Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland
Saksalaisen Hans Vaihingerin filosofia kuvaa mielestäni erinomaisella tavalla erilaisten oppisuuntien ja maailmankäsityksien -sekä erinäisten hallinnollis-tuotannollisten byrokratioiden ja laitosten syntyä ja kehittymistä omiksi päämäärikseen sinänsä; siten se soveltuu myös kuvaamaan myös tietokoneiden roolinottoa teknis-tieteellisten yhteiskuntien kehityksessä sen kiinteänä, ohjaavana elementtinä, jota on jälkikäteen vaikeaa enää eliminoida ilman, että yhteiskunnat siitä vaurioituisivat vakavasti. Uskontoihin näkemys soveltuu niissä tapauksissa, joissa niiden keskeiseksi olemuspiirteeksi muodostuu tietty hallinnollinen hierarkia, joka kenties alkaa määrätä vähitellen uskonnollisia tulkintoja, jotta ne paremmin soveltuisivat hallinnon käsiteltäväksi, ja olisivat mahdollisimman suuressa määrin homogeenisia.
Käytän Hans Vaihingerin laatimaa autobiografiaa eräänlaisena esimerkkinä tavasta, jolla sekä filosofinen -että maailmankatsomuksellinen näkemys syntyy, sillä samantapaisen prosessin voi olettaa vaikuttavan minkä tahansa aikakauden ihmisessä hänen pyrkiessään upottautumaan menneisyyteen, tulevaisuuteen, sekä aikaan, jossa kokee elävänsä. Vaihingerin autobiografian olen ryhmitellyt eräiden avainteemojen mukaisesti, joiden käsittelyn yhteydessä olen myös liittänyt niihin eräitä lisäselvennyksiä:
Hans Vaihinger kertoo kasvaneensa uskonnollisessa kodissa lähellä Tùbingeniä, jossa puhuttiin kammoten liberaalista hegeliläisestä Heathen-Baur -teologiasta. Vaihingerin teologi-isä kirjoitti mm. pamfletin Baurin oppilasta David F. Straussia vastaan. Kaksitoistavuotiaana Vaihinger kertoo tulleensa Sauerin oppilaaksi, joka oli erityisen kiinnostunut intialaisesta Mahabharata-runoudesta, jonka samankaltaisuudesta uuteen testamenttiin verrattuna hän toisinaan uskontotuntien loputtua kertoi [Personalismista, Ibid. 1.5.4.2.3aPers. to 1.5.4.2.3bPers.]. Tulkitsen lisäinformaationa edelliselle maailman tapahtumisen seuraavassa [samkhyan mukaan] sykliseksi kierroksi, joka tapahtuma-tiloina kuvaan seuraavasti:
3.1.1.1Cycl. Maailmantapahtumisen tilat vaihtelevat aaltoliikkeenä yleisesti ikuisessa Brahmassa; äärimmäinen, absoluuttinen todellisuus, josta ilmenevä maailma johtuu, on siten ikuinen teonsana, joka aaltoliikkeen kääntyessä päiväksi muuttuu kuolevaiseksi luojajumala Brahmaksi, joka pitää yllä ikuista teonsanan periaatetta, jolla ei ole alkua tai loppua [vrt. Ibid 1.5.1Bara. to 1.5.2Bara.]
3.1.1.2Cycl. Kehitys suuntautuu siten vuorottain differentiaatioon ja intergraation tilaan, ja vuorottain vaihtelee entropian ja täyteyden välillä, mikä pätee yleisellä tasolla koko maailmaan, kuten myös sen erityisillä tasoilla, kuten ihmisyhteiskunnissa ja individuaaleissa.
3.1.1.3Cycl. Ihminen ohjautuu tajunnallisesti vuoroin sattvan ja tamaksen tiloihin niin, että [tilastollisesti] kehityskulkujen alkuvaiheen entropia-tila koostuu pääsääntöisesti tamaksesta, syklien keskivaihe rajaksesta, ja täyteys näiden hallinnasta ja sattvasta; välittävänä elementtinä aistien ja mielen välillä on manas, ja kehityksen lopputuloksena on atman.
3.1.1.4Cycl. Kehitysprosessit eivät ole välttämättä aina lineaarisesti kohoavia, koska ihmisen kannalta ne ovat yhteisöllisiä luonteeltaan [sosiaalis-eettiset velvollisuudet], jota kuvaa käsitteenä dharma, johon sitä kokeva sielu, jiva, asettuu, ja sekä artha [maa, vauraus, taloudellinen hyvinvointi; runoudessa "merkitys, sisältö"], johon ihminen kokemuksellisesti asettuu kama-bhoktrina [himon kokijana], jossa oleellista on kehityksen täyteytyvässä vaiheessa niiden hallinta, ja entropiassa niiden hallitsemattomuus.
Virtanen, Keijo., "Puhdistuminen esteettisessä kokemuksessa sanskritin runousopin mukaan, Vertailukohtana Aristoteleen Karharsis", by Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, julkaisusarja, PL: Jyväskylä, in 1988; ISBN: 951-9113-22-3, [(1)Ref, pp. 1f,5f,11,79-81,87-88,104-105,150-154; (2)*Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, pp. 147,178, 1984],
Aihe:[LITERATURE]; INDIAN ESTHETICS; SAMKHYA; Muinaisen intialaisen taidetutkimuksen ja filosofian terminologian ansiokas esitys; (2)*HINDUISM; Graafisena esityksenä: hindulaiset elämänarvot.
Bhagavadgita, "Herran laulu, Bhagavadgita", (The Bhagavadgita, with an introductory Essay), trans. S. Radhakristnan, Bombay, [1974], by Oy Gaudeamus Ab, PL: Helsinki, in 1975 [1974]; [(1)Ref, pp. 49-50,68-69,103-104,113-115,119-121; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, pp. 55-63,113-114, 1984; (3)Kinnunen, T., Uskonto ja psykedelia, p. 28, 1986],
Aihe:[PHILOSOPHY]; HINDUISM; SAMKHYA; Luonnehdinta maailmantapahtumisen kulusta Bhagavadgitan tulkinnan mukaan.
Upanisadit., "Seitsemän upanisadia", by Oy Gaudeamus Ab, PL: Helsinki, in 1975; [(1)Ref, p. 42; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 115, 1984],
Aihe:[PHILOSOPHY]; SAMKHYA; "aistien takana ovat kohteet, ja kohteiden takana on mieli. Mielen takana on järki, järjen takana suuri Atman/Suuren takana näkymätön, näkymättömän takana Purusa".
Sauer oli rationalistinen teisti maailmankatsomukseltaan ja hänellä oli Hans Vaihingerin mukaan maailmankatsomuksellisesti luja moraalinen pohja, ja hän oli kiinnostunut intialaisesta mahabarata -runousesta. Rationalistinen teismi kuvaa kokonaisen maailmanjärjestyksen, jokaisine kehitysvaiheineen, ja moraali kiinnittyy siihen rakenteellisena elementtinä; erityisesti hindulaisessa filosofiassa individuaali ei voi kehittyä korkeammille tasoille sisäistämättä moraalia, ja tulemasta vasta sen jälkeen itsekin lopulta moraalin asettajaksi. Ehkä juuri tämäntapaisella eettisellä teismillä oli Vaihingerin ajattelijankehitykselle voimakkaasti suuntaava vaikutuksensa.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 267, 1984]
Tietokonemaailmaa ajatellen voidaan siinäkin kenties todeta pyrkimyksiä eräänlaisen moraaliuden asettamiseen, mutta gurujen motiivit itsensä laaja-alaiseen kehittämiseen ja henkisen syväolemuksensa täytetyttämiseen näyttäisivät puuttuvan; toteamustosin perustuu omiin havaintoihini erilaisissa ohjelmistoissa ja niiden kehittämisessä vallitsevalta näyttäviin tendesseihin, ja siten kyse on subjektiivisesta dokumentoinnista, millä silläkin lienee arvonsa. Toisaalta, kun myöhemmin käsittelen tarkemmin Joseph Weitzenbaumin näkemyksiä, saa tämä vaikutelmani myös vahvistusta.
Kirjoittauduttuaan yliopistoon Hans Vaihinger tunsi suurta vapaudentunnetta, koska opiskelijoilla oli mahdollisuus ohjata itse omaa kehitystään opinnoissaan -ja yliopistossa Vaihinger perehtyi niin Immanuel Kantiin kuin Friendrich Hegeliinkin. Luennoitsijoista hän mainitsee erityisesti Sigwartin, joka luennoi filosofianhistoriaa, psykologiaa -ja ennen kaikkea logiikkaa. Vaihinger luki, taustaa uusille asioille saadakseen, kreikkalaisten luonnonfilosofien, Anaksimandroksen ja Aristoteleen kirjoituksia. Kreikkalaisilla luonnonfilosofeilla oli Vaihingerin mielestä tiettyä yhteyttä evoluutioteoriaan. Vaihinger tutki myöskin Baruch Spinozan kirjoituksia ja Spinozan käsitystä maailmankaikkeuden rakenteesta. Erityisellä lämmöllä Vaihinger mainitsee Schopenhauerin filosofian.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 268, 1984]
Muiden voluntaristien tapaan Schopenhauer korostaa tahdon merkitystä älyn toiminnan ohjaajana, mutta pitää sen osoittamista ongelmallisena. Teoksessaan [On the Will in Nature] Schopenhauer toteaa: "Suurin osa siitä, mitä älyllisenä pitämästämme heijastuu ulkokohtaisena ja toissijaisesti selittävänä, ja jonka voimme katsoa toimivan tahdon palveluksessa, me voimme löytää, prius, -älyn käyttäminä välineinä mutta älyn itsensä me voimme todentaa vain, posterius, -älyn toiminnan tuloksina. Tahto ilmenee yhdessä älyn kanssa niissä suhteissa, joita tahdolla on ulkoiseen maailmaan". Schopenhauer korostaa subjektin tulevan tietoiseksi tiedosta silloin, kun subjektista tulee johonkin kamppaillen pykivä individuaali, jolloin individuaalista tulee enemminkin puhdas tahto kuin itse tieto -taikka elimellinen osa tietoa. Schopenhauer painottaa tällaisten kamppailevien pyrkimysten yhteydessä vapautumista, mikä kehitelmä sai sittemmin tarkemman formuloinnin Jùrgen Habermasin tiedon intresseissä.
