaa rakennusta, joissa asuttiin, ja joista toisessa valmistettiin ruoka, ja siellä se myös syötiin. Lähellä sijaitsee myös Hinkanranta -niminen paikka, josta löytyvät Ellinsaunat, ja Karstunranta, joka on huvila-alueeksi merkattu.

Ahneuden jäljet

Jänhiälän tietämillä muan rikas mies omisti satoja hehtaareja metsää. Miten lienee nuo sitten hankkinut? Kokemuksestani tiedän, että tavallinen ihminen ei kykene säästöillään haalimaan montaakaan hehtaaria koko elämänsä aikana, ellei sitten satu perimään sitä, tai onnistu pelaamaan pörssissä oikein. Rikkaaksi tullakseen on lähes aina käytettävä jonkinsortin vippaskonsteja. Tämä on fakta! Ylläolevassa Google Earth -kuvassa näemme selvääkin selvemmin sen, että joku on hakkauttanut rikkaan miehen omistamaa ja jälkeläiselleen perinnöksi antamaa metsää rajulla kädellä. Minua tuo vain naurattaa, koska siinähän ahneet mökkiasukkaat saivat täysin ansionsa mukaan, kun joutuvat ajelemaan mökeilleen hakkuuaukean kautta. Kestää jonkin aikaa ennekuin uusi puusto kasvaa. Kuvassa näkyy myös rikkaan miehen mailla sijaitseva lampi, joka on matala, ja jossa ainakin minun aikanani oli pieni kesämökki, ja jossa asuskeli muutama majava, ja lampi oli täynnä pieniä ruutanoita. Nyt kun metsä on hakattu, on majavillakin ollut edessään totuuden hetki, kun ruokavarat ovat niukentuneet, ja rakennuspuukin on kortilla. Mihinkäs tuolta lähdet, kun edessä on mahtava Saimaa, ja takana hakkuaukeiden todellisuus.

Jänhiälän (Jänölän) tanssilava

Jänhiälän lava oli aikanaan erittäin suosittu, ja siellä käytiin paljon ympäri Joutsenoa. Suomessa tanssilavojen kohtalona näyttää olevan hiipuminen ja kuolema, koska lavojen vetäjät vanhenevat, ja nuorempia homma ei enää kiinnosta. Vaikka tanssiharrastus onkin nykyään kenties laajempaa kuin ennen, lavojen määrä senkun vähenee. Tuollakin lavalla kävi sen parhaina vuosina esimerkiksi suosittu Eppu Normaali, vaikka onha tuo siihen aivan liian pieni. Itse näin siellä kerran Pertti Metsärinteen yhtyeen esiintymässä. Mutta nyt on kuitenkin käynyt niin, että Jänhiälän kepuvetoiselle lavalle ei löydy enää aktiivisia hoitajia, ja se lakkaa olemasta. Minusta kuvassa näkyvä lava näyttää melko lailla juuri siltä lavalta, jossa itse kävin 1960-luvun puolivälin tienoilla. Keskellä rakennusta sijaitsevassa ulokkeessa oli soittajien pieni ”esiintymislava”, jonka molemmin puolin olivat suuret liukuovet, kuten kuvassa. En tiedä, onko lavan toiminnan loppuminen sääli vai onni, mutta sen tiedän, että koko se elinympäristö, jossa itse aikanaan elin, on suurelta osin hävitetty. Rauhaa ei enää ole sairaalana, ja Korvenkyläkin on tavallaan Imatran lähiö, vaikka kuuluukin nykyään Lappeenrantaan. Entisestä Joutsenosta on hävinnyt lähes kaikki elämisen kannalta merkittävä, kuten Rauhan ja Tiuruniemen suuret sairaalat, sekä Konnunsuon vankila, ja nyt sitten kuolee tämä tanssilava. Tämä on ihme, sillä Joutsenon teollistumisaste oli vuosikymmenten ajan Lappeenrannan tasolla, ja sillä olisi ollut täydet mahdollisuudet selvitä jopa voittajana keskustaajamien välisessä kissanhännänvedossa. Mutta nyt siis kävi näin. Ensin hävisi siis hyöty, ja sitten vasta huvi.

