Unterniskajoki Imatralla

Unterniskajokea (toiselta nimeltään Salojoki) on vaikeaa havaita maastosta, tai sen vieressä kulkevalta maantieltä, koska sen ympäristö on päässyt pahoin pusikoitumaan. Kuvassa ei näy valtatietä, mutta sensijaan kaunis kaarisilta olisi ihan kivan näköistä katseltavaa, jos sen vain näkisi kunnolla. Kovaa vauhtia autolla paikan ohittavaa valtatietä ajettaessa silta jää amotta huomaamatta, ja kun tienvarsilla ei ole minkään valtakunnan viittoja tai opasteita, tai pysähtymispaikkoja, niin tämäkin viehättävä siltarakennelma jää lähinnä paikkakuntalaisten iloksi. Unterniskajoki kaivettiin aikanaan jotta Immalanjärven pintaa saataisiin laskettua, ja Vuoksen virtaamaa vähennettyä, koska Imatran kohdalle aiottiin rakentaa voimalaitos, ja säännöstelypato.

Suostutteleva johdanto

Unterniskajoki voisi olla tänäkin päivänä hyväkin luontomatkailukohde, sillä sen varrella on ilmeisen hyviä lintujen levähdypaikkoja, ja Imatran itäpuoli on lähes asumatonta seutua, jossa voisi elää runsaastikin erilaista eläimistöä – ja ainakin vähitellen käytöstä jääville pelloille voisi perustaa hyviä, uusia kosteikkoja. On suoranainen ihme, että näinkin lähellä Imatran keskustaa sijaitseva alue on jäänyt lähes täysin hyödyntämättä. Sitäpaitsi joen uomaa sopivasti leventämällä, ja paikoin syventämällä joesta tulisi hyvä reitti esimerkiksi intiaanikanoottimatkailijoille, jotka pääsisivät sen kautta aina Laatokalle saakka, ja takaisin. Sopivin välein sijoitettavilla kynnyspadoilla vedenpinan voisi helposti pitää riittävän korkeana, ja ne eivät olisi mikään este kanoottipurjehduksille. Sellainen rajoitus joen virkistyskäytölle voisi tosin olla paikallaan, että kanooteista käsin ei metsästettäisi lainkaan, sillä jokea myöten pääsee ehkä liiankin lähelle riistalintujen levähdyspaikkoja, ja saattaisi olla että linnut eivät osaisi varoa. Kaikkea voisi siis kehittää, mutta en minä käske, enkä kiellä. Mutta kun perusimatralainen demari on mielikuvitukseton heppu, joka ei osaa sanoa juuri muuta kuin PÖÖ, niin turha odottaa mitään kovin raflaavaa tapahtuvaksi. Imatralainen on ihan Martin näköinen mies, joka rypistelee otsaana, mutta ei mieti yhtään mitään, ja välillä se vain ölähtää jotakin käsittämätöntä. On sellainen gorilla.