Morris, Charles W., "Six theories of mind", PL: Chicago, in 1932; [(1)Ref, trans., T. Kinnunen; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 273, 1984]
Schopenhauerin filosofisissa näkemyksissä on useitakin seikkoja, joita voidaan tulkita tietokoneguruista puhuttaessa niin, että nämä olisivat omaksuneet evoluutiofilosofisia ajattelun elementtejä, kuten kamppailun ja tahdon korostamisen, ja tiedonkäsitysten kytkemisen niihin. Liittyväthän sellaiset seikat, kuten tehokkuus, nopeus ja ajan tasalla pysyminen, sekä kilpailun korostaminen, ja piittaamattomuus kilpailussa epäonnistuneista juuri evoluutiofilosofisiin tulkintoihin ihmisestä. Ja kuitenkin eräiden näkemysten mukaan evoluutioajattelu perustuu uskomuksille ja omaa uskonnonomaisuutta [vrt. Ibid, 2.2.1Evol]. Sentapaiset ilmaukset, kuten "ihminen on ihmiselle susi" eivät ole onnistuneita, kuten esimerkiksi Erkki Pulliaisen ja kanadalaisten susitutkijoiden teokset ja raportit osoittavat, sillä susilaumojen sisällä ei taistella verenhimoisesti, eivätkä sudet metsästä kyltymättömän raivon vallassa saaliseläimiään. Ihminen näyttäisi liittäneen luontoon, ja siellä tapahtuvaan olemassaolontaisteluun pitkälti omialajiominaisuuksiaan, ja myös kytkeneen tämäntapaisen ajattelun myös uuden teknonolgian kehittämiseen.
Schopenhauer perustelee Hans Vaihingerin mielestä kauneimmin sen, kuinka hänen [Vaihingerin] ihmiskuva on toisaalta practical -ja kuinka ihminen toisaalta saattaa olla tahto-olento. Tämä terminologinen erottelu liittyy amerikkalaiseen pragmatismiin C.S. Peircen kehitelmissä Kantin kautta, josta seuraavassa alakohdassa tarkemmin. Erityisesti kuvatessaan keinojen muuttamista päämäärikseen sinänsä Vaihinger pyrki, Schopenhauerin käsitystä evoluutioajatteluun syntesoiden, kuvaamaan kyseistä ilmiötä tahtomisen näkökulmasta myöhemmissä kirjoituksissaan.
Hans Vaihinger pehtyi laajasti Immanuel Kantin filosofiaan, ja tarkasteli omaa filosofiaansa muotouttaessaan siitä erityisesti praktisuuden ja käytännöllisyyden kysymystä. Kant erottaa teoksessaan [Metaphysic of Morals] käsitteet pragmatic ja practical; edellinen viittaa niihin toimimisen tekniikoihin, jotka perustuvat inhimilliseen kokemukseen, ja jälkimmäinen tarkoittaa itsestään ohjautuvaa -liityen mm. moraalisiin lakeihin, joita Kant pitää luonteeltaan apriorisina.
Kant, Immanuel., "Crititique of practical reason and other writings in moral philosophy/foundation on the metaphysics of moral", Beck, L.W., trans., PL: Chicago, in 1949; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 268, 1984; (3)*cf. Peirce, C.S., Collected Papers of Charles Sanders Peirce, VII-VIII, [Correspondence], pp. 165-166, 1966; (4)**cf. Peirce, C.S., Collected Papers of Charles Sanders Peirce, VII-VIII, Philosophy of Mind, pp. 383-384, 1966],
Aihe:[PHILOSOPHY]; PRACMATISCH/ PRACTISCH; Kantin termien erottelu (eng.): <pracmatic> = inhimilliseen kokemukseen perustuvat toimimisen tekniikat; <practical> = itsessään olevat moraalilait; (3)*PRAGMATISM ->PRAGMATICISM; Peircen v. 1905 Mario Calderonille kirjoittamasta kirjeestä ilmenee, että Peirce oli kehitellyt termin pragmatismi jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin, ja tarkoitti sillä FILOSOFISTA METODIA eikä järjestelmää, johon Kantin termit liittyvät ja viittaavat; tässä yhteydessä Peirce mainitsee voimakkaimpina vaikutteiden antajina Berkeleyn, Locken (erityisesti Locken esseen kolmatta lukua koskien), Spinozan ja Kantin; (4)*TIME; Esimerkkinä Peircen tavoista tutkia Kantin ajattelua olkoon Peircen kommentti Kantin Anschauung -termin latinankieliseen käännökseen Intuitus: "... intuitoidulla ajalla ei voi olla tavoittamattomiksi jääviä erillisyyksiä..."],
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p.268,1984; (3)* Peirce, C.S., Collected Papers of C.S. Peirce, VII-VIII, [Correspondence], 165-166,188, 1966; (4)**Twentieth Century Philosophy, Living Schools of Thought, Runes, D., ed., Greenwoof Press Publishers, New York, 1968],
Aihe:[PHILOSOPHY]; BIOGRAPHY; AS IF; PRAGMATIC/ PRACTICAL; (3)*; Peircen v. 1905 Mario Calderonille kirjoittamasta kirjeestä ilmenee, että Peirce oli kehitellyt termin pragmatismi <pragmatism ->pragmaticism> jo kolmekymmentä vuotta aikaisemmin, ja tarkoitti sillä FILOSOFISTA METODIA eikä järjestelmää, johon Kantin termit liittyvät ja viittaavat (4)**PRAGMATISM; Peircen termin alkuperästä John Deweyn mukaan: Peirce juonsi termin I. Kantin teoksesta Metaphysic of Morals, I, 1785 <pragmatisch, praktisch>.
Hans Vaihingerin kantilaisittain pracical -painotteinen ajattelu ilmenee hänen korostuksessaan ideoiden konfiguroitumisesta itseohjautuvan tahdon ohjaamiksi. Vaihinger ei sinsänsä kiistänyt ideain olemassaoloa an sich mutta tahtoi nähdä ideat uusien oppien mukaisissa funktionaalisissa suhteissa; vaikka ideat olisivatkin olemassa apriorisina kaikkeuden elementteinä, niin merkitystä ihmiselle niistä oli vain sellaisilla, joita hän tahtonsa ohjaamana liitti tapahtumista selittäviin käsitesysteemeihinsä. Vaihinger huomioi lisäksi vielä Immanuel Kantin kuvauksen heuristisista fiktioista, joiden esittämisajankohdan Kant itsekin tiesi liian aikaiseksi omana elinaikanaan ja olevan "esitetty vuosisataa ennen sitä aikaa kun ne lopulta tulevat ymmärretyiksi". Vaihingeriin tekimyöskin vaikutuksen Kantin selvitys niistä vastakohtaisuuksista, joihin ihmisajatus törmää tutkiessaan sitä, mikä on metafyysistä.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, pp. 266,269, 1984]
Itseohjautuva tahto, joka konfiguroi ideoita on itse asiassa mielestäni hyvin vaarallinen yhdistelmä, sillä prosesseissa ideain merkitykset välttämättä myös muuttuvat, tietyt kielelliset ilmaisut saavat uusia sisältöjä, ja jotkut ilmaisuista jäävät siten ikään kuin roikkumaan ilmaan. Joseph Weitzenbaum kuvaa myöhemmin referoimassani teoksessa siitä, kuinka Yhdysvalloissa monet englanninkielisistä sanoista saavat täysin uusia merkityksiä, vaikka niiden ulkoinen muoto pysyy täsmälleen entisenlaisena.
Progressiivisesti etenevän, rajatun itseohjautuvan tahdon kannalta ohjatulla konfiguroinnilla ei ole merkitystä, mutta niiden kannalta, jotka eivät osallistu tahdon pyrintöihin se merkitsee sitä, etteivät he voi ymmärtää, mistä tahdon piirissä puhutaan, sanoilla on siten useita erilaisia vallitsevia merkityksiä. Tietokonemaailmassa kehitys sanojen kohdalla on vähitellen johtanut eräänlaisten lyhennettyjen ja tehokkaiden kielellisten ilmausten lisääntymiseen, joilla on referentiaalisuutta pelkästään vallitseviin tehokkuuden ja ilmaisullisen lyhyyden pyrintöihin. Kieli ei siten edes periaatteessa sisällä viittauksia menneisyyteen, tai mahdollista sen koettavuutta luotujen ilmausten kautta.
Vanhempien tietokoneohjelmien ja käyttöjärjestelmien kohdalla kyse on usein siitä, että ainut keino vähentää ohjelman tarvitsemaa massamuistitilaa on typistää ohjelman ilmoitukset käyttäjille mahdollisimman lyhyiksi ja opettaa käyttäjät sitten tulkitsemaan näiden lyhennettyjen ilmausten merkityksiä, kuten copy, read, save, ja niin edelleen. Näiden siirtyessä normaalin kielenkäytön piiriin myös sen piirissä ilmaukset lyhenevät ja käytetty luonnollinen kieli siten myös köyhtyy.
Maailmassa, jossa erilaiset organisaatiot erilaisine projekteine ja hankkeineen ovat keskeisessä asemassa esiintyy myös lyhenteiden varaan rakennettua merkitystenantoa. Siten myös mediamainonnassa pyrkimys tähän on yhtä ilmeinen, koska esitettäviin mainoksiin ei voida sijoittaa kuin rajattu määrä tekstiä tai puhetta, ja käyttää sanoista ja kuvista niitä, joilla on suurin mahdollinen teho. Samainen lyhentämisen tendenssi vallitsee myös uutisvälityksessä yleensä, ja erityisesti käytettäessä tietokoneita viestintävälineinä, sillä mitä vähemmillä sanoilla siinä selvitään, sen halvemmaksi se yleensä tulee. Edellä mainitut seikat liittyvät tietenkin sellaisiin seikkoihin, kuten tehokkuus, nopeus, kilpailukyvyn paraneminen ja ajan tasalla pysyttäytyminen, jotka ovat erityisesti tietokonemaailmassa arvoja, joita ei aseteta kyseenalaisiksi.