Ylläolevassa kuvassa näkyy Jänhiälän tanssilavan parkkipaikka Google Street -auton kuvaamana, ja jonkinlainen keltainen lippukoppi sen laidassa. Valitettavasti auto ei käynyt heittämässä kiekkaa lavan pihassa, joten ainakaan tämän kuvan perusteella olisi ollut vaikeaa päätellä mitään lavan nykytilasta. Nythän sen olemme saaneet kuulla. Kun kaikki entinen näyttää häviävän ihan silmissä, miten minä todistaisin, että koko Jänölän lavaa on ollut koskaan olemassa! Että minä olisin käynyt siellä muutamia kertoja, ja tapaillut siellä harvakseltaan joitakin tyttöjä. Minulla on tällä hetkellä fyysistä etäisyyttä mahdolliseen metsän takana olevaan tanssilavaan satoja kilometrejä, joten mitenkäs tässä nyt sitten edettäisiin?

Turvautukaamme lentsikasta näpättyyn ilmakuvaan, joka on aika tuore. Kuvasta näemme selvääkin selvemmin sen, että siellä se lavan raato olla möllöttää, ja ihan saman lammen rannalla, jossa se on aina sijainnut. Sen käyttöaste oli tosin kuvan ottohetkellä jo paljon alhaisempi kuin parhaina vuosinaan, mutta siellä se edelleenkin on. Juuri tuolla lavalla minä tapasin uudestaan sen matikanopena toimineen tytön, jonka näin aiemmin Imatran huvikeskuksessa. Jänölässä se tosin liukeni paikalta tanssien loputtua niinkuin maa olisi sen niellyt. Ei halunnut näet paljastaa sitä, että oli jänölän kansaa, ja asui siinä lähellä. Ja tapaisin minä tuossa tanssipaikassa myös erään Krissen, josta hieman myöhemmin lisää.

Entinen Jähiälän rautatieasema ja sen tieliittymä

Jänhiälässä oli ennenvanhaan ihan oma rautatieasemakin, josta löysin viimenkin valokuvan. Tyyppipiirroksen (n:o 1880) suunnitteli Hellström, ja se on dokumentoitu – joten se olisi jopa entisöitävissä. Tämän rataosuuden asemat rakennettiin suureksi osaksi samoilla tyyppipiirustuksilla, ja sen mukaan Jänhiälän asema olisi ollut kopio esimerkiksi Muukon asemasta. Jänhiälän asemalla asuskeli jonkin aikaa muuan entinen työmies Rauhan sairaalan maatilalta, joka kävi syömässä ja hakemassa evästä vanhempieni talosta siitä läheltä. On suorastaan merkillistä, ettei kukaan asemaa käyttäneistä ihmisistä ole älynnyt ottaa asemasta yhtään ainutta nykypäiviin saakka säilynyttä valokuvaa. Tosin entisiä juna-asemia on hallinnoinut Senaattorikiinteistö, joka on (tietojeni mukaan) ollut varsinainen susi lammasten vaatteissa, ja on vähät välittänyt asemahistorioiden tallentamisista, tai muunkaan kulttuuriperinnön vaalimisesta. Liikkeellä on ollut kaikenlaista sijoittajaa ja ruumiinryöstäjää. Toisaalta näin pieniä asemia ei ole juurikaan pantu myyntiin.

