Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Olen tehnyt huvikseni jonkinlaisia musiikkiarvosteluja kaikenkarvaisista artisteista Microsoftin palvelimella olevalle Windows Live -profiilisivulleni. Päätin kuitenkin tehdä arvosteluistani normaalin HTML -sivun – ilman javaa ja muita skriptejä. Ylläolevassa kuvassa näette minkälaista siasaksaa pelastamani sivu alunpitäen oli – ennenkuin putsasin sen Bluefish -ohjelmalla. Tämän jälkeen tuhosin Windows Live -sivultani kaikki mahdolliset arvostelut, mutta nämä jätän kuitenkin muistoksi. Olen tässä jutussani merkannut Live -sivulle tekemäni tulkinnat kursiivilla, ja myöhemmät kommentit olen tehnyt tavallisella leipätekstillä. No niin. Näistä tekemistäni arvosteluista ei voi kuitenkaan päätellä minun musiikkimakuani, sillä mukaan tähän ovat päässeet vain ne artistit ja biisit, joita minulla on ollut mahdollista nykyään saada ilmaiseksi kuultavakseni. Voit tutustua useampiin