Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland
Jokainen lienee pohdiskellut tykönään, miltä Lordi näyttää. Siis tämä oululainen, naamioitunut taitelija, joka voitti Euroviisut. Tämä aikamme Fantom Mustanaamio, tämä kävelevä aave, tämä Urja, joka ei kuole koskaan. Joskus Fantom kuitenkin tulee ulos viidakostaan, vaikka onkin raaempi kuin kukaan. Fantom on paha pahoille, ja hän voi liikkua silmää nopeammin. Mutta viidakosta hänenkin on joskus poistuttava, pois pääkalloluolan lämmöstä, ja Dianan vierestä makoamasta. Pitää näet Fantominkin tehdä veroilmoituksia, uusia passi, ja todistaa henkilöllisyytensä lentoasemien lähtöselvityksissä, ja olla ilman hikistä naamiota lukuisissa muissakin julkisissa paikoissa. Jos menee naamiovarusteissa järveen uimaan, voi tulla äkkiä hätä, ja vaikka avunhuudot kuinka kiirisivät lähitienoilla. Eivät välttämättä edes urheilijapojat tule apuun, tai se mies, joka ei ole ensimmäistä kertaa vakavalla asialla. Olettaisin, että tuhannet ihmiset ovat nähneet Putaansuun ilman naamiota, kuten varmaankin hänen hammaslääkärinsä, opettajansa, ja ainakin managerinsa. Lentoasemillakin mies lienee tuttu, ja poliisin pakeillakin on varmaan myös käyty. Voi olla vaikka kuinkakin hyvä poliisin vanha tuttu. Vaikka voihan sillä olla mottona se, että ei riisu naamariaan muualla kuin kirkossa ja lakituvassa. Pian koittaa kuitenkin aika jolloin miehen suosio on mennyt, ja silloin näemme hänet kaikki – mutta eihän sillä ole enää mitään merkitystä. No, toisaalta tiedämme, että tämä mainittu Putaansuu on sangen pieni mies – korotetut kengät, ja kaikki. Tiedämme nyt myös sen, että aikanaan muuan Albert Pudas, eli Putaansuu, meni Kanadaan, ja pelasi siellä jääkiekkojoukkueessa. On erittäin todennäköistä, että tässä meillä on sukulaismies, jossa on mahdollisesti samaa ulkonäköä kuin tässä Tomissa. Tämä mainittu jääkiekkoilija Albert Pudas on ylärivissä oikealla, ja näyttää olevan päätä pienempi kuin muut. Saattoi se olla silti kova luu kiekkokentällä. Mutta asiaan. PDF -esitysmuoto on Adoben kehittelemä tiedostoformaatti, jonka etuna on se, että se on tarjolla yhtenä yhtenäisenä tiedostona, joten juttuihin liitetyt kuvat kulkevat aina mukana – ja lisäksi esitys voidaan nähdä tietokoneen näytöllä taitollisesti lähes samassa asussa kuin missä se kyetään tulostamaan paperille, eli siinä ei ole monia HTML -sivun rajoitteita. HTML -dokumentissahan esityksen ulkoasu määriytyy osin selaimen asetuksista, ja siitä, millä fontilla se esityksiä esittää. PDF-katseluohjelma on lisäksi ilmainen, ja se toimii melkein kaikissa käyttöjärjestelmissä. Huonona puolena on se, että PDF -tiedostot ovat varsin kookkaita, ja aina monikertaisesti suurempia kuin vastaavaa sisältöä tarjoavat HTML -vastineensa. Näin laajakaista aikakaudella tällä ei ole enää niin suurta merkitystä kuin aiemmin.
Only in Finnish
Siltä varalta, että jotkut lukijoista ei tietäisi mikä Rauhan sairaala oli, todettakoon tässä jämerästi, että se oli hullujenhuone muinaisessa Kymen läänissä, ja sijaitsi Saimaan rannalla jo edesmenneessä Joutsenon kaupungissa. Se oli varsin monikansallinen paikka, jonne oli kerääntynyt ihmisiä kaikkialta Suomesta, ja ajoittain myös muualta. Se erosi monessa suhteessa huomatavasti ympäröivästä maaseudusta, kuten Korvenkylästä. No mutta kuitenkin. Joutseno on nykyään osa Lappeenrantaa, jonka taas perusti muuan Antero Lape -niminen talonpoika jo muutama sata vuotta sitten. Lape tunnettiin lähinnä väkevästä hajustaan, ja ennen sanottiinkin: Haisee kuin Lape pakkasella! Rauhan sairaala oli kooltaan varsin suuri, ja siellä siellä oli työntekijöitäkin parhaimmillaan noin 550, ja potilaita reilusti yli 700. Jos mukaan lasketaan henkilökunnan lapset ja muut liitännäisjäsenet, saadaan Rauhan pääluku paljon suuremmaksi, sillä perheissä oli tavallisesti useampia lapsia kuin kaksi tai kolme. Kun mukaan lasketaan vielä Rauhan vieressä sijainnut Tiuruniemi, saadaan oikein mukavia päälukuja, joten voidaan puhua melkoisesta ihmiskeskitymästä kunnassa, joka pääosiltaan oli puhdasta maaseutua, mutta samalla varsin teollistunutta. Joutsenon teollistumisaste oli itse asiassa ajoittain korkeampi kuin Lappeenrannassa. Rauhan vieressä sijaitseva Korvenkylä oli itse asiassa vain pieni, lannalle haiseva kyläpahanen. Rauhassa oli joukko suuria kivitaloja ja niitä oli jopa enemmän kuin viereisessä Imatran kauppalassa; kesti kotvan ennekuin Imatralle rakennettiin korkeampia taloja. Korkein rakennus löytyi kuitenkin Tiuruniemestä, jonka katolta kuvattiin elokuvan Kaunis Veera loppukohtaus, jossa tervahöyry Prinsessa Armaada lipuu kaukaisuuteen, pitkin Saimaan aaltoja.
Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Infoa Rauhasta HTML muodossa - About Peace in HTML format
Only in Finnish
Korvenkylä on Rauhan entisen mielisairaalan kyljessä sijaitseva kyläpahanen, joka kyyhöttää suurten peltoaukeiden keskellä kuin hautova töyhtöhyyppä. Korvenkylän pellot on raivattu aikanaan raakaan suohon, ja suurin osa niistä ei kelpaa rakennusmaaksi, koska se vaatisi masiivisia paalutuksia, ja tokko nekään auttaisivat. Tästä se kuitenkin alkaa - nykysuomen puolelta - se Suomen vilja-aitaksi nimetty alue, jossa maa koostuu niin savesta kuin mudastakin, ja savea saattaa olla paikka paikoin paksultikin. Jääkauden päättymiseen liittyi näet erinäisiä, voimallisia tapahtumia, ja saven, sekä soran kerrostumisia. Aivan heti Korvenkylän pohjoispuolelta kulkee salpausselän harjanne, ja sen on sanottu sisältävän pohjavettä suuremmankin kaupungin tarpeisiin. Korvenkylä on siinäkin mielessä omituinen paikka, että siellä ei ole juurikaan teollisuutta, ja silti siellä on komea työväentalo, joka sijaitsee Työväentien varressa. Siellä myös ratkaistiin Suomen kohtaloa vuosia 1917-1918. Kylässä vaikuttaa myös oikeistolainen Korven Hongan urheiluseura, ja sillä on ihan oikea seurojentalo, ja jos oikein rehellisiä ollaan, on Korven Honka hivenen urheilullisempi, ja menestynyt omalla sarallaan paremmin kuin Korven Veikot. Nykyisin Korvenkylän keskusta-alue muistuttaa mitä tahansa kaupunkilähiötä, tai omakotitaajamaa, ja tavallaan se onkin Imatran esikaupunkialue, vaikkakin kuuluu Lappeenrantaan. Vasin monet käyvät töissä Lappeenrannassa, mutta myös Imatra tarjoaa monelle leivän. Nyt monet asettavat toiveensa Rauhan kylpylän uudelle tulemiselle, sillä se voisi olla aivan menetetyn Rauhan sairaalan veroinen työnantaja.
Only in Finnish
Kuten monet muutkin kaupungit, on Imatra muuttunut suuresti siitä mitä se oli niihin aikoihin kun vielä käydä junttusin Tainionkosken yhteiskoulua. Se oli koulu, jonne menivät ne, jotka eivät päässeet muihin kouluihin. Noihin aikoihin oppikouluihin oli oikein pääsykoe, ja kansakoulutodistuksesta sai pisteitä. Yhtenäiskoulua ei vielä ollut. Kansakoulussa käytettiin monissa oppiaineissa aivan erilaista terminologiaa kuin keskikouluissa, ja niinpä esimerkiksi subjekti oli siellä alus, tai jotakin vastaavaa. Voi sanoa, että oppikoulun käyneillä oli korkeampi sivistystaso, ja paremmat valmiudet jatko-opintoihin, mutta yhtä oikein on sanoa, että tällöin heidät saatiin uskomaan, että he muka tietäisivät jostakin jotakin. Jolleivät opinnot oppikoulussa sujuneet, sitä jäi luokalle, ja joutui vaihtamaan oppilastovereitaan. Koululle, joka toimi oppilaiden vanhemmilta keräämillään rahoilla, ei ollut mitään väliä vaikka oppilaat olisivat jääneet luokalle joka vuosi – pääasia, että rahaa tuli. Saattoi myös käydä niin, että jotkut vanhemmat sulkivat rahahanat, ja tällöin oppilas joutui palaamaan kansalaiskouluun, mikä oli, tietenkin, häpeä. Itsekin jäin luokalleni ainakin kaksi kertaa, koska matematiikka ja jotkut kielet tuottivat minulle vaikeuksia. Kyse ei ollut siitä