Tiedän itse suunilleen aseman sijainnin, koska olin aikanaan hakenut aseman pihasta kirsikantaimia polkypyörällä, ja kuljettanut niitä sitten vanhempieni tontille. Google Street -auton kuvista en asemaa kuitenkaan enää löytänyt, mutta otaksuisin, että ylläolevassa kuvassa näkyvä tie on vienyt aikanaan aseman pihaan, ja se sijaitsi liittymätien päässä. Kumman hyvin tuo tie näyttää säilyneen, vaikka saattaa olla niinkin, että sitä on vuosien varrella hieman huollettukin, sillä vaikkei asemaa enää radan varressa tässä kohtaa olekaan, niin kriisitilanteita varten on ylläpidettävä pääsyreittejä radalle. Eihän sitä koskaan tiedä, mistä niitä joukkoja junaan lastataan. Nykyisen tilanteen pohjalta tämä hypoteesi on osoittautumassa vääräksi, ja liittymää ei tulla säästämään. Varsinainen Jänhiälän risteys sijaitsee tuosta muutama sata metriä Lappeenrannan suuntaan, mutta se on muutunut monitasoliittymäksi, koska aika moni menetti siinä henkensä, mutta samalla risteyksen maisemaa on muutettu niin, ettei sitä tunne entisekseen.

Yllä näet hieman tuoreemmman valokuvan, jonka perusteella aseman perustuksetkin on pahoin myllätty, ja puut on kaadettu. Siinä hävisivät samalla aseman ympäristöön istutetut kirsikkapuut, jos olivat vielä säilyneet jotenkuten hengissä. Ylläolevaan kuvaan liittyi kommentti, jonka mukaan tieliittymä poistuu kokonaan käytöstä, ja kun metsä kasvaa, ei kukaan enää tiedä, missä Jänhiälän asema joskus sijaitsi. Rautatie sensijaan säilynee tuossa vielä muutamia vuosikymmeniä, ellei kauemminkin. Kuvasta huomaamme, että metsää on hakattu rautatien toiseltakin puolen. Siellä ovat taas kutseitin miehet olleet asialla.

Aseman sijainnin tarkassa määrittelyssä täytyy edelleen turvautua Google Earth -kuviin, ja siitä näemme, että asema on sijainnut hyvin todennäköisesti juuri tuossa, maantieltä radan varteen ulottuvan tieliittymän päässä. Mutta palataan kuitenkin vielä hetkeksi omiin tanssilavamuistoihini. Tuossa sitä istuttiin, entisen juna-aseman edessä käsi kaulalla helsinkiläisen Krissen kanssa, ja suudeltiin. Asemalla oli paljon junaa odottavia ihmisiä, mutta tuntui siltä ettei siellä olisi ollut ketään muuta kuin me. Oltiin tässä ja nyt, ja tiukujen ääni kohisi korvissa, ja taivas oli mustaa, lämmintä samettia. Sitten juna tuli, ja vei hänet iäksi pois. Tuskinpa hän on sen koommin muistellut asemalle jäänyttä maalaispoikaa. Minä soitin sille Helsinkiin parikin kertaa, mutta koskaan se ei ollut kotona, vaan jossakin lietsussa. Olihan se kaunis, ja varmaankin erittäin suosittu. Nyt, näin vanhempana, ymmärrän, että meidän elämänkulkumme olisivat olleet liian erilaisia, ja seurustelusta olisi koitunut vain murhetta ja pahaa mieltä. Vaikka olenkin kokenut kaikenlaista, ja enemmän kuin moni muu koskaan, olen aina edennyt kakkosvaihteella tilanteesta toiseen, enkä ole erityisen komeakaan (toisaalta komeat miehet ovat osoittautuneet hyvin usein homoiksi). Minä olen aina ollut varovainen vanha mies, koska vain koiraan voi luottaa. No, nythän kaikki lienee jo myöhäistä, ja sanoisinkin, että puhukaa silloin kun on puhumisen aika, ja tehkää asiat silloin kun on niiden tekemisen aika, älkääkä urputtako jälkikäteen, tai haikailko mennyttä. Sanon näin siitä huolimatta, että olen itse valinnut useimmissa elämän merkittävissä valintatilanteissa väärin, ja siten moni hyvältä tuntunut tulevaisuudenvisio on mennyt lähinnä mustin perseeseen. Ja milläs todistat senkään, että tuota olisi koskaan tapahtunut, kun tapahtumisen puitteet on viety pois, ja kaikki tapahtuu vain omassa päässä. Joka tapauksessa se oli söötti hippityttö, ja ihmettelin kovin jälkeenpäin miksi juuri minä sille kelpasin, kun paikalliset tytöt nakkelivat niskojaan, mutta kukaanhan ei ole profeetta omalla maallaan.