Historiaa ja taustoja

Noin 5000 vuotta sitten Saimaan vedet puhkaisivat tiensä Imatran kautta etelään. Prosessin seuraamuksena syntyi Vuoksi joka yhtyi Käkisalmesta Viipuriin virtaavaan uomaan jossakin nykyisen Antrean tienoilla. Uuden Vuoksen ansiosta Keski-Kannakselta Viipuriin ulottuvalla alueella vesimäärä lisääntyi huomattavasti, ja sen seurauksena jopa mahtavan Laatokan vedenpinta nousi hieman. Nevajokea ei vielä tuolloin ollut olemassakaan. Jääkauden päättymisen aiemmassa vaiheessa Saimaan vedet olivat Suomenlahteen Kivijärven ja Kymijoen kautta, ja siellä sijainneet kosket olivat virtaamaltaan paljon mahtavampia kuin Imatra. Tilanne muuttui lähinnä maannousemisen ansiosta, kun jääpeitteestä vapautunut ja alaspainunut Pohjanlahden seutu alkoi kohota ja suoristua, ja koko Suomen alue kääntyi hitaasti kuin pannukakku idän suuntaan, jolloin Salpausselkä joutui koville. Vielä noin 3100 vuotta sitten Laatokan vedet laskivat Suomenlahteen Käkisalmi - Viipuri väylää pitkin. Vuoksen syntymisen jälkeen vedenvirtauksen nopeus tällä väylällä on vaihdellut huomattavasti, sillä korkeusero Laatokan ja Suomenlahden välillä on vaihdellut merenpinnasta mitaten metristä lähes 20 metriin, missä se oli juuri ennen Nevan syntymistä 3100 vuotta sitten. Tämän mainitun uoman syntymiseen johtaneista geologista syistä senverran että maankohoaminen jääkauden jäljkeen oli Pohjois-Laatokalla voimakkaampaa kuin järven eteläosissa ja niinpä tämän seurauksena vesi tulvi Laatokan matalahkoille etelärannoille. Lopulta vesi oli noussut nykyisen Nevan niskan tienoilla olleen lahden perukassa niin, että se puhkaisi rantaharjanteen nykyisen Ivanovskojen aseman tienoilla. Laatokalle syntyi uusi lasku-uoma Neva. Kysymyksessä oli todella mahtava luonnonmullistus, sillä Laatokan pinta laski 20 metristä 5 metriin mitattuna Suomenlahden pinnasta. Laatokasta valui 300 kuutiokilometriä vettä Suomenlahteen todennäköisesti niin, että noin puolet siitä kutakuinkin välittömästi varsin lyhyessä ajassa ja loput virtauksen hiljalleen syventäessä uomaa. Käkisalmesta Viipuriin johtanut Laatokan päälasku-uoma muutti kokonaan luonnettaan. Vuoksen ja Laatokan välillä veden virtaus kääntyi päinvastaiseksi niin, että virtaussuunta oli nyt Laatokkaan päin. Tässä vaiheessa Vuoksen vedet kääntyivät Noisniemen nurkilta virtaamaan kohti Käkisalmea ja Laatokkaa, koska vedenpinta oli alentunut useita metrejä. Tällaisena Vuoksen lasku-uoma säilyi seuraavat 3000 vuotta, kunnes ihminen aiheutti toimillaan uusia muutoksia. Vuoksesta länteen päin vanha Laatokan lasku-uoma näivettyi, mutta säilyi kuitenkin hengissä koska melkoiselta alueelta läntistä Karjalan kannasta vedet valuvat edelleen sen kautta Viipurinlahteen. Vuoksen aivan nykyisen päälaskureitin muotoutuminen juontuukin 1800-luvulle, jolloin Vuoksen vedenpintaa tahallisesti laskettiin, koska haluttiin näin korjata jatkuvia tulvahaittoja avaamalla vesistöalueita erottavia kannaksia. Eteläisen Suvannon alueella (ja varsinkin Terenttilän lahden loivilla rannoilla) usein toistuvat tulvat haittasivat maanviljelystä ja muutakin rantojen talouskäyttöä. Syynä tähän oli se, että Vuokseen oli muotoutunut joitakin ahtautumia, jotka eivät toimineet jos vedenvirtaus vähääkään kiihtyi. Ainoa laskujoki