Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Päivitänpä tässä nytten tätä tekstiä hieman, kun tässä on aikaa, ja kun huomaan monien linkkien, kuten Sonichall, IAC ja Hiljaiset Demot, lakanneen toimimasta. En tosin oikein ymmärrä, miten juuri tämän linkin tiedot olisivat vanhentuneet, koska nehän olivat jo syntyessään historiaa, mutta itse kullakin lienee oma käsityksensä historiasta, ja historiallisuudesta. Tämä on sellainen perineuvostoliittolainen uudis-historiallinen historianäkemys, jossa Josef Stalin nostetaankin äkkiä sankariksi, ja jossa Neuvostoliitto oli se suuri Euroopan vapauttaja. Kohtelivat sakemannisiviileitäkin niin man perkeleen sivistyneesti. Vapauttajaneukut tahtovat unohtaa loputtomat vankijunien ja vankiloiden saaristot, 60 000 puolalaisen upseerin teloitukset Catynin metsäss, ja muut tekemänsä summittaiset teloitukset. Jotta historia, tai tarkemmin pop-musiikin historia ei heti oksissa änkeytyisi tällaisille urille, kannattaisi säilyttää ainakin Hiljaiset Demot, sillä pian ei kenties ilmesty enää sentapaisia kyökkimusiikkiesityksiä, koska kaikkihan on jo kertaalleen tehty. Tämä minun juttuni on ankaran historiallista, koska se kertoo ajasta, joka oli, ja jota ei enää ole – ja jota ei enää koskaan tule. Suomessa elettiin tiukasti 40-50 -lukuja, ja kaikesta oli puutetta, koska Ryssille piti maksaa sotakorvauksia. Tällaiseen niukuuden ympäristöön tulivat sitten The Beatles, ja ne oikeat rokkarit. Tämä juttuni kertoo myös MP3.COM -ajasta, jolloin maailmanmusiikille tarjottiin ilmaiseksi media, mutta jonka ahneet kaupparatsut tuhosivat kätyreineen. Voisi kysyä, kuka tuossa kaikessa voitti, ja kuka hävisi – kun kaupallisten levyjen myynti on romahtanut, ja kun nykyinen kaupallinen musiikki on lähinnä kuttaperkkaa. Kannattiko ollenkaan pudottaa MP3.COM, joka sentään yritti jotakin? Ja sitten viimeinkin asiaan. Tämä mainittu MP3.COM oli musiikkipalvelin, jonne kuka tahansa saattoi ladata omaa musiikkiaan, tai oman kansansa musiikkia – mitä tahansa. Loppuvaiheessa palvelin alkoi siirtyä kaupallisuuden poluille, ja käyttäjäkunta jakaantui kahden kerroksen väkeen, joista toisille luvattiin maksaa rojaltit, ja toiset taas pysyivät ilmaislinjalla. Kumpikin käyttäjäkunta pettyi, sillä yläkerroksen väki jäi ilman rojalttejaan, ja alakerroksen väki huomasi, että musiikin lataaminen oli ollut täysin turhaa. MP3.COM oli sikäli muista poikkeava systeemi, että siellä saattoi pitää nettiradioasemia, eli laittaa tarjolle soittolistoja itselleen mieluisasta musiikista. Minäkin pidin siellä aikanaan useitakin nettiradioita, ja minun soittolistoillani oli mukana myös useita suomalaisia bändejä, tai muusikkoja, tietenkin. Itselläni ei tosin ollut motivaatiota maailmanvalloitukseen, muta halusin tarjota muille väylää tällaiselle. Noihin aikoihin kuuntelijoiden määrä oli suorastaan huikea, ja aina kun joku kuuluisuus latasi palvelimelle musiikkiaan, soittokertojen määrä kohosi helposti satoihintuhansiin. Jatkoin tätä nettiradioharrastustani jonkin aikaa IAC -palvelimella, mutta vähensin aktiviteettiani koska palvelimella oli usein erilaisia häiriöitä: mm. kuvat tahtoivat hävitä, ja toisinaan musiikkikin. Ei sitä jaksa enää moista. Sitäpaitsi: jatkuvat artistien pyynnöt ottaa heidän musiikkiaan soittolistoille alkoi ärsyttää, vaikka se vielä MP3.COM -palvelimen aikoihin oli vielä viehättävää. Olen kuitenkin valmistanut näistä kaikista, soittolistoillani aikanaan killuneista 128 kbps MP3 kappaleista, uudet AAC -formaattiin enkoodaamani, täysmittaiset versiot. Ajattelin jossakin vaiheessa jopa sitäkin mahdollisuutta, että olisin tehnyt suomalaisia, oikeita paikallisradioasemia varten, oikean radio-ohjelman, jossa olisin esitellyt edesmennyttä MP3.COM -vainaata, mutta ajatus kuitenkin kuoli, sillä se ei sentään kuulunut ihmisten yleiseen tietoisuuteen, vaikka aika monet siitä tiesivätkin. Aineistoa olisi ainakin riittänyt, sillä olin vilkkaassa eemailien vaihdossa useimpien artistien kanssa, joista osa oli nimekkäitä, ja siten tavallaan ”tunsinkin” heidät, ja useimmilla heistä ei varmastikaan olisi ollut mitään tällaista ilmaista mainosta vastaan. Suomi on senverran pieni maa, että vaikka se olisi yksi ja sama kaupunki, olisi se varsin pieni noin maapallon mittakaavassa. Monet tuntemistani artisteista lähettivät vuosien varrella minulle jopa omia cd -levyjään, kuten suomalainen Karvaiset orjuuttajat -bändi, ja Slow Hum, ja pari amerikkalaistakin eksyi joukkoon. Jotkut suomalaisista bändeistä olivat turhankin tärkeitä omasta erinomaisuudestaan, kuten Varttisäkki, joka tiukkasi oikein rahaa levystään, jota eivät edes lähettäneet. Olen käyttänyt enkoodauksessa Perl Audio Converter (PACPL) -ohjelmaa, ja voi jopa sanoa, että lopputulos on molemmissa tapauksissa korvin kuultuna hieman parempi kuin alkuperäinen MP3 tiedosto, mutta tämä vaikutelma voi olla olla psykoakustista harhaakin. Joka tapauksessa nämä käyvät nykysiin multimediapuhelimiin tällaisinaan, ja silloin äänenlaadulla ei ole niin suurta merkitystäkään. Myös kultturityötä on tässä tullut tehtyä, sillä Torakka kertoi että hän on aikanaan menettänyt kokonaan tässä esitettävän äänitteensä tietokonerikon vuoksi, joten minun luomani AAC tiedosto ei ole kenties paras, mutta varmasti ainoa. Spliff Richardsin biisin liitin joukkoon tummaan siksi, etten löytänyt netistä enää mitään tätä vastaavaa äänitettä, ja minusta tällaisten biisien pitäisi ehdottomasti olla edelleenkin kaikkien saatavilla. Toivottavasti arvon herra Spliff ei tästä esillepanosta pahastu, jos on enää elossakaan? Nämä esitykset sisältävät sisäisen hymyn huumoria, tai ainakin toivoisin, että ymmärtäisitte niihin sisältyvän komiikan, ja samalla myös niihin sisältyvän rautaisen ammatitaidon. Linuxissa näiden tiedostojen soitto onnistuu ihan oletusohjelmalla, kunhan tavittavat koodekit on asennettu, ja windowsissa taas on asennettav erillinen koodekkipaketti, tai sitten VLC -ohjelma.
