Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi takaisin Timon Serverimaailma etusivulle - Click here to return back to the front page of Timos' Serverimaailma homesite

Klikkaa tästä palataksesi takaisin sivulle Tietoo - Click this link to Return back to the page of Information

Ikiaikain virtaamat Launeen lähteessä ja Siff Cola

Minun lyhyt ja pidempi versioni mainoslauluista Siff Cola

Olen tehnyt laulusta Siff Cola lyhyen ja pidemmän version, joista pidemmässä on mukana pätkiä ajalle tyypillisistä mainoslauluista, jotka ovat jääneet mieleeni – ja monen muunkin mieleen. Täytyy ottaa huomioon, että Suomessa televisio oli näiden mainoslaulujen esittämisen aikaan varsin uusi tulokas, ja sen esittämillä ohjelmistoilla ei ollut kilpailijoita. Kaikki suomalaiset katsoivat samaa televisiota, ja keskustelivat samoista ohjelmista. Amerikkalaisia sarjoja katseltaessa täytyi tottua siihen, että ne oli taustanaurettu jo valmiiksi, ja siihen, että lännensarjoissa intiaaneja ammuskeltiin kuin ampumaradalla, ja kaikessa paistoi läpi valkonaamojen ja sikaniskojen arvomaailma. Vaikka anglosaksinen arvomaailma tunki päälle, oli kotimaisillakin ohjelmantekijöillä tuolloin todellista valtaa, ja Yleisradiolla täydellinen mediamonopoli. Eipä mikään ihme, että 70-luvulla vasemmistosissit pyrkivät valtaamaan koko laitoksen, ja pian melkein jokaisessa ohjelmassa otettiin johonkin kantaa. Toisaalta melkein jokainen oppi luontevasti lausumaan jäistäpelastajan sanat: Älä hosu, kyllä sä sieltä selviät! Varsinaisia mainoslauluja esitettiin lähinnä mainosteeveessä, jolla ei aluksi ollut omaa kanavaa, vaan sen tarjonta oli pieni osa muuta Suomen Televisiossa esitettyä ohjelmistoa. Vielä myöhemminmin Yleisradio huolehti Mainostelevision ohjelmajakelusta. Nykyäänhän tilanne on huomattavasti monimutkaisempi, sillä kanavia on kymmeniä, ja suurin osa niistä on maksullisia. Suomalaiset ovat jakaantuneet kahteen selvästi toisistaan eroavaan luokkaan, jossa parempiosaisilla on käytössään kaikki taivaskanavat, ja uusimmat laitteet – kun taas köyhillä on vain ilmaiskanavansa, ja niillä esitety, loputomat toiveuusinnat. Vaikka mainokset leviävätkin ilmaiskanavien kautta edelleenkin moniin koteihin, jää suuri osa niistä tuntemattomiksi kansakunnan köyhälle enemmistölle. Bosse ja Robert olisi tänä päivänä mahdoton yhtälö, tai se, että kaikki suomalaiset oppisivat heidän mainosrenkutuksensa ja niistä tulisi osa heidän sielunmaisemaansa.

Minun pidempi versioni, jossa mukana Launeen lähteet, ja kaikki

Klikkaamalla tästä voit ladata ja soittaa biisini Ikiaikain virtaamat - When clicking this link you can download and play my song Ikiaikain virtaamat

Minun versioni varsinaisesta Siff Cola -mainoslaulusta

Klikkaamalla tästä voit ladata ja soittaa tekemäni mainosbiisin Siff Cola - When clicking this link you can download and play a song Siff Cola

Television alkuaikojen mainokset menivät päähän kuin häkä, ja myös jäivät sinne - kuten Lahden oluen mainio mainos, jossa torveaan töräyttelevät palokuntalaiset sitä puhaltelivat. Mainoksissa käytetyt lauseparret levisivät myös tehokkaasti. Jokainen tiesi, että: Ajatar on Forumissa, Forumissa Mannerheimintiellä. Melkein kaikki lallattivat myös sujuvasti Pukevan manoslaulua: Pukeva on kappakeskus, liike verraton, kaupunkimme keskustasta helppo löytää on, sieltä asun taidollansa kukin aina saa, huokein hinnoin hyvää laatutavaraa. Tämä viimeksimainittu laulu skulaisi vieläkin vallan hyvin. Noihin aikoihin laulunpätkien sanoittajia ja säveltäji arvostettiin senverran vähän ettei heidän nimistään tiedetä tänä päivänä juuri mitään. Siff Colan säveltäjäkin on tuntematon, ja siten, tietyssä mielessä, täysin teostovapaata kamaa. Jos mainospätkiin tarvittiin laulajia, saatiin heitä helposti rekrytoitua Helsingissä sijaitsevista kaupallisista, ylemmistä opinahjoista, ja etupäässä ruotsinkielisistä, koska pop-musiikki tuli muutoinkin suomeen ruotsisuomalaisten nuorten suosiollisella avustuksella. Sieltähän Bosse ja Robert -duokin löydettiin, ja kenties mainosnikkarit huomasivat, etä tangolla tai humpalla Siff Colaa ei juurikaan myydä. Jollei joku enää muistaisi Bossen ja Robertin mainosrenkutusta, voi sen palauttaa mieleen katselemalla allaolevaa kuvaa. Huomatkaa, että pojilla on puku päällään, kuten pöydässä istuvalla miehellä – ja naisella on pikkumusta, jos nyt olen naismuodista mitään ymmärtänyt. Kaikki on nii raikasta ja modernia. Poissa ovat tavallisten valionbaarien nurkkapöydissä istuvat mannet ja taksisuharit, ja maalta kaupunkiin asioilleen vääntyneet isäntämiehet, sillä sellaisiahan tuon aikakauden baarit kuitenkin enimmältään olivat. Oli nurkassa naarmuinen pajatso, jonka ääressä äijiä nyhrää, sekä tietekin levyautomaatti, josta soi etupäässä kaihoisa tango. Uusi Siff Cola -mainoslaulu edelsikin nykyistä, tyhjäpäistä tulevaisuutta, jossa ihmiset ovat barbinukkien kaltaisia, ja hanakoita kulutamaan kaikkea mitä mainospellet vaan saattovat keksiä.

