Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Kävin tässä päivänä muutamana tuolla maalla, ja siellä eräs mies kyseli kotisivuani, jossa olisi tekemääni musiikkia. Hänellä oli käytössään noin 500 kbps internet-yhteys, jolla tarjolle asettamani 320 kbps MP3 -tiedostot tuntuivat latautuvan ikuisuuden. Totesimme yhdessä, että nämä 48 kbps MP3 -tiedostot latautuvat paljon liukkaammin. Olenkin linkittänyt jo aiemmin 48 kbps MP3 -tiedostojani tälle sivulle, joskin se oli varsin mittava manööveri, sillä kaikki itse tekemäni sivut ovat käsityötä. Pyrkimyksenäni on ollut, että näitä sivuja voisi katsella niin puhelimessa kuin tietokoneellakin, ja siksi näissä ei ole käytetty kaikkia hienouksia. Minusta nettisivun hienous ei saa olla tulosta niinkään tekniikasta, vaan aina sen tarjoamasta sisällöstä. Koen tärkeäksi sen, että sivujani voi katsella myös puhelimilla, joten olet siksikin jättänyt pois hienoudet. Aion jatkaa tämän sivun täydennystä aina ajan sallisessa. Seuraavat biisit eivät ole sinällään mitenkään erikoisia, mutta edustavat hyvin sitä mihin omillatekemillä voidaan yltää. Voitte olla niistä mitä mieltä tahansa, ja niihän teidän kuuluukin olla. Sallin teidän mielelläni olevan nimenomaan kaltaisianne, joskin sangen omapäisiä jukopäitä, jotka sortuvat lopulta omaan näppäryyteensä, koska siten Siperia opettaa, ja vain siten tullaan sallivammaksi. Olen käyttänyt musiikkini nauhoittamiseen jonkinveran myös mikrokasettinauhuria. Aikanaan uusinta uutta edustanut mikrokasettinauhuri oli pieni, ja lähinnä toimistosaneluun suunniteltu laite, jota ei pitäisi käyttää ainakaan musiikin nauhoittamiseen, koska äänenlaatu on siihen nimenomaiseen tarkoitukseen sangen kehno. Sillä on kuitenkin vieläkin puolensa, vaikka tällaisia laitteita myydäänkin nykyään enimmäkseen flash – muistilla varustettuna, joiden äänenlaatu on jo paljon parempi. Sijoittamalla hieman lisää rahaa saa hankituksi ihan oikean, flash -muistilla varustetun nauhurin, jossa on kunnon mikrofonit, ja paljon muitakin ominaisuuksia. Minulle nämä kaikki tämäntapaiset laitteet ovat aina olleet aivan liian kallita, koska olen erittäin köyhä, ja olen siitä ylpeä. Tietetenkin näitä alkuaikojenkin laitteita voi musiikin tekemiseen käyttää, sillä varsinkin äänilevyteollisuuden alkuaikojen savikiekkotuotteiden uudelleenversiointeihin ne sopivat mainiosti. Muistan kun aikanaan yritin myydä silloin modernia sanelukonetta Leningradissa Nevski Prospektilla venäläisille alan jobbareille, ja nämä tiedustelivat heti, voiko laitteella soittaa musiikkia. No, voihan sillä, sanoin niille, mutta sanoin myös, ettei oikeastaan voikaan, koska hi-fi jää haaveeksi - ja niin meni taas hyvä kauppa sivu suun. Olisi kerrankin voinut kusettaa alan ammattilaisia. Toisaalta ne antoivat usein maksuksi tavaroista rahaa, joka oli jo vanhentunutta, ja epäkäypää valuuttaa, ja venäläiset kutsuivatkin sitä pumakaksi. Nykyvenäläiset äkkirikkaat voivat jo ostaa mitä tahansa, ja käteistä heillä on enemmän kuin konsanaan perussuomalaisilla, joten voi sanoa, että anorakki – ja farkkukauppa suomalaisten kanssa on heidän osaltaan föörbii förever. No niin, taas lipesin itse aiheesta, mikä se nyt sitten taas olikaan. Eräässä mielessä tässä tarjoamani äänitteet ovat moniäänityksiä, eli ensin olen tallentanut sanelukoneella jonkun esityksen, ja sitten laittanut nauhurin toistamaan äänitettä, ja äänittänyt toisella nauhurilla sitä, sekä uutta lauluosuutta livenä päälle. Ne on tallennettu kahdella otolla suoraan purkkiin. Toinen nauhurista oli AIWA TP-MI05, ja toinen taas Sanyo TRC-500M. Olen enkoodannut kaikki tällä sivulla ladattavissa olevat audioleikkeet 48 kbps MP3 -formaattiin linuxissa ja windowsissa. Tasapuolisuuden vuoksi olen asettanut tarjolle myös laadukkaammilla laitteila taltioitua musiikkia.
