Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
PRAGMATISMI JA AMERIKKALAISEN FILOSOFIAN TRADITIO
by
ORIGINAL 7.4.1989
ISBN 951-679-356-8
ISSN 0357-4105
Kirjoitin tämän tutkielman ollessani Jyväskylän yliopistolla ts. -vs. -tp -yms. Assistenttina ja amanuenssina 1970-luvun lopulla ja 1980 -alkupuolella (kuka sen nyt niin jullilleen muistaa). Noihin aikoihin vallitsi vielä taistolaisuuden suuri aalto, ja juuri kukaan ei tiennyt mitään amerikkalaisesta filosofiasta, eikä siitä oltu kiinnostuneita – tokko sitä luultiin olevan olemassakaan. Mehtonen, ja eräät muut, ehdottivat minulle, että kirjoittaisin jotakin amerikkalaisesta pragmatismista. He kai ajattelivat, että se olisi lähellä sosialistista yhteiskuntakäsitystä ja kommunismin maksiimeja, tai jotakin vastaavaa. Aloitin kirjoittaa, ja koska asiasta ei ollut mitään etukäteistietoja suomenkielellä, päätin tehdä työstä niin laajan kuin vain mahdollista. Pyrin myös ilomaisussani yksinkertaisuuteen, että jokainen lukija tekstiäni ymmärtäisi. Suuri valistustehtävä, näet. Kun nyt olen käynyt työtäni läpi vuonna 2008, huomaan selvääkin selvemmin kaikki ne syyt, mikseivät amerikkalaiset kutsuneet minua Yhdysvaltoihin, tai tukeneet työtäni millään tavalla. Olisivat vaikka antanee edes jonkinlaisen huomionosoituksen – ja mielummin riihikuivaa rahaa. Antoivathan CIA:n miehet rahaa salkkukaupalla Suomen sosiaalidemokraatiselle puolueellekin, jota sundqvistit sun muut Tukholmasta kävivät hakemassa. Ehkäpä CIA ei vain tiennyt minusta mitään.Toisaalta: tämä työ olisi ollut heille liian vaikea pala nieltäväksi eräiltä osiltaan, sillä siellä haluttin ilmeisesti vaieta monistakin asioista, tai sitten Suomessa pidettiin visusti huolta siitä, etteivät jenkit minun töistäni mitään tietäneet. No, tämä työ julkaisiin kuitenkin julkaisusarjassa, mutta tätä ei juurikaan arvostettu - ainakaan Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksella, vaikka juuri tämä työ vaikutti siihen, että tein eräitä muita töitä C.S. Peircen filosofiasta. Koska kuitenkin jouduin toimimaan lähes täysin yksin, ja vailla minkäänlaista henkistöä tukea, en lopulta jaksanut pakertaa, ja mielenkiintoni aiheeseen alkoi kuivua. Kävi niin, että kukaan ei edes vaivautunut lukemaan myöhempää, väitöskirjaksi aikomaani tekstiä, ja se pyydettiin kääntämään jollekin sivistyskielelle. No, käänsin sen englanniksi, vaikken olekaan varsinaisia kielimiehiä. Turhaan sekin, sillä ei sitä kukaan lukenut. Odottelin kuukausikaupalla opintorahan turvin eläen, mutta mitään eki tapahtunut. Niinpä minusta ei tullutkaan filosofian suurta poikaa, vaikka luulenkin, että aikaa myöten olisin saattanut jotakin löytääkin. Jotakin ehkä tärkeääkin. No, olisinhan minä tosin päässyt Yhdysvaltoihin stipendillä tutkimaan filosofiaa, ja kävin läpi kaikki turvallisuushaastattelut ja sukuselvitykset joita jenkeillä noihin aikoihin oli. Haatattelijat kehottivat naimaan Yhdysvalloissa syntyperäisen amerikkalaisen nuoren naisen, jonka myötä saisin vakituisen kansalaisuuden. Olenkin joskus miettinyt millaista olisi voinut olla naimisissa amerikkalaisen naisen kanssa? Minulle ehdotettiin myös että hakisin Upsalaan johonkin silloin siellä avoinna olleeseen virkaan, mutten kuitenkaan hakenut, koska eihän minusta olisi professoriksi ollut. Minulla ei näet ollut sanomaa. Tähän suostutteleluun saattoi vaikuttaa se, että Ruotsissa ja Norjassa oltiin kiinnostuneempia amerikkalaisesta filosofiasta kuin täällä – olihan siellä Gullvåg ja kumppanit.
No niin, kävin siis läpi tämän tekstin nyt kesäkuussa vuonna 2008, ja selvensin tekstistä niitä osioita, joita en enää niitä lukiessani ymmärtänyt. Nuorempana sitä on halunnut olla näppärämpi kuin onkaan, vaikka siten sitä vain sotkeutuu sanoihinsa. No, ei se mitään, sanoi Eemeli. Nykymaailman niin sanotut julkimofilosofit ovat vuosien vieriessä muutuneet viisastelijoiksi, eli sofistoiksi sanan negatiivisimmassa merkityksessä, jotka haluavat tulkita kaikkea vain nykyhetkestä, ja irroittaa oppilaansa ymmärtämisen laajemmista konteksteista: Vain korruptoitunut filosofi voi epäillä metsän olemassaoloa, ellei juuri hän ole sitä itse havainnoimassa – eikä siten voi kuulla kuinka puut ryskyen kaatuvat monitoimikoneiden moukaroimina, tai kuinka sairaalassa vedetään töpseli irti rautakeuhkosta, jota tarvitaan jollekin nuoremmalle. Tällaisen opportunistifilosofin maallinen omaisuus voitaisiin takavarikoida sillä perusteella, että hän ei hän usko sen olemassaoloon; se kun lakkaa olemasta ellei hän ole sitä herkeämättä vahtaamassa, ja samoin voitaisin epäillä hänen tietävän yhtään mitään, koska ei kuitenkaan voi jatkuvasti tarkkailla tietämiään asioita. Viisasteluahan tämä tällainen on kaikki tyynni, mutta juuri siten tullaan julkkikseksi, ja kansakunnan pelleksi kaapin päälle.
Eihän filosofia maailman asioita ratkaise, ja pelkästään filosofioimalla asioita ei voi ymmärtääkään. Siksi kirjoitin aikanaan tämän tutkielmanikin niinkuin kirjoitin, eli halusin sisällyttää siihen mahdollisimman paljon erilaista dataa, jotta se kertoisi myöhemminkin jotakin. On samantekevää mitä valitaan esitettäväksi, kunhan kerätään kaikkea mahdollisimman paljon. Vasta tulevaisuus antaa datalle merkityksen. Se kertoo miten tämä tietty kaveri maailmansa näki, ja se kertyoo jotakin maailmasta, jossa hän eli. Ja asiathan eivät ole sinällään muuttuuneet juurikaan, koska esimerkiksi USA elää edelleen myymällä aseita, ja koska se edelleen on täynnä omaa sotilasmahtiaan, ja hyökkäilee milloin mihinkin, koska amerikkalaiset eivät kuulemma ole turvassa, ja koska joka paikassa on vihollistaistelijoita. Jos he pysyisivät omien maantieteellisten rajojensa sisäpuolella, ei heitä kukaan asiakseen vainoaisi, mutta kun se öljy ja raha houkuttavat. Armeija on muodostunut omaksi päämääräkseen, vaikka se oli alunperin alisteinen keino saavuttaa erityispäämääriä. USA on edelleenkin valtio, jossa vuorottelevat edistyksen lyhyet kaudet pitkien konservatismin kausien kanssa, ja jossa politiikka kääntyy väliin sisäänpäin, ja toisinaan taas ulospäin, niinkuin nyt - ja kaikki taputtavat karvaisia käsiään. Kiitosta en tästä työstäni juurikaan saanut, vaan työni arvioitiin soveltuvan lähinnä opiskelijoiden lukemistoksi, eli lukekaa siis vapaasti, koska työn on sellaiseksi tarkoitettukin.
Jokainen uusi aikakausi länsimaisen sivistyksen historiassa on tuottanut uusia filosofisia reaktioita, mitä ennestään tiedostettuun tulee, ja sen myötä myös maailmankuvat ovat kokeneet muuttua. Vaikka jotkut väittävätkin, että nykyisyys ei juonnu millään tavoin siitä mitä on ollut aikaisemmin, ei heihin kannata uskoa, sillä he ovat kuitenkin väärässä. Tosin aikakausista tietoisella reflektiolla muodostettavissa oleva kokonaisuus edustaa meillä lähinnä kirjoitetun historian aikakauden sitä osaa, jonka aikana laadituista kirjoituksista on voinut päätellä jotakin yleisempää. Ensimmäisen tunnistettavan reflektiivisen ajanjakson on perustellustikin sanottu ajoittuvan kauteen, jonka yleisnimenä on Antiikin Kreikan filosofia, jolloin tehtiin ensimmäisen kirjallisesti muistiinmerkityt dokumentit suoritetuista kokeista ajattelun piirissä, ja viimeisin kausi muodostuu tämän päivän yksittäisyyksiin hajoamisesta ja tietystä pyrkimyksestä asettaa ihminen vähäiseksi roolinottajaksi kasvi- ja eläinmaailmassa. Tätä edustavat myös useimmat niistä nykyfilosofeista, jotka kiistävät nykyisyydeltä kaikein yhteyden menneeseen - ikäänkuin edustaen solipsistista maailmankuvaa. On kuitenkin perusteltua puhua aikakausista siksi, ettei syntyisi käsitystä menneisyydestä sellaisena, joka olisi ilman muuta redusoitavissa nykyisyydestä; että menneisyys olisi eräänlainen tiedollinen formaatti, jonka loogisena juontumona nykyisyyden tiedollisuus olisi. Ja on myös perusteita olettaa, että filosofian historia ei ole jotakin aikojen alussa määrättyihin tuloksiin päätyneyttä, tai kulkuaan ohjaavalla tavalla reflektiivistä.
Näkemys, jollainen näyttäisi jäävän jäljelle, olisi historiallisuus samaisessa mielessä kuin mitä se muidenkin historiallisten tapauskulkujen kohdalla on. Kuitenkaan näin ei liene asia, sillä harvat inhimillisistä pyrkimyksistä omaavat aktiivien filosofian juontumojen kantaaottavuutta traditioihinsa - eli osa historiallisista kehityskuluista vain tapahtuisi kaikenlaisten, ei-filosofisten mekanismien ohjaamana. Tästä esimerkkinä voi olla Suomessa maatalouden koneistuminen, joka on seurausta mm. siitä, että työvoimaa ei ole pitkään aikaan ollut saatavilla maaseudulla vanhakantaisten työtapojen edellyttämällä tavalla, eli koneiden yleistyminen maalla on tavallaan pakollinen seuraamusvaikutus tästä, ja muista yleisistä yhteiskunnan muutoksista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita lainkaan sitä, että muutos olisi peruuttamaton, tai sitä, että yhteiskunnan tietokoneistuminen ja teknistyminen olisivat jotakin joka ei voisi näivettyä loppun jonakin päivänä, ja sen tullalle voisi palata joitakin sitä edeltävistä tiloista, kuten luontaistalous. Joitakin esimerkkejä: Joidenkin tutkimusten mukaan Inkavaltion tuhoutumisen syynä oli ilmastonmuutos, joka merkitsi siellä kuivuutta. Tuloksena oli se, että Inkavaltion entiset kansalaiset palasivat takaisin alkuperäiseen, yksinkertaiseen elämänmuotoonsa, ja hylkäsivät kaupunkinsa. Samantapaisen selitystavan mukaan tulivuorenpurkaus ja hyökyaalto tuhosivat Kreetalla vallinneen korkeakulttuurin, ja siellä asuneen kansan entinen merien herruus ei enää koskaan palannut takaisin. Jos historiaa tarkastelee yleisemmältä kannalta, niin sivilisaatiot eivät ole koskaan olleet ikuisia, vaan ovat syntyneet ja kuolleet kukin vuorollaan, ja uudet, entisten tilale rakentuneet sivilisaatiot ovat läpikäyneet samantapaisia kehitysvaiheita kukin, ja mikään niistä ei ole lähtenyt valmiilta pöydältä. Myös teknis-tieteellinen yhteiskunta voi tuhoutua, ja se on sen todennäköisin kohtalo joka tapauksessa. Toisaalta: ajattelu olisi strukturoidussa muodossaan mahdotonta ilman epäilyä, ja toisaalta luottaneutta metodien pätevyyteen. Kuitenkaan historialliset tapahtumat yleensä eivät kontrolloi samaisella tavalla juontumistaan, tai niiden ihmiset pohdi alati sitä, missä ovat osallisina ja millä tavoin.
Luon lyhyehkön, skemaattisen kuvauksen ajattelun ja filosofian kehityksestä. Kyseessä ei ole muuta kuin karkeistettu kuvaus, koska todellisuus ei ole sen laatuinen, että se helposti taipuisi kaavakuvien tai muiden yksinkertaistuksien pakkokuolaimiin.
Antiikin kreikkalaisten filosofiaa ei niinmuodoin saata rajata yhdeksi ja ainoaksi filosofiaksi, koska he ottivat kantaa tuntemaansa todellisuuten mitä erilaisimmin tavoin. Antiikin ajattelijoiden voi sanoa mm. pyrkineen tarkastelemaan järjellisyyden ja tunnepohjan välisiä selitesuhteita ja luoneen useitakin koulukuntia koskien sitä, millaista on nyvä elämä ja missä määrin tällaiseen hyvään elämään saattaa sisältyä aistinautintoa ts. kuinka keskeisen osan aistillisuus voi inhimillisessä elämässä saada. Yhtä hyvin heidän voi sanoa konstruoineen sen luonnontieteen perusmallin, josta eri tieteenalat myöhemmin erityivät, tai logiikan ja matematiikan keinoksi todistaa syy- ja seuraussuhteita. Myös lääketieteen jahistorian kehittämisessä heillä oli merkittävä rooliutensa. Yleisesti: he vapautuivat perinteen ja tradition pakkokuolaimista niin, että eivät perustaneet selittyvyyttä alati siihen, mitä esi-isät olivat kussakin tapauksessa tehneet. Aistillisuuden ei siten katsottu riittävän totuuden tavoittamiseen, vaan totuuden tavoittelun katsottiin kuuluvan järjellisen toiminnan piiriin, jossa on omat, syllogistiset lakinsa. Aistillisuus ohjaa ihmistä orientoitumaan oikein vain, jos se liittyy oikeanlaisessa suhteessa inhimilliseen, järjelliseen toimintaan, jolla totuus tavoittuu. Geometriaa, joka koostuu erilaisista tavoista todistaa joitakin suhteissa olemisen tapoja abstraktioiden maailmassa, pidettiin pedagogisena välineenä havainnollistettaessa ihmisälyn tapaa saavuttaa kosketus tosiasialliseen maailmaan, jonka ei katsottu olevan luonteeltaan häilyvän fenomenaalisen, myöhemmän ajan terminologiaa käyttääkseni. Antiikin kreikkalaisessa filosofiassa on jo havaittavissa selviä viitteitä puhtaasti materialistisistakin suuntautumista, joissa nähtiin maailman olevan selittyvissä kvantitatiivisestikin, koska maailman pienimpien osasten katsottiin olevan neutraaleja, vakioisia hiukkasia, joiden kombinaatioista saattaa muotoutua kaikki, mikä luonnossa on.
Keskiajan skolastiikan ja katolisen kirkon enenevän vallan aikakaudesta totean loogisten syllogismien kehittyneen edelleen, mutta niin, että ne joutuivat alisteiseen suhteeseen Jumalan olemassaolon todistamisessa olemassaolevaksi (aineen pyrittiin näkevän selittyväksi niin, että se on sitä, mikä ihmisessä on lihaa ja raadollista, tai johon harhautunut henki kiintyy). Tosin tällöinkin on huomattava, että Jumala oli todistamisen elementtinä yhtä välttämätön kuin kreikkalaisille Liikkumaton Liikuttaja, tai perussyy, jota ilman maailmaa ei voisi olla olemassa. Eettisten kysymysten negatiivisten polariteettien nähtiin skolastiikan aikakaudella liittyvän aineeseen, materiaan ja positiivisten polariteettien liittyvän hengen, spirituaalin tahdon noudattamiseen; todistamisen välineet olivat alisteisessa suhteessa ja yhden päämäärän palveluksessa. Toisaalta tiedämme, että keskiajalla esiintyy jo tendenssejä tahdosta puuttua Jumalan luomaan maailmanjärjestykseen yrittämällä tuottaa arvottomista aineista arvokkaina pidettyjä aineita, ja uskoa tuottaa koulutuksen avulla edullisia muutoksia siinä, mikä ilman opetusta jäsi hedelmättömäksi.
Luonnontieteiden noustessa voimaansa skolastiikan suosta, alettiin yleisemmin ajatella niin, että tietäminen on pitkälti samaa kuin tietää mitattavissa olevia tosiasioita ja kausaalisuhteita luonnosta itsestään erilaisten, järjestelmällisten kokeiden ja havaintojen luonnollisena lopputuloksena. Se, mikä tässä ajattelussa oli uutta esimerkiksi muinaisaikain suuremmoisiin astrologisiin löydöksiin on se, että tietäminen tosiasioista luonnosta ei palvellut sinänsä mitään erityisiä hengen asettamia päämääriä. Vaikka tietenkin tässä yhteydessä voi todeta, ettei muinaisaikain astrologia todennäköisesti olisi kehittynyt korkealle tasolleen ilman kauppiaiden tekemiä tähtitieteellisiä havaintoja kauppareittiensä varrelta, tai ilman heidän tarvettaan tietää tähdistä jotakin, jotta olisivat kyenneet suunnistamaan oudoillakin seuduilla liikkuessaan. Luonnontieteiden nähtiin tuottavan ihmisille hyvää ja muuttavan ihmisten asuttamaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää (inhimillinen toiminta kykenee muuttamaan välineiden kautta maailmaa yhä paremmaksi ja paremmaksi). Hengen kaikkivoipaisuuteen ei enää uskottu, koskapa henki salli tehtävän muutoksia luomassaan maailmassa -ja toisaalta henki salli esiintyvän viljalti inhimillistä kärsimystä luomassaan maailmassa. Tässä kuitenkin tarkentaisin, mitä inhimilliseen kärsimykseen tulee, että sellaisen toteaminen esiintyväksi edellyttää siitä tietoisena olevuutta; ihminen, joka ei näe maailmalleen olevan vaihtoehtoja, tai toiminnoilleen ja elämäntavoilleen muita toteutumisien mahdollisuuksia ei voi "kärsiä". Siten vain "tieto voi lisätä tuskaa". Luonnontieteen voittokulun alkuvaiheessa muuttui matematiikan luonne niin, että siitä työstettiin välineet sekä tieteelliseen päättelyyn. Välineillä kyettiin annettujen kvantitaatioiden hallittuun prosessointiin niin, että tuloksiksi saatujen kvantitaatioiden keskinäisten, muuttuneiden suhteiden voitiin luotettavasti katsoa ilmaisevan jotakin reaalisena ja ilmaisullisia ominaisuuksia omaavana pidettävää asiain tilaa. Saatu kuva oli dynaamisella tavalla hetkellinen ja perspektiivinen, minkä mahdollisti differentiaali- ja integraalilaskennan keksiminen, ja saatu kuva oli myös ennustava, minkä mahdollisti tilastomatemaattisten menetelmien kehittyminen, joka kykeni hyödyntämään differentiaali- ja intergraalilaskennan funktionaalisuutta.
Ei ihme, että materialistinen ja atomistinen ajattelu saavutti nyt suurta jalansijaa ja sellainenkin ajattelu yleistyi, että luonto ei ole olemassa erityisesti ketään varten. Miksei sitten olisi käsitetty sen olevan olemassa ihmistä varten, joka voi muovata siitä halutunlaisen kokonaisuuden?
Eettiseltä kannalta oli arveluttavaa, että ryhdyttiin puhumaan luonnon oikeudesta ja myöhemmin, evoluutioteorian ilmaannuttua näyttämölle, vahvemman oikeudesta, jota olisi vaikea ymmärtää ilman lisääntynyttä kyynisyyttä ja oman oikeuden korostamista ja ihmisten esineellistämisen tendenssiä. Tämä saattaa johtua siitä, että ei koettu enää oltavan luonnon armoilla samaisessa mielessä kuin ihminen muinaisina aikoina oli, ja siitä, että tieteellis-teknisen kehityksen lasku ei vielä ollut langennut maksettavaksi. Idealismin nimellä tunnettua ajattelua oli vieläkin toki olemassa mutta muuttuneessa muodossa, sillä henkeä ei enää tahdottu käsittää ihmisiä suoranaisesti ja yksilöllisesti kontrolloivana voimana, vaan myöskin ihmisillä nähtiin olevan mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä henki tulee seuraavassa hetkessä tekemään. Idealismissa myönnettiin se, että ihminen on ehkä enemmän sidottu fenomenaaliseen maailmaansa kuin antiikin ajattelijat olivat ajatelleet. Oleellisin ero keskiajan skolastikkojen näkemyksiin hengestä näillä uuden aallon idealisteilla oli, että henki nähtiin perin neutraalina, mikä johti senkaltaisiin eettisiin kannanottoihin, että ihminen itse on itsensä paras malli ja että ihminen on henkeä siten, että hän kykenee ohjaamaan maailman tapahtumista (hengen nähtiin omaavan psyykkistä ominaisluonnetta).
Lisääntynyt materialistinen painotteisuus ja ihmisen ylivertaisuuden korostaminen luonnontieteellisen maailmankuvanja luonnontieteellisen ajattelun levittäytyessä lähes jokaiselle kuviteltavissa olevalle elämänalueelle, johti siihen, että etiikkaa, puhdasta logiikkaa ja matematiikkaa, uskontoa ja muita ei mitattavissa olevaisuuksia alettiin pitää jonakin, joka keskeisin sisältö on irrallaan varsinaisesta reaalisesta, inhimillisestä todellisuudesta, mutta jotka ulkoisten havaittavuuksiensa ja käytöllisyyksiensä puitteissa olivat tutkimuksellisia kohteita siinä missä mitkä tahansa luonnonilmiöt. Yhdysvalloissa, josta tämä tutkielma pääosin kertoo, panpsykismin nimellä kutsuttu maailmankatsomus sai johtavan aseman, kuten sen uskonnollinen vastine prosessiteologia, millä on osin juurensa siinä, että Pohjois-Amerikan valkoisten siirtolaisten pääosa edusti erilaisia uskonnollisia toisinajattelevia, jotka eivät tahtoneet minkään ryhmittymistä saavan valtionuskonnon asemaa, ja siitä, että hegeliläinen ajattelu sai Keskilännessä St Louisin tienoilla vahvan jalansijan, sillä muodostaahan saksalaisperäinen väestö sentään huomattavan osan Yhdysvaltain väestöstä, ja heillä oli taloudellista potentiaalia perustaa hegeliläisiä tutkimuslaitoksia uuteen kotimaahansa. Panpsykismi ja prosessiteologia ovat tietynlaisia johdoksia hegeliläisestä ajattelusta.
Kun logiikka ja matematiikka olivat olleet skolastiikan aikakaudella alisteisessa suhteessa yhden jumaluuden todistamisessa, niin karkeistaen voisi sanoa, että niistä johdetut tietojenkäsittelyjärjestelmät ovat alisteisessa suhteessa nykyään eksaktin, arvovapaan tieteen ideaalille, jonka tulkitaan merkitsevän tutkimuskohteiden kliinisen puhdasta tarkastelua ja tarkastelusta johdettuja päätelmiä. Tällaisina objektina tutkimuksen kohteet voidaan alistaa mitä mielivaltaisimpiin menettelyihin. Jos kohteina ovat ihmiset, he eivät useinkaan omaa arvoa sinänsä. On otaksuttavaakin, että tällaisessa katsannossa etiikka ja uskonto ovat pidetyt ihmismielen subjektiivisina luomuksina. Vähitellen on siis käynyt ilmi, että ihmisen tieteensä välinein ja käsittein manipuloima luonto eliöineen ja ihmisineen on vähitellen luhistumassa ja että ihminen on tehnyt itsestään esineen, johon voidaan kohdistaa mitä mielivaltaisempia toimenpiteitä ilman, että sitä koettaisiin eettisesti aveluttavaksi. Teknis-tieteellisten instituutioiden käyttöönsä kehittämät apuinsituutiot (koordinoivat, hallinnolliset, puolustukselliset yms.) ovat itsenäistyneet omiksi päämäärikseen, jotka ovat pakottamassa tieteen instituutioita tehtäviin, jotka ovat niille alisteisia. Tästä huolimatta katsovat monet filosofian traditiot ja tieteenalat, että niillä ei ole mitään tekemistä moraalisten kysymysten kanssa.
Esitin tämän lyhyen skenaarion siksi, että se taustoittaa amerikkalaisen filosofian traditioita monin osin: Pohjois-Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset joutuivat ns. lännen valloituksen aikana olosuhteisiin, jotka kasvattivat heistä perin käytännöllisiä ihmisiä (johon liittyi ikävänä lisäpiirteenä intiaanien kansanmurha), mikä on myöskin heijastunut amerikkalaisen filosofian traditioon merkittävällä tavalla. Siirtolaisuuden alkuaikoina uudisraivaajien suhde uuteen kotimaahansa ja sen luonnonolosuhteisiin oli vankasti välineellistä laatua ja käytännöllisyyttä korostavaa,korostuneen individualistista ja nurkkakuntaista uskonnollisessa mielessä. Uudet filosofiset virtaukset tulivat myöhemmin sulautetuiksi amerikkalaiseen mentaliteettiin niin, että mikään uusista virtauksista ei säilynyt sellaisenaan, vaan muuntui perin pohjin alkuperäisestä muodostaan.
Siirtolaisten voidaan sanoakin kasvaneen materialismiin ja heidän ajattelussaan oli toisaalta varsin runsaasti fragmentaareja elementtejä. Kaiken tuli palvella käytäntöä ja olla selvästi kaikkien ymmärrettävissä ja samalla tavoin tulkittavissa. Amerikkalaisten hengeasenne oli näinollen valmis ottamaan vastaan ja osin synnyttämäänkin teknis-tieteellistä vallankumousta. Tiedän tässä kohden tekeväni tiettyä vääryyttä yleistäessäni amerikkalaiset edelläkuvatunlaikseksi stereotyyppiseksi ihmishahmoksi mutta en voi oikeastaan mitään sille, että sentapainen vaikutelma minulle on amerikkalaisista syntynyt perehtyessäni rajoitetuilta osin amerikkalaiseen filosofiseen ja filosofis-poliittiseen traditioon. Voidaan sanoa, että vaatii tiettyä hengenasennetta ajatella ihmisiä monimutkaisen, itsesäätöisen koneen kaltaisina. Olkoonkin niin, että loogisen positivismin nimellä tunnettu filosofistieteellinen ajattelutapa on synnytetty Vanhassa Kunnon Euroopassa, niin on kuitenkin totta, että se on vaikuttanut ehkä eniten juuri amerikkalaiseen ajattelutapaan, koskien todellisuuden luonnetta ja selittymisen tapaa. Toisaalta voidaan sanoa niinkin, että ehkä missään muussa läntisen sivistyspiirinmaassa eivät tieteen osittain luomat apuinstituutiot ole saaneet samanlaista vaikutusvaltaa ja voimaa kuin juuri tämän päivän Yhdysvalloissa; missään muussa maassa apuistituutioiden kontrolli koskien harjoitetun tieteen ja filosofian luonnetta ole ollut yhtä ohjaava kuin juuri Yhdysvalloissa. Missään muussa läntisen sivistyspiirin valtiossa ei teknis-tieteellisen osaamisen taso ole niin korkea ja suorituskykyinen kuin Yhdysvalloissa, mikä tarkoittaa tässä myös omavaraisuutta niin tarvittavan energian saannin kuin myös tarvittavien raaka-aineidenkin suhteen. Tosiasiassa Yhdysvallat sijaisee kaikkialla maapallolla mitä erilaisimmin vaikutussuhtein. Todettakoon, että muissakin länsimaisissa teknis-tieteellisissä yhteiskunnissa esiintyy yleisenä prinsiippinä vakuuttuneisuus ihmisen kaikkivoipaisuudesta suhteessa luontoon ja ihmiseen itseensä mutta ne, varsinkin Vanha Eurooppa, on huomattavasti mutkikkaampi.
Eri alojen tiedemiesten-ja naisten tulisikin suunnata erityisesti ponnistelunsa etiikan löytämiseen uudelleen ja kyetä ikäänkuin näkemään se, mitä ihminen lajina on tekemässä meille kaikille maapallon asukkaille yhdessä ja erikseen. Kun William James yritti aikanaan selittää, kuinka suuressa määrin kaukaisina ja etäisinä pidetyt filosofiset traditiot ja tieteen oppirakennelmat liittyvät ihmisten jokapäiväiseen elämään sen kaikessa, alastomassa konkreettisuudessa, hän mitä ilmeisimmin pyrki saattamaan ihmisiä näkemään ne näkymättömät ja monin tavoin risteilevät langat, joilla ihmisiä ohjaillaan marionettinukkien tapaan kaikilla elämän näyttämöillä, joita ihmiset kokevat ymmärtää. Toisaalta kun William James toteaa "todellisuuden olevan jotakin vasta tekeillä olevaa, jonka täydellistyminen on osaksi tulevaisuuden varassa" hän tahtoo tällä kiinnittää huomiota siihen, että ihminen luo suuresti onnensa ja onnettomuutensa, kärsimyksensä ja ilonsa. James kysyy: "Mitä tästä elämästä mahtaa tulla"? ja "Miksi tämä maailma on muodostumassa"? -eikä unohda uskonnon merkityksellisyyttä asiana, joka todella tahtoo sanoa jotakin. James ei kuitenkaan ole halukas tässä yhteydessä tieto-opillisiin tarkasteluihin, koska ne ilmaisevat pelkästään jonkin asian loogisen rakenteen, jolla sellaisena on identtiyttä miljooniin muihin merkityksellisten asiain formaaleihin muotoihin, vaikka niissä kussakin olisi eri sisältönsä. Jamesin filosofia asettaa ihmiselle suuren eettisen vastuun siitä, mitä tulee kulloinkin todeksi määriteltyyn nähden, kun taas arvovapaa, positivismin kyllästämä tieteenihanne vain toteaa joitakin asioita ja suhteuttaa niitä loogisesti ehyisiin viitteistöihin, katsoen itsensä vapaaksi kaikesta vastuusta.