Alkusanat

Mitä piti tehtämän?

Olisi houkuttelevaa kirjoittaa tämä osio kokonaan uudelleen, tänä armon vuonna 2005, ja olla taas kerran fiksumpi kuin viime vuosisadan puolella - kun noita sotiakin näyttää olevan koko ajan tulollaan, mutta olkoon tällaisenaan, ja kelvatkoon tällaisenaan. En silti kirjoittaisi tätä toisin nytkään, koska mikään ei ole oleellisesti muuttunut.

Laitteet joilla homman tein

Oheisesta kuvasta näkyy, että laitteet, joilla tein työtäni Jyväskylässä, eivät olleet tekniseltä suorituskyvyltään kovinkaan kummoiset. Kuvassa on vanha IBM pöytäkone, skanneri, Philipsin CGA -näyttö, ja matriisikirjoitin. Seinällä olevista "käyetyistä" levykkeistä voi nähdä, että koneeseen sopivat lerput. Pöydällä puolittain avoinna oleva kirja on Joseph Weitzenbaumin "Computer Power and Human Reason". Oheinen kuvakin on skannattu tuolla mustavalkoisella skannerilla, vaikka värikuva olisi tietenkin kauniinmpi, muttei niin autenttinen kuin tämä.

Näillä tekemästäni "Ihminen ja tietokone" -nimisestä tutkielmasta piti tulla korkein yliopistollinen opinnäyte, ja sain myöhemmin tarkoitusta varten valtiolta opintoihini pientä rahallista tukea, ja odotin tietenkin, että yliopisto puolestaan käsittelisi asianmukaisella ripeydellä työni, ja määräisi sille tarkistajat - ja että saisin näiltä hyviä ohjeita. Oletin ilman muuta, että Jyväskylän yliopiston silloisen filosofian laitoksen johto, ja hänen myöhempi juniorinsa käsittäisivät, että kellään opiskelijalla ei ole mahdollisuutta viettää koko ikäänsä yliopistossa, tai odotella kuukausimäärin lausuntoja.

Oman käsitykseni mukaan yliopistoon palkattujen professorien ja assistenttien tehtävänä on hoitaa opiskelijoiden asioita - ja erityisesti edistää opinäytteiden valmistumista. Sainkin yllättävää tukea Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden laitoksella työskentelevältä Keijo Virtaselta, joka antoi minun tulostaa laitoksen koneella työn siististi paperille, ja häneltä sain myöhemminkin apua moniin käytännön ongelmiin. Mutta Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksen silloiselta kunnianarvoisalta professorilta sain pelkästään ylimalkaisia kommentteja siihen tapaan, että:

"Eivät ne oikein ymmärtäneet sinun työtäsi"
Minulle jäi erittäin epäselväksi, keistä "niistä" oli kyse.

Sitten sain käsiini erään tekemän "lausunnon", jonka muuan alan "ekspertti" oli päivännyt 7.11.1989. Kirjoitin tähän 23.11.1989 vastineen, jonka kohtalosta minulla ei ole sen koommin ollut tietoja. Siihen päättyikin itse asiassa tämän työn prosessointi, ja hullu luovuus.

Voit tutustua kirjoittamaani vastineeseen "ekspertin" antamaan lausuntoon klikkaamalla tästä. En kuitenkaan halua sinulta siihen enää mitään lausuntoja, tai mielipiteitä - mutta se, etten aikoinaan itse saanut edes siihen minkäänlaista palautetta osoittaa koruttomalla tavallaan Jyväskylän yliopiston kylmäkiskoisuutta, ja välinpitämättömyyttä opiskelijoistaan.

Tämän mainitun "eksperttilausunnon" mukaan tässä tutkielmassa esitetty tietokoneen käsittely ei ole jäsenneltyä, tai systemaattista, ja epäselväksi jää, millainen kokonaiskäsitys "tekijällä" tietokoneesta on. Edelleen myöskään filosofisten kysymystenasettelujen muodostama perusrakenne ei vaikuta hänen mielestään johdodomukaiselta ja vakuuttavalta. Työssä on hänen mukaansa myös jaksoja, joiden mukanaolo on kokonaisteeman kannalta kyseenalaista, kuten jaksot YK:sta ja sodasta. Edelleen hän kirjoittaa, että "tekijän" tietokonepuolen tietämys näyttää lepäävän keskeisesti Joseph Weitzenbaumin varassa, ja sitä täydentävät "omat kokemukset", jotka ovat vahvasti grafiikkapainotteiset.

Tämä "lausunto" joutui käsiini liian myöhään, ja se on täydellinen työn luonteen väärinkäsitys monessakin mielessä. Työ ei ensinnäkään ole mitenkään erityisesti grafiikkapainotteinen, ja tuolloiset omat kokemukseni tietokoneista eivät myöskään suurestikaan liittyneet grafiikkaan. Jokainen voi aiemmin esitetystä valokuvasta todeta, ettei tuolloisilla laitteillani edes voinut tehdä mitään asiallista grafiikkaa - ja koneet, joilla sellaista tuolloin saattoi tehdä, maksoivat minun "horisontistani" lähes maltaita.