ettenkö olisi ymmärtänyt näitä jaloja aineita. Myöhemmin näet tutustuin yliopistossa useisiinkin matematiikan lajeihin, ja huomasin, että olisin pärjännyt niissä ilman ongelmia, mutta kun sitä saa jonkun koulussa jonkin leiman, saa myös senmukaista, alentuvaa opetusta, ja sitä jää käsitykseen, ettei omaisi matemaattisia kykyjä, tai ettei oppisi vieraita kieliä. Myöhempien pyhien vuosien yhtenäiskoulussa ei jääty enää luokalle ja sen katsottiin sisältävän sekä kansakoulun – että oppikoulun oppimäärät – mikä ei kylläkään ole asiallisesti täysin totta. Kouluviranomaistenkin olisi syytä tunnustaa ainakin se tosiasia, ettei kaikkia ihmisiä kannata kouluttaa, koska he eivät halua tätä, ja toisaalta he eivät kykene siihen. Lahjakkuuden jakautumista kuvaava Gaussin käyrä esittää lahjomattomasti sen, että ainakin puolet ihmisistä putoaa heikkolahjaisten puolelle kellokäyrässä, ja melkoinen osa ihmisistä saa olla onnellinen että selviää kunnialla marketin kassalla- niin myyjänä kuin asiakkaanakin. Negatiivisista koulukokemuksistani johtuen minulla ei ole mitään erityisiä, positiivisen nostalgisia mietteitä koskien entisiä aikoja, mutta kyllä tällaiset muistelut lisäävät jollakin tavalla tietoa menneistä ajoista, ja tiedosta saattaa olla hyötyä niille, joita koulutuksen historia nyt ylipäätään kiinnostaa. Itse kiteyttäisin Tainionkosken ja Imatran aikani toteamuksella: paska homma, mutta tulipa tehtyä! Tuntuisi sanomattoman typerältä joutua vielä mahdollisesti elossa olevien koulutovereideni kanssa luokkakokoukseen, jossa kaikki muut muistaisivat väärin sen, mitä sitten on todella tapahtunut. Minä muistan erityisen hyvin juuri sen, ja siksi luokkakokoukset saavat osaltani jäädä. Olen laittanut tähän tarjolle kaksi aiheesta laatimaani juttua, jotka muistuttavat osin toisiaan, mutta ovat myös erilaisia. En kuitenkaan viitsi nähdä sitä vaivaa että yhdistäisin ne yhdeksi ja samaksi tarinaksi, sillä mehän tarvitsemme vaihtoehtoisia selityksiä aiheesta kuin aiheesta
Only in Finnish
Lauritsala oli ennen itsenäinen kauppala ja kaupunki, kunnes se liitettiin Lappeenrantaan, joka on sittemmin nielaissut joukon muitakin keskuksia – antamatta mitään merkittävää tilalle. Lauritsalassa oli myös iltalukio, joka antoi mahdollisuuden niille suurten ikäluokkien edustajille, jotka eivät syystä tai toisesta olleet kyenneet käyttämään hyväkseen ensimmäistä tilaisuuttaan opintoihin. Opiskelu oli kovaa ja raakaa peliä, ja siinä ei niinkään kilpailtu luokkatovereiden kanssa, mutta itse kanssa sen enemmän. Niille, jotka väheksyvät Lauritsalan iltalukion tasoa ja merkitystä, sanoisin, että lukiotodistuksen arvosanat olivat parempaa tasoa kuin päiväkoulussa, kunten myös ylioppilastutkinnon arvosanojen yleistaso – mikä taas mittaa valtakunnallista menetymistä. Tämä minun juttuni ei tuo mitään lisäarvoa niille jotka etsivät Lauritsalasta sen historiallisia totuuksia, mutta tämä onkin ennemminkin jonkinlaista ajankuvaa. Se, kuinka tosia nämä minun muisteluni ovat, on kokonaan toinen juttu, mutta ei se mitään, kuten Eemeli olisi sanonut.