Vuoden 1876 loppupuolella Hans Vaihinger ryhtyi kokoamaan ensimmäisiä versioitaan as if -filosofiastaan käsikirjoituksiksi -perehtyen Immanuel Kantin 'as if' -teoriaan ja keksi tällöin sen, että "Prolegomenassa" sivut olivat väärässä järjestyksessä. Tässä Vaihinger kiittää oppimaansa filologista menetelmää ja loogista analyysiä keinona, jolla kykeni hahmottamaan sivujen oikean järjestyksen. Kant-tutkijat eivät olleet huomanneet aiemmin sivuissa vallinnutta sekaannusta.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 270, 1984]
Tietokonemaailmaan, ja moderniin länsimaiseen maailmaan yleensäkin liittyen sivujen oikea järjestys yleensäkin lakkaa vähitellen olemasta ongelma, koska tuotettuja sivuja on kerrallaan ehkä vain yksi; kaikki halutaan tiivistää sillä tavoin, kuten raportit, selonteot, tutkimustulosten esittelyt, ja niin edelleen.
Samoin voidaan ajatella internetissä olevien kotisivujen muodostavan itse asiassa täysin järjettömän pseudo-kokonaisuuden, jossa osilla ei ole juuri mitään tekemistä toistensa kanssa; ne ovat omia, solipsistisia maailmoitaan, jossa joku sanoo olevansa sitä, ja tekevänsä tätä - ja se ei kuitenkaan liity mihinkään, ja toisaalta sivun esittelemät asiat eivät ketään myöskään kiinnosta.
Jopa tieteellisiin tutkimuksiin on ollut tapana liittää esimerkiksi abstrakti, jossa ikään kuin esitetään tiivistettynä tutkimuksen oleellisin sisältö, josta asiantuntijoiden oletetaan kykenevän päättelemään tutkimuksen yleisen hahmotelman. Tapauksissa, joissa esitetään täysin entisistä poikkeavia käsityksiä ei menetelmä mielestäni ole perusteltu, koska kyseessä on parhaimmillaan korkeimmalla mahdollisella abstraktion tasolla esitetty laatukuva tuloksista, joita ei ehkä ole mahdollista ymmärtää ilman esimerkkejä tai tutkimustuloksia ja niiden tulkintoja.
On ikään kuin koko länsimaiseen sivistykseen olisi mahdollisuus perehtyä lukemalla se lyhennettyinä esityksinä, vaikka sivut tutkimuksissa olisivat millaisessa epäjärjestyksessä tahansa, tai koko tutkimus hyödytön. Työskennellessäni Jyväskylässä Kasvatustieteen tutkimuslaitoksessa tutkimusassistenttina käänsin kymmeniä erilaisia tutkimuksia, joissa jokaisessa oli muodollisesti virheetön abstrakti, ja joissa kuitenkin tutkittiin esimerkiksi sellaisia teemoja, kuten esimerkiksi "hampaidenkaivelun yhteys tiettyihin neurooseihin" - ja vastaavanlaisia tutkimusteemoja, joissa kyseisten abstraktien lukeminen olisi riittänytkin. Immanuel Kantin filosofiaa ajatellen en voisi kuvitella esitettävän, tai opiskeltavan ainoastaan sitä lyhennettynä versiona niin, että sen merkitys ja oleelliset sisällöt tulisivat esiin niin, että olisi ymmärretty Kantin filosofia, koska yhtä oleellista kuin Kantin käsitykset ovat myös muiden ajattelijoiden käsitykset kustakin teemasta ja niiden ymmärtäminen. Jo mainittu sivujen epäjärjestys "Prolegomenassa" aiheuttaa virhearviointeja ja vääriä tulkintoja. Mutta kuten sanottu, on modernin ajan tendenssinä esittää kaikki abstrakteina niin, ettei mitään muuta edes aiota esittää. Erilaisten abstraktien keskinäinen vertaus vaatii tavattoman syvällistä oppineisuutta, eikä ole siten sitä, miltä se oppimattomista näyttää, ja miten he sitä käyttävät - eräänlaisena loogisena pelinä, jossa referentiaaliudet koskevat vain abstrakteissa mainittujen seikkojen välisiä yhteyksiä.
Filosofian ja tietokonemaailman ero on kenties juuri tässä painotuserossa; ettei filosofiassa pyritä helppoihin abstrakteihin, kun niihin taas tietokonemaailma selkeästi on pyrkimässä. Ludwid Wittgenstein kuvasi sanoja "pyörinä, jotka pyörivät, vaikka mikään muu ei näyttäisi liikkuvan samanaikaisesti" [Yleisiä huomautuksia, 1979], ja viittasi kenties juuri siihen, että käsitteitä käytettäessä sanat toisin näyttävät lauseissa vaihtavan paikkaansa, ja korvautuvan muilla sanoilla, mutta kyseiset ulkoiset muutokset eivät sinällään viittaa käynnissä oleviin käsitepeleihin ja niissä vallitseviin tarkoituksiin [kuten myös vahingossa ja tiedostamatta muodostuviin uusiin käsitteiden referentiaalisiin suhteisiin]. Toisena sanojen ulkoisesti havaittaviin asemiin lauseissa huomiotaankiinnittäviä harhauttavana seikkana filosofian piirissä ovat käsitteiden mutkikkaat etymologiat, koska joidenkin filosofisten termien merkitykset ovat ikään kuin vaihtaneet merkitystään vastakkaiseksi historian kuluessa [esimerkiksi subjekti-objekti sanapari]; jotkut käsitteistä ovat keinotekoisesti konstruoituja ja jotkut luonnollisen kehityksen tulosta. Charles Sanders Peirceä mukaillen totean vielä sen käsitteiden ominaisuudet, että ne ovat aina jotakin tulkituksi tullutta, interpretant, eivät AD INFINITUM -määriteltyä, ja siten näiden tulkintojen keskinäinen, ehdottoman validi suhteuttaminen yhteisessä ja kaikkien jaettavassa sanojen demokraattisessa kontekstissa ei ole kovinkaan perusteltua, sillä aiempien tulkintojen käsite-interfentaalius poikkeaa myöhempien ja ehkä täydellisempien tulkintojen interfentaaliuksista [ellei sitten ajatella, että menneisyys olisi jotakin sillä tavoin kesken jäänyttä, että sen aluista voidaan jatkaa uusien tulevaisuuksien suuntiin]. Näistä syistä filosofien keskenään käymät keskustelut näyttävät tietokonemaailman ihmisistä käsittämättömältä "sanojen pyörittelyltä", joka ei johda mihinkään, tai näytä tuottavan mitään, ja jolla ei siten näyttäisi olevan käytettävyyttä kehitettäessä esimerkiksi tietokoneisiin liitettäviä teksti- ja puhesyntetisaattoreita, tai uusia uljaita hypertekstureita.
Hans Vaihinger mainitsee tärkeänä vaikuttajanaan Frienrich Albert Langen teoksen [History of Materialism, 1857, 1873], vaikka kertookin, ettei ollut Langen ajattelusta kovinkaan kiinnostunut tutustuttuaan aiemmin teoksen suppeampaan painokseen. Laajempi painos osui Vaihingerin käsiin "oikealla hetkellä", kuten hän asian ilmaisee. Vaihinger mainitsee Langen olevan erinomaisen Kant-kriitikon ja laajentavan Schopenhauerin näkemyksiä ja modifioivan niitä. Lange oli korkeiden eettisten ihanteiden innoittama ihminen [kuten Bauer] -ja Vaihingerin iloksi myöskin kiinnostunut fiktioiden metodisesta problematiikasta.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 269, 1984]
Vuonna 1868 Hans Vaihinger sai käsiinsä Herderin kirjoittaman teoksen ihmiskunnan historiasta, jonka seurauksena Vaihinger sanoo olleen sen, että hänen teisminsä sai panteistisia sävyjä. Kuullessaan ensimmäisen kerran Charles Darwinin evoluutioteoriasta, Vaihinger kykeni ymmärtämään sitä juuri Herderin teoksen ansiosta. Noihin aikoihin Vaihinger luki myöskin Platonin dialogit ja apologin mutta arvioi tuonaikaista professoriaan "yksinkertaiseksi mieheksi", joka pysyttäytyi tiukasti kieliopillisissa tarkasteluissa. Professorin sijaiseksi tullut opettaja oli sitävastoin nuori ja tarkasteli Platonin [Valtio] -teosta ja opetti kreikkalaisia myyttejä Phaedruksesta. Vaihinger saimyöskin hyvin perusteellisen opetuksen latinan kielessä tehokkaine kielioppiharjoituksineen, mikä auttoi häntä hänen omien sanojensa mukaan "hahmottamaan ilmaisun as if -problematiikkaa". Vaihinger mainitsee myöskin erityisesti runoilija Schillerin, jota Vaihingerin oma isoisä, professori Balthasar Haug, oli opettanut. Vaihinger mainitsee vaikuttavana elämyksenä erityisesti Schillerin säkeen:
"Vain erehdyksestä täällä on elämää, ja tietämisenkin on kuoltava".
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 268, 1984]
Syyskuussa 1875 Wundt tuli Leipzigiin ja hänen ensimmäinen luentonsa käsitteli logiikkaa, josta Hans Vainhinger oli hyvin kiinnostunut -ja josta syystä hän olisi halunnut jäädä Leipzigiin mutta joutuikin siirtymään Berliiniin, jossa hänen ensimmäinen filosofinen teoksensa Hartmann, Dùhring, and Lange, A Critical Essay on the History of Philosophy julkaistiin.