Valitessani näitä MP3.COM -palvelimen soittolistoillani olleita biisejä, oli eräänä valinnan kriteerinä se, löytyykö edes nimihaulla mitään jonkun artistin joskus palvelimelle laataamista tiedostoista, tai tietoja itse artistista. Sebastian Beck ei tuottanut toivomiani osumia, paitsi jonkun saksalaisen palloilijan, tai muunlaisen urheilijan. Kyse ei siis ollut samasta kaverista. Beck teki kuitenkin aikanaan mielestäni varsin hyviä etnobiisejä, kuten tämän nyt kuultavan joikalaulun. Jos minulla olisi edes joskus ollut käytettävissäni hyvät musiikintekolaitteet, olisin varmaankin tehnyt niillä jotakin tällaista, mutta kun ei ole ollut. Nyt hyvän kotistudion perustaminen olisi jo myöhäistä, vaikka rahaa siihen olisikin, koska aika saattaa loppua kesken, ja hyvät laitteet jäisivät lojumaan tyhjän panttina. Hyvä että edes Beck on näitä aikanaan tehnyt. En juurikaan kaveria tunne, enkä tiedä hänestä muuta kuin että hän kuului siihen skandimaavisten etnomuusikkojen harvalukuiseen joukkoon, joka teki musiikkiaan käyttämällä syntetisaattoreita sun muita, ja joilla kaikilla lienee ollut studio kaikkine vempaimineen.
Man Wolf Strayhorn on amerikanintiaanitaustainen muusikko, joka vaikutti myös MP3.COM -systeemissä, ja lisäsin mielelläni hänen biisinsä soittolistalleni. En ollut aiemmin kuullut tätä uudempaa intiaanimusiikkia, vaan pelkästään sitä vanhaa haijaijaijaijaijaijaa – musiikkia. Muutoinkin tietoni amerikanintiaaneista perustuivat etupäässä lännenkirjoihin ja erilaisiin villiä länttä muka kuvaileviin sarjakuvalehtiin, sekä amerikkalaisiin, mustavalkoisiin elokuviin. Intiaanit olivat näissä aina niitä, jotka kierisivät hihkuen satulattomilla hevosillaan suojausrinkiin asettuneita vaunuja, ja ampuivat lähinnä summittaisia ilmalaukauksia, osumatta juuri kehenkään – kun taas vaunukaravaania puolustavat valkoiset maahantunkeutujat pudottelivat heitä satulasta tarkoin laukauksin kuin sirkuksen ampumaradalla – vähän samaan tapaan kuin ne ampuivat junista biisoneja huvikseen. Sitten alkoikin jo kuulua sotatorven pärinää, ja paikalle saapui ratsuväki, ja harvat hengissäsäilyneet intiaanit ratsastivat pakosalle. Näinhän se yleensä meni. Tässä laulussa on kuitenkin havaittavissa kriittisempiä äänenpainoja valkoisten ahneudesta, ja nyt näin kuun valloituksen taas alettua kunnolla, ovat laulun sanat entistäkin ajankohtaisempia.
Tämä artisti on asunut ainakin jossakin vaiheessa Vehmersalmella, joka sijaitsee lähellä Kuopion kaupunkia. Pidin biisistä aikanaan senverran, että liitin sen eräälle nettiradioasemalleni MP3.COM -palvelimelle. Tämä kaveri oli menettänyt tietokonerikon vuoksi tämän biisinsä, ja kenties muitakin, ja oli iloisesti yllättynyt, kun minulla oli tästä edes jonkinlainen versio. No, eihän minullakaan olisi tätäkään biisiä ollut, jollen olisi tehnyt säännöllisesti tallennuksia CD -levylle. Tosin täytyy sanoa, että enhän minä nyt ihan kaikkea tallentanutkaan.