Only in Finnish
Jokainen, joka on tehnyt muutaman vuoden erilaisia duuneja, tietää, ettei niistä ole paljoakaan kertomista. Ei tavallisella ihmisellä. Siinä sinä sitten vaan vedät aamuisin itsesi ylös sängystä, ja rojahdat iltaisin sinne takaisin, ja koet, ettei tällä välillä taaskaan tapahtunut mitään. Et saa juuri koskaan toteuttaa itseäsi, tai ideoitasi, vaan kaiken tulee tuntua työltä, joka ei saa olla koskaan hauskaa. Ajattelen niin, etteivät Jyväskylässä tekemäni työt olleet lainkaan oikeita töitä, vaan pikemminkin työn irvikuvia. Mutta kun tarkastelee koko aikaa täältä hieman kauempaa, huomaa, että kyseessä oli sarja erilaisia komedioita, joissa olin mukana, ja joissa ihmiset lausuivat älyttömiä, ja jo sinällään hauskoja repliikkejään. Ihmiset ovat ihan itsessään tavattoman koomisia, ja se pahinkin tärkeilijä millä tahansa työpaikalla on itse asiassa etevin mahdollinen tivolin pelle. Se nyt on kuitenkin selvää, etten luonut Jyväskylässä merkittävää uraa, tai kohonnut yhtesikuntamme arvoasteikolla mihinkään. Tämän todistaa jo sekin, ettei minulla ole ainuttakaan kunniamerkkiä, jota esitellä itsenäisyyspäivän vastaanotoilla. En kuulu myöskään veli Leijoniin, tai veli Vapaamuurareihin, enkä ole koskaan jäänyt klubille nukkumaan, kun on tullut taas otettua veljien kanssa hieman liikaa hapanta. Minulla ei ole myöhemminkään ollut koskaan todellista valtaa, vaikka olen minä ollut tekevinäni päätöksiä ja valintoja. Se on kaikki kuitenkin ollut silkkaa harhaa, ja tuulen tavoittelua. Tietenkin on aina ihmisiä, jotka pystyvät jatkamaan itsepetoksen pyörrettä hyvin korkeaan ikään, ja pitävät syntymäpäivillään vastaanottoja, joissa toiset, samanlaiset honkkelit ylistävät syntymäpäiväsankaria, ja vähä-älyinen jälkikasvu huutaa: taas tuli papalle sähkösanoma. Sitten kaikki tekevät salaisia sormimerkkejä, joista jokaine tietää, että siinähän se veli Vapaamuurari viittilöi, ja ollaan niin salaseuralaisia että heikompaa hirvittää.
Only in Finnish
Olen lukenut netistä tuhansia tarinoita siitä, miten ihmiset ovat kertoneet tunteneensa jo poikana kuuluisuuksia, tai teeveestä tuttuja henkilöitä. On ollut kaverin kavereita, tai ainakin niitä jotka ovat tunteneet sen ja sen kuuluisuuden kummin orpanan pikkuserkun, tai jotakin vastaavaa. Minä en ole tuntenut oikeastaan ainuttakaan kuuluisuutta henkilökohtaisesti, vaikka olenkin seissyt Anita Hirvosen vieressä Mikkelin työväentalolla kun tämä keskusteli erään nuorukaisen kanssa, joka oli tuntenut Anitan tämän varhaisnuoruudessa, ja minä taas tunsin silloisen tyttöystäväni kautta kaverin tyttöystävän, joka taas tunsi – ja niin edelleen ja edelleen. Olen nähnyt Jouko Turkan lojumassa Rautavaaralla erään elokuvaohjaajan kellarilla seinän vieressä tuntikausia veltossa asennossa sanomatta koko aikana sanaakaan. Johannes Virolainen on maksanut omasta lompakostaan palkkion laulamisesta Joutsenossa jossa kin hyyskässä, jossa oli Kepun vaalikokous, ja kirvesmies Keinonen puolusteli sitä, että oli ainakin pienviljelijä. Ja niin edelleen. Olen myös sanonut pari sanaa teeveesarja Me Tammelat Markulle, kun tämä oli Rauhan sairaalassa lääkäriharjoittelijana, ja minä taas vipparina. Olen myös seissyt Marko Putkosen vieressä Linnanmäellä, kun tämä keskusteli tuntemani miekkosen kanssa, joka taas oli asunut Putkosen naapurissa. Mutta en minä ole koskaan käynyt yhdenkään julkimon luona yökylässä, tai saanut näiltä tekstiviestejä. Toisaalta kun ajattelee näitä nykyjulkimoita, ei tuolla ole niin väliäkään. Enkä minä muuten tuntenut tätä Nykäsen Mattiakaan, mutta niin sitä vaan on eletty napureina aika pokkoina, ei siinä mitään.