Vaihinger, Hans., "Hartmann, Dùhring, and Lange, A Critical Essay on the History of Philosophy", by Academic Philosophical Society, PL: Leibzig, in 1876; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 270, 1984],
Aihe:[PHILOSOPHY]; BIOGRAPHY; AS IF; Vaihingerin teos on kriittinen essee filosofian historiasta 1800-luvulla.
Kyseinen teos koostuu Leipzigissä pidetyistä Academic Philosophical Society-luennoista. Vaihinger sanoo, että Langen [History of Materialism, 1857, 1873] kantilaisine tendensseineen tarjoaa mielenkiintoisen asetelman suhtautuessaan E. von Hartmannin metafysiikkaan ja E. Dùhringin materialistiseen positivismiin. Berliinissä Vaihinger tulikin tuntemaan molemmat edellämainituista ajattelijoista henkilökohtaisesti.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 270, 1984; (3)Vaihinger, H., Hartmann, Dùhring, and Lange, Academic Philosophical Society, Leibzig, 1876]
Totean, että Friendrich Albert Langen elinaikana oli vielä mahdollista kirjoittaa spektaakkelinomaisia teoksia koskien luonnontieteitä ja ihmistieteitä, koska raakaa tietoa oli koottuna suhteellisen vähän - ja toisaalta filosofit ja erityistieteilijät eivät tuolloin vielä halveksineet metafyysisiä tutkimusteemoja kuten nykyään. Tietokonemaailmasta spektaakkeleja ei kenties koskaan kirjoitetakaan, vaan ne ilmaistaan lyhennettyinä visuaalisina sketseinä.
Hans Vaihinger kehitti omintakeisen version idealismista, jossa transkendentaalisesta traditiosta lähtien pyrittiin tarkastelemaan fiktioita ja hypoteeseja -ja niiden roolia ideoiden työstämisessä täydellisyyteensä. Vaihingerin lisäksi fiktioiden merkitystä oli tarkastellut myöskin Jeremy Bentham, jonka aihetta kosketellut teos julkaistiin vuonna 1932; teos käsitteli myöskin yleistä lingvistiikkaa. Vaihinger itse sai sen käsiinsä vasta juuri ennen kuolemaansa, joten hänen ei voida katsoa saaneen vaikutteita ainakaan Benthamilta. Vaihingerin filosofiaa on kutsuttu hänen itse osasta filosofiaansa käyttämänsä ilmaisun mukaisesti as if -filosofiaksi.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 266, 1984]
Hans Vaihinger opiskeli myös englantilaista kirjallisuutta ja myöhempää englantilaista filosofiaa. Itse hän mainitsee erityisesti vuodet 1874-1876, jolloin hän tutustui David Humen ja J.S. Millinajatteluun ja joiden ajattelijoiden vaikutusta itseensä Vaihinger kuvailee "mahtavaksi". Tosin Vaihinger toteaa, että "Humella, eikä sen kummemmin myöskään Francis Baconilla tai George Berkeleyllä näytä olevan selkeää kuvaa siitä, mitä fiktiot ovat -ja mikä niiden merkitys on ideain muodostuksessa". Vaihinger sanoo, että keskiajan englantilaisessa nominalismissa sitä vastoin on merkkejä fiktioiden luonteen tunnistamisesta, kuten esimerkiksi William Occamilaisen kirjoituksissa, joissa on kuvaus yleisten ideoiden fiktitiivisestä luonteesta. Occamilaisen kuvaus oli kuitenkin niin paljon aikaansa edellä, että se jäi, oikeiden puitteiden puuttumisen vuoksi, huomiotta. Myöskin Thomas Hobbesilla löytyi erinomaista fiktioiden luonteen kuvausta -koskien niin hyvin fiktioita itseään - kuin myöskin fiktioiden käyttämistä kuvaavaa teoreettista viitekehystä.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 266, 1984]
Vuonna 1884 Hans Vaihinger julkaisi ensimmäisen osan kommentaattoriteoksestaan kosketellen kantilaista ajattelua ja siirtyi professoriksi Halleen -toivoen, että voisi kirjoittaa Hallessa puuttuvat osat valmiiksi teosssarjasta. Isänsä kuoleman aikoihin, mikä tapahtui aiemmin, Vaihinger oli yrittänyt tarjota kustantajalle englantilaisen filosofian historian kirjoitussuunnitelmaa hyväksyttäväksi mutta tuolloin mielenkiinto englantilaista filosofiaa kohtaan Saksassa oli hyvin vähäinen; ehdotus "ei ottanut kustantajan taholta tulta".
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 270, 1984]
Hans Vaihinger mainitsee erityisenä vaikutuksen antajana Adolf Horwitzin teoksen [Psykologische Analysen auf physiologischer Grundlage, n. 1870], jossa Horwitz pyrki osoittamaan, että kaikki psykologia pohjautuu refleksiskeemojen, stimulaatioilla aiheutettujen vasteiden yms. -tutkimukseen. Vaihinger tutustui tähän teokseen vv. 1857-1873 ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että ihmisajatus on vain väline, jolla päästään tarkoituksiin, joita tahdolla kulloinkin on asetettuina. Erityisen suuren vaikutuksen Vaihinger kertoo teoksessa tehneen Horwitzin käsitykset ekspressiivisistä liikkeistä ja tahdonalaisista toiminnoista, koska ne selittivät sitä, mikä voi tulla havaituksi.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 269, 1984]
Ajatuskuvio kyseisten ekspressiivisten liikkeiden kohdalla on seuraavanlaatuinen: eliötä ärsytetään tietyllä tavalla, jolloin ärsytyksen ja vasteen välillä todetaan mahdollisesti tietty viive, jonka jälkeen eliö vastaa ärsykkeeseen ekspressiivisesti; tutkijan mitattavissa on tällöin tietynkaltaiseksi havaittu toimintojen joukko. Viive on juuri se ajanjakso, jonka aikana ajatus toimii tahdonalaisen toiminnan välineenä.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 269, 1984]
Leipzigissä opettanut Herbart antoi Hans Vaihingerille hänen kaipaamiaan esimerkkejä fiktionalismin teoriaan -ja Vaihinger syventyi myöskin Herbartin psykologiaan, kuten psykologiaan yleensäkin tavaten tämän alan edustajia useinkin. Vaihinger vakuuttui siitä, että ilman psykologiaa filosofia ja epistemologia ovat -ja voivat parhaimmillaankin olla vain metodista abstraktiota, josta ei voida johtaa minkäänlaisia systemaattisia päätelmiä. Myöskin Avenariuksen psykologian Vaihinger kertoo "jääneen osaksi minua". Avenariuksen psykologialla on jotakin samuutta niihin kehitelmiin (esim. appekeptio-transformaatio), joita Vaihinger työsti tuotannossaan.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 270, 1984]
Filosofian historian aikana on toistuvasti vedottu kunkin ajan hallitsemaan tietoon ja Hans Vaihinger ei muodosta siinä poikkeusta. Mielestäni hän, ja monet muut samankaltaiset ajattelijat ovat kylläkin oikeassa, koska tieto on punnittava, ja tietyssä sitoutumattomuudessaan ja vapaudessaan filosofia on [varsinkin tänä päivänä] ehkä ainut media, jossa vielä tietoa [ja sen merkitystä ihmiselle] arvioidaan. Perehtyminen esimerkiksi tietokoneisiin on välttämätöntä, jotta niiden toimintatapaa voisi ymmärtää, mutta tietokoneiden vaikutusta ajatellen itse koneet -ja niiden mahdollistamat edellytykset ovat vain eräänlaisia reunaehtoja, jotka tuntemalla voi mieltää esimerkiksi niistä aiheutuvia riskejä tarkemmin. Koska tietokoneiden käyttöönoton ja niiden sovellusten kehityskulut [nykyisessä mielikuvituksettomassa ja moraalittomassa soveltamistavassa] kuitenkin näyttävät selittyvän hyvin eräiden filosofisten teorioiden pohjalta, niin teorioita tulisi soveltaa, sanoisin. Ja sanonkin.
Kuitenkaan minkä tahansa filosofisen teorian mielikuvitukseton soveltaminen ei auta ymmärtämään tietokoneita, koska on ymmärrettävä niitä käyttäviä ja niihin uskovia ihmisiä, kuten myös sitä maailmaa yleensä, jossa eletään. Referoimani Hans Vaihinger imi vaikutteita ajatteluunsa hyvin laajalta alueelta, ja ennen kaikkea kirjoitti paljon, mikä taito modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa kohdistuu tehokkaan ja lyhennetyn muodon etsintään ja visuaalisuuden korostamiseen. Moderni kirjoittaminen taas muistuttaa videokerrontaa, on fragmentaaria ja nopeatempoista, mikä ei siten muistuta juurikaan varhempia filosofisia spektaakkeleja. On epätodennäköistä, että enää edes haluttaisiin perehtyä asioihin vaivalloisella tavalla, mikä tehokkuuden, nopeuden ja kilpailukyvyn ihanteiden kannalta koetaan turhaksi. Viittaan tässä kohden eräisiin uutta tietokoneteknologiaa koskeviin esityksiin, joissa annetaan lukijoiden populistisen raadin ratkaista tietokoneiden merkityksen heidän itsensä ja maailman kannalta. Mielestäni maailmassa luovat sille suuntaviivoja ja arvioita nyt, ja tulevaisuudessa, eräät poikkeukselliset ihmiset, jotka kykenevät näkemään syvemmälle aikaan ja tapahtumiseen kuin muut, kuten esimerkiksi filosofian piiristä mainitakseni Immanuel Kant, Friendrich Hegel, Martin Heidegger, Sören Kierkegaard, ja monet muut, joiden nimeen tai filosofiseen suuntaukseen on ismejä liitetty.