Kaikki televisiota seuranneet tunsivat varmasti myös Tend -pesujauhemainoslaulun, ja reippaanoloisen nuoren naishenkilön, joka pesi aineella iloisena pyykkejään, ikäänkuin se olisi ollut maailman ensteksi hauskin homma: teeppä pyykistä puhtahin, askareistasi iloisin, vähällä vaahdolla nopeimmin, kiitos Tend -kilopaketin. Tämäkin edelsi nykyajan pitkiä mainoksia, joissa markkinoidaan erilaisia liikunta – ja kuntovälineitä, joita aina niin iloiset nuoret kiehet ja naiset esittelevät. Nuoruus on muutoinkin valttia, sillä esimerkiksi virtsankarkailuvalmisteita esittelevät naiset ovat hyvin nuoria, tai niitä, jotka kärsivät peräpukamista. Kyseinen tendenssi on edennyt myös amerikkalaisperäisiin televisiosarjoihin, joissa näyttelijät ovat enimmältään nuoria, ja mannekiininoloisia, hyvinvoivia kansalaisia. Rikkaus ja väljät asunnot ovat näissä sarjoissa itsestäänselvyys, sekä se, ettei missään makseta mistään rahalla, koska tosirikkat eivät käsittele rahaa, vaikka sitä heillä olisikin. Autojen ovet jätetään auki, ja sukupuolinen kanssakäyminen on luonnottoman vilkasta.

Mutta jo ennen television tuloakin toki osattiin kaikki temput. Vaasan Leipä loi mainoksiaan varten kokonaisen, kuvitellun perheen, jossa pääosaa esitti urheilullinen möllikkäpoika Vesa, ja mainoskuvien alla olevat tekstit olivat yleensä runomuodossa. Muistini kätköistä vedostankin ratoksenne erääseen Vaasan Leipä -mainokseen kuuluneen runonpätkät: Katsokaapa käsivarren kaarta, Vesan kroolatessa kohti saarta... jossa oli kuva uivasta Vesa -nimisestä pojasta, jolla oli hyvin kehittynyt hauislihas. Samainen firma oli tuottanut myös mainospätkän: On kevät mennyt päähän sisar Meerin, kun se toi eilen meille kavaljeerin. Ja aika koipeliinin vielä toikin: ei siin' oo miestä, ettäs' voikin. Tuo mies olis toista maata kyllä, jos sitä pitäis' Vaasan Leipä yllä. Tämän viimeisen värssyn mainoskuvassa istuskeli vesalan perheen olohuoneessa tupakkaa polttava, keikarin näköinen mies, ja aika sutjakan näköinen Meeri piti sille seuraa. Tuo Meeri oli sellainen vähän Vickyn näköinen typykkä (joka taas oli sarjakuvahahmo). Kuvan laidassa seisoskeli sitten Vesa naama vääränä, ja harmiaan ähisten. Mutta Vesahan oli urheilijapoika, jollainen en itse ole koskaan ollut. Tästä pääsemmekin keveän aasinsillan kautta tapaukseen Matti Viirrevuo, joka esiintyy hupaisassa nuorisoromaanissa Meidän koulu jyllää, ja joka siinä hieroi aina ennen juoksukilpailuja haisevaa linimenttiä jalkoihinsa, ja jonka urheilu-ura loppui siihen, että hän lopulta joutui keskeyttämään erään juoksuistaan ähkäisten, ja hoippumaan kasvot harmaina radan sivuun. Se tupakka, näet. Eivät keuhkot kestäneet. Kirjan loppupuolella tämä samainen Matti jo tupakoi tottuneesti oppikoulun takana hämärässä, josta kirjan urheilusankari Vesa koettaa tätä vielä houkutella pois, mukaan reippaaseen urheiluelämään. Matti on kuitenkin jo menetetty, ja haukkuu Vesaa himourheilijaksi, ja sanoo, ettei hän koskaan enää palaa hiilimurskalle. Reippaana ja turmeltumattomana Vesa suorastaan voi pahoin, kun näki Matin humalassa - kaiken hukkuessa lopulta saksofonin hornamaiseen nauruun. Mutta tässä tarinassa vain Matille käy kehnosti, sillä lopuksi Vesa katoaa Maijan kanssa ruusuiseen, reippaan ja rehdin urheilun kyllästämään tulevaisuuteen. Näin siis tässä kirjassa, mutta mehän tiedämmekin jo, miten asiat menivät, ja kuinka ne menevät yhä. Lajien sukupuutto ja ympäristön saastuminen leviävät, ja ilmasto lämpiää hallitsemattomasti. Miljoonat ihmiset joutuvat pakenemaan asuinseuduiltaan valtamerien pinnan noustessa, ja hukuttaessa rannikkokaupunkeja ja alavia maita. Sodat ja terrori-iskut yleistyvät, ja voi sanoa, ettei ainakaan urheilu auta meitä tässä yhtään, sillä se on jo nyt valmiiksi täynnä dopingia, huijausta - ja korruptiota, ja se on ennenkaikkea politiikkaa ja samalla suurta liiketoimintaa, ja tajuntaviihdettä. Mutta ennenvanhaan elämä oli vielä varsin idyllistä, sillä aina väliin Bosse ja Robert hoilasivat reippailla nuorukaisenäänillään televisiossa: Siff Colaa käy nyt maistamaan, se naffta juoma onn-nn. Jo tuolloin näissä mainoksissa tavoiteltiin reipasta nuorekkuutta, ja annettiin ymmärtää, että kolajuoma kuului ennenkaikkea nuorille, kuten myös James -housut, jotka James Dean ymppäsi taidokkaasti osaksi nuorison tajuntaa, vaikka ne olivatkin alunperin tarkoitettu Yhdysvaltain maajussien työhousuiksi. Kun näitä kaikkia miettii, ei enää epäile sitä, että hulluja ei tosiaankaan tarvitse kyntää eikä kylvää.