tulvaisesta Vuoksen Suvannosta oli pieni Kiviniemen kannaksen poikki kulkeva puro. Suvannon vedenpinta oli normaalisti noin 15 metrissä ja tuon harjanteen korkeus oli nykyisen Taipaleenjoen kohdalla Linnakankaalla runsaat 20 metriä. Harjanteen läpäisevää ojaa oli kaivettava ehkä runsaat 300 metriä ja sen jäkeen ehkä hieman pitempi matka kaivantoa,joka ohjaisi veden valumista harjanteen rinnettä alas Laatokkaan. Maammekirjassa kerrotun version mukaan, paikalliset talonpojat päättivät kaivaa omin päin Taipaleen kannaksen poikki tulvaojan. Ilmeisesti ojaan ei ollut suunniteltu minkäänlaisia sulkulaitteita eikä vahvistuksia veden virtauksen aiheuttamaa syöpymistä vastaan tai sitten ylikorkea tulva aiheutti vahingon kesken rakennustöiden, ja kävi niin, että vesi ryöstäytyi ja Suvannon vedenpinta aleni yhdessä yössä 8 metriä, eli suunilleen samanverran kun Höytiäisen laskussa, joka sekin ryöstäytyi kaivajien käsistä. Taipaleen kannaksen murtuessa Suvannosta yhtäkkiä poistuneen veden määrä oli puolen kuutiokilometrin luokkaa, ja tuloksena oli Taipaleenjoki, joka pahimman myräkän mentyä ohi oli varsin vähäinen joki, koska suvantoon laskevien pikkujokien vesimäärä oli vähäinen. Vuoksen vesihän virtasi vielä tämänkin jälkeen Käkisalmeen kun Kiviniemen kannas esti merkittävän virtauksen Suvantoon ja edelleen Taipaleenjoen kautta Laatokkaan. Kun luonnonmullistus Suvannolla oli onnellisesti ohi ja tieto viljelyskelpoisesta vesijättömaasta ja sen määrästä tuli tunnetuksi, alettiin Kiviniemen pohjoispuolella haaveksia Kiviniemen kannaksen puhkaisusta, mutta ny hallitusti ja viranomaisten luvalla. Vuonna 1856 lupa siihen saatiin. Saimaan kanava oli juuri valmistunut ja osa kanavan rakentajista päätettiin siirtää Kiviniemeen. Myös Taipaleenjoen juoksulla tehtiin valmistavia töitä, joilla estettiin veden ryöstäytyminen suunnitellusta uomasta kun työpadot avattaisiin Kiviniemessä. Syyskuun 17 päivänä 1857 työpadot sitten viimein avattiin suuren kutsuvieras- ja katsojajoukon todistaessa näytelmää. Veden lasku tapahtui ilman suurempia vahinkoja ja päättyi kun vedenpinta Vuoksessa Kiviniemen padon yläpuolella oli laskenut reilut kuutisen metriä. Vuoksen laskuhaara Käkisalmeen oli kutistunut paikoitellen lähes olemattomiin ja siellä olleet luostareiden kalastuspaikat menettäneet merkityksensä. Äyräpäänjärvestä Vuokseen johtava noin puoli kilometriä leveä salmi kutistui nykyiseksi Salmenkaitajoeksi ja muutoinkin matalasta Äyräpäänjärvestä tuli kaislojen peittämä lintujärvi, jonka koko pieneni 40 prosenttia.Vesijättömaata paljastui tuhansia hehtaareja, josta maanviljelijät lienevät iloinneet. Suuret mullistukset kuitenkin jatkuivat, kun Kivinimen kannasta ryhdyttiin avaamaan vuonna 1856. Kannaksen avaaminen synnytti kivisen kosken Suvantojärven ja Vuoksen väliin, jossa oli ennen vain vaatimaton Vuokseen laskeva puro. Kosken puhkaistessa kannaksen Vuoksi pääsi virtamaan Suvantojärven kautta Laatokkaan. Samalla koko Vuoksen vedenpinta laski merkittävästi, ja Vuoksen jokilaaksossa paljastui noin 20 000 hehtaaria uutta viljelymaata. Kiviniemen kannakselle syntyneen kosken pituus on noin 880 metriä ja se on leveydeltään keskimäärin 80 metriä. Kosken putous vaihtelee vedenkorkeudesta riippuen 2,7 metristä 3,0 metriin.