Hans Vaihinger joutui luopumaan pääteoksensa [The Philosophy of as if] työstämisestä vuonna 1879. Hän saattoi jatkaa työtä vasta vuonna1906; heikentynyt näkö antoi Vaihingerille mahdollisuuden luopua virkatehtävistään, kuten luentojen pitämisestä. Näkökykyä oli kuitenkin vielä siinä määrin jäljellä, että hän kykeni saattamaan loppuun kesken jääneen työnsä. Osan II Vaihinger saattoi nyt täydentää vv. 1877-79 tekemästään versiosta kattavammaksi käyttäen tuonaikaisia aikakauslehtijulkaisujaan. Osa I koostuu Vaihingerin vuonna 1876 kirjoittamasta tutkielmasta, jota on hieman muokattu alkuperäisestä. Historiaa koskevan osan valmistuminen kesti toiset kaksi ja puoli vuotta, koska Vaihingerin näkö oli edelleen heikentynyt. Osa käsittelee Immanuel Kantin as if -filosofiaa, Forsbergin uskonnon as if -filosofiaa, F.A. Langen käsitettä, joka ilmaistaan englannin kielellä 'standpoint of the ideal' -sekä Friendrich Nietzschen teoriaa fiktioista. Vaihingerin tutkimus kesti todellakin pitkän ajan ja itse teos ilmentyi vasta vuonna 1911.
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 271, 1984]
Friendrich Nietzschen fiktioiden filosofiassa on Schopenhauerin tapaan on biologis-evolutionaarista korostetta. Nietzschen mukaan biologinen hyödynsaanti on syynä sille, että mentaalisuus on kehittynyt ihmiselle. Nietzsche toisin yhdistää samalla tiedon ihmisen valtapyrkimyksiin -ja katsoo, että tieto on väline pyrkimyksessä valtaan, vaikka tiedollisilla rakentumilla on merkityksensä myöskin ihmislajin säilymisen kannalta.
Nietzsche, Friendrich., "The will to power", Kaufman, W,. et. al., trans., PL: New York, in 1966; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 274, 1984],
Aihe:[PHILOSOPHY]; EVOLUTION; FUNCTION; UTILITY; MENTALITY; Biologinen hyödynsaanti on syynä sille, että ihmiselle on kehittynyt mentaalisuus.
Friendrich Nietzsche painottaa inhimillisten fiktioiden kohdalla niistä saatavaa hyötyä: fiktiot ovat välttämättömiä siksi, että ilman niitä objekteja ei tulla tuntemaan sellaisina kuin ne ovat,koska fiktioiden avulla objekteja schematisoidaan omaamaan juuri siinä määrin muotoa ja säännönmukaisuutta suhteessa täydelliseen kaaokseen kuin kulloisetkin käytännölliset tarpeet sanelevat. Ajattelun päämääränä ei ole niinkään passiivisesti vahvistaa asioiden olemassaoloa, joiden sitten täten katsottaisiin olevan todellisuutta -ja tosia asioita ylipäätään; ajattelun tehtävänä on pikemminkin lyödä leima niiden asiain kylkeen, joiden katsotaan olevan olemassa todellisuuden aktiivisen kartoittamisen kannalta ja kartoittamisen päämääristä määriytyvinä.
Morris, Charles W., "Six theories of mind", PL: Chicago, in 1932; [(1)Ref, trans., T. Kinnunen; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 275, 1984],
Aihe:[PHILOSOPHY]; EVOLUTION; FUNCTION; FICTION; UTILITY; Nietzsche painottaa fiktioiden kohdalla hyötyä; asiat nimetään ja kategorisoidaan saavutetun hyödyn ja asetetun päämäärän mukaisesti.
Friendrich Nietzsche väittää, että jopa logiikka ja ajattelun kategoriat ovat olemassa vain siksi, että niistä on hyötyä välineinä, joiden avulla maailmaa voidaan järjestää sellaiseksi kuin hyötynäkökohdat edellyttävät. Tietoinen elämä työskentelee niin, että välineet saavuttavat korkeamman täydellisyyden asteen esimerkiksi ravinnon saannin turvaamisessa ja yleisessä eliöiden kehittymössä -siis tehtävissä, jotka liittyvät fundamentaalisiin- ja animaalisiin perustekijöihin. Elämän tulisi laajeta mahdollisimman laajalle ja samalla sen tulisi saavuttaa maksimaalinen tehokkuuden aste niin, että kehitystrendi olisi jatkuvasti nouseva.Nietscheläinen filosofia on siis oikea kaupparatsun unelma, tai mainosmiesten taivas, sillä jos ja vain jos hyödyllisyys ja käytettävyys määrittelee esineiden ja asiain arvon, ei päämääriäkään ole tarpeen epäillä, jos ne vain toteutuvat hyödyntavoittelussa.
Morris, Charles W., "Six theories of mind", PL: Chicago, in 1932; [(1)Ref, trans., T. Kinnunen; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 274, 1984]
Friedrich Nietzcshen filosofiassa esiintyy mielestäni lähes pakonomaista pyrkimystä ottaa maailma haltuun mahdollisimman suuressa määrin, ja kielteisyys sen omaehtoiselle kehittymiselle tahtovasta itsestä riippumatta, tai että maailmassa asiat tapahtuisivat toisin kuin ne on joku erityisesti ajatellut ja tahtonut tapahtuvaksi. Viittaan tässä Carl Gustaf Jungiin, joka on tutkinut Nietzschen kehitystä ihmisenä; erityisesti Jungia kiinnosti Nietzschen kehityksessä siinä esiintynyt kirkasälyisyyden ja eksentrisyyden vähittäinen vaihtuminen syvään psykoottiseen tilaan.
Jung, Carl G., "Nietzsche's Zarathustra, Notes of the Seminar given in 1934-1939", two volumes, James L.J., ed., by Bollinger Series XCIX, PL: US., in 1988; [(1)Ref; (2)*Suomen kuvalehti, no. 37, 15.9., pp. 74-76, 1989],
Aihe:[PSYCHOLOGY]; GENETIC PSYCHOLOGY; Jung; Nietzschen kehitys; kirkasälyisyyden ja eksentrisyyden vaihtuminen vähitellen syvään psykoosiin; (2)*"Taiteilijat itsensä vastapelureina".
Hans Vaihingerin ajattelijapersoona oli mielestäni erilainen, koska hän [vaikka totesikin asiain kehittyvän omiksi päämäärikseen] ei pyrkinyt julistamaan, että irti kontrollista riistäytyneitä päämääriä olisi saatava pakonomaisesti uudelleen hallintaan. Jos esimerkiksi maailmassa vallitsisivat yleisesti sentapaiset tendenssit, ettei korkeampaan tietoon pyrittäisi [vrt. Tamas, Ibid. 3.1.1.1Cycl. to 3.1.1.4Cycl.], niin mistään hallinnan mahdollisuudestakaan ei voitaisi puhua. Vaihinger kenties näki, että kontrollointi olisi mahdotonta, ja ei välttämättä kenties takaisi yhtään parempaa tulosta kuin asioiden "antaminen mennä omalla painollaan". Psykologisesti ajatellen Vaihinger oli Friendrich Nietzscheä tasapainoisempi, koska hänellä ilmeisesti oli suurempi sietokyky maailman aiheuttamalle epävarmuudelle; oletan, ettei hän olisi muutoin edes kyennyt konstruoimaan as if -filosofiaansa.
On ikäänkuin Hans Vaihinger olisi nähnyt pitkälle tulevaisuuteen, jossa mitä erilaisimmat byrokratiat, joiden piti olla pelkkiä välineitä poliittisessa vallankäytössä, muodostuvatkin omiksi tarkoituksiksiin - pyrkien pysyttäytymään hengissä ja laajenemaankin senkin jälkeen kun ne ovat yleispäämääräin kannalta tarkoituksettomia. Erityisen huomionarvoista tällaisissa progressioissa on se, että niiissä kehittyville omiksi tarkoituksiksiin muodostumoille kehittyy aivan oma sisäinen kielensä [kuten tietokonemaailmaan], jonka merkitys on mielestäni siinä, että niissä muodostettuja, alkuaan as if -rakenteita pidetään lopulta itsestäänselvinä totuuksina. Sisäiseen kieleen kietoutuu myös omat käyttäytymisten normistonsa, joiden otaksutaan vahvasti liittyvän yleisiin eettisiin selitteistöihin. Alkuaan ehkä vallinnut uskonomaisuus muuttuu siten todellisuudeksi, jota ei epäillä, mikä myös soveltuu kuvaamaan tietokonemaailman kehittymistä; Friendrich Nietzschen luonnehdinnat taas mielestäni kuvaavat hyvinkin menestyvän tietokonegurun [tai yrityksen] hengenasenteita.
Seuraavassa tiivistelmässä esitän Hans Vaihingerin as if -filosofian ydinsisältöjä tiivistelmänomaisesti, niin kuin hän itse ne asetti:
3.2.1Asif. Filosofinen analyysi johtaa -lähtien epistemologisesta tarkastelumaailmasta aina lopulta aistisisältöihin. Psykologisesta tarkastelumaailmasta lähtevä analyysi johtaa aistimuksiin, tuntemuksiin, vietteihin tai toimintoihin... tieteellinen analyysi johtaa puolestaan toisenlaisiin käsityksiin todellisuudesta, aineesta ja sen pienimmistä osioista -tai aineen liikkeistä. Ihmismielen on mahdotonta tuoda näitä olemisen sfäärejä rationaaliseen suhteeseen keskenään, vaikka ne muodostuisivatkin intuitiossa ja kokemuksellisuudessa.
3.2.2Asif. Ne pyrkimykset, joita esiintyy kaikkein elementaareimmissa fysikaalisissa prosesseissa, kehittyvät orgaanisilla olioilla impulsseiksi. Ihmisellä, joka on alkuaan eläin ja tietyssä mielessä samanluontoinen kaikkien korkeampien eläinten kanssa, nämä kyseiset impulssit ovat kehittyneet tahdoksi ja tahtotoiminnoiksi, jotka ilmenevät liikkeinä, joita voidaan tuottaa sopivilla ärsykkeiden annolla tai aistielämysten tuottamisella.
3.2.3Asif. Ideat, arvostelmat ja johtopäätökset ts. 'ajattelun aktit' toimivat tahdon palveluksessa niin, että elämä ei pääsisi lakkaamaan, koska vallitseva ajatus on alkuperältään pelkästään keino olemassaolontaistelussa -ja tässä mielessä vallitsevalla ajatuksella on pelkästään biologinen funktio.