Only in Finnish
Kun opiskelijat kuulevat sanaparin Kauppakadun Appro, vääntyvät heidän muutoin niin tympeät huulensa hymyntapaiseen, ja he alkavat hehetellä, sillä sehän viittaa vallattomaan ylioppilaselämään, ja sen sumuun sekä humuun. Mieleen tulvii valtaisa joukko valheellisia ja satuiltuja nuoruudenmuistoja, ja hymy vain levenee entisestään. Minua nuo sanat eivät juurikaan naurata, sillä seurasin tilannetta silloin kun koko homma oli pelkä vitsi, ja pelkkää puhetta. Kukaan ei silloin pukenut opiskelijahaalareita ylleen ja tehnyt ohjattua kapakkakierrosta Kauppakadun liepeillä, koska kapakoissa käytiin ihan muuten vaan, ja ihan milloin tahansa. Ennemmin tai myöhemmin oli kaikki Approon kuuluneet kapakat kierretty, ja ainoa todistus, jonka itsekukin siitä sai, oli meillä miehillä kulahtanut naama ja olutmaha, ja naisilla taas sykkyrälle mennyt tukka, sekä lähes polviin riippuvat tissit, ja roikkuperse. Tätä naisnäkökulmaa ei voi koskaan korostaa liikaa, sillä naisille ulkonäkö on lähes pyhä asia, ja sen rapistuminen pahinta painajaista. Että terveisiä vaan teille kaikille – te armoitetut riipputissit ja kaksoileuat, ynnä te alati kaakattavat kanat. Nykyisin monet niistä kapakoista, jotka mainittiin Appron yhteydessä, ovat lakanneet olemasta, ja niiden entisissä tiloissa on muuta toimintaa. Täytyy muistaa, että Jyväskylä oli vielä 1970-luvulla idyllinen pikkukaupunki, ja yliopisto toimi pitkin kaupunkia viehättävissä pikku tiloissaan. Yliopisto ei ollut vielä keskittynyt jollekin alueelle, niinkuin se nykyään on.
Only in Finnish
Unari sijaitsee Lapissa, ja kävin siellä henkilökohtaisesti muutamia vuosia sitten, eli näin paikan auton ikkunasta muutamien kymmenien sekuntien ajan. Muistan kuinka erään harmaan talon pihalla seisoi vanha ukko keppiinsä nojaten, ja seurasi katseella. Tuolloin tuntui siltä että Unarissa oli vain pari hassua taloa. Nyt kun etsin paikkaa Google Street View -kuvausauton kuvista, jossa näin ukon seisoskelevan, en sitä enää löytänyt, vaikka kelasin tietä pitkin edestakaisin muutamia kertoja. Ihminen on olento, joka vain kuvittelee muistavansa asioita, muttei sitten muistakaan. En tiennyt, että Unarissa oli noinkin pajon taloja! Saattaa olla niinkin, että koko pihalla näkemäni ukko on vain valheellista kuvitelmaa, mutta se varmaankin on totta, että olen nähnyt Unarin.
Only in Finnish
Tein tässä joitakin aikoja sitten erilaisia murreversioita tutkielmastani, jossa tutkin sitä mahdollisuutta, että olisin perustanut jossakin elämäni vaiheessa oikean bändin. Koska en hallitse läheskään kaikkia Suomen murteita, minun täytyi turvautua murregeneraattoreihin sun muihin - joiden jälki ei tosin kestä lähempää tarkastelua. Mutta jonkinlaisen rungon niistä kuitenkin saa. Karjalanmurteelle en generaattoria löytänyt, enkä myöskään generaattoria stadin slangille. Tosin olen puhunut karjalanmurretta nuoruudessani, ja karjalankielen versiota luodessani käytin hyväkseni sanamuistiani, ja sitä, miltä murteen tulisi kuulostaa. Tässä esittelen kuitenkin yleiskielelle tehdyn vesion.
Only in Finnish
Olin tässä vielä vuonna 1995 eräällä suhteellisen turhalla kurssilla Joensuussa, josta oli ainakin se hyöty, että saatoin tarkkailla sitä, miten ihmiset olivat muuttumassa, ja mitenkä piittaamattomuus alkoi levitä kansamme keskuudessa. Näin siellä luennoitsijoita, jotka kauppasivat avoimen rasistisia ja sangen asenteellisia oppejaan, joita saattoi heidän mukaansa soveltä Villissä Idässä. Sikäläisiä pienyrittäjiä sanottiin aivan vapaasti pelkiksi nappikauppiaiksi, ja sitä rataa, Molla. Kirjoitin tämä jutun esipuhetta lukuunottamatta vuonna 1995, ja se julkaisiin sensuroituna eräiden opiskelijoiden toimittamassa kirjasessa, jonka joku utelias saattaa vieläkin löytää Joensuun täydennyskoulutuskeskuksesta. Tarjoankin siis vielä yhdet naurut asian tiimoilta.