Tämän ”bändin” mahdollisista taustoista minulla ei ole mitään tietoa, mutta minusta biisi oli aikanaan senverran kekseliäs, että liitin sen eräälle nettiradioasemalleni MP3.COM -palvelimella. Parasta biisissä on mielestäni lopussa kuuluva nauru, ja biisin keskivaihella moneen kertaan toistettu se on kissa ja Kaisa Puunenä. Mitähän nuokin tarkoittanevat? Varmaankin jonkinlaista sisäpiirihuumoria! Voi kuitenkin sanoa, että tämä yhtye ei noussut koskaan maineen kukkuloille, vaikka epäilemn, ette se sinne koskaan oikein pyrkinytkään
Tämä bändi on kotoisin Itäsuomesta (Ehkä Lieksasta, tai jostakin vastaavasta paikasta kumminkin), eli nämät olivat niin sanotusti Karjalan poikia. Melkein samaa bändinimeä (Cosmos Cowboys) käyttää myös eräs ruotsalainen kantribändi, joka on soittanut tällä kyseisellä nimellä jo yli 20 vuotta. Mikseri.net -palvelimelta voit löytää ihan samannimisen yhtyeen, ja he taas ilmoittavat, että heidän bändinsä olisi perustettu Tampereella. Voi ollakin, mutta voip' olla niinkin, että kyseessä on ihan sama bändi, joka soitteli alunperin koulupoikakokoonpanossa Lieksassa. Koululaisista on vain tullut opiskelijoita. Mene ja tiedä. En minä ainakaan tiedä. Joka tapauksessa Bändirekisteriin on rekisteröity Cosmos Cowboys -yhtye, ja siellä ilmoitetaan bändin perustamispaikaksi Lieksa. Aikanaan, kun pidin nettiradioasemia MP3.COM -palvelimella, valitsin Tilted -biisin, jota pidän bändin parhaana, ja kyllä minusta bändin nimi oli noihin aikoihin nimenomaan Cosmoz Cowboyz. Joitakin vuosia sitten biisejä sai ladattua ainakin eräältä venäläiseltä palvelimelta, mutta nyt ainakin tämä Tilted -biisi on kiven takana. Tämänkin bändin historiasta näkee selvästi sen, että aika monet bändeistä syntyvät kouluissa, ja jotkut bändeistä jatkavat toimintaansa vielä opiskelukaupungeissa, jos bändin jäsenet ohjautuvat samaan kaupunkiin. Kun opiskelut ovat päätöksessä, sammuu bändin toiminta ihan kuin itsestään, ja niin lienee käynyt tällekin bändille
Kaveri osallistui biisillään Assembly -tietokonetapahtuman yhteydessä järjestettyyn kilpailuun, jonka tunnistaa siitä, että siellä on nähtävissä tietokoneita monta rivillistä suuressa hallissa, ja osanottajat ovat siellä yötäkin. Ne juovat siellä Coca Colaa, ja märehtivät hampurilaisia ja pizzoja, jotka ovat yhtäkaikki sitä nörttien ominta ruokaa. Biisi ei kuitenkaan pärjännyt tuossa nimenomaisessa kisassa, mutta oli minun mielestäni senverran hyvä, että liitin sen eräälle nettiradioasemalleni MP3.COM -palvelimella. Tämä on ehkä ainut merirosvolaulu, jossa puujalalla on merkittävä osuus naisen raskaaksitulossa, ja jossa silmälappua käytetään kondomina. JaPe Kallion myöhemmistä vaiheista en tiedä mitään, ja hakukoneellakaan hänestä ei saa enää juurikaan osumia. Sen kuitenkin tiedän varmasti, etten itse osallistuisi koskaan minkäänlaiseen Assembly -tapahtumaan, koska en minä jaksaisi istua siellä päivätolkulla, tai saati sitten nukkua paskaisella lattialla. Tietenkin, jos sieltä saisi hankituksi seuraa, voisi mennä esimerkiksi patjavarastoon iloitsemaan, koska tuskinpa nörtit nyt sen homman päälle mitään ymmärtävät, ja siksi patjavarastossa olisi runsaasti tilaa, ja siellä saisi öheltää rauhassa.
Tämä kaveri on tehnyt levynkin, jossa oli muutama biisi, mutta ei tätä nimenomaista Business -biisiä kumminkaan. Minusta biisi on (vieläkin) senverran hyvä, että liitin tämänkin tästä syystä eräälle nettiradioasemalleni MP3.COM -palvelimella. En tiedä mitään kaverin myöhemmistä vaiheista, ja ne tiedot, jotka olen saanut hankituksi, ovat epävarmoja. Ei oikein viisisi rakentaa ihan kaikkea pelkille olettamuksille ja hypoteeseille.
Millainen henkilö olen itse – siinäpä vasta tyhmä kysymys, koska kysymys on ennenkaikkea tyhmästä miehestä? No, kerrottakoon, että enpä ole paljon minkäänlainen, ja varmastikaan en ole sinällään edes kovinkaan kiinnostava. Pyrin ulostamaan ainakin pari kertaa päivässä, ja syömään kuitupitoista ravintoa jotta massa liikkuisi suolessa, ja vatsan toiminta sujuisi ongelmitta. Minussa ei tietääkseni ole syöpäläisiä, eikä syöpää, mutta muutoin koko joukko erilaisia kroonisia sairauksia. Takuuaikani on näet päättynyt, ja tavara ei ole enää kuranttia. Mutta en minä valita, koska se ei auta mitään, enkä myöskään tilitä. Näitä tällaisia tarinoita voisi kertoa kenestä tahansa, ja ne eivät paljasta silti yhtään mitään. En käy kulttuuritilaisuuksissa, enkä muissakaan pippaloissa. En seuraa jääkiekkoa, enkä muutoinkaan urheilutapahtumia – paitsi ehkä satunnaisesti keihäänheittoa ja mäkihyppyä, koska niissä suomalaiset vielä tuntuvat pärjäävän. Neandertalinihmiselle me emme olisi pärjänneet, koska tämä heitti metsästyskeihästäkin yli sata metriä, ja otti saaliin kiinni juoksemalla. En käy elokuvissa, mutta olen silti nähnyt niistä useimmat, enkä nykyään lue juurikaan kirjallisuutta. Siis: mitäpä kerrottavaa minulla olisi itsestäni! Remu Aaltonen sanoi kerran Albert Järvisestä, että jos joku näki tämän lojumassa Hurriganesin loistoaikoina jossakin tuolissa, esiintymispaikan takahuoneessa, ei hemmo eronnut mitenkään muista vastaavanlaisista tuoleissa lojujista, mutta heti kun mies otti kitaran käteensä, tuli tästä aivan toinen mies. Tähän toiseen mieheen monet haluaisivat tutustua, ja elääkin juuri heidän kanssaan, mutta valitettavasti ainut tarjolla oleva vaihtoehto on tämä tuoleissa lojuja, joka hikoilee pahanhajuista hikeään, ja käy vessassa vääntämässä kammottavanhajuisia krapulaulosteitaan, ja örisee jotakin sekavaa kun häneltä jotakin kysytään. Jos olisin kuuluisa artisti, olisin varmasti ihan samanlainen lojuskelija, ja sellainenhan minä olen nytkin vaikken olekaan kuuluisa. Ihan tavallinen hemmokin voi juoda itsensä lähes hengiltä, ja napata aineita rokkareiden tapaan, ja ainut ero näihin nähden olisi vain se, ettei kykenisi suoltamaan yhtään biisiä, josta muut olisivat valmiita maksamaan. Olen siis täysin samanlainen lojuessani tuolissa kuvitteellisen steissin eteistilassa, ja täysin samanlainen olen esimerkiksi lojuessani sohvassa teeveetä tuijottaen. Minusta ei siis todellakaan ole mitään kerrottavaa, ja olen onnekseni unohtanut paljon siitä mitä olen nähnyt, tai kokenut. Tiedän asuneeni monissa eri kaupungeissa, ja maallakin, mutta yksityiskohtia en enää muista. Ehkä vain jotkut täysin toivottomat friikit voisivat meikämannesta