3.2.4Asif. Luonnossa esiintyy sellainen ilmiö universaalina, jossa keinot, jotka alkuaan palvelevat jotakin päämäärää kehittyvät täydellisemmiksi kuin olisi välttämätöntä niiden keinollisen ja välineellisen luonteen kannalta. Liikaa täydellistynyt keino voi vapauttaa itsensä osaksi tai kokonaan alkuperäisestä päämäärästä, jolle se oli alisteinen -ja muodostua omaksi päämääräkseen [Law of the Preponderance of the Means over the End]
3.2.5Asif. Kohdassa [3.2.4Asif.] mainittu seikka pätee myöskin ajatteluun, koska ajatus tietyn ajan kuluttua näyttää -ja on näyttänyt kadottaneen alkuperäisen päämääränsä, ja siitä johtuen ajattelua harjoitetaankin pelkästään sen itsensä vuoksin teoreettisena ajatteluna tunnetussa muodossa.
3.2.6Asif. Seurauksena edellisestä asettaa riippumaton ja itsenäinen ajattelu itselleen ongelmia, joita ei voida inhimillisen ajattelun keinoin lainkaan ratkaista, kuten kysymys 'maailmankaikkeuden synnystä ja alkuperästä' tai 'mielen ja aineen välisen suhteen ongelma'.
3.2.7Asif. Tällaiset loputtomat -ja ankarasti puhuen mielettömät kysymyksenasettelut eivät voi tulla ratkaistuiksi 'katsomalla eteenpäin', vaan pikemminkin katsomalla taaksepäin osoittamalla, mitä tällaiset mielettömät kysymykset ovat meille psykologisesti joskus jotakin merkinneet. Monet kysymyksistä ovat yhtä mielettömiä kuin negatiivisen luvun neliöjuuren otto tms.
3.2.8Asif. Kuitenkin älyllinen päättely ja rationalismi voitaisiin yhdistää siihen välittömään ihmiskäytäntöön, joissa sijaitsevat toimintojen edelletteet, eikä niinkään tuijottaa tiettyihin ongelma-asetelmiin. Minun näkökantaani voitaisiinkin kutsua epärationalismiksi tai irrationalismiksi, samaisessa mielessä kuin näitä termejä käytetään modernin filosofian historioissa; esimerkiksi Windelbland puhuu idealistisesta irrationalismista.
3.2.9Asif. Tästä näkökulmasta katsoen ajatteluprosessointi ja ajatuskonstruktiot näyttävät, a priori, olevan, ei niinkäänrationaalinen, vaan biologinen ilmiö.
3.2.10Asif. Edelleen samansuuntaisesti tarkastellen, ajatteluprosessit ja ajatuskonstruktiot näyttävät toisinaan olevan tietoisia virheellisiä todistuksia, jotka ovat, milloin ristiriidassa arkitodellisuuden, milloin ajatusten keskinäisien ristiriitaisuuksien muodostumana mutta jotka on kuitenkin tietoisesti sellaisiksi muotoiltu, jotta syntyneet vaikeudet voitaisiin ikäänkuin voittaa aiheuttamalla tahallista vääristymää -ikäänkuin siten olisi yritetty saavuttaa vaikeasti tavoitettavissa oleva päämäärä kiertoteitse. Koska nämä vääristymät ovat as if -muodossa, ne ovat siitä tunnistettavissa tietoisiksi luomuksiksi.
3.2.11Asif. Sellaiset as if -konstruktiot, jotka on luotu tällä tavoin, osoittavat, että epätodellinen maailma on aivan yhtä tärkeä kuin todellisena pitämämme maailmakin on kaikessa aktuaalisuudessaan; ne ovat jopa tärkeämpiä kuin 'olemassaoleva' etiikka ja estetiikka, sillä etiikan ja estetiikan ehdolliset as if -arvotelmat tulevat lopulta todellisiksi arvojen maailmaksi, erityisesti uskontojen muodossa [millä seikalla ei tässä viitata siihen maailmaan, joka reaalisesti, kokonaisuutensa muuttumisen myötä 'tulee olemassaolevaksi' suhteutumoksi tulevaisuudessa].
3.2.12Asif. Se, mitä tavallisesti kutsumme todellisuudeksi, koostuu aistisisällöistämme, joita emme annetun luontoisena voi välttää.
3.2.13Asif. Niiden aistimusten avulla, joita kehoamme käyttämällä saamme, voimme harjoittaa aistintaamme niin, että opimme kohdistamaan sitä valikoovasti erilaisiin aistimuksellisiin kokonaisuuksiin.
3.2.14Asif. Tässä maailmassamme, jollainen meillä on, on suuri joukko toisiinsa sopivia relaatiosuhteita ja joukko toisiinsa sopimattomia relaatiosuhteita. Meidän on tarkoin huomioitava niiden esiintyminen, sillä meillä on äärettömän harvoin tilaisuutta muuttaa todella mitään. Hyvä fiktio voi jollekulle merkitä sitä, että on olemassa täydellinen henkinen, kaiken luonut olento, joka säätelee kaikkea, tai fiktio olennosta, joka säätelee kaikkea, vaikka ei ole mitään itse luonut, tai pannut alulle.
Voidaan esittää myös supplementaarinen fiktio siitä, että täydellisen olennon luoman järjestyksen on tuhonnut jokin vihamielinen voima.
3.2.15Asif. On mieletöntä kysyä maailmankaikkeuden olemassaolon tarkoitusta. Tämä idea on selkeästi ilmaistu Schillerin säkeessä:
"Tiedä tämä, mieli ylväs
asettaa elämän suuruuteensa mutta ei etsi kuitenkaan elämää
sieltä, missä sitä on"
[Huldigung der
Kùnste, 1805].
Juuri tämä on positivistista idealismia
Vaihinger, Hans., "The philosophy of 'as if'", Odgen, C.K., Trans., by Routledge & Kegan Paul Ltd., PL: London, in 1968; [(1)Ref, pp. xlvi-xlvii; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, pp. 271-273, 1984],
Aihe:[PHILOSOPHY]; BIOGRAPHY; AS IF; Tiivistelmänomaisesti esitetyt As If -Filosofian ydinsisällöt.
Näkemys, jonka mukaan mentaalisuus toimii organismin palveluksessa, on syntynyt evoluutioteorian innoittamana ja psykologian eriydyttyä omaksi, identifioitavissa olevaksi tieteenalakseen. Tämä filosofia on tässä tapauksessa mainittujen trendien eräs implikoituma. Tässä voi nähdä sen, miten filosofia asettuu suhteeseen aikansa yleisiin aatevirtauksiin ja jäsentää niiden ohjaamana maailmaa järjelliseksi. Toisaalta tällainen filosofia nojaa aiempiin traditioihin -ollen eräs niistä johdettavissa oleva syntetisoituma. Tällaista näkemystä on myöskin kutsuttu moderniksi irrationalismiksi sekä voluntarismiksi -vaikka se onkin, paradoksaalista kylläkin, syntynyt ottamalla kantaa juuri idealismiin ja materialismiin ts. empirismiin ts. maailman ja ihmisen suhteen behavioristiseen tulkintaan nojautuen.
Morris, Charles W., "Six theories of mind", PL: Chicago, in 1932; [(1)Ref, trans., T. Kinnunen; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 273, 1984]
Sodan filosofiaan sovellettuna Hans Vaihingerin Law of the Preponderance of the Means over the End -kehitelmä [Ibid. 3.2.1Asif to 3.2.15Asif.] sovellettuna ajattelun [ja osin toiminnankin alueelle] sekä Friendrich Nietzschen kehitelmä todellisuuden aktiivisesta määrittämisestä niin, että tosiksi asioiksi katsotut seikat merkitään leimaamalla, jotta niillä olisi päämääriin sovittautuva nimi -voisivat toimia sen selittämisessä erinomaisesti.
Morris, Charles W., "Six theories of mind", PL: Chicago, in 1932; [(1)Ref, trans., T. Kinnunen; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 275, 1984],
Aihe:[PHILOSOPHY]; EVOLUTION; FUNCTION; MEANING; DATUM: Jotakin merkitsevyys <datum> liitetään päämäärien kannalta tärkeisiin tulkintoihin; mikä toimisi myös sodan filosofiaa selitettäessä.
Olen käsitellyt sodan kehityshistoriaa tietynlaisesta naiivista näkökulmasta tutkilemassani Pragmnatismi ja amerikkalaisen filosofian traditio, joten en toista sitä tässä.
Kinnunen, Timo., "Pragmatismi ja amerikkalainen filosofinen traditio", by Jyväskylän yliopiston filosofian laitos, PL: Jyväskylän yliopisto, in 1984; ISBN: 95-649-358-8
Sota on kuitenkin mitä ilmeisimmin muuttunut yhden ihmisen hallitsemattomissa olevaksi tapahtumien prosessiivisesti vyöryväksi massaksi -saaden monia erillisluonteenpiirteitä, jotka ovat, Hans Vaihingerin ilmausta käyttääksemme Law of the Preponderance of the Means over the End -mukaisia luoteeltaan [Ibid, 3.2.1Asif to 3.2.15Asif.]. Sodan byrokratiat ovat luoneet lisäksi oman todellisuudenkäsityksensä ja leimanneet valikoivasti asioita niin, että ne soveltuvat mainiosti sodan erillispäämääriin -tai yleispäämäärään merkiten jotakin pelkästään niistä selittyen, kulloistenkin tarpeiden sanelemalla tavalla, kuten Friendrich Nietzsche asian ilmaisisi.
Niinpä amerikkalaiset voivat katsoa käyvänsä oikeutetusti öljysotiaan Arabian niemimaalla, ja turvata demokratiaansa, joka on ainakin vime aikoina kävellyt pujaloilla, ja niin sanoakseni täysin tyhjän päällä. Amerikkalaisten argumetointi näet ontuu pahasti, jos siihen liitetään käsitteet vapaus ja demokratia.
