Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Updated on the 13th June in 2011
Nämä MP3 -tiedostot on tarkoitettu nopeille laajakaistayhteyksille, ja niille, jotka harastavat ämppäreitä. Ämppärit ovat ihan käteviä, sillä kun ne poltetaan sellaisinaan CD tai DVD -levylle datana, osaavat DVD ja BlueRay -soittimet soittaa niitä. Myös USB -muisteihin tallennettuina ne toimivat uusissa autoradioissa, ja BlueRay -soitinten USB -liitännän kautta. Mokkulayhteyksille nämä raskaan sarjan ämppärit saattavat olla liian kova pala, ja niiden lataus kestää ikuisuuden, mutta nämä nyt ovat parasta mikä ämppäreissä on teknisesti mahdollista. Jos halutaan parempaa, pitäisi siirtyä muihin formaatteihin, joita esimerkiksi hifistit käyttävät. Nuo kaikkein huvittavimmat kreatuurit joita maailmassa löytyy. Lihavat, mutta äveriäät miehet kuunteluhuoneissaan, vakavina ja sennäköisinä että ymmärtäisivätkin jotakin. Täytyy tietenkin pitää järki kädessä, sillä jotkut ovat avoimeasti sitä mieltä, että nämä minun tulkintani eivät ole musiikkia lainkaan, vaan silkkaa paskaa – eivätkä ainakaan yllä jatsin kunniakkaille kukkuloille. Tämä onkin amerikkalainen lehmärenkilaulu, ja tarkoitettu raaoille miehille, jotka ajoivat lehmiä laidunlailta teurastamoon. Nämä miehet todennäköisesti valitsivat joukostaan jonkun, johon kaikki muut tyydyttivät himonsa (esimerkiksi kokin), ja kokki taas joutui selviytymään omin käsin onneen. Ei ollut jatsista siis tietoakaan. Tanssikin oli sellaista rivitanssia tappituntumassa, mutta myöhemmin ne tappihommat jätettiin pois, ja jäljelle jäi pelkkä tanssiminen rivissä.
Vaikka äppärit ovatkin monipuolisia ja käyttökelpoisia, niin mokkulatyyppisille yhteyksille 320 kbps MP3 saattaa olla liian hidas. Heille sopiikin paremmin 100 kbps AAC -formaatti, joka on tarkoitettu multimediapuhelimiin, ja joka siirtyy muutoinkin liukkaammin. Mäkin käyttäjien kannattaa asentaa systeemiinsä VLC -ohjelma, ja säätää selaimensa käyttämään sitä soittamaan näitä tiedostoja, ja tämä ohjelma soveltuu myös windowsiin, ellei siihen ole asennettu erillistä koodekkipakkausta, joka hoitaa homman. Linuxissa GNOME -työpöytäsysteemiin kuuluva Totem riittää mainiosti, kun sitä on täydennetty laajennetuilla gstreamer -paketeilla.
Laulun on esittänyt alunperin amerikkalainen Ricky Nelson, joka oli takavuosien teinisuosikki – vähän niinkuin Lasse Liemola Suomessa annapoisseineen. Nelsonin laulut pohjautuvat kuitenkin pääasiassa amerikkalaiseen rockabilly -musiikkiin, vaikka hän esittikin niistä tavattoman pehmennettyjä versioita. Hello Mary Lou on Gene Pitneyn ja Cayet Mangiaracinan säveltämä laulu, ja siinä on tavattoman mukaansatempaava rytmi, jos biisin vain sovittaa oikein, ja laulaa jotensakin vetelän kimmoisasti. Ajoitus on tärkeää, sillä tällaiset biisit täytyy laulaa oikeastaan kellontarkasti, mutta samalla letkeästi - viipyilemättä kuitenkaan liian pitkään missään kohden. Näinhän tekee esimerkiksi Dean Martin lauluissaan, mutta nehän ovat toisaalta aivan eri tyyppisiä. Olen ollut huomaavinani, että laulu on aikaisemmin käännetty väärin suomeksi, sillä kysessähän on cowboylaulu, jossa puhutaan villeistä hevosista sun muista, ja jihaa – tuntemuksista, mutta ne kaikki loistavat poissaolollaan tuntemassani aiemmassa käännöksessä. Jäljelle on jäänyt vain jonkinlainen teiniromanssinpoikanen. Laulu kertoo oikeasti hullaantumisesta sellaiseen tyttöön, jonka kanssa on aiemmin elänyt tavallisina naapuruksina, ja sitten huomaa yhtäkkiä, että hänessä onkin jotakin enemmän. Aiemmassa suomenkielisessä käännöksessäkin tämä hullaantuminen oli kylläkin aika hyvin esillä, mutta lehmitaustaa oli häivytetty taaemmaksi, melkeinpä näkymättömiin. Nelson lauloi laulujaan aina raukein silmin, ja tahallisen vetelin, mutta täsmällisin äänin. Naapurin irstaasta pojasta tehtiin jonkinlainen barbinukke Ken. Kyllähän Nelsonin versio on selkeästi paljon parempi kuin meikäläisen tulkinta, ei siinä mitään, mutta se onkin syntynyt tuohon musiikkiin, kun meillä kotosuomessa oli tarjolla vain jenkkaa ja polkkaa – tai marssimusiikkia. Ja vaikka Nelson onkin jo kuollut, en minä ole hänen perikunnaltaan leipää suusta viemässä vaikka julkaisenkin oman versioni, jonka olen kääntänyt suomeksi, parhaan ymmärrykseni mukaan. Jos joku tämän kuuntelisikin, hän todennäköisesti hankkisi kuitenkin kaupasta tai netistä Nelsonin laulaman version. Ei se raha minun luokseni tässä pesää kerkiä tekemään. Toivottavasti Nelsonin perikunta ymmärtää, että karvahattulinjallakin on puolensa, ja että pääasia on se, että lauluja hoilataan. Varmaankin tuhansilla leirinuotioilla tämä laulu on edelleenkin kova sana. Olkoon tämä sivu, tavallaan, eräs näistä monista leirinuotioista. Nelson esiintyi myös lännenelokuvassa Rio Bravo, jonkinsortin vastahakoisena pyssymiehenä, ja lurautti siinä yhden, tai toisenkin laulun. Samassa elokuvassa muistaakseni aiemmin mainittu Dean Martin näytteli entistä, juoppoa pyssymiestä, tai sitten se oli kokonaan toinen elokuva, ja olen taas kerran väärässä. Mistä näitä nyt niin jullilleen muistaa. Joka tapauksessa elokuvassa hyvä voitti jälleen, ja kaupunki pelastui. Niin se käy, kun sankaripojat ovat asialla, ja kun vielä putkassa laulellaan letkeästi kynttilöiden loisteessa. Tosielämässään vannoutuneeksi punaniskaksi osoittautunut sheriffi ärisi elokuvassa ohjeitaan, ja sai lopulta omakseen kapakkataiteilijan.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
HP 6548.sc, Ubuntu 10.04, Audacity, and PACPL