Only in Finnish
Särkiniemi sijaitsee Kuopion kaupungissa - hieman sen niin sanotusta keskustasta etelään päin. Aikanaan suurin osa siitä oli Kallaveden pohjaa, ja vielä pitkään viime vuosisadan puolenvälin tienoille saakka alue oli lähinnä vetistä kosteikkoa, ja suota, ja osaa sitä käytettiin karjanlaitumenakin. Sitten tuli ihminen, ja junttasi maahan betonipaaluja, joiden varaan rakensi useitakin 11 -kerroksisia taloja, joista yhdessä asun tätänykyä melkein sen ylimmässä kerroksessa. Talo huojuu kovalla tuulella selvästi – minkä huomaa mm. siitä, että vessanpöntössä oleva vesi liikahtelee verkkaisesti. Toisaalta niinkin korkealla asuessa ikkunasta tulviva ilma on aina puhtaampaa kuin maan tasalla, ja se on myös hieman lämpimämpää kuin maan tasalla. Sielä tuulee melkein aina, joten ilmanvaihtoon ei tarvita tuulettimia. Kova helle on tietenkin eri asia, sillä silloin missä tahansa on tukahduttavaa. Korkealla asumisen etuhin kuuluu myös se, ettei ihan joka hemmo tule kivittelemään ikkunoita, tai kurkistelemaan niistä sisään. Jos sattuisi esimerkiksi sukulaisia pyrkimään kylään, voisi heille huudella parvekkeelta kaikessa rauhassa, että painuisivat hevon vittuun. Tämä onkin ainoa oikea tapa kohdella aina ahnaita ja tekohurskaita sukulaisia, kuten niin hyvin tiedämme. Näköalat on jo tosin jo pilattu, kuten rakentamalla typeriä uudistaloja entisten koirankusetusmetsikköjen paikalle, tai sitten lähistöllä sijaitsevan kaupan katolle on pykätty typeriä mainostorneja, joissa vielä jokin aikaa sitten pyöri typerä amerikkalaisen hampurilaispaikan mainos. Tai sitten on sullottu joka paikka täyteen autoja, ja muita ihmisten elämiseen kuuluvaa sälää, ja niitä iänikuisia autojen peräkärryjä, joissa on lastina korkeintaan yksi rima. Melkein yhtä naurettavaa kuin taakkateline auton katolla, vaikka omistajat eivät käy ainakaan hiihtämässä. Juopot ovat valloittaneet kalliilla rahalla rakennetun virkistysalueen Särkiniemen kauppojen ja kirjaston tietämissä, ja graffiteista näkee, että on oltu ainakin jollakin asialla. Toisaalta Särkiniemi on siitä hyvä paikka, että varsinkin kesäisin siellä on hiljaisempaa kuin maalla, jossa pärisevät mopot ja ruohonleikkurit, tai sitten moottorisahat ulisevat. Haisevat pennut ovat kesäisin poissa, ja opiskelijatalojen mölinä ja ulina on sekin hellitänyt edes hetkeksi. Usein opiskelija-asunnot vuokrataan työttömille ja sälleille, jotka panevat puolestaan haisemaan, ja laulavat yöt läpeensä kimeillä ukonäänillään. Mölyn määrän on näet oltava vakio; sen melkein sama kuin noiden iänikuisten remonttien kanssa: kun yksi torvelo lopettaa, niin toinen aloittaa, ja kun yhdestä häiriköivästä mölysakista pääsee eroon, niin heti tunkee vähintäänkin kaksi vieläkin pahempaa heti tilalle. Sellaista se, saatana, nyt vaan on, kun asuu korkeassa talossa.
Only in Finnish
Olin aikanaan kesätyössä Kankaan paperitehtaalla Jyväskylän kaupungissa, jossa veistelin aikani kuluksi pieniä puupatsaita junkipuukolla, joilla ennen salvettiin pikkupoikia. Kyseist' tehdasta ei varmaankaan enää ole edes olemassa, ja sekin on varmaankin jo lakkautettu kannattamattomana, mutta aikanaan se laski surutta jätevetensä suoraan Tourujokeen, jonka veden väri vaihteli aina sen mukaan mitä väriainetta kulloinkin käytettiin paperien värjäykseen. Noihin aikoihin ei tarvinnut kantaa huolta siitä, saisiko töitä kesäksi, sillä jokainen niitä sai, jos vain meni kysymään. Esimiehenäni Kankaan paperitehtaalla oli muuan entinen armeijan kapiainen, nuori mies, koska kapiaiset pääsevät sangen varhain eläkkeelle. Se vain virnuili, eikä komennellut ollenkaan. Oli kai saanut siitä tarpeekseen ollessaan armeijan rullissa.
Only in Finnish
Muutamia vuosia sitten aloin kaivaa pientä lampea talon lähelle tuolla maalla, mutta koska lammessa ei pysynyt vesi, aloin kaivaa ojaa syvälle metsään, jossa oli metsäojia, ja niissä melkein aina myös virtasi vettä. Tämä onnistui noin teknisessä mielessä hyvin, mutta vesi ei oikein sittenkään tahtonut riittää, ja minun täytyi hyväksyä se tosiseikka, että toisinaan kaikki metsäojat kuivuvat, mutta koska sateiden keskimäärä on vakio, ne myös täyttyvät toisiaan ääriään myöten täyteen. Selvisi tässä samalla sekin, miksi esimerkiksi sukeltajilla on siivet. Jonkin lammen, tai puron kuivettua ne pysytyvät siirtymään helposti uuteen kosteikkoon, jossa taas on tuoreita sammakontoukkia syötäväksi. Ojia kaivaessa syntyi valtavia kekoja irtomaata, ja keksin levittää sen poluiksi, joita pitkin metsä on keveämpi kiertää, ja myöhemmin näistä poluista oli paljonkin hyötyä, koska niitä käyttämällä sai polttopuut kärrättyä pihaan keveillä kottikärryillä. Ja voisihan noita käyttää myös lenkkipolkuina, mutta en ole koskaan ollut innostunut juoksemisesta.