Erilaisissa käydyissä simulatiivisissa sotapeleissä fiktiot todellisten ja kuvitteellisten vastustajien motiiveista ovatsaavuttaneet sellaisen luonteen, että ne selittyvät sodan päämäärästä käsin, eivätkä enää niiden ja niiden paikallisten ihmsryhmien motiiveista tai toiveista.
Morris Raphael Cohenin teoksessa [Reason, Nature, the Meaning of Scientific Method, 1953] käsitellään sodan moraaliin niveltyviä teemoja:
Rakentuu moraalisen absolutismin kieltämiselle ja sisältää otaksuman, että moraaliset arvostelmat ovat mielipiteenomaisia, josta syystä jokaisen mielipide on totena pidettävän kaltainen.
Pääpaino on siinä, miten asioiden tulisi olla, josta syystä esimerkiksi 'hyvyydellä' on standardit, joihin ei kukaan ole vielä yltänyt mutta joihin kuitenkin tulisi pyrkiä.
Eettisiin normeihin tulee suhtautua huomioiden tilanteiden konkreettiset tosiasiat, jotka asettavat eettisiä arvostelmia (eivätkä mitkään abstraktiset säännöstöt).
Cohen, Morris R., "Reason and nature, the meaning of scientific method", by The Free Press of Clencoe, Collier-MacMillan Limited, PL: London, in 1953; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, pp. 278-279, 1984; (3)*Kinnunen, T., Uskonto ja psykedelia, p. 36, 1986]
Friendrich Nietzsche esimerkiksi kutsuu itseään immoralistiksi -ja hyökkää voimakkaasti esimerkiksi kristinuskon moraalisia arvoja vastaan, kuten nöyryyttä ja laupeutta hyvyyden ilmeneminä, niin kuin menettelee aina itseään piiskaava ja piinattu ihminen. Samanaikaisesti hän kuitenkin julistaa, että toiminta, jolla pyritään valtaan, on kaikille ihmisolennoille sovelias ohjenuora -ja että ihmisen tulisi voittaa ihminen ja tulla yli-ihmiseksi, joka ei ole enää sidoksissa toimintaa kahlehtiviin heikkouden kahleisiin. "Zarathustrassa" Nietzsche tosin esittää, että todennäköisin tila, jossa ihmiskunta kaukaisessa tulevaisuudessa elää, on pyrkimyksettömyyden ja hoivavuuden tila, koska tuolloin ihmiset katsovat jo "tietävänsä kaikki ja tuntevansa maailman salat läpikotaisin" -ja tuon kaukaisen ajan ihmiset "ovat huolestuneempia omasta terveydentilastaan kuin uusien tiedollisten maisemien etsimisestä".
Cohen, Morris R., "Reason and nature, the meaning of scientific method", by The Free Press of Clencoe, Collier-MacMillan Limited, PL: London, in 1953; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 278, 1984; (3)*Nietzsche, F., Hyvän ja pahan tuolla puolen, p. 130, 1984 (1884)]
Osin [ainakin Suomessa] ihmisten voisi yleisesti katsoa pyrkivän kohti itsensä hoivaavuuden tilaa, jossa ollaan kiinnostuneempia oman terveyden tai kehonkunnon vaalimisesta kuin uusien [tai kadotettujen vanhojen] tiedonmaisemien etsimisestä. Havaintojeni perusteella näyttäisi siltä, että yleisesti pyrittäisiin myös kohti rajattuja inhimillisiä aktiviteetteja ja erityisiä yhteisyyden muotoja, ja ei niinkään osoitettaisi kiinnostusta yleisyyttä kohti, tai pyrittäisi muuttamaan yhteiskuntaa muulla tavoin kuin lisäämällä siihen entisestään niitä arvolatauksia jotka liittyvät materiaaliseenhyvinvointiin ja vaurauteen.
Tietokonemaailmassa identtiyttä etsitään anglo-amerikkalaisen maailman arvostuksista ja asenteista, ja rajat oman kielen ja englanninkielen välillä näyttäisivät myös hämärtyvän. Kansainvälisyyttä tulkitaan siten, että ainoana vaihtoehtona on sopeutuminen ja sulautuminen englanninkieltä puhuvaan maailmaan, ja toisaalta ollaan paradoksaalisesti torjumassa kaikki muut, jotka eivät ole valkoihoisia, tai pidä anglo-amerikkalaisesta massaviihteestä, tai ole kaikin muinkin tavoin kaupparatsujen ihannekohteita. Rasismi ja uusi suvaitsemattomuus kohoaa näinollen sekä yleisestä tietämättömyydestä, että systeemin harjoittamasta tietoisesta kansalaistensa tajunnanhorisontin kaventamisesta.
Morris Raphael Cohen tarkastelee moraalista vapautumista, tai yhdenlaisen moraaliuden korvaamista toisenlaisella moraaliudella. Hän toteaa, että esimerkiksi uusmoralistit, jotka pyrkivät kumoamaan vallitsevan moraalin, eivät hekään ole vapaita sanan ankarimmassa mielessä, koska vapautumisesta on tullut heille kategorinen imperatiivi, josta he eivät voi vapautua.
Cohen, Morris R., "Reason and nature, the meaning of scientific method", by The Free Press of Clencoe, Collier-MacMillan Limited, PL: London, in 1953; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, p. 278, 1984]
Samalla tavoin modernit länsimaiset ihmiset ovat pyrkimässä vapautumaan moraalista kokonaan, koska uskovat sen olevan mahdollista; kyseessä on samalla keskeinen tietokonemaailman uskonkappale, sillä sen tuotteita ei sallita arvosteltavan moraalisin perustein. Ja kun kukaan ei näytä niitä sillä tavoin arvostelevan, niin ajatellaan, että moraalia ei enää olisikaan, ja kaikessa voitaisiin ajatella darwinistilaisen filosofian mukaisesti, jossa moraali luodaan noudattamaan kulloistenkin päämäärien vaatimuksia.
Anti-rationaaliset empiristit sitovat moraalisuuden vallitseviin konteksteihin ja tulkintoihin siitä, mitä ja millaisia ovat ne konkreettiset tosiasiat, jotka asettavat moraalisuudelle ehdot. Jokaisessa tälläisessa empiiriseksi hahmotetussa tilanne-tapahtuma -kytkeytymässä on kuitenkin aina jotakin, josta ei olla tietoisia, vaikka ei-tiedetty saattaa myöhemmin empiiriseen kontekstiin hyväksyttynä tosiasiaisuutena liittyäkin. Emme esimerkiksi kykene aistimaan radioaaltoja tai X-säteilyä mutta kykenemme manipuloimaan niitä teknisesti, mikä ei sinällään ole sellaista tosiasiuutta, joka mitattavuudestaan ja manipuloitavuudestaan johtuen määrittäisi moraalisuutta, koska mm. radioaaltoja käytetään tajunnallisten ja suunnattujen kvaliteettien siirtämiseen, jotka eivät ole syntyisin itsestään siirtolaitteistoista. X-säteilyä voidaan käyttää erilaisten tautuen diagnotisoinissa ja ihmiselämän tuhoamisessa, vaikka itse säteily-ilmiöllä ei olekaan moraalisia ominaisuuksia.
Hermokaasuja voidaan käyttää ihmisten lamauttamiseen, tai surmaamiseen, ja kohteena voi olla vaikkapa kymmenen mielenosoittajan riehuva joukko, tai jonkun kaupungin kymmenen miljoonaa asukasta, koska he sattuvat olemaan väärään aikaan väärässä paikassa. Ellei tarkastelussa huomioida millään tavalla moraalia, eli jokin Irakin ja Iranin keskenän käymä sota, jossa lienee käytetty tällaisia kaasuja - eroa esimerkiksi rottasodasta millään tavoin, tai termiittien hävittämisestä taloista. Ja samoin voisivat amerikkalaiset hyökätä Irakiin vain ja vain sitä systä, että se on heistä mukavaa, ja oska heillä on siihen tarvittavat välineet. Mitäpä moraalista kunhan koneisto vain toimii.
Anti-rationaaliset empiristit sitovat moraaliden vallitseviin inhimillisiin konteksteihin ja laitteiden käyttötarkoituksiin niissä voidaan mikä tahansa toimenpide oikeuttaa, koska ei huomioida useammanlajisia konteksteja, tai muut kontekstit asetetaan kielteisiksi ja kontradiktioasemaan.
Cohen, Morris R., "Reason and nature, the meaning of scientific method", by The Free Press of Clencoe, Collier-MacMillan Limited, PL: London, in 1953; [(1)Ref; (2)Kinnunen, T., Pragmatismi ja amerikkalainen filosofian traditio, pp. 278-279, 1984]
Ihmisellä voi olla monia tarkoituksia, jotka eivät olisi ilman tiettyjä laitteita mahdollisia toteuttaa, ja usein annetut ja vallitseviksi koetut tarkoitukset eivät suoranaisesti määritä sitä, kuinka tuomittavaa laitteiden käyttö on. Esimerkiksi poraa käyttämällä voidaan seinään tehdä reikiä eri tarkoituksia varten, mutta elävien ihmiskallojen poraaminen pelksätään huvin vuoksi lienee yleisestikin tuomittavaa. Silti kukaan ei liene koskaan antanut julki yleisiä, hyväksyttyjä käyttötapoja nimenomaan poralle, tai vaikkapa suolahapolle, jossa kiellettäisiin sen tiputtaminen vaikkapa kidutettavien ihmisten silmiin. Parvekkeiden yleisiin käyttösääntöihin voisi kuulua pykälä, jossa kiellettäisiin ketään tuuppaamasta toisia alas, tai ammuskelemasta jalankulkijoita parvekkeelta - vaikka parveke olisi oma, ja ampuja olisi juridisesti katsoen parvekkeen laillinen omistaja, ja hänellä olisi aseeseen lupakin. Mutta tietenkään tällaisia sääntöjä ei ole, koska ihmisten oletetaan tietävän mikä on sopivaa. Siksi ihmisille ei myydä uutta autoa evästäen häntä ajamaan sallittuja nopeuksia, ja ajamasta tahallan ihmisten tai jänisten yli.