Olen syntynyt ihan konkreettisesti mielisairaalassa, tarkemmin paikkassa nimeltä Rauha. Tuli tuossa päivänä muutamana mieleeni, että mitäpä jos saisin kuolla Rauhassa, ja niinpä tein aiheesta tämän laulun. Sen huvittavuus on siinä, että sana rauha tarkoittaa paikannimen lisäksi tilaa, jossa ei ole sotaa, ja siihen on liittynyt useita sanonnantapaisia, joita olen itsekin käyttänyt tässä laulussa. Ainut oikea media tällaisen laulun esittämiseen on mikrokasettinauhuri, koska vain siten saadaan lauluun juuri se saundi, joka on sille paras.
Monumentti on P. Mustapään, eli Martti Haavion riimittelemä runo, joka kertoo niistä unohdetuista, joista jää vain vähäinen kumpu hautuumaiden takanurkkaan, vaikka he ovatkin niitä todellisiä väkeviä miehiä, ja toimeliaita naisia, jotka pitävät todellisuudessa kaikkia yhteiskuntia pystyssä. Mikään nykyaikainen yhteiskunta ei säilyisi pitkään jollei olisi rekkamiehiä ja voimaloiden lämmittäjiä, sun muita, jotka pyörittävät niitä koneistoja, joiden ansiosta kraanasta tulee raikasta vettä, ja joiden ansiosta voimme ajella päällystettyjä maanteitä, tai lentää ulkomaille, tai syödä ravintoloissa. Nörtit nääntyisvät ilman heitä pian nälkään. En minä heitä tässä mitenkään ylistä, sillä he ovat raakoja ja sivistymättömiä miehiä ja naisia, jotka näyttävät vaikka nimismiehille persettään - mutta totean vain sen, että ilman heitä mikään ei toimisi, ja kaikki jäisi järjestymättä.
Tämä otos on syntynyt sillä tavoin lennossa, että tässä pari kesää sitten televisiosta tuli uusintana Ugrilampaat -niminen sarja, tai ainakin osia siitä. Kun ne esittivät viimeistä osaa mainitusta sarjasta, olin minä, tietenkin, valmiina kytiksessä sanelukoneineni vanhan putkitelevision vieressä, ja nauhoitin tunnusbiisiä ja lauloin samalla omaa ”ääntäni” esitykseen mukaan. Ja tässä on sitten tulos. Vassakuu niin man mahdottomasti, vaikka mitä siitä ihmisetkin sanoisivat – saati sitten Ugrilampaiden mainiot esittäjät.
Tämä biisi perustuu kansansävelmään, ja sen esitti aikoinaan Finntrio – niminen folkkiyhtye, mutta silloin sen nimenä oli Tatuoitu nainen, kuten asiaan kuuluu. Minäkin ajattelin laittaa korteni kekoon, koska kyseessä on Trad. Kansansävelmä, ja runoilin version, joka muistuttaa onomatopoieettisesti (onomatopoiesis) esikuvaansa, jonka rustaili taattuun tapaaansa Pertsa Reponen, mutta jossa silti kerrotaan ihan eri asioista. Omin käsin tekemäni lauluversio on tarjolla myös hieman paremmalla tallennusreloluutiolla tallennettuna MP3 -muodossa, esimerkiksi Image World -palvelimella, jonne pääset kätevimmin klikkaamalla tästä. No niin, näinkin voi nimittäin tehdä, jos niin haluaa. Kun näitä kuuntelee, kannattaa pitää aina mielessä, että on aina olemassa myös se pöytänsä takana istuva, arka konttoristi, joka ei koskaan oikein osannut käyttää sanelulaitteitaan hyväkseen esimerkiksi musiikillisesti (tai muutoinkaan), vaan tyytyyi pelkkään sanellun toistoon ja Metropolitaniin. Ainoaksi arkipäivää ryydittäväksi musiikiksi jäi vain pomon nariseva ukonääni, ja emotionaalisesta puolesta jäi vastaamaan hytkyminen tämän kanssa tuolloin tällöin takahuoneen vaatekomeron takana olevalla futonipatjalla. Kun sihteerikkö sitten lihoi, suomalaisten naisten tapaan, ja ei enää mahtunut edes vaatekoeron taa, ja haisi vahvasti hieltä ja moskovanöiltä, sekä virtsalta, menetti pomo seksuaalisen mielenkiintonsa, ja siirsi naikkosen takavarastoon, ja palkkasi uuden, verevämmän tilalle.