kiinnostua. Sekin olisi täysin turhaa, sillä en minä heidän matkaansa kuitenkaan lähtisi, enkä ottaisi heistä ketään sydämeni valituksi. Mutta katsopas ylläolevaa kuvaa: näin komeaa poikaa sitä ollaan oltu - joskus takavuosina - yllätettynä kesken piipullisen. Niin vilpitön katse, totta, mutta noilta kasvoilta henkii myös tietty, typerä omanarvontunto. Löysin tämän kuvan vanhojen negatiivien joukosta, ja pienillä, elektronisilla taikatempuilla onnistuin elvyttämään sen – ikäänkuin se olisi otettu eilen – ikäänkuin Peke-setä olisi suunnannut kameran objektiivin meikäläisen tuolloiseen, kaitaan naamaan ihan vasta toissapäivänä. Tällaisena sitä oli valmis vaikka maailmaa valloittamaan, mutta mitä sitä valmista maailmaa itselleen voittamaan. Mutta mitä siitä sitten vaikka sattuisikin voittamaan jotakin - lähdettävähän täältä on kuitenkin. Samanlainen sähläyspaikka maailma on aina, vaikka sitä kummemmaksikin kuvittelisi. Vastaantulevat ihmiset ovat lähes toinen toisensa kopioita, ja ovat kategorisoituneet nyt täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin tavattaessa, eli sama naamakaava näyttää toistuvan sukupolvesta toiseen. Tuossapa saapastelee se sama jamppa kuin kymmeniä vuosia sitten. Samanlaiset ovat elkeet ja puheet, mutta mies tai nainen on kuitekin eri. Naamakin näyttää ihan samanlaiselta. Ihmiset vain kuvittelevat olevansa yksilöllisiä, kun vetävät vaikkapa goottikuteet ylleen, mutta ei niissä mitään uutta ole, ja ne eivät varsinaisesti lisää persoonaan yhtään mitään. Rätit ovat pelkkiä rättejä. Itse asiassa nykyinen ihmisten ulkoasu on paljolti markkinamiesten aikaansaannosta. Televisiossa näette kuinka joku tanssiryhmä veivaa milloin mitäkin Zumbaa, ja näette heidän nauraen laihtuvan, ja pian olemmekin sitten anorektikkoja kaikki tyynni. Tässä nyt sitten, kuten ne sanoivat Jopet-kerhon kokouksessa. Voit hyvinkin olla juuri nyt joku Cosmopolitan – nainen, tai laiha kuin tikku, mutta aina kuitenkin mielellään isotissinen, ja naama pingistetty botuliinilla. Tosiasia kuitenkin on se, että enemmistö suomalaisista naisista muuttuu varsin nopeassa tahdissa tukeviksi tantoiksi, joilla on paksut käsivarret, oikeat allit, ja rasvapoimujen raoista tiirustelevat tihrusilmät. Tissitkin ovat muuttuneet veltoiksi, alaspäin osoittaviksi, suipoiksi nahkapusseiksi, jotka tehojumpassa läpsyttävät milloin olkapäihin, milloin taas rumpumahaan. Aivan kuin itsestään tällaisen vanhemman tantan tukka asettuu nutturalle, ja permanentti on pysyvästi vinossa. Tämä on sillkka tilastollinen tosiasia, siis tämä muuttuminen vanhemmaksi itäbalttilaistyyppiseksi naiseksi, ja siitä on hauska muistuttaa jatkuvasti, koska se on nuorille naisille niin kovin tärkeä ja vanhemmille taas perin kipeä asia. Miehille ulkonäkö lakkaa olemasta tärkeä asia jo varhaisessa keski-iässä, koska rahallakin saa, jos on tarvetta. Poikkeuksena ovat vain homot, jotka hoitavat aina ulkonäköään huolella, ja osaavat pukeutua. Tavallinen meikämanne sitä vaan haisee. No, olin itsekin kaupparatsujen onneton uhri, kun luulin rokkenrollia vallankumoukselliseksi, ja käytin vuosikymmenet jammameita, ja useita vuosia maripaitaa. Kuuntelin etupääsä agloamerikkalaista musiikkia, joka opettaa vain halveksimaan omaa, ikiaikaista kalevalaista perintöä. Ei se kalevalainen laulanta sentään ollut pelkkää tuolilla veivaamista! Alunperinhän me olimme nimenomaan shamanistinen kansanheimo, joka haki tietonsa manalasta, tai maanalaisesta maailmasta, ja meillä oli oma, erityinen yhteytemme maan jumaliin. Mutta mennyttä mikä mennyttä. No, nyt olen itse luopunut ainakin jammareista ja maripaidasta, ja lasken leppäkertun ulos parvekkeen ovesta, ja siirrän sammakon pois maantieltä. Ja vaikka minä en nyt harson läpi vettä juokaan, ja harrasta siten äärimmäistä ahimsaa, niin kyllä minä olen muuttunut. Olen ehdottomasti luonnon puolella, ja pidän ihmistä maan syöpänä. Jos olisin juuri nyt nuori, minulla olisi sittenkin, ja tästä kaikesta nyt oppimastani huolimatta kenties pitkä lippa ja lökkäpöksyt, koska ryhmän paine on tänä päivänä suurempi kuin ennen – vaikken ehkä olisikaan läpikaupallinen rullalaudan lätisyttäjä, ja osaisin varmaankin luopua siitä säällisessä iässä. Ottaisin kenties joskus salaa kuvia tyttöjen vessasta, ja lähettelisin niitä sitten kaikille tuntemilleni pojille, ja laittaisin niitä nettiin. Tai ei ehkä sentään! Arvostaisin minä sentään vieläkin naista jos saisin syntyä uudelleen. Muistan kuitenkin hämärästi, kuinka hiivin kerran nuoruudessani Rauhan maatilan yhteissaunan ikkunan taa naisten vuorolla, mutten nähnyt mitään koska ikkuna oli huurussa. Olisi pitänyt näet nähdä naapurintytön tissit. Kerrassaan harmittava takaisku! Nyt ne ovat varmaankin jo rupsahtaneet, eikä niissä olisi paljoakaan nähtävää. Useimmat oppikoulun kaunottarista ovat tänä pävänä vanhoja ämmiä. Opimme tästä, että kaikki täytyy tehdä ja nähdä aikanaan. Jos olisin juuri nyt nuori, varmaankin söisin halulla roskaruokaa, ja lihoisin itseni sairaaksi, ja myös kuolisin nuorena, sillä nuorukaisenhan se kuolla kuuluukin. No niin, olipa yllämme sitten millaiset rytkyt hyvänsä, niin olemme aina sitä miksi muut meidät määrittelevät, vaikka ihmiset maksavat tämän muiden määrittelemän ulkoisen habituksen omasta pussistaan! Kuinkahan paljon rahaa ihmiset laittavatkaan ulkonäköönsä? Ja vain jotta olisi muiden ihanteiden mittainen, ja jotta peilistä katsoisi se muiden toiveiden mies. Mutta me tiedämme alitajuisesti, että olemme jo luonnostamme samanlaisia, ja olisimme sellaisia kuin olemme minä aikana tahansa. Joku, joka on tänä päivänä puhelias, ja pälättää kuin ompelukone, oli sellainen myös mahdollisessa edellisessä elämässään, ja juuri sellaiseksi hän myös tulevaisuudessa syntyy. Sama, tietty ihmistyyppien kokoelma löytyy jokaiselta vuosisadalta, tuhannen ja tuhannen kertaa, yhä uudelleen ja uudelleen toistuen ja kertautuen. Olemme toinen toistemme kaikuja ja kiekuja, ja oman elämämme orpanoita. Tältä kannalta ikuinen elämä olisi todellakin sangen ikävää - varsinkin nykyään, kun jokainen on toinen toisensa klooni, ja lopulta jokainen on puristettavissa jonkinlaiseksi kaikkia jokapäiväisyyksiä edustavaksi robotiksi, joka voi olla jokaikisen ikioma leikkikalu, jota nämä pitävät ainutlaatuisella tavalla omanaan, vaikka kyseessä onkin pelititalossa nähty vääristymä.