Tällainenkin opastus saattaisi olla varsin perusteltua nykyihniselle, jonka moraalinen vaisto ja vastuu toisista ihmisistä näyttää hämärtyneen pahoin, ehkäpä juuri yhteiskunnan anti-rationalistisesta perustendenssistä johtuen.
Mahdollista moraaliutta liittyy kuitenkin aina tekojen aiottuihin seurauksiin, eikä ilmiöihin sinänsä, mutta yhtälailla myös aiheutettuihin seuraamuksiin, vaikkei niitä olisi erityisesti tavoiteltukaan. Jos joku menee ostoskeskukseen viritetyn ja ajastinsytytyksellä varustetun pommin kanssa, ja pommin räjähtäessä kuolee useita ihmisiä, on tuo henkilö silti vastuussa teostaan, koska jokaisenhan pitäisi jo arkikokemuksestaankin tietää että voimakas pommi saattaa räjähtäessään tappaa toisia - ja vaikka henkilö ei tätä tietäisinkään, niin on hän silti vastuussa - kuten myös se yhteisö, tai viiteryhmä johon henkilö on kuulunut.
Esimerkiksi siviilielämän joukkomedioista käydyissä keskusteluissa ja pohdinnoissa todetaan yleensä, että niiden kautta voidaan siirtää tajunnansisältöjä, joihin liittyy tiettyjä arvoja, kuten anglo-amerikkalaista massaviihdettä; siinä arvoina koettavaa on kuluttaminen, kova elämänrytmi, voimakeinojen käytön suositeltavuus [liittyneenä oman käden oikeuden käyttöön] ja ihmisten esineellistäminen valtapyyteisiin liittyen. Myös tietokonemaailman arvojen kanssa nämä ovat identtisiä latauksia, ja uuden teknologian kautta tulevat epäilemättä tehokkaampaan levitykseen uudentyyppisten median muotojen kautta. Useinkaan keskusteluissa ei kiinnitetä huomiota siihen, että monet näistä arvoista ovat erityisen hyödyllisiä sodan byrokratioiden kannalta, ja siten pitävät yllä ihmisten tajunnoissa mahdollista sotaa ajatellen hyödyllisiä viritystiloja.
Ovatko kovat ja pehmeät tendenssit esimerkiksi toistensa olemassaolon ehtoina, ja jos ovat, niin millä tavoin? Olisiko niille olemassa jokin yhteinen perusta?
Tarkastelen esimerkinomaisesti sodan etiikkaa tässä mielessä lähemmin M.R. Cohenin moraalin kolmijaon pohjalta:
3.3.1.1Umor. MORAALINEN ANARKISMI
Sodan filosofioissa moraalinen anarkismi ilmenee siten, että sodan yhden osapuolen edustajat katsovat olevansa yhtä oikeassa kuin vastustajansa, mikä pätee myös kaikkiin tulevaisuudessa ilmaantuviin vastustajiin nähden; jokainen osapuoli esittää moralisoinnissaan vain omia mielipiteitään, ja mielipiteenomaisia ovat myös niiden tahojen kannanotot, jotka eivät aktiivisesti sotaan osallistu. Moraalisen anarkian maailmassa totuudet vaihtelevat sen mukaisesti, kenellä siinä on kulloinkin suurin vaikutusvalta, muodossa tai toisessa, mutta joka ei milloinkaan ole ehdoton tai absoluuttinen.
3.3.2.1Umor. DOGMAATTINEN IMMORALISMI
Dogmaattinen immoralismi ilmenee sodan filosofioissa siten, että moraalinen oikeutus saavutetaan muuttamalla sodan kautta maailmaa niin, että voidaan yltää korkeampiin standardeihin; niihin ei voida päästä tyytymällä olemassaolevaan asiain tilaan. On siis asetettu tietty dogmi, jonka puitteiden tavoitteluun sodankäynnin katsotaan niveltyvän, jotta dogmi voisi tulla voimaan, ja sen muodot reaalisesti tavoitettavissa oleviksi. Immoralistisiksi nämä filosofiat tekee se, että ne eivät ole universaaleja, vaikka ne koettaisiinkin tietyssä historiallisessa tilanteessa subjektiivisesti valideiksi. Yhtenä esimerkkinä tämäntapaisesta immoralismista voisi olla sotaponnistusten kytkeminen ohjelmaan, jolla jokin yhteiskunnan yksilöt vapautetaan väärän dogmin orjuudesta; toisena esimerkkinä taas on ohjelma, jolla johonkin toiseen yhteiskuntaan pyritään tuottamaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden dogmi. Tavoiteltu dogmi katsotaan tämäntapaisessa moralistisessa tulkinnassa ehdottoman validiksi, vaikka ne, joille sitä aiotaan, ovat valinneet toisenkaltaisia kehityksellisiä progressioita, joissa voi myös vallita korkeita moraalisia ihanteita.
3.3.3.1Umor. ANTI-RATIONAALINEN EMPIRISMI
Tämä heijastuu sellaisissa lausunnoissa, joissa kannanottoa pohjataan tiettyihin empiirisiin seikkoihin todistettaessa mm. sotien väistämättömyyttä, tiettyjen strategioiden- ja aseiden käyttöä, ja sotien häviäjiä syyllisyyttä. Varustautumista sotaan saatetaan perustella sillä, että se on luonnonlainomainen väistämätön tapahtuma, sotiminen kuuluu ihmisluontoon, sotilaallinen tyhjiö houkuttelee vastapuolia hyökkäykseen, kauhun tasapaino ehkäisee suursotaa puhkeamasta, aseteknologian kehittäminen hyödyttää myös rauhanomaista teknologiaa, asevelvollisuuden suorittamisella on myönteisiä vaikutuksia yksilöiden sosiaaliselle kehitykselle jne. Tiettyjen strategioiden ja aseiden käytön perusteluissa vedotaan esimerkiksi siihen, että taktisten ydinaseiden käyttö säästää elävää sotavoimaa ja lyhentää sodan kokonaiskestoa, neutronipommin tapaisten aseiden käyttö on kulttuuriystävällistä niiden säästäessä kulttuurimuistomerkkejä, tiettyjen aselajien käytöllä säästetään ihmishenkiä enemmän kuin käytettäessä joitakin muita aselajikombinaatioita jne. Sotiakatsotaan häviävän niiden, jotka eivät ole huolehtineet jo rauhan aikana riitävästä varustautumisesta: sotilaidensa riittävästä koulutuksesta, uusien aseiden hankinnasta ja niiden jatkuvasta lajikoulutuksesta, oikeasta ulkopolitiikasta jne.
Viimeksimainitunlaista moraaliutta on kenties esiintynyt eniten sotalaitosten piirissä mm. 1980-luvulla; enää ei ole vedottu niinkään domaattiseen immoralismiin, joka kuului mm. I- ja II-Maailmansotaan, kuten myös kylmän sodan kaudelle II-Maailmansodan päättymisen jälkeen, vaan nimenomaisesti tiettyihin empiirisiin, koviin tosiasioihin, joiden pohjalta katsotaan voitavan selittää sotaan kuuluvia moraalisia tekijöitä.
Uutena tekijänä tähän on tullut erityisesti amerikkalaisten suosima oppi, jonka mukaan siinä ei ole mitään ongelma että heillä itsellään on baktero-virologisia aseita ynnä kaikkia muitakin aseita, ja että he ovat myyneet näitä kaikkialle, kuten Irakiin. Ongelman amerikkalaisille näyttää muodostavan se, että muillakin on näitä aseita. Amerikkalaiset ovat myös mieluusti tuomitsemassa ihmisiä ja ihmisryhmiä eri puolilla maailmaa rikollisina, ja sulkeneet heitä määrämättömäksi ajaksi Kuubaan oman tukikohtaansa, jossa vangit ovat kaiken oikeuskäsittelyn ulottumattomissa. Paradoksaalisesti he eivät itse sallisi omia sotilaitaan asetettavan kansainväliseen tuomioistuimeen, ja niin edelleen ja edelleen. Heitä eivät myöskään koske vastuu ilmastonmuutoksesta, tai esimerkiksi erilaiset aserajoitussopimukset, jotka he ovat hyväksyneet - koska he katsovat itseään uhattavan, ja sen likeuttavan heidän agressivisen politiikkansa. Varsin paranoidinen asenne noin suurvallalle.
Itse asiassa amerikkalaisten nykypolitiikka ei juurikaan eroa Natsi-Saksan politiikasta kolmannen valtakunnan aikana, ja aivan yhtä lähellä tätä ovat heidän liittolaisensa israelilaiset häikäilemättömän voimapolitiikkansa vuoksi. Keskitysleirien aika näyttää juutalaisilta jo autuaasti unohtuneen, kuten sekin, että heitä itseään pidettiin aikanaan juutalaisterroristeina, ja että heillä oli tuohon aikaan täsmälleen samat metodit kuten palestiinalaisilla on nyt. Voima on siis jälleen voittanut, ja muut vaietkoon. Köyhät ovat kyykistyneet. Hallelujaa.
Moraalin alueella tulisi sittenkin luoda Hans Vaihingerin mallin mukaisesti as if -käsitteitä -ainakin silloin, kun asetetaan jotakin [esimerkiksi vallitsevaksi koettua nykyisyyttä] epäilyksenalaiseiksi. Vaihingerin Law of the Preponderance of the Means over the End [Ibid 3.2.1Asif to 3.2.15Asif.], liitettynä Friendrich Nietschen Will to Power -elementtiin tuottaa kuvaimen sodan mekaniikasta, jollainen ihmiskunnan ristinä tällä hetkellä on.
Kaikkein syvin perusta sodan byrokratioiden kehityksen jatkuvuudelle ja vallalle on se, että niissä tiedetään jotakin, jota muut eivät tiedä -tai vastapuolet tietävät asiat toisella tavalla ja toisin tavoin. Kuitenkin: se joka hallitsee syytä, hallitsee kaikkia muita.