Unterniskajoki karttoina ja Google Street -kuvastona

Unterniskajoki, josta käymme seuraavassa puhumaan, oli sekin massiivinen tila-tapahtuma, joka käynnistettiin vuoden 1894 tienoilla. Prosessissa luotiin aiemmin Immalanjärvestä Vuokseen Tainionkosken kohdalla laskeneelle joelle uusi lasku-uoma, joka yhtyy Enson kohdalla Vuokseen. Tavoitteena oli kuivattaa Immalanjärven rantoja, jotta alueen ohittavalla rautatietyömaalla vältyttiin suurehkon sillan rakentamiselta. Itse en ole koskaan käynyt Unterniskajoella, mutta tunnen Vuoksen ja Imatrankosken siltä ajalta kun kävin Tainionkoskella oppikoulua. Koska minulla ei ollut tilaisuutta käydä itse kuvaamassa Unterniskajokea sellaisena kuin se on nyt, päätin käyttää Google Street View -kuvausauton keräämää kuvastoa. Valitettavasti kaikissa kartoissa ei tunneta Unterniskajokea, ja joissakin sitä kutsutaan Salojoeksi, ja kartassa näkyy vain lyhyitä pätkiä joesta, josta ei pysty päättelemään mistä joki alkaa, ja minne se tarkkaan ottaen laskee. Löysin netistä kuitenkin kartan, jossa joen kulku-uomaa seurataan tarkkaan aina Venäjän rajalle saakka, ja jossa joesta käytetäöän nimeä Unterniskajoki. Tutkin etukäteen tästä kartasta, missä joki ylittää teitä, ja onneksi Google Street View -kuvausauto oli risteillyt kiitettävästi alueella, ja sain ihan käyttökelpoisia kuvia. Lisäksi luin netin (onnettomilta) keskustelupalstoilta kaiken mitä joesta on siellä sanottu, ja se ei todellakaan ole paljon. Jotkut muistivat että joen varressa oli matonpesupaikka, ja jotkut toiset taas sen, että joen vesi oli paskaista. Yleensä muistettiin tahallaan väärin, ja sehän nyt on niin imatralaista kuin mikä vaan. Oltiin tietävinään asioista, mutta eihän niistä oikeasti mitään tiedetty. Tietenkin on totta, että sinällään tämäntapaisesta joesta ei ole paljoakaan kertomista, mutta ainahan nettiin mahtuu tällainenkin juttu, jota ei taatusti esitellä minkään yhdistyksen satavuotisjuhlissa, tai josta ei anneta Imatran kaupungin avainta.

Kartat

Ensinnäkin täytyy sanoa, että oli hankalaa löytää karttoja, joihin Unterniskajoen reitti olisi merkitty selvästi – niin että hölmömpikin osaisi sen kulkua seurata. Karttoja ei liene tehty sitä silmälläpitäen, että Unterniskan tapaiset joet erottuisivat. Satelliittikuvista ja erikoiskartoista ei niistäkään ole apua, sillä Unterniskajoen -tapainen puro ei niistä juurikaan erotu, ja tavalliset kaupunkikartat eivät tarjoa nekään näitä tietoja. Kun on tiedossa, että Unterniska alkaa Immalanjärvestä, helpottuu ainakin joen alkupään löytyminen, jos sitten kartta on muutoin kunnollinen. Ylläolevasta kartasta voimme erottaa Virasojan, joka alkaa Tainionkosken voimalaitoksen alapuolelta, ja siinä on vieläkin senverran vettä, että kyllä sitä joeksikin voisi kutsua. Muuten kartan kuvaama paikka on sellainen, että ihminen on sitä voimallisesti muuttanut, ja vanhat merkit eivät ole vuosiin pitäneet paikkaansa. Matalanveden aikaan joessa on ollut kohtia, joissa on tuskin lainkaan virtaavaa vettä. Olen merkannut karttaan retuliinivärillä karttaan paikat joiden Google Steet View -kuvia olen ottanut mukaan, eli kuten ylläolevassa karttalehdessä olen tehnyt – olen merkannut lähellä Unterniskajoen alkua olevan kohdan, sekä Kylmälahdentien ja Ilmeentien kohdalla olevan joenylityskohdan.

Kuvassa näkyvä karttaosio ”sijaitsee” hieman alempana, ja tähän sijoittuu Viraskorpi. Aiemmin mainittu Virasoja yhtyy näillä main Unterniskajokeen, tai niitä voidaan pitää samaan kokonaisuuteen kuuluvina. Ilmeentie kohdalla olevan sillan olen merkannut, sekä Saunasuon tienoilla sijaitsevan maantiesillan paikan, jossa Unterniska on nähtävissä Google Street -kuvissa. Muistan lukeneeni jostakin, että Kurkisuolla olisi jonkinlainen kalanviljelylaitos. Ylipäätäänkin maasto on näillä main suoperäistä, ja ihmiset ovat raivanneet täältä löytyvät pellot suosta. Käyttökelpoisia ilmakuvia ei Imatrasta ole juurikaan tarjolla, mikä saattaa johtua siitä että Venäjän ja Suomen valtakunnanraja on niin lähellä.