Vapaat kanat toki tiedetään, mutta tunnetaanko yhtään vapaata, täysin riippumatonta palvelinta, jolta saisi täydellisen vapaata musiikkia? Jos palvelimia olisikin, niin tuskinpa sentään pilvin pimein täysin ilmaiseksi työskenteleviä muusikkoja. Kysymys on mielenkiintoinen. Onko olemassa yhtään sellaista muusikkoa joka työskentelisi vain musiiikkinsa hyväksi, eikä piittaisi hiukkaakaan maineesta ja kuuluisuudesta? Eikö jo musiikin esillepano kieli halusta saada muilta tunnustusta ja ihailua? Vain aniharvalla on kuitenkin mahdollisuutta luoda sellaista musiikkia, josta kukaan ei maksa mitään, ja jota ei ole ollut ennestään olemassa - ja joka olisi täysin vapaata kaikesta kaupallisuudesta. Täytyy olla joko sikarikas, tai sitten elää jonkun syytingillä, eli täytyy olla joku, joka hankkii rahaa. Pääasia on se, että on aina joku aina maksaa elannon, ja antaa kodon sekä konnun, sekä puolison ja lapsen, karjan ja kaiken omaisuuden. Muutoin täytyy käydä töissä, tai ainakin hakemassa työttömyyskorvausrahat elämiseen, tai ilmaisen ruokapaketin vapaakirkosta. Mutta jos tilaisuus musiikilliseen mainetekoon tarjoutuu, täytyy se käyttää hyväkseen, sillä se kannattaa aina, niinkuin lukeminen. On niin paljon ihmisiä, jotka empivät laittaa omatekemiään muiden pällisteltäväksi, koska epäilevät etteivät kuitenkaan saa mistään rohkaisua. Eihän sillä ole niin väliä, sillä kyllä maailmaan mölyä mahtuu! Internet on näet suuri tasavertaistaja, kuten coltti aikanaan lännessä, ja internet sallii jokaiselle mahdollisuuden olla edes muutaman päivän kuninkaana. Faneista ei niistäkään ole puutetta, sillä aina löytyy muutamia, joita kiinnostaa se, mitä nettiin on syötetty. Kuuntelin kerran, vuosia sitten, kuinka eräs mielipuoli mölisi jotakin sekavaa, ja hakkasi epävireistä sairaalan mielisairasosaston pianoa. Ehkäpä hänelläkin oli joitakin faneja. Netissä, ja riittävän etäältä tarkasteltuna jopa sinä voit olla mielenkiintoinen. Tietenkään ihan jokainen ei voi saada muutaman tuhatta innokasta ihailijaa, ja parhaimmillaankin Suomessa heitä voisi olla vain ehkä kolme: isä, äiti, ja sisko. Maailma on avara, mutta ei se ihan mitä tahansa niele. Täytyy vain löytyä tuota sinnikkyyttä, ja täytyy olla vakuuttunut siitä, että se, mitä tarjoaa, on vähintäänkin hyvää. Onhan netissä sellainenkin hahmo kuten Pierulan Armas, joka on tietenkin tämännimisenä hahmona täysin kuvitteellinen, mutta joka saa juuri tällaisena uuden elämän netissä, niinkuin kaikki muutkin netin kuvitteellisista hahmoista. Jos tekee nettimusiikkia, ei haittaa, vaikka lauluääntä ei olisi lainkaan, tai vaikka soittaminen olisi pelkkää yksitoikkoista kitaran rämpyttämistä. Tärkeintä on se, että musiikkissa on sitä jujua, ja että vaikuttaa siltä että olisi sanomassa jotakin tärkeää. Sanoo vaikka että kaikki on armotonta menoa, jota pannaan vaudilla. Että jo naurattaa. Illuusio jostakin muka hauskasta tai traagisesta on kaiken perustana, ja on vain hyvä että sanoja sattuu seisomaan sanottavansa takana. Miksei seisoisi, sillä onhan maailman nykymeno aika armotonta. Ei auta vaikka rakentelisit musiikkiisi millaiset kontrapunktit hyvänsä, sillä kaikki musiikki elää ajassa, ja jollein sillä ole tartuntapintaa aikaan, se kuolee. Itse olen tehnyt lähinnä sellaista musiikkia, joka ei ole oikeastaan lainkaan musiikkia, sillä minun biiseistäni puuttuvat mm. introt sekä kaikenmaailman välikeosat - eli minun biiseissäni ei ole formaalia rakennetta. Minun musiikkini on kai lähinnä kansanmusiikkia, koska siinähän toistetaan jotakin hokemaa väsyksiin asti, tai jotakin sinällään merkityksetöntä fraasia, kuten rankalialilei, tai sunfarallalilei. Yksinkertainen, mutta puhuttelva laulu lähtee siitä, että joku saa kirjeen, jossa menettää kaiken aineellisen, ja huomaa pöydällä toisen kirjeen, jossa eukko ilmoittaa löytäneensä uuden, ja kun sitä sitten menee kävelemään pihamaalle, putoaakin kaivoon – ja silloin ja vain silloin irtoaa hampaiden välistä se hauen laulu, jonka tämä lauloi puun latvasta. Tästä mun lauluni mukavasti alkaa... No, minun musiikistani puuttuu myös lohduttava sanoma, jonka avulla ihmiset jaksaisivat päivästä toiseen