Jänhiälän salaisen sorakuopan veräjä ja eräitä tapahtumia sen lähellä

Kun tutkin Google Street -auton kuvastoa rautatien toisella puolella kulkevalta kapealta hiekkatieltä (löytääkseni kadotetun rautatieaseman siltä suunnalta), havaitsin, että tien varrella oli useita portteja, jotka olivat melkein kaikki suljettuja rautaveräjällä. Kyseessä saattoivat olla salaiset kyläläisten hiekkakaivannot, tai sitten täältä on löydetty kultaa. Ehkäpä suljettujen porttien takaa löytyisi se viimeisin Jänhiälän kätketty salaisuus. Kuvausauto jättää kuitenkin (taas kerran) minut tässä kohtaa pulaan, kun pystyy näyttämään vain tien, jonka katkaisee rautapuomi. Jotakin siellä on sellaista, jonka noutaminen on haluttu estää.

Muutamassa kuvassa Google Street -autoa vastaan pärryytteli mopopoika. Tämän voitte tarkistaa vieläkin ihan itse itse, elleivät Googlen pojat käy ottamassa uutta filmiä paikalta. Tässä hän kuitenkin on – koko komeudessaan. Luulee vietävä, ettei kukaan tiedä hänen olevan täällä rillaamassa. Vaan eipä vainaskaan, nythän KAIKKI voivat käydä tarkistamassa pojan henkilöllisyyden kuvausauton reittejä seuraten. Jos siis vain kiinnostaa.

Varmaankin joku tunnistaa mopopojan, ja hän saa ansaitsemansa selkäsaunan turhanaikaisesta mopollarilluustaan ihan isän kädestä. Remmi laulaa rattoisasti, ja poika itkeä märisee känäjävällä, selkäsaunan edetessä aina vaan kovenevalla pojanäänellään. Mukavaa kuultavaa, vaikkapa vain kesäillan rauhassa. Ei sitä joka paikassa sovi mopollakaan rillata. Täytyy ottaa vielä huomioon sekin, että mopo saastuttaa enemmän kuin henkilöauto, joten selkäsaunan voi antaa jo pelkästä ympäristörikoksestakin, ja silkasta ilosta.

Samainen Jänhiälän salainen sorakuoppa ilmasta

Käydäänpäs Google Earth -selaimen sarviin, ja paikkaa ilmasta käsin katsomaan. No, löytyihän sieltä oikein kunnon soranottoalue, jossa mitä todennäköisimmin kuvissa näkemäni mopopojat pärtsäilivät. Radan varressa olevat puut on huolellisesti kaadettu ahneiden nykyrautatiemiesten toimesta, kuten näyttivät tulleen puut putsatuksi myös kuopan läheltäkin. Lieneekö tuossa yritetty laajentaa kuopan takana olevaa lampea, tai olisiko kyseessä ollut silkka ahneus, ja puhdas luonnonvarojen ryövääminen. Tuskinpa tuossa on ajateltu mopopoikien onnea, vaikka ne kaikki kuopat tuntuvat aina löytävänkin. Sitä emme saa koskaan tietää, mutta näemme tästä, että Jänhiälä kätkee monia salaisuuksia. Itse asiassa noita kuoppia on kaksi, joista toinen sijaitsee hieman lähempänä entistä rautatieasemaa. Soranotto on ollut erittäin tarkoitushakuista. Mutta näin sitä on onnistuttu pilaamaan (taas kerran) kaunis luonnonlampi, ja mopojen pärinän myötä myös luonnonrauha on mennyttä.