Kerran tässä yhtenä kesänä muutamana lueskelin Kanteletarta, ja hokasin sieltä mielestäni mainion runon, jossa ylistettiin moniavioisuuden auvoa. Siis täällä kotosuomessa. Tässä tarjoan erästä nauhoittamaani versiota, jossa olen käyttänyt kahta sanelukonetta (AIWA ja Sanyo), ja tuloksena oli ihana, purkkimainen saundi, mutta jossa ainakin sanat erottuvat selvästi – toivoakseni ainakin. Eräs MP3 -versio laulusta on tarjolla esimerkiksi SoundLift -palvelimella, jonne pääset kätevimmin klikkaamalla tästä. Onnea vain matkaan, vaikka kysessä siis onkin hieman erilainen sovitus.
Muistan vielä kuuskytkuus, kun kuulin ensimmäistä kertaa laulun Tuutilan Tommi (Tom Dooley), jonka sanoista en ymmärtänyt yhtään mitään. Varmaankin siinä kerrottiin jostakin murhamiehestä (ei nyt Murha-Matista suorastaan), joka katseli kun hirttopuuta pystytettiin vankilan pihalle, mutta kesti vielä useita vuosia, kun näin ensimmäisen vangin ilmielävänä - tosin en sitä tiennyt – siis että kyseessä oli vanki. Sittemmin jotkut ovat laulun suomentaneetkin, mutta mitään lisäselvyyttä murhamysteeriin ne eivät ole tuoneet. Olen minä toki nähnyt murhamiehiä koko elämäni ajan, mutta monet heistä eivät olleet vielä ehtineet murhata ketään, kun heihin tutustuin, ja paljon on niitäkin, jotka vain silkkaa hyvää onneaan ovat välttyneet murhatöiltä. Eräskin, joka kalautti isänsä kuoliaaksi, oli nuorempana sellainen nössö, ettei siitä olisi uskonut minkäänlaisten voimatöiden tekijäksi, vaikka ei silti, tappoihan eräs imatralainen opettajapariskunnan poika nuoren tytön, kun satoi ja vitutti. Sekin saa varmasti vankilaan joulupaketin, ja vankilan pukki hymistelee sille, kuinka kilttiä sitä on taas oltu tänäkin vuonna.
Aikanaan vanhaksipiiaksi joutuminen oli naiselle kova kohtalo, ja jollei nainen ollut perinyt kotoaan kohtalaista omaisuutta, hän oli käytännöllisesti puilla paljailla, ja hänelle ilkuttiin yleisesti. Ennenvanhaan omaisuutta ei jaettu tasan lasten kesken, vaan yleensä vanhin poika sai kaiken, ja muut korkeintaan jonkun särkyneen posliinimukin, tai koinsyömän ryijyn. Tytöillä ei ollut juuri muuta konstia kun hankkia rikas sulhanen, ja vain siten hän saattoi säilyttää elintasonsa, ellei sitten jäänyt ruokapalkalla työskenteleväksi tädiksi veljensä taloon. Ehkäpä juuri tästä syystä kaikki ihailivat vereviä naisenpullukoita, jotka lykkäsivät lapsen toisensa perään, jotta talo saisi runsaasti halpaa ja raakaa työvoimaa. Vanhatpiiat ansaitsevat kuitenkin laulunsa, ja tässä se sitten on.
Kalottikupolit ovat olleet vuosikymmenien ajan omilla sotapoluillaan, ja siksi onkin tarpeellista muistuttaa heille leiriajoista, jotka he näyttävät unohtaneen. Siis nämä muurin edessä nyökkijät, ja mahdollisesti myös ikkunoista kurkistelijat, jotka ovat jääneet pimentoon. Ja vaikka näin sanonkin, niin minusta palestiinat saisivat painua judejen kanssa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, sillä eivät hekään sen jalompia ole olleet näin moraalisessa ja yleisessä katsannossa. Israel on varmastikin tänä päivänä kaikkein rasistisin maa lähellä meitä, ja eräänä merkkinä siitä ovat teräsbetoniset suoja-aidat, joilla he eristävät itsensä muusta maailmasta. Kaikkein pahinta on se, että johtava sotilasmahti USA antaa heidän huseerata miten tahtovat. Milloin he pommittavat yhdessä USA:n kanssa jotakuta ydinlaitosta Syyriassa, tai Iranissa, ja milloin tekevät kostoiskunsa näennäisesti yksin - miten nyt kulloinkin sattuu, ja onhan Israelilla myös ydinase – joskin tulee hakematta mieleen se, että jos he räjäyttäisivät useiden megatonnien ydinlatauksen rajojensa välittömässä läheisyydessä, he häviäisivät ainakin sen sodan itsekin, koska kotimaassa ei voisi enää asua, ja nyökytellä muurien liepeillä, ja kaikki pyhät paikat olisivat käyttökieltoon asetettuja. Ydinase lienee tarkoitettu kaukaisempia kohteita varten, ja ne ovat osa USA:n globalisaatiota, niin sanoakseni.