paremmin, ja minä en käsittele sentapaisia aiheita kuten rakkautta ja muuta tunteellista roinaa. Onhan minulla tietenkin ollut noita ihmissuhteita ihan kiusaksi asti, ja on minulla toki tunteitakin, mutta ei niissä ole mitään erityistä kerrottavaa. Joskus näet onnaa, ja joskus ei. Kaikkein pahinta lienee se, ettei minusssa, henkilönä, ole todellakaan mitään mielenkiintoista, tai jännittävää, kuten olen sanonut jo monta kertaa itse itseäni toistaen. Mutta eihän jännittävyyttä ole myöskään julkkiksissa, jos niikseen tulee. Esimerkiksi Matti Nykänenkin on ihan tavallinen juoppo, kuten niin moni entinen urheilija. No niin. Minulle ei merkitse suuriakaan se, miten taitavasti itse kuuntelemani muiden tekemä musiikki on tehty, tai osaavatko muut muusikot edes soittaa – kunhat muusikot vain ovat mahdollisimman vapaita kanoja. Kaupallisen musiikin puolelta lähimmäksi vapaan musiikin ideaalia pääsee Juice Leskinen biisillään Jalkahiki-Viki, ja Veltto Virtanen biisillä Jerry Cotton. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että vapaan muusikkokanan täytyisi olla ihan pakosti hauska henkilö, mutta usein hän on, ainakin tahattomasti, hauska. Kyllä Juice ja Veltto osasivat omat biisinsä laulaa, ja se on kaikkein tärkeintä. Se autenttisuus ja ainutkertaisuus. Vapaan musiikin tunnistaa toisaalta siitä, etei siinä ole mikään kohdallaan. Eikä tarvitse mielistellä ketään loppusoinnuilla sun muilla. Nykyisellään en edes kuuntele juuri lainkaan esimerkiksi listamusiikkia - paitsi radiosta maalla – koska taustarumputus toimii hyvin nimenomaan siellä. Radio ei ole enää vuosiin ollut sillä maailman keskipiste kun se aikanaan oli. Radion voi sulkea, ja laittaa linnut kovemmalle, ainakin kesäisin. Panna variksiin volyymiä, niin sanoakseni. Minun mielestäni kevyen populaarimusiikin kehitys on pysähtynyt jo kauan sitten, ja mitään oleellisesti uutta ei ole siihen ilmaantunut. Joonas Kokkonen sanoi tässä päivänä muutamana uusitussa Jatkoajassa, että klassinen musiikki eroaa siinä populaarimusiikista, että siinä tehdään jatkuvasti kokeita, ja luodaan variaatioita, kun taas populaarissa biisissä on tavalliseti vain yksi koukku, joka saa kuuntelemaan biisin uudelleen. Kokkonen oli täysin oikeassa: populaarimusiikki on paljon yksinkertaisempaa kuin klassinen musiikki, mutta samalla sellaista, että Kokkonen itse ei olisi kyennyt säveltämään ainuttakaan menestynyttä kevyen musiikin biisiä, sillä senverran vaikeaa menestysbiisien teko on. Ja vaikka hän olisi treenannut miten paljon tahansa esimerkiksi laulamista ja kitaransoittoa, niin hän ei olisi yltänyt samaan kuin esimerkiksi B.B. King. Varmaankin Kokkonen olisi naurettu mistä tahansa jazzklubista ulos.Tätä populaarimusiikin salattua, piilossa pysyttäytyvää, ja nimenomaan yksinkertaisuudellaan viettelevää puolta kun ajattelee, niin se alkaakin äkkiä tuntua varsin monimutkaiselta. Mutta ei populaarimusiikkia silti kannata varsinaisesti seurata. Minulle ei myöskään merkitse paljoakaan se, onko musiikki kaunista, tai onko se niin sanottua parempien ihmisten musaa. Ne, jotka kuuntelevat esimerkiksi klassista musiikkia, saattavat olla sielultaan jäykkiä kuin Vanttis-Heikin heinäseipäät, ja he eivät näytä siitä (tai elämästä) juurikaan mitään oppivan. Muuan heistä kertoin kerran minulle olleensa eräässä kokeellisessa pianokonsertissa, jossa soitaja oli kurkottautunut pianon sisälle, ja soittanut pianoa sieltäkäsin, ja se oli ollut hänen mielestään tavattoman jännittävää. Paskaa huuleen. Ei se kuitenkaan vedä vertoja radiossa aikanaan esitetyille ohjelmille jossa Toivo Kärki soitti kirjoituskonetta, ja Tapani Valsta viulua. Ja nuo paremmat ihmiset: penkokaahan hieman tarkemmin heitä, ja heidän todellista elämäänsä, niin hiukset saattavat nousta pystyyn. Mädännäisys ja tekopyhyys suorastaan haisee. Joku näistä nokkaviisaista saattaa ylenkatsoa esimerkiksi Mannerheimin merkitystä kansamme historiassa, ja olla olevinaan köyhien puolella, mutta samalla harrastaa keinottelua osakkeilla, eli pyrkii tulemaan rikkaaksi, ja tavallaan samanlaiseksi aateliseksi kuten vaikkapa Mannerheim. Eivät edes näe tässä mitään ristiriitaa.