Mutta olihan olettamuksessa sen verran perääkin, että ideoin suunilleen noihin aikoihin "orientoitumiskarttoja" näkövammaisille, joka perustui amerikasta peräisin olevalle solumuovipaperille, ja rasteroiduille PaintPrush -kuville, jotka karkeudessaan soveltuivat tähän tarkoitukseen vallan hyvin. Solumuovipaperilla on sellainen ominaisuus, että mikäli sen pinnalla on mustaa väriä, ja paperia lämmitetään, kohoaa värjätty kohta kuprulle. Kun sitten valmistetaan pikselikarttoja, johon luodaan tiettyjä rasteripintoja, voivat näkövammaiset saada solumuoville tulostetuista kuvista lämpökäsittelyn jälkeen sormenpäillään tietoja. Olisin saanut tähän jopa rahoitustakin. Hieman myöhemmin käänsin erään amerikkalaisen CAD/CAM -ohjelman geometriat suomenkielelle - josta sain "palkkioksi" sitten toisen 286 -tietokoneen, jolla pääsääntöisesti sitten toteutin tämän työn. Ohjelman keskisuomessa vaikuttaneen paikallisen edustajan kautta sain käsiini joitakin MIT -instituutin tuoreita tutkimusraportteja, joita oli Jyväskylän teknillisellä oppilaitoksella, joista osan myös suomensin. Koska ne olivat mielestäni mielenkiintoisia, niin päätin käyttää niiden tietoja hyväkseni hieman myöhemmin - ja nämä tiedothan olivat tuona aikana melkein uunituoreita. Mainittu Joseph Weitzenbaum työskenteli myös jonkin aikaa mainitussa MIT -instituutissa.

Graafisia sovelluksia en siis käsitellyt työssäni siksi, että minulla olisi ollut erityisiä "omia" kokemuksia niistä - vaan siksi, että jo tuolloin näytti todennäköiseltä, että käyttöliitymissä korostuisi nimenomaan graafinen puoli, ja että ne tulisivat ajan myötä monella eri aistikanavalla samanaikaisesti vuorovaikuttteisiksi - ja että tällaisen vuorovaikutemekanismin kautta ihmisiä ryhdyttäisiin tehokkaasti hallitsemaan ja manipuloimaan. "Kyseenalaiset" jaksot YK:sta olivat työssä mukana siksi, että tutkiessani tämän järjestön vuosikirjaa kerätessäni aineistoa Tähtisen projektiin, jonka tarkoituksena oli selvittää ihmisen- ja eläinten suojelun eettisiä kysymyksiä, olin selvästi havaitsevinani, että YK on itse asiassa samankaltainen kuin jokin jättiläismäinen tietojenkäsittelylaite, joka suodattaa itse käyttämänsä informaation, ja on myös organisoitunut tietyllä, erittäin jäsentyneellä tavalla - ja on kehittänyt eräänlaisen sisäisen kielensä siksi, että sillä neuralisoidaan kipeät sanat steriileiksi ja turvallisiksi. Siten: vaikka järjestössä tehdään päätöksiä ja ajetaan tärkeitä asioita, eivät tuotetut päätöksen tavallaan omaa minkäänlaista sisältöä, joka herättäisi ihmisissä voimakkaita tunteita. Sotaan tietokoneet liittyvät siten, että niitä nyt käytetään sotakoneiden ohjauksessa, ja operaatioiden johtamisessa. Tietokoneistettua Persianlahden sotaa ei oltu vielä käyty, ja siten tietokoneiden roolista ja tehosta ei ollut kokemuksia. Yleensäkään kukaan ei noihin aikoihin odottanut sotia niin lähelle Euroopan sydäntä kuin niitä tänä päivänä käydään.

Noihin aikoihin monia nuoria filosofeja palkattiin instituutioihin ja yrityksiin selvittämään niiden oletettua filosofista pohjaa - samoin kuin selvittelemään bioetiikan eri kysymyksiä, mutta eritoten heitä rekrytoitiin selvittämään tietojenkäsittelyyn liittyvää filosofiaa. En ole koskaan nähnyt yhtään selvitystä, jossa koko ala olisi kyseenalaistettu, tai sillä vallitsevia motiiveja epäilty. Vanhemmat filosofeista pitäytyivät mielummin kynään ja paperiin, tai korkeintaan kirjoituskoneeseen, ja sulkivat itsensä sen kautta keskustelun ulkopuolelle. Tietojenkäsittelyyn suhtauduttiin siis jotensakin ylimielisesti vanhemman polven keskuudessa. Kuitenkin molemmat alat olivat tulossa selvästi erittäin suosituksi. Itse en tehnyt tätä työtäni esimerkiksi helpottaakseni pääsyäni tällaisiin projekteihin, vaan ajattelin vain tehdä väitöskirjan, ja sitten vetäytyä takaisin metsiin. Jos olisin tosiaan tehnyt työn tällaista tarkoitusta varten, niin tätä olisi pitänyt paljonkin karsia, ja luoda koko tietojenkäsittelystä paljon myönteisempi ja auvoisempi kuva. Esimerkisi viitteet psykedeelisiin teemoihin olisi pitänyt poistaa, vaikka MIT -instituutissa nimenomaisesti tutkittiin sentapaisia teemoja, kuten "vieraiden sivilisaatioiden kohtaaminen", tai keinoja, joilla ihmisten tajunnanvirtaa voidaan ohjata.