Only in Finnish
Ihmisellä on keskushermostosysteemi, jotta ihmispolo kykenisi tehokkaasti orientoitumaan siinä systeemissä, jossa sattuu – kohtalon oikusta – elämään (aivan samoin kuten Punavyö, silkasta kohtalon oikusta, peri Kapteenin peninnön). Opiskeluaikoinani ei opiskelijoilla ollut asiaa kopiokoneille, ja oikeastaan niitä ei vielä ollutkaan käytettävissä, vaan kaikki tarvittava täytyi jäljentää käsin. Opiskelijat saattoivat kopioida ainoastaan suttuisilla vahakopiolaitteilla, joilla ei ainakaan kuivia kannattanut jäljentää. Ei ollut myöskään nettiä, josta kopioida kuvia vaivattomasti samaisessa mielessä kuin se on nykyään, ja lähes kaikki tapahtui yliopiston verkoissa tekstipohjalla. Tekstinkäsittelykin oli hankalaa koodien rustaamista. Siksi olen aikanani piirustellut tällaisia kuvia, ja onhan se hyvää piirrusteluharjoittelua.
Only in Finnish
Tämä humoristinen tarina kertoo epäonnistuneesta Lapinvaelluksesta, joka jäikin viimeiseksi lajissaan. Nythän sitä ei enää jaksaisikaan, ja motivaatio loppuisi alkuunsa. Mitä hiiskatin järkeä on mennä rämpimään soilla ja tuntureilla sääskien syötävänä? Ja jos matkaseura edes olisi mukavaa, mutta kun siinäkin riittää moitteen sijaa. Kuitenkin kaiketinkin: tästä tarinasta saanee jokainen jotakin, ja jokaisen päähänpinttymät saanevat vahvistuksen. Kaikkein kauheinta tässä lienee se, ettei oiken ole mitään erityistä muisteltavaa. Kipeytyineitä niveliä ja idealsiteitä polvissa. Sitäkö se oli? No sitäpä sitä. Mitäpäs muutakaan. Turhuuden toreilla ja joutavan jäljillä.
Only in Finnish
Eivät amerikkalaiset ole sentään kaikkea keksineet, vaikka ovatkin ensimmäisiä, jotka ovat jääneet kiinni mm. salaisista sotavankiensa ilmakuljetuksista, sekä vankien nau'uttamisesta Kuubassa, jotta nämä heruttaisivat tietoja. Minulle on kerrottu monessakin yhteydessä eri opetustilanteissa, että kukaan ihminen ei lopultakaan kestä kidutusta, ja että jokainen laulaa tietonsa kelakalla äänellä ennemmin tai myöhemmin. Näihin kidutusasioihin liittyen - minusta on mielenkiintoista se, että ne kaikkein tehokkaimmat keinot, joilla tietoja todella saadaan, on kehitelty psykiatrian piirissä. Inkvisition käyttämät konstit olivat karkeita, kuten venyttämistä ja raudalla polttamista, mutta eiväthän nämä tietoja kaivaneetkan, vaan tunnustusta. Satoja vuosia sitten ihmisruumiin toiminnan tuntemus oli myös heikolla tasolla, sillä esimerkiksi teloitukseen kuului jäsenten ja ruumiin ruhjominen senjälkeen kun ihminen oli jo varmuudella kuollut (esimerkiksi pää oli jo irroitettu). Kuviteltiin kai, että ruhjottu kykenee jotenkin tuntemaan kipua kuoltuaankin. Mutta todella hienostunutta, ja psykiatrista on esimerkiksi se, että porataan terveeseen hampaasen reikä, ja annetaan reiän sitten hieman tulehtua, ja siten porataan uudelleen, ja uudelleen – tai että kynnen alle työnnetään tikku, ja annetaan sormen hieman tulehtua, jolloin tikku tökätään uudelleen kynnen alle kiertäen ja jenkoomalla. Tai sitten istutetaan vanki selliin, jossa tämä saa kuunnella epämiellyttäviä ääniä, joita syötetään epämääräisissä intervalleissa, jotta niihin ei voi varautua. Vain paatunut pykiatri, tai kasvantajuoppo psykologi voi olla niin kieroutunut, että kehittelisi tällaisia noitavippaskonsteja. Kidutus on siitä mielenkiintoista, että kaikki sen kohteeksi joutuvat tunnustavat kaiken. Kukaan ei kestä sitä loputtomiin. Ei kukaan.