Kuvassa on siirrytty taas hieman alemmas, ja tässä olen merkannut retuliinivärillä Saunasuontien ja Kurkisuontien maantiesillat. Tätä alueelta löytyvät sekä Savikanta, Linnansuo - sekä Lapinkorpi. Mistäköhän nekin ovat nimensä saaneet. Joku entinen koulukaveri oli kotoisin Savikannasta, mutta minulle se oli vain nimi muiden joukossa.Täälläkin on Google Street View -kuvausauto piipahtanut, ja hyvä niin. Sainhan näin tähän juttuuni pari valokuvaa että heilahti.

Kuvassa näkyy osia Savikannasta, Teppanalasta, sekä Jakolasta – etto tietenkin Lapinkorpi ja Ritasuo. Suomaisemien keskellä siis huristellaan kohti valtakunnanrajaa, jonka toisella puolen on Enso, jonka kohdalla Unterniskajoki siis yhtyy Vuokseen. Olen saanut vielä täältä yhden kuvan kokoelmaani, eli Karhusuontien ja Unterniskajoen yhtymäkohdasta. Siellä olisi jopa voinut yhtyä ruumiin ja sielun täydellisen yhdynnän, kuten teoksessa Noran kolme rakkautta tapahtui.

Kuvat

Kuvassa näkyy Virasoja, jonka kautta Immalanjärvi purki liikavesiään Vuokseen (tai sitten miten vaan). Näin olettaisin, mutta saatan olla väärässäkin. Ei se mitään. Tämä koko juttu on tavallaan niin perseestä kuin vain olla voi, sillä ketä tämä Virasoja kiinnostaa? No niin. Virasoja ulottuu näköjään aina pikateiden tuntumaan, ja menee niiden kohdalla todennäköisesti maan alle, koska minkäänlaista häivähdystä mistään joesta on turhanaikaista edes hakea. Olisihan se kokonaan eri juttu jos olisi mennyt tuonne itse kuvaamaan, mutta sattuneesta syystä homma ei onnistunut, ja hyvä niin. Ei tullut tästäkään purosta uutta valtakunnanrajaa.

Kuvassa näkyy mitä todennäköisimmin Unterniskajoki (tosin puskien kätköissä), ja jonkinlainen kaarisiltakin tuolla näkyy olevan, jota tutkiskelimme jo hieman edellä jutun alkupuolella. Mahdollinen pikatienylitys on muuttunut salaojamaiseksi alitukseksi, eli maanalaisen toiminnan puolelle hivuttaudutaan. Kovinkaan leveä Unterniskajoki ei tuossa kohtaa ole – pikemminkin vain jonkinsortin oja, joka kasvaa vitelikköä. Mutta imatralainen on sellainen laiskansutjakka veikko, joka ei helpolla vesuriin tartu.

Tässä vielä eräs kuva Kylmälahdentieltä, jossa näkyy joen ylittävä kevyen liikenteen väylä. Mutta näitä kohtia saa etsiä ihan tosissaan, ja se ei ole helppoa, kun en ole persuunakohtaisesti koskaan tuossakaan paikassa käynyt. Jokainen voi itse tykönään kokeilla miten homma onnistuu. Sitä ihan ihmettelee, miten onkin voitu piilottaa kokonainen joki pusikoiden peittoon. Ja en tarkoita tässä sitä, että kaikki puut pitäisi kaataa, vaan sopiva harvennus riittäisi, sekä sopiva määrä opasteita.

Ilmeentien kohdalla Unterniskajoki tekee tienalituksen, ja joki on tässä kohdin ihan kohtuullisen leveäkin. Syntyaikanaan vesi on saattanut virrata kiivaastikin, sillä senverran reippaanlaisesti Immalanjärven pintaa laskettiin, vaikka tietenkin suurin osa virtaamasta tyrehtyi laajoihin soihin, ja siten todennäköisesti itse tapahtuma ei liene ollut kovinkaan dramaattinen. Imatran kaavoitettu alue ulottuu hyvin lähelle tätä kohtaa, mutta tästä sitten alkavatkin entisille soille perustetut peltomaat, joita ainakin kuvan ottohetkellä on näemmä viljelty.