Mutta mitä tämä Siff Cola sitten oli? Asian taustaksi kerrottakoon, että Suomeen tuotiin Yhdysvalloista Coca Cola – nimistä juomaa 1952, etupäässä ja nimenomaan Helsingin olympiakisoihin kisajuomaksi. Vuoteen 1903 saakka tähän juomaan lisättiin tuoreita kokanlehtiä, joista sittemmin luovuttiin. Vielä tänäkin päivänä monet uskovat, että koka kuuluisi edelleenkin kolajuomien ainesosiin, ja siksi juoman valmistuskaavaa halutaan pitää salaisena. Viime vuosisadan alkupuolella kokaiini oli täysin laillista kamaa, ja useat psykiatrian suurista kehittäjistä ylistivät sitä kirjoituksissaan, ja käyttivät itsekin säännöllisesti. Suomalainen juomanvalmistusteollisuuskin halusi päästä osille kolajuomien hypestä, ja niinpä Coca Colasta ryhdyttiin valmistamaan erilaisia kopioita, joista esimerkkeinä saksalaisperäinen Afri Cola, Sinebrychoffin Siff Cola, ja Mallasjuoman valmistama King Cola. Näiden lisäksi oli joukko paikallisia, pieniä panimoita omine kolajuomineen. Ylläolevassa kuvassa näet kaksi menneen ajan Siff Cola -pulloa, joista kummastakin on jo otettu hörpyt. Että kelpasi se janoisille, kun jo mainoskuvienkin pullot olivat puolillaan. Mainosrenkutuksen säveltäjä ja sanoittaja ovat tässäkin tapauksessa - kuten useimpien muidenkin mainoslaulujen kohdalla - tyyten tuntemattomia - mutta toisaalta: eihän näissä nyt ole ollut paljoakaan säveltämistä, tai sanoittamisen tuskaa, jos asia suoraan ja sukoilematta sanotaan. Mutta näistä nykyisistä mainoksista ei muista juuri mitään... mitä ne sanoivat ... koska ne perustuvat visuaalisuuteen, ja visuaaliseen muistiin, jonka voi todeta katsomalla nykyisiä olutmainoksia. Mutta mukana on myös muutakin: pyritään luomaan eräänlainen, keinotekoinen maailma, jota ei mitenkään kyseenalaisteta, vaan joka hyväksytään sellaisenaan. Esimerkkinä vaikkapa MacDonalds – mainos, jossa nuori mies tulee hakemaan erään perheen tytärtä treffeille, ja häneltä tiukataan, mihin hän tytärtä vie. Nuorukainen änkyttää, että mäkkäriinhän tässä ollaan menossa – jolloin perheenisä heittää hänelle oitis autonavaimet, ja koko perhe lähtee MacDonalds -baariin iltapalalle – eräänlaisena laajennettuna perheenä, jossa mäkkärit ovat jotakin ehdottomasti hyvää, ja aina luotettavaa. Ja saahan niissäkin vakiona aina kokista, joka tosin on melkein aina Coca Colaa.