Vaikka olenkin itse näennäisen vapaa, ja mielelläni myös vapaa kana, en ole, kuten jo totesinkin, en ole mikään oikea muusikko, koska minun musiikkiprojektini pyrkivät osoittamaan koko ajan vain sen, että jokaisesta voi tulla, tavallaan, muusikko, sillä se nyt on yksinkertaisesti kansanmusiikin syvin olemus – että lähes jokainen voi sitä tuottaa. Kaikki nämä kymmenet – ja sadattuhannet kitaran rämpyttelijät eri puolilla Suomea ovat kansanmuusikkoja parhaimmillaan. Kansanmuusikko voi myös soittaa huonosti, ja soittaa ja laulaa pieleen. Hän voi myös laulaa hoilata humalassa – mikä ei ole toivottavaa esimerkiksi oopperalaulajalta. Kännäävät oopperalaulajat saavat potkut. Jos vain hyvää tahtoa riittää, voi myös kaikenmaailman kuorolaiset laskea tähän samaan kansanmuusikkojen kategoriaan. Kuoroissa synnynnäisesti pahat ihmiset laulavat kauniita lauluja, ja he koettavat silti näyttää laulaessaan mahdollisimman hurskailta, ja mahdollisimman uskovaisilta - ja ennenkaikkea: enkeleiltä. Kuorolaulussa ei minusta ole kuitenkaan minkäänlaista ideaa, kunhan jotakin hoilaavat – joskin stemmassa, tosin. Tärkeintä minulle on musisoinneissa se, onko esittäjällä tarjota minkäänlaista ideaa, ja se, onko muusikolla, tai bändillä, minkäänlaista huumorintajua, ja kykyä nauraa myös itselleen. Kun Lordi ei ilmaantunut linnanjuhliin, vaikka hänet oli sinne kutsuttu, hän paljasti samalla lapsellisuutensa, ja täydellisen huumorintajun puutteensa. Heppu kai kuvittelee elävänsä 80-vuotiaaksi kulkemalla koko ajan naamari päässään. Ketä tämä artisti kiinnostaa enää viidentoista vuoden kuluttua? Hän on eräs tämän ajan ikoneista, kuten Madonna, joka on pitänyt itsensä tiukalla treenillä samannäköisenä kuin Iggy Pop, ja molemmista toki huomaa, että vanhojahan he jo ovat. Meidän aikamme on plastiikkakirurgien aikaa, sekä botuliinin kukoistuskautta, jossa televisosarjojen ikääntyneet tähdet ovat aina luonamme kasvot botuliinin siloittamina, ja naamanahka kasvokirurgien kiristämänä. Me siis elämme eräänlaista teennäisyyden aikaa, jossa vallitsee näennäinen vapaus, ja jatkuva itsepetos. Jokainen uskottelee itselleen, että mikään ei häntä rajoita – ja silti joku Bush saattaa aloittaa sodan, jos niin tahtoo, puolustaessaan demokratiaa, jota ei ainakaan voi löytää Yhdysvaltain hallintakoneistosta. Ei ole olemassa minkäänlaista demokraattista elintä, joka estäisi onnettomia sotaretkiä. Näennäinen vapaus ilmenee myös niin, että televiso on täynnä joutavia sisustusohjelmia sun muita, joita homot juontavat. Televiso tarjoaa myös erilaisia äänestyksiä, jotka ovat sinällään turhanpäiväisiä. Elämme yhteiskunnassa, jota tieteiskirjalija Ray Bradbury kuvasi jo vuosia, vuosia sitten. Tätä maailmaa Lordikin sopii kuvastamaan, sillä eihän miehellä ole sitten minkäänlaista sanomaa, ja hän tarjoaa vain erään ideologian tyhjää kuorta, ja ajatusta siitä, että vain ulkoinen olemus merkitsee jotakin. Sellaisessa maailmassa jokaikinen voi olla Lordi – kunhan vaan pukee tämän käyttämät varusteet ylleen - ja hankki rintanapin. Osallisuus loorditaivaaseen siis aina ostetaan, ja joku tässä prosessissa aina rahastaa. Mutta onhan meitä aina toki huijattu. Ne, jotka vielä 1970-luvulla lauloivat taistolaislauluja, liittyivät myöhemmin joukolla vihreään liikkeeseen, ja saivat kukin uuden takin, jottei tarvinnut entistä kääntää. Mikäli joku älysi ruveta tekemään rahaa, niinkuin buntanpoika, ei tilin tekeminen poliittisen äärimenneisyyden kanssa ollut edes tarpeen – kyllä raha pojistaan huolen pitää, ja suut tukkii. Mitä taas vihreisiin tulee, on heidän kohdallaan tapahtunut täydellinen uudestisyntyminen, vaikka heti pinnan alla piileksiikin se vanha, rasvanahkainen kommari. Mitä taas poliitikkoihin tulee, meidän maailmassamme päästetään aina Barabbas irti heti kun se vain on mahdollista, ja kymmenittän jeesuksia on jo tähän mennessä tapettu. Poliitikot saavat tehdä millaisia kupruja tahansa, ja aina he pomppaavat takaisin kuvioihin niinkuin lyttyyn painettu silinterihattu. Elämme anteeksiantamisen ja unohduksen aikaa, jossa esimerkiksi historiaa tulkitaan vapaasti uudelleen. Elämme seniilien maailmassa. Niinpä voidaan väittää jälkikäteen länsivallat olisivatkin antaneet meille sotilasapua talvisodan aikana – vaikka synkkä tosiasia onkin, ettei mitään merkkejä mobilisaatiosta ollut näkyvissä. Ei muutaman lentokoneen ostaminen mitään todista – varsinkaan, kun ne eivät ehtineet edes käyttöön, vaan jäivät lojumaan Ruotsiin. Saamme tottua tällaiseen historian uudelleenlukemiseen, sillä ihmisten muisti historiallisista tapahtumista on lyhentynyt dramaattisesti, ja monet eivät muista mitään edes edellisestä päivästä, tai sitä, mitä söivät viime viikon torstaina. Muitta meidän aikamme on myös valikoivan informaationsyötön aikaa. Kun Spede poltti aikanaan filmejään mielenilmauksena sille ettei saanut valtiolta apurahoja, monet varmaankin uskoivat hänen tehneen juuri näin. Se on nimittäin tämä sankaruuden olemus, tämä uljaan heittäytymisen illuusio. Tässä mainittu Spede paljasti tosiasiassa vain lapsellisuutensa, sekä kykynsä valehdella – koska eihän hän kaikkia filmejään oikeasti polttanut, ja hänellä (tai jollakulla toisella) oli niistä varmastikin kopiot. Me elämme jatkuvassa kiinteiden olomuotojen harhassa. Uskomme, että presidentti tahtoo vain meidän parastamme, ja että oikeuslaitos on oikeudenmukainen, ja sen sellaista. Muuan mies väisti tässä vuotena muutamana tiellä olevaa hirveä, ja suistui ojaan, ja auto meni tuhannen päreiksi. Oikeus jätti miehen tyyten vaille korvauksia, koska hän ei ollut osunut hirveen. Opetus tästä kaikesta onkin se, että jos hirvi tulee tielle, niin ajakaan vain päälle, niin saatte korvaukset – vaikka teillä oliskin vain osakasko. Me myös maksamme palkastamme jatkuvasti tietynsuuruista maksua tulevaa eläkettämme varten, ja silti valtaosa meistä kuolee ennen eläkeikää. Omaiset eivät kuitenkaan pääse käsiksi niihin rahoihin, jotka vainaja on eläessään jo eläkettään varten maksanut. Kukaan ei ihmettele, mihin maksamamme rahat joutuvat, ja kuka ne käyttää, sillä uskomme että täytyyhän maailmassa olla jonkinlainen oikeudenmukaisuus näissäkin asioissa. Mutta kyllä harhaa piisaa vaikka nämä kiusalliset ristiriitaisuudet nyt tässä kohtaa unohtaisikin. En ole kertaakaan nähnyt, että pönäkkä kuoro purskahtaisi äkkiä nauruun, tai että kuoronjohtaja paljastaisi perseensä ja pyllistäisi. Se nyt ei vaan ole kuorolaisuuden syvin olemus. Jos kuorolaisuudesta haluaisi tehdä koomisen laulun, olisi se oikeastaan aika helppoa. Ensin laulaisi jotakin melodianpätkää, jossa toistettaisiin jotakin typerää fraasia, ja sitten äänittäisi siihen muita ääniä päällekkäisäänitysmenetelmällä. Lopputuloksena olisi kuoroesitys, jossa ei olisi kuitenkaan oikeaa kuoroa esiintymässä, vaan eräänlainen pseudokuoro. Näin pääsimmekin oitis minun huumorimusiikkini ytimeen, niin sanoakseni: jokainen voi olla oman itsensä kuoro. Seuraavassa luettelo niistä musisoijista, jotka ovat minua naurattaneet – ainakin kerran, ja jotkut kahdestikin. Luettelossa on myös joitakin palvelimia, joille olen itse ladannut musiikkiani. Jotkut näistä ovat varsin tuoteita tuttavuuksia, kuten Unsigned Artists ja MP3.COM.