Saunasuontien kohdassa Unterniskajokea näyttää ruopatun ajankohtana, jolloin Google Street View -kuvausauto on ollut liikenteessä näillä main. Voisi sanoa, että joki näyttää enemmänkin reippaankokoiselta valtaojalta. Tuskinpa tuosta edes kalaa nousee – keväisiä hauenpulikoita kenties lukuunottamatta. Tai Laatokan mulkosilmäistä ahventa, jota voi tavata jopa Saimaalla asti Hieman vaan leveyttä tuohon lisää, niin kanoottimatkailulle on luotu puitteet. Ja voisi tuo uoma hieman mutkitellakin, ja väliin voisi kaivaa uomaan laajennuksiakin, jossa matkaaja voisi vaikkapa levähtää. Imartalaiset ovat näet nykyään intohimoisia karppaajia, joten ainakaan he eivät huutele leipäviljan perään, ja pellot vapautuvat taas soiksi ja korviksi.

Lapinkorventien kohdalla Unterniskajoki näyttää pieneltä joelta, ja on ansannut nimensä. Itse asiassa näkymä on joltisenkin idyllinen. Tuskinpa tuosta sentään voisi janoonsa juoda, tai kylpien vilvoitella, mutta mistäpä näitä imatralaisia tietää. Josko nuo vaikka nauttisivat savivedessä kellimisestä. Tässä voisi jopa meloskella.

Kurkisuontien kohdalla on myös harrastettu Unterniskajoen ruoppausta, mutta edelleenkin sanoisin, että kyseessä on vain reilunkokoinen laskuoja, eikä mikään joki. Jopa Hallikkaanjokikin on leveämpi, ja näyttää enemmän joelta – vaikka senkin latvajoet ovat kapoisia, ja joiltakin osin sen alkulähteitä on vaikeita paikantaa. Senverran kun olen asiaa karttojen ja kuvien perusteella selvitellyt, Hallikkaan joki saa alkunsa ainakin Muteikosta, jossa sijaitsi eräs Rauhan sairaalan pelloista, ja Kurensuolta, joka myöskin oli Rauhan peltomaata. On erittäin todennäköistä, että Saimaan aheuttama paine purkautui näissä kohdin läpäistyään Salpausselän hiekkamassat. Tästä kyllä näkee sen, että väylän ruoppauksella on tavoiteltu vain vaivatonta veden virtausta, ja estetiikka on sysätty syrjään. Eivät imatralaiset ymmärrä sellaisten asioiden päälle mitään, kuten tiedämme.

Karhusuon kohdalla Unterniskajoki säilyttää tyylikkäästi laskuojamaisen luonteensa, ja ei levene laajoiksi suvannoiksi. Joskus sen on tässäkin kohtaa virtaillut voimallisemmin, mutta nykyinen joen elo on enemmänkin hiljaiseloa. Ihan niinkuin kirjassa sanotaan: Joen yli puiden siimekseen! Imatralaisessa estetiikassa tämä lause tarkoittaisi sitä, että ensin ajettaisiin autolla Joe -nimisen miehen yli, ja mentäsiin sitten metsään piiloon.

Kuvassa näkyy Unterniskajoen kulu Ensossa, jonne se laskee. Tätä kuvaa ei Google Street View -kuvausauto ole kyennyt tarjoamaan, koska kyseisen firman autoja ei päästetty Venäjän puolelle kuvailemaan. Hyvä niin, sillä siellä ei totisesti ole juuri mitään kuvattavaa. Varmaankin tilanne olisi toinen ellei Suomi olisi joutunut luovuttamaan Ensoa Neuvostoliitolle, joka ryssimällä ryssi koko rakkaan entisen Karjalan. Olisihan se hyvä, jos tätä aluetta voitaisiin hoitaa keskitetysti, ja liittää Enso Imatraan, tai päinvastoin. Mutta nämä nyt ovat niitä rajan kiroja, eli tilanne lienee täysin vastaava kuin Uudessa Värtsilässä ja Venäjänpuoleisessa Värtsilässä. Kumpikaan ei kehity. Tai mitä minä oikein horiset – pianhan Suomessa ei ole enää tuttuja kuntia tai kaupunkeja lainkaan jäljellä, kun kuvitellaan, että alueita yhdistämällä asiat ratkeavat.