Only in Finnish
Olipa (taas kerran) eräs projekti, jonka piti poikia miljoonia, ja taas miljoonia, mutta kuinkas sitten kävikään? Eipäs vaan tullutkaan, mutta pääasiahan on, että piirrokset säilyivät, ja ainakin ne minä voin täysin esteettä, ja vapaasti julkaista kaikkien iloksi. Minulla on niihin täydellinen copyright -oikeus, ja saan siten tehdä niin kanssa miten parhaiten tahdon. Kyse on toisaalta siitä, että minulla on käytettävissäni vain rajoitetusti jäljelläolevaa aikaa, vaikken tietääkseni olekaan hetikohta heittämässä veiviäni. Jos joku asia jää tekemättä, se tulee vain harvoin myöhemmin tehdyksi, sillä kultainen hetki kulkee äkkiä ohi, ja on vaikeaa löytää udelleen alkuperäistä, vapautunutta innostusta ja tekemisen iloa. Minä tahdon antaa teille kaiken aikaansaamani täysin ilmaiseksi, mutta toiveeni on, ettei kukaan teistä julkaise esimerkiksi kuvia missään muussa yhteydessä. Tämä julkaisu on kokonaisuus, vaikkei sisälläkään kuin osan projektia varten piirtämistäni kuvista. Voitte jakaa tätä PDF -tiedostoa miten paljon haluatte, ja kenelle tahansa, mutta toivon, ettei kukaan muuta sitä millään tavoin. Tämä soveltuu lukemistoksi varsinkin juopoille. Ja tee muut sitten: Kaikilla teistä on joku sukulainen, joka lonottaa liikaa viinaksia, ja jota te häpeätte, tai piilottelette. Nämähän ovat niitä suvun mätäpaiseita joita ei kutsuta mielellään juhliin, tai tilaisuuksiin, joissa kaikki näkevät miten kurjaan jamaan he ovat ajautuneet. Kuset housuissa, ja pullo povitaskussa, ja suu täynnä sekavia jorinoita. Toivon, että kukaan teistä, lukijoista, ei tulisi juopoksi, koska eihän se mitään mukavaa ole. Varsinkaan se juopon elämän loppuvaihe, jonka seurauksena haiseva henki eroaa löyhkäävästä ruumiista, ja sielu päätyy juoppojen taivaaseen. Suntio työntää haisevaa arkkua, virkansa puolesta, ja perässä hoippuu pari juoppoa, jotka sattuvat olemaan sevin päin – vaikka eihän se juoppo koskaan selvä ole. Sitten suntio hoilaa jonkun haipuoshaivun, ja siinähän se sitten onkin.
Only in Finnish
Suomalaiset ovat olleet historiansa tietyissä vaiheissa erittäin sotaista kansaa. Suomalainenhan näyttää normaalissa olemuksessaan lähes naurettavalta, ja vaarattomalta. Miehet ovat sellaisia nukkavieruja itäbaltteja, ja naisetkin näyttävät vanhemmmiten lähinnä vankoilta ojureilta. Suomalainen saattaa kuunnella vuosikymmentenkin ajan naljailua ja haistatteluja, mutta kun hän päästää lopulta itsensä irti, on siitä leikki kaukana. Perheitä pannaan matalaksi, ja poliiseja ammutaan läjiin, tai sitten ryssiä tapetaan karheelle linjojen eteen. Ei millään uskoisi, että tekijä on tuo samainen, tyhmästi tuossa virnuileva itäbaltti, tsuhna. Älä siis päästä suomalaisessa irti hänessä piilevää Barabbasta.
Only in Finnish
Kirjoitin aikanani useitakin oppaita maksaakseni sillä tietoliikennekustannukseni. Osa niistä oli varsin hyviäkin, mutta osa taas joutaa kuolla pois. Tämä nyt tarjolla oleva opas ei ole se kaikkein edustavin, mutta silti minulle varsin tyypillinen, vaikken enää juurikaan oppaita kirjoittele. Parasta näissä on tietty yleiskatsauksellisuus, jonka ansiosta voi luoda ainakin jonkinlaisen maisemakuvan. Tämä oli tarkoitettu kotikoneiden käyttäjille, ja on jostakin syystä säilynyt netissä aina näihin päiviin saakka. Osin tieto on vanhentunutta, mutta silti tässä esitetty järjestelmien sekamelska pätee yhä, ja kukapa tietää mitä tulevat polvet saavat irti vanhoista koneista ja järjestelmistä? Voihan olla, että näiden ympärille kehittyy uudenlainen harrastajien joukko. Ken elää, hän myös näkee. Muu ovatkin sitten täyssokeita.