01 Simple Blues 1.35 *** 02 All Akims And Tarzans 1.18 *** 03 Allah, anna minulle kameli 2.00 04 An Outgoing Traffic Of Helsinkiners 2.33 *** 05 Charles Sanders Peirce 0.54 *** 06 Reeling And Rocking 1.15 *** 07 Fantom ja liikaa lihonut Diana 2.13 08 Haluaisin kuolla Rauhassa 1.43 09 Hativattinainen 1.17 10 House Of The Rising Sun 1.30 *** 11 Huuliharpun Pakaniinit 1.41 12 It's John Bull 1.29 *** 13 Jenkkakahvat 1.57 14 Joika ja pop 1.04 ### 15 Kadonneet Helsingin tupamarot 0.55 16 Kaikk' pyhimykset tuloo 2.47 17 Katillak 1.08 18 Entä nyt, koulukiusaaja? 3.11 19 Kun mie kuolen 3.37 20 Miksi yhä neiti? 2.07 21 Miun erotuslaulu 1.32 ### 22 Nattaset (The Fjeld) 1.12 ### 23 Opinko Savon murretta 1.54 24 Preferring Easy Job 1.59 *** 25 Reindeer Boy 1.43 *** 26 Satuloitu nainen 2.14 27 Riemujoiku 2.27 ### 28 Silimien vällii 0.39 ### - Joika, no special language in question *** - In English others: in Finnish
At the very beginning I was influenced strongly by American and Finnish Folk music, just mention such artists as Bob Dylan and Donovan. Pretty soon I learned to play guitar just enough to imitate those musicians who were more advanced than me. But in addition to these musicians just mentioned before I got much influences from Woody Cuthrie, and especially from American-Finnish Hiski Salomaa who was born in Finland. Later I became acquanted with the new world of Electronic music and I got some great ideas from such groups as Kraftwerk, and Tangerine Dream. But because I was only an one-man-band, and because I had just my guitar as an whole orchestra, I could not carry out all of my tall plans, and visions been produced by Kraftwerk - before I got a computer which had speed, and capacity enough.Then I got my way to internet, and I learned quickly to use computer programs. Without their aid it could be quite impossible to make my music widely available. I have used a lot of C-Cassette Recorders, as well as Reel Recorders, and lately also Sanyo TRC 500M Micro Cassette Recorder - to save just an instant feeling of a given moment, and for the reason to avoid fooling people only with computer tricks. I have used a lot of Freeware computer programs, too, as an example DrumBox 1.0, DrumSynth 2.0, and I have never had any true Keyboard. These cheap equipments, and programs are a challenge for anyone, and there is not much difference between me, and Big Band IF also they use, say, just Micro Cassette Recorder to save one's presentation.
Achreniuksen juomalaulu Back to meadows behind peatland Beggar to beggar cried Despite of reeling, still rocking Estäkää jo helsinkiläisten menoliikenne FOR OLD LARGE SKIN Fantom ja liikaa lihonut Diana Grazy Jane On God Haluaisitko kuolla Rauhassa House of The Rising Sun Hullu Jane Jumalasta Hullu Jane ja Piispa Hullu kuin usva ja lumi - New Hunters Huppu ja tiu'ut - From C-Cassette Hurja syntinen vanhus I wish to marry from Savolax county ITHAKA Ivalon Matti tai sitten ei Just hanging around KAKSI NARRIN LAULUA I-II Kaarisilta Kadonneet helsingin tupamarot Kaipaan suontakaisille niityille Kaksataa Kaksi narrin laulua - GRUNGE Kasvot potsin Kekkerit Mäkelän kanatarhassa Kerjuri huusi kerjurille Kirje lastenradioon Kuljin vain Kulkukoira (Stray Dog) Kun mie kuolen Kun saisin Savosta naida Kuovi (Sound of Curlew) - OLDER VERSION Laiva Mad as the mist and snow Mamman lellipoika - Sanyo TRC 500M Mangeloitsin liikaa mun Pappa Tunturii Meripoikatte veis Miksi yhä neiti? Miun erotuslaulu Muisto Nattaset Fjeld - with Sanyo TRC 500M Nuorena kuljin outoja polkuja On aika, koulukiusaaja Opinko Savon murretta Rap Orpopojan valssi - Orphan Boy's Waltz PAHA ISÄ PUUSEPPÄ Perustuslaillisten riemumarssi Ratsuin sotaan Reindeerboy (almost cowboy) Riemujoika - A jojka for Joy Sammunut on valo auringon - ORIGINAL Sammunut on valo auringon - PORTA5 Satuloitu nainen Sefanjan visio Silmien vällii Sodan polut Sound of Curlew - ENGLISH VERSION Sudentappajat WOLF HUNTERS Tankavaaran Travolta The Cap And Bells The Pilgrim (Another version) The Pity Of Love Tiskarin polkka VAIETEN Vaieten - BRASS version Voittamaton - PORTA5 Vuoren aarteet Waking Antarktis When the Saints go in Karelian dialect