Tietääkseni tälle työlle ei koskaan määrätty varsinaisia virallisia tarkastajia, ja en saanut käsiini koskaan selvitystä siitä, missä kohdin työssä olivat ne virheelliset paikat - eli en työtä aktiivisesti vielä työstäessäni saanut keneltäkään tietoja siitä, millä tavoin tätä työtä pitäisi parantaa. Kuka lienee ollut minun työni ohjaaja - vai oliko kukaan? Tiettävästi kuitenkin samanaikaisesti Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksella hyväksyttiin nopeassa tempossa useitakin opinnäytteitä - ja noihin aikoihin koko laitoksesta piti ilmeisesti tulla steinerilaiseen filosofiaan ja pedagogiikkaan erikoistunut sivistyksen kehto. Näin asioita kirjattiin tiedekunnan tasolla.

Kävin tapaamassa Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksen silloista johtoa joitakin kertoja, mutta tyhjän saa aina pyytämättäkin. Kävin myös tarvoittamassa "eksperttiä" samoin, laihoin tuloksin. Siellä perillä tietojenkäsittelyn laitoksella oli sellainen tavanomainen, tyhjä ja sotkuinen pieni työhuone. Kukaan ei siellä varsinaisesti osannut sanoa, missä sen haltija aikaansa vietti, tai milloin oli siellä viimeksi ollutkaan. Ketään ei kiinnostanut pätkääkään selvittää minun asiaani. Se on kai se yliopistollinen ja akateeminen vapaus semmoista. Sitten kerrottinkin myöhemmin, että tämä oli häipynyt enemmän tai vähemmän pysyvästi Turun suuntaan. Että tyhjän saa tosiaan pyytämättäkin.

Mitä "ohjeita" sitten tältä "ekspertiltä" sain? Esimerkiksi seuraavanlaisia:

1. Työn tavoite tulisi muotoilla nykyistä selkeämmin.
2. Perusteellinen käsitteellinen keskustelu ainakin peruskäsitteistä "ihminen" ja "tietokone" - eli mitä näillä ymmärretään, jja mitä piirteitä tarkastellaan jne.
3. Rakennetta pitäisi kehittää niin, että itse työn teemaa viedään eteenpäin kysymyksenasettelusta toiseen.

Mutta mitä tällaisilla ohjeilla on tekoa kenellekään? Se on vähän samaa kuin annettaisiin autolla ajoa varten hyviä liikennetapaohjeita, joita kukaan ei kuitenkaan käytännössä noudata. Kyllähän minäkin tiedän, miten asioita tehokkaasti esitetään - ja miten tavoittet tuolisi asettaa selkeästi, ja että tulisi edetä tämän näkemyksen mukaan. Sillä tavalla voidaan esimerkiksi oppia jokin uusi kieli, tai hyppimään trampoliinilla. Mutta kun tällainen tapa ei välttämättä tuota mitään muita kuin samanlaisuuksia samanlaisuuksien perään. Tietokoneisiin liittyvä rakenteellinen, ja looginen pohja on sellainen, ettei sen mukaan voida edetä missään niitä koskevassa tutkimuksessa. Pitää olla selviä mafioson otteita, ja katutappelijan kanttia - jos halutaan tietää jotakin uutta.

Olen pohdiskellut näitä asioita toisinaan, ja olen ajatellut, että onnistuin totetuttamaan tässä työssä kaikesta huolimatta joitakin omia tavoitteitani. Pidin alusta lähtien tärkeänä luoda työn hypertekstin idean pohjalle, jossa ilmiöpinnan muodostaisi se varsinainen luettava teksti, joka mieluusti voi edetä johdonmukaisesti, ja johon voidaa liittää haluttuja asioita, jotta syntyisi jotakin järkevää ja perusteltua. Kuitenkin työ seisoisi tuhansien jalkojen varassa, jotka olisivat juurtuneina tuhansin rihmoin toisiin selittämisen tasoihin, ja kenttiin, jotka ulottuvat syvyyssuunnassa loputtomiin. Itse asiassa pyrin eräänlaiseen fraktaalien maailmaan, jossa "kohdetta" voisi lähestyä lähestymistään, ja silti edessä olisi alati laajeneva maisena, ja lopulta etevästikin esitetyt kysymykset osoittautuisivat tehottomiksi, ja tavallaan aivan turhiksikin. Tällainen on tämän työn ajateltu sielu.