Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland
Kirjoitin seuraavassa esittämäni "vastineen" 23.11.1989, ja en tiedä, onko se koskaan päätynyt vastaanottajalleen. Tosiasia on, etten ole kuullut asiasta senjälkeen mitään - ja eipä sillä nyt ole niin väliäkään. Vastine on 98%:sti siinä muodossa kuin se oli alunperinkin. Nyt, armon vuonna 2005, jätän tämän vastineen edelleenkin alkuperäiseen asuunsa, sillä mitäpä tuota sen enempää muuttelemaan.
"Työni on rakennettu temaattisesti niin, että jokaisesta tematiikasta suuntautuu viite yhteen, tai useampaan lähteeseen, joihin on niputettu useita, mahdollisesti vaihtoehtoisia toisiaan täydentäviä lisäselitteitä, tai teosnimikkeitä siten, että ne ovat pääviitteen laajennus [esimerkkeinä tietokoneita, filosofiaa, psykologiaa, ja psykedeliaa koskeva kirjallisuus]. Voi olla hyvinkin, että tematiikka tuntuu hajoavan työn edetessä, mutta sen koostaminen on ollut hyvin työlästä nimenomaan siksi, että viitteistö piti laatia tällä erityisellä tavalla ja teemat siihen sovittaa. Toisena syynä tematiikan särkymiseen lienee maailman rakeisuus, jolloin hyvä teemankehittely merkitsee pelkästään hyvää draamaa, muttei muuta, ja hyvä tarkkuus draaman pirtoutuneutta.
Koska kuvattavissa on toisaalta [periaatteessa] fluidi 'ihminen' ja toisaalta hänen luomansa 'tietokone', joka voi sisältää kaikki 'ihmisen' hyvin artikuloidut pyrinnöt, korostuu mainittu maailman rakeistuminen, koska kuvattavat ovat toistensa suhteen ristiriitaisia - ihmisen laajemman vapausasteikon vuoksi, josta osa jää mahdottomaksi kuvata 'tietokoneen' avulla. Näin sen olen siksi miettinyt - siten näet nimittäin uudet urat urkenevat.
Toisaalta - paradoksaalista sinänsä - työssäni ei ole ainuttakaan erityisen rohkeaa tai hyvää visiota, sillä sellaisten esittäminen hyvin artikuloidusti johtaisi niiden tuhoutumiseen; sellaista on divergentin ajattelun [ja ajatusten] luonne. Todella hyvää visiointia olisi kuvitella mahdollisia maailmoita mahdollisine tietokoneineen, tai ilman niitä toimivia maailmoja, kuten on tehty esimerkiksi tieteiskertomuksissa ja niitä varhemmin esimerkiksi Odysseuksen harharetkissä. Yleensäkin toisenlaisuuden kuvittelu ja sen visiointi niin, että tämänlaiset sen voivat ymmärtää, on työlästä.
Voin esimerkiksi sanoa, että Lisp -ohjelmointikieli toimii niin, että operaatio toimii esinotatiivisesti ennen operantteja, eli toteuttaa esimerkiksi sulkulausekekaavan (+a(+b(+(cd))), ja että kyseessä on älyllinen operaatio - mikä ei merkisisi useimmille juuri mitään. Jos taas sanoisin, että Lisp on eräs tekoälyn (AI) kehittelyssä ja ohjelmien teossa käytetyistä ohjelmakielistä, herättäisi se useimpien mielessä virheellisiä assosiaatioita termin 'äly' suhteen. Ja jos vielä sanon, ettei Lisp -ohjelmointikielen käyttö ole erityisen 'älykästä' tietyissä 3D tietokonegrafiikkaohjelmissa, koska niitä käyttäen lisätään ajan kuluessa turhia ohjelma-askelia suorituksiin, joissa annetut arvot ovat tehtäväkohtaisia, olen tuottanut jo toisenlaisen 'älyn' käsitteen, eli 'ihmisen' tuottaman arvion AI ohjelmien [tai niissä käytettyjen ohjelmointikielten] itsiensä käytettävyydestä tietyissä tapauksissa.
Jos tuotan edellisiin lisänäkökulman, että tekoälyn (AI) ohjelmointikieliä voidaan käyttää sodan instrumenttien itseohjaukseen ja niiden toimintojen keskinäiseen koordinointiin, kuten myös lääketieteellisiin diagnotisointeihin ohjelmointikielelle siirrettyinä, voin todeta, että 'äly' saa kummassakin tapauksessa erilaiset normatiiviset painotteet. Siten näyttäisi, ettei 'äly' piilisi niinkään matemaattisissa sulkulausekaavioissa, tai vastaavissa ohjelmointitekniikoissa, vaan siinä, miten 'ihminen', erityinen 'persoona', arvioi 'älyllisyyttä'.
Sanon tämän siksi, että työni kantava ajatus on modernin länsimaisen sivilisaation yhdenlaatuisuus ja tietty näköalattomuus, kuten myös näköalojen fragmentaarius ja hajautuneisuus, jollaiseen kontekstiin koetetaan istuttaa mm. keinotekoista älyä (AI). Eihän 'ihmistäkään' voida sanoa 'älykkääksi' lajina vain siksi, että jotkut heistä sattuvat käyttäytymään älyllisesti. 'Tietokoneessa' on samaisella tavoin sisäistä ristiriitaisuutta, mikä johtuu - ei niinkään koneen ja sen ohjelmien systemaattisuudesta - vaan siitä, ettei tietokoneeseen ole siirretty pelkästään 'älyä', vaan myös eräitä tuhoisalla tavalla 'älyllisiä' komponentteja. Yritän tässä sanoa, ettei 'ihmistä ja tietokonetta' voida tässä mielessä erottaa toisistaan, koska koneeseen on onnistuttu siirtämään 'ihminen' niin hyvässä kuin pahassakin, ja ei ole kyetty enää jälkikäteen paikantamaan, minne meni hyvä, ja mihin piiloitui paha. Miksei työnikin olisi yhtä fragmentaari kuin kuvattavansa, sillä useimpia tietokoneiden ilmitulemisen muotoja on niitäkin mahdotonta jäljittää johonkin alkusyyhyn, joten sellaiselta 'tietokone' näyttää minustakin, joka olen 'ihminen'. Sellaisena tulee 'tietokone' yleisestikin useimmille 'ihmisistä' tarjotuksi: palasina erilaisissa konteksteissa [kuten kommentoija työni luonnetta kuvailee].
Kommentoija toteaakin [ehkä aivan oikein], ettei tietokoneen käsittely ole jäsennettyä tai systemaattista. Miksi olisi, jos kukaan ei tähän päivään mennessä ole kyennyt sellaista esittämäänkään? Tietokone on mielestäni kuitenkin itse ilmiönään nimenomaan SYSTEMAATTINEN -ellei peräti systeemianalyyttinen, mutta sen siten kuvaaminen ei tuota mitään uutta, uljasta visiota siitä. On lienee perusteltua, että sanon sen kokonaisnäkemyksen, jollainen minulla tietokoneista on [vaikka olenkin sen sanonut jo työssänikin monessa kohdin]: se on ilmiö, jossa 'ihmisellä' olisi käytettävissään rajattomat mahdollisuudet itse-ilmentyä, mutta joita hän ei ole kuitenkaan käyttänyt hyväkseen.
Sanon tämän minkäänlaista tietokoneisiin liittyvää systemaattista koulutusta omaamattomana henkilönä, joka viitisen vuotta sitten oli nähnyt niitä vain yliopiston eri laitosten tiloissa, ja jolle tuolloin annettiin sellainen paketissa, jossa koneen lisäksi ei ollut sen ihmeellisempää ohjelmistoa kuin käyttöjärjestelmälevyke. Myöhemmin jouduin tekemisiin taas sentapaisten tietokoneisiin liittyvien asioiden kanssa, joista tänäänkään ei ole mahdollista saada ainakaan yliopistollista koulutusta. Olen suurelta osin kouluttanut itse itseni kääntämällä oppimateriaalini ja harjoittelemalla intensiivisesti, jonka seurauksena 'osaan' kirjoittaa ja muokata myös ohjelmia, käsitellä ja muokata kiinto- ja kalvolevyjä, asentaa laitteistoja ja luoda erilaisia ohjelmakonfiguraatioita, käyttää ja luoda erilaisia laskentaproseduureja jne.
Minulle KIRJOITTAMINEN merkitsee hyvin monilla eri kielillä ja monissa eri konteksteissa kirjoittamista. Aivan viime aikoina olen työskennellyt tietokannoilla. Siten 'tietokone' merkitsee minulle henkilökohtaisesti rajattoman monikäyttöistä ilmaisuympäristöä, koska sillä voin [ohjelmien manipulaatiolla] säädellä työskentely-ympäristöjeni rajoja. Eniten ARVOSTAN kirjoittamistavoista ja konteksteista tätä, jota nyt tässä tekstissä työstän esiin.
Filosofisista kysymyksenasetteluista toteaisin, että niissä kyseenalaistetaan se arvopohja, jolle tietokoneiden käyttäjien orientaatio pitkälti rakentuu: jos evoluutioajattelu itsessään on hataralla pohjalla ja atomistinen maailmakuva invalidi, niin itse tietojenkäsittelylaitteiden käyttäjienkin maailmakuva on virheellinen ja heidän uskomuksensa pohjaa vailla.
Walker Percy esittää artikkelissaan 'The Divided Creature' [Wilson Quarterly, Summer, 1989] ansiokkaasti syyn, miksi olen sisällyttänyt C.S. Peircen filosofian työhöni sen keskeisenä osiona: länsimaisessa tieteessä vallitsee yleinen inkoherenssi mikä johtuu siitä, ettei mielletä dyadisen [secondness] ja triadisen [thirness] maailman välisiä siirtymiä mitenkään sen ihmeellisempänä tapahtumana, vaikka niiden välillä on asiaa analysoitaessa kuilu. Tietokoneissa [ja empiirisissä tieteissä] hänen mukaansa ovat vallitsevina dyadiset liittymät, kun taas ihmiset kykenevät muodostamaan triadisia kytkentöjä, joissa persoona luo esineiden ja sanojen välille sielullisen kytkeytymän, triadin, ja muodostaa symbolin [symballeins], joilla ihminen symbolisen luonteensa vuoksi operoi [ja kuvittelee tietokoneen myös menettelevän niin].
Siten tietokoneohjelmissa käytetty kieli ei toimi symbolisesti, vaikka symbolinen ihminen on sen luonut, koska 'tietokone' ei suorita 'symbolisia akteja'. Samoin on laita myös, jos 'älykäs' tietokoneohjelma käsittelee ja tulkitsee sanoja, sillä kyseessä ei ole symbolinen akti semminkinkään. Tästä syystä tietokoneita on voitu menestyksellä käyttää kaikkein ensimmäiseksi mm. fysiikan, biologian, behavioristisen psykologian jne. sovelluksissa, joissa dyadiset liittymät ovat vallitsevina, ja niiden avulla koetetaan asioiden välisiä yhteyksiä selittää; niissä 'tietokone myös vaikuttaa toimivan älykkäimmin'.
Tietokone on juuri tässä mielessä atomistinen, ja siksi sen piirissä puhutaan mieluusti evoluutiosta, joka viittaa mielestäni yhtä hyvin osiensa valikoitumiseen kuin prosessiin, jossa sellaista tapahtuu, koska se, mikä hylätään, tai jota ei osata käyttää on 'out there', tai langennut diffuusina sateena takaisin ikuiseen kaikkeuteen, ja saattanut aikaan fiktitiivisen kuvitelman edistymisestä 'koska entistä ei enää näy'. Symbolisen olennon, 'ihmisen' maailmassa näin ei tapahdu, vaikka hän muodostaakin symboleja tulkkina [person] tulkiten [interpret] niitä joksikin [interpretant]; ne toimivat silti symbolien tapaan, ja maailmassa ei voi olla olemassa aukkokohtia, koska ne voidaan Walker Percyn mukaan symbolisesti paikata esimerkiksi nimityksellä 'ei mitään', tai 'jotakin'. Symbolisessa maailmassa ei löydy rakostakaan, josta symboleja voisi diffusisti hajota kaikkeuteen; ne ainoastaan tulevat tulkituiksi entistä paremmin, mikä merkitsee niiden kohdalla runsastuvaa interferenssiä, ja siten merkitysyhtymien ja vivahteiden muodostumista, tai ne voivat tulla osaksi symbolia 'ei mitään'.
Tietokoneen maailma on toisella tavoin rajattu, mikä ilmenee esimerkiksi epäjatkuvuuksien avulla luoduissa rajauksissa ja merkkivalinnoissa ja toimintakaavioissa; niissä 'ei mitään' on jotakin, jota nimittäisin 'ei-ohjelmoitu' tai 'ei-ennakoitu', tai 'ei ohjelman puitteissa huomioitavissa'.
Kommentoija arvioi teemat YK:n tilasta ja sodasta kokonasteeman kannalta kysymyksenalaisiksi, vaikka YK-aineiston sisällytin mukaan siksi, että se kuvaa toisaalta ihmiskunnan yleistä tilaa ja olosuhteita, joissa tietokoneet ovat tuntemattomia siinä muodossa kuin länsimaiden asiantuntijat ne tuntevat, ja toisaalta siksi, että siinä kuvataan niitä vahingollisia seuraamuksia, joita länsimainen ihminen tietokoneineen (ja ilman niitä) on luontoon tuottanut - parhaankaan tietokoneälyn kykenemättä ongelmia ratkaisemaan. Millä perusteella ihmiskunnan enemmistön tilan kuvaus, ympäristön myrkyttyminen ja sota ei sitten kuuluisi teeman 'ihminen ja tietokone' piiriin?
Sodan teeman olen sisällyttänyt mukaan siksi, että tietokoneita on parin viime vuosikymmenen aikana käytetty sodan koneistojen uudelleenmuovauksessa ja toimintojen koordinoinnissa - kunnianhimoisimpana tavoitteista ollessa 'tähtien sota' hankkeen. Vaikka olenkin kuvannut työssäni viljalti sodan koneistojen kehityshistoriaa, liittyvät tietokoneet nimeomaan sodan uuden teknologian kehittämiseen: suurvalloissa sinne ohjautuu myös runsaimmin tutkimusvaroja yliopistojen tutkimustyön saadessa keskimäärin kymmenisen prosenttia kaikista tutkimusvaroista, ja teollisuuden sekä kaupan saadessa kolmisenkymmentä prosenttia. Suomen osalta prosenttiluvut poikennevat edellisestä sikäli, että täällä ei ole asetuotantoa- ja kehittelyä samassa mitassa kuin suurvalloissa. Meillä teollisuus ja kauppa saanevat leijonanosan yliopistojen ja armeijan kerätessä rippeet [vrt. Suomen vuotuiset maanpuolustusmäärärahat ja niiden puitteissa mahdolliset tutkimusprojektit].
Tässä mielessä olen käsitellyt myös sodan moraalia, mikä soveltuu hyvin myös kuvaamaan pehmeämpää kaupallista sodankäyntiä ja sen eri muotoja erityisesti suurempien valtioiden harjoittamana, koska Suomeen suoraan sovellettuna tuloksena on vääristynyt kuva, millä viittaan 'talvidodan ihmeeseen' ja 'Kannaksen läpimurtoon', joissa tapauksissa suomalaiset sotilaat osoittivat moraalista lujuutta, millä tahansa mittapuilla arvioituna, ja sentapaisten ilmiöiden nimikkeenä ei voi olla moraalinen anarkismi, dogmaattinen immoralismi, tai anti-rationaalinen empirismi, vaan, sanokaamme, patrioottinen moralismi sanan myönteisessä mielessä.
Kommentoijan ehdottamat työn parannusehdotukset:
Työn tavoite tulisi muotoilla selkeämmin?
Mikä ihmeen tavoite? Minulla ei ole ollut työssäni muuta tavoitetta kuin jättää jotakin jälkeeni muistoksi laitokselle, jossa työskentelin useita vuosia. Kuten Veijo Meri erään teoksistaan nimeää, että jäisi edes 'Veteen piirretty viiva'. Nyt kun muutan muualle, tullee tämä työkin jäämään vähemmälle huomiolle, tai en koe sen kehittämistä enää erityisen kiireisenä.
Voi myös olla, että käsitteet 'ihminen' ja 'tietokone' saavat muuttuvia merkityssisältöjä sen uuden maailman taustaa vasten johon siirryn. Joka tapauksessa 'ihminen' on minulle Homo Symbolicus - olivatpa käytetyt symbolit 'hänestä' mitä muotoa tahansa, tai 'itse itsensä merkki', kuten C.S. Peirce sanoo. Toivoisin myös, että tulevaisuudessa minulle olisi vallitsevana Dasein, ja minua ei kuvattaisi termillä 'Verfallen', tai joka sellaiseenkin tilaan jouduttuaan olisi lopulta kamppailtuaan Homo viator. Toivoisin, että minusta pysyttäytyisivät kaukana kuvaimet Neugier ja Gerede.
Tai kuten palkittu CADKEY yhtiön perustaja Jeff Hall kirjoittaa:
'You don't have to pick a bow-tie to get a rectangle, as you do with a 2D solid'.
Kommentoija arvelee, että tietokonepuolen tietämykseni lepäisi Joseph Weitzenbaumin varassa.
Hän on väärässä. Weitzenbaum ilmaisee tietokoneiden yhteiskunnallisten seuraamusten osalta vain selkeästi sen, mistä monet muut puhuvat epämääräisesti. Vielä ELIZA -ohjelman aikoihin [1966] ei oltu kehitelty myöhempiä, sofistikoituneempia inhimillisen vuorovaikutejärjestelmän [human interface] muotoja joita myöhemmin esiteltiin - ja joilla alkoi jo mielestäni olla merkitystä filosofiseltakin kannalta. Kääntämistäni MIT -raporteista ja kyseisessä tutkimuslaitoksessa tuotetuista lukemistani kirjoista [ja suoran käden tiedoista] ilmeni, että oltiin kehittämässä monikanavaista mediaa, jossa kyettiin monipuolisesti hyödyntämään 'ihmisen' tiedostettuja ja tiedostamattomaksi jääviä aktiviteetteja -erityisesti käyttäen AI ohjelmia.
Puuttumatta tässä niiden 'älyllisyyteen' filosofiselta kannalta enempää totean, että näiden AI ohjelmien älyllisyys oli adaptoitumista 'käyttäjien tarpeisiin'. Koska minusta näytti ilmeiseltä, että näitä konstrutioita tultaisiin käyttämään mm. yleisessä tiedonvälityksessä, koska niissä yhdistyivät televisio, lehdistö ja radio, sekä monet sinällään passiivisemmat tiedonlähteet selektoituvaksi itse-sersoriksi, ja koska luin Yhdysvalloissa tehdyistä elokuvayhtiöiden ja lehtien fuusioista, välittyi minulle kuva siitä, että tällaista oltiin todella toteuttamassa. Huomautan tässä, että 'tietokonemaailman' yksisuuntainen arvodimensionaalisuus ei kykene näkemään tällaisesa kehityksessä mitään riskiä.
Totean vielä, että omat kokemukseni tietokoneista EIVÄT OLE grafiikkapainotteisia, vaikka sitä työssä käsitelläänkin. Eräs tietokonegrafiikoiden käyttö liittyen edellisiin on niiden toimiminen 'ihmisen' ja 'tietokoneen' välisenä kontaktipintana, joka ei grafiikkaluonteestaan johtuen voi sisältää samaisessa määrin informaatiota kuin verbaalinen ilmaus. 'Grafiikka' on mielestäni sitä, mitä tavalliset ihmiset tietokoneista näkevät, jonka kanssa he ovat tekemisissä [interface]. Kuitenkin graafisilla ilmentymillä on muitakin muotoja, kuten graafisesti kuvatun tai piirretyn hahmon työstäminen jyrsinkoneella fyysiseksi kappaleeksi, tai sen kuvaaminen matemaattisina funktioina jne. Kolmiulotteista tietokonegrafiikkaa onnistuttiin menestyksellä luomaan vasta sitten kun oli luotu käsitteet, joita kolmiulotteisuuteen liittyi, ja muokkaamaan nämä käsitteet ohjelman muotoon, jossa niillä voitiin operoida.
Yritin työssä kuvata sitä, että se, mitä yleisesti mielletään grafiikkana, sisältää useita tasoja, joista geometria on vain yksi, käsitteet toinen, ja niiden väliset toiminnalliset yhteydet kolmas jne. Mitä erityisesti kolmiulotteiseen tietokonegrafiikkaan tulee, on sen esittäminen perspektivoituvana vain ERÄS tapa, jolla sen entiteetit attribuutteineen ovat olemassa kolmiulotteisessa tilassa, mutta tämä PERSPEKTIVOITUVA esittämistapa on nimenomaisesti viestinnän kannalta merkityksellisin, koska se niveltyy ihmisen erikoiseen tapaan hahmottaa visuaalisesti maailmaansa. Kolmiulotteisuus on myös erityisen tehokas tapa, ja mikäli sitä käytetään esimerkiksi mainonnassa, ovat vaikutukset huomattavasti voimakkaampia kuin kaksiulotteisessa mediassa. Tavallinen ihminen ei siten näe todellisuudesta näin esitettynä kuin perspektivoidun viipaleen, vaikka se 'todellisuus', josta se työstetään, sisältää niitä miljoonittain. Siten samasta kolmiulotteisesta määrityksestä voidaan tuottaa miljoonia esityksiä, joista kullakin on oma vaikutuksensa.
Tämä on 'ihmisen' maailmassa luonnoton olotila; että tuotettaisiin esimerkiksi rajatusta osasta luontoa halutunlainen katsontakulma, ja hetken perästä toinen, ja viidenkymmenen vuoden kuluttua ehkä kolmas niin, ettei mikään olisi välillä muuttunut. Se, mitä kommentoija kutsuu grafiikan korostamiseksi työssä liittyy juuri tähän tendenssiin: että pyritään fiksoimaan tietokoneeseen erilaisia muotoja, joihin tuotetaan halutunlaisia katsontakulmia, joilla kenties ohjataan katsojain tajunnanvirtaa - paljon tehokkaammin kuin konsanaan teatterin tai elokuvan keinoin kyettäisiin.
Tieteen kehitystä ajatellen tämä ei ole järkevää tai 'älyllistä', koska tieteen tehtävänä on muuttaa maailman rajalinjoja, ja sen kautta muodontajua, joiden eräänä ilmentymänä ovat niiden graafiset ilmentymät. On mahdollista, että fiksoidut muodot tuottavat kanavoitunutta ajattelua, tai ojaavat sitä yhteen suuntaan. Myöskään taiteen kannalta tämä ei ole erityisen perusteltua, vaikka fraktaalinen 'taide' viehättävää olisikin, kaikessa goethelaisessa symmetriassaan.
Tekoälytutkimuksen (AI) keskuteluun en ole perehtynyt, koska se ei ole minua erityisesti kiinnostanut, ja koska sen kautta [niin uskoisin] monet vain haluavat olla parhaita vertaistensa joukossa. Kiinnostukseni puute johtuu siitä, etten arvosta 'älyä', tai 'älykkäitä ihmisiä', koska myös näen heidän voimattomuutensa - erityisesti ihmisten kysyessä heiltä yksinkertaisia kysymyksiä liittyen elämänsä pulmiin. Näen niin, että älykkäät voivat tätä ominaisuuttansa viljellä siksi, että heidän niin sallitaan tehdä, sillä jokaisesta saadaan esiin hänen antinsa - ellei kullalla ja hopealla, niin sitten kuolemattomalla nimellänsä, koskas ovat silitelleet hallitsijansa kultaista kruunua. Oma 'älykkyyteni' (NON-I) on kuin Oskarin sukunimi, jolla oli luurankohissi ja läskiset portaat, ja siksi minunsta tuleekin eräänkaltainen juntti [yunt] kauas täältä, kuten enoni sanoisi, jos eläisi:
Että: niin se huuli lentää kuin spitaalisten iltamissa - eli 'Just like that a lip among others flies at the evening party of spithal-people', kuten sen englanniksi käännettäväksi ilmaistuna uskon olevan".