Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Updated on the 29th June in 2011
Kaikkein alkuperäisin tallennusmuoto C-kasettinauhureissa oli mono, eli kaikki tallentui mikrofonista yhdelle kanavalle. Tätä seurasi stereofoninen tallennusmuoto, eli kaksiraitatekniikka, jossa vasen ja oikea kanava oli erotettu omiksi magneettiraidoikseen. Näissäkään nauhureissa ei ollut miksausmahdollisuutta, mikä tarkoitti sitä, ettei äänitystä korjailtu jälkikäteen, ja että ne mös säilyivät näihin aikoihin saakka alkuperäisessä muodossaan. Tässä biisissä alkuperäisäänitys oli monofoninen, ja kun aloitin luoda äänitteistäni MP3 -tiedostoja, oli käytössäni stereolaite. Sillä mononauhaa kuunneltaessa toinen kanava kohisi aivan vietävästi, joten nauhotteesta piti ensin poimia se parempi kanava, ja tämä piti sitten tuplata kaksikanavaiseksi, eli stereoksi. Tietenkään tämä ei kuulosta stereofoniselta, koska molemmilla kanavilla on sama informaatio. Olen kuitenkin stereofoinut esitystä aiheuttamalla pienen vaihevirheen kanavien välille – lähinnä korostaakseni meluisaa äänitysympäristöä, ja luodakseni tilavaikutelmaa. En tajoa tästä esityksestä AAC -versiota, koska tämä on senverran lyhyt että mokkulayhteydelläkin latautumista voi hyvin odottaa. Menee se aika turhempaankin.
Tämä nauhoitustekniikka oli edistyneempi, ja se mahdollisti raitojen uudelleennauhoitukset ja niiden miksaamisen. Käytössäni oli Tascam PORTA5 -nauhuri, jonka jouduin kerran viemään rahapulassa kirppariin. Olin sattumoisin velkaa sata mummonmarkkaa. Muutoin niin kultainen vanhin sisareni ei summaa minulle suostunut lainaamaan, eikä kukaan muukaan, joten minun piti realisoida muutoinkin vähäistä omaisuuttani. Tällaisissa laitteissa käytettin normaaleja kaksiraitanauhoja, mutta vain yhteen suuntaan, jotta saataisiin käyttöön neljä raitaa. Lopullinen miksaustulos tallennettiin sitten normaalille kahden raidan nauhalle. Nauhoitusnopeus oli myös korkeampi kuin normaaleilla kahden raidan nauhoilla oli tapana käyttää. Tästäkään esityksestä ei aio tarjota AAC -versiota.
Olen nauhoittanut kasettiversion -lauluni 1970-1980 -lukujen tienoilla haisevassa Lappeenrannan Huhtiniemessä. Muistan kuinka jätin silkkaa kohteliaisuuttani pari säkeistöä väliin, etten olisi loukannut isäntäväkeä, jotka olivat uskiksia – kuten säkeen: ”ei uskovaiset päässeet taivaaseen, ei kiihkoilijat onneen maalliseen. Nuo temppelit kuin pila posketon, ne ei-kenellekään pystytetyt on”. Olisivat nuo voineet tuosta loukkaantua, joten lauloin vain pari ensimmäistä, neuraalia säettä. Huhtiniemeen on haluttu liittää kaikenlaista, ja sinne on väitetty haudatun jatkosodan lopulla teloitettuja suomalaisia sotilaitakin. Vaan eipä niitä sieltä ole löytynyt – muutama venäläisen sotilaan ruumis korkeintaan. Äänitystekniikka ei ollut tuolloin paljon mistään kotoisin. Olisinko käytänyt nauhoituksessa Sanyo -kasettinauhuria, tai jotakin vastaavaa karvahattukamaa kuitenkin. Ne eivät olleet varmaankaan parhaita nauhoittimia, mutta takuuvarmasti ainoita välineitä, jotka olivat mahdollisia köyhille, joille kitarasointujakin oli sallittu valtion erityisasetuksella käytettäväksi vain kolme biisiä kohti, ja yksi niistä piti säästää sunnuntaita varten, jolloin kirkossa veisattiin se armollas ruunaa kaunista – hevoslaulu kitarasäestyksellä. Saksalaisia laitteita, kuten esimerkiksi Telefunkenia, pidettiin taas hyvinä, ja japanilaisia lähinnä heikkotasoisina leikkikaluina. Tänään on toisin, kun saksalaiset laitteetkin kootaan kaukoidässä, ja japanilaiset laitteet kuuluvat viihde-elektroniikan kermaan. Halusin kuitenkin tuoda tähän tämänpäivän versioon jotakin tuonaikuisesta tunnelmasta, jota sävyttää voimakas läsnäolon vaikutelma, kuten nykyajan äveriäät hifimiehet sanoisivat. Hifimiehet kaventavat koettua todellisuutta hyvin tehokkaasti, sillä heille kelpaa vain täydellinen ja puhdas toisto, ja hylätyn kohinan ja särön myötä he heittävät eittämättä elämänsä tyyten menemään, ja jähmettyvät kiviksi kalliiden ja hyvinvarustettujen kuunteluhuoneidensa pierunhajuisiin jälkitunnelmiin. Kun elää todellista elämää, ei mieti sen saundeja, tai sitä, oliko toisto ja tasapaino tuossa tai tässä kohtaa täysin kohdallaan, tai mistä suunnasta, ja kuinka täyteläisinä äänet tulivatkaan, tai että missä kohdin olikaan se nautinto. Mutta asiaan. Läsnäolon vaikutelman tehostamiseksi stereoin tätä nauhoitusta elektronisesti parilla ohjelmalla. Näin voi luoda ainakin jälkikäteen vaikutelman tietynlaisesta autenttisuudesta, ja poistaa lopullisesti se harhaluulo, että vuosikymmeniä vanhoista c-kasettiäänitteistä olisi hävinnyt suurin osa niiden informaatiota. Kyllä kaikki on visusti tallella, ja nimenomaan kaikkine virheineenkin, jotka haluan myös mitä pikimmin välittää tämän nauhoituksen myötä teillekin, paitsi hifisteille, joille elämä on vain, ja ainoastaan nautintoa hellasäröttömässä sijaisavaruudessa.
A player: Timo Kinnunen
with my owns
(someone must just put his owns)
HP p6548.sc, Linux Mint 11, AudioBox USB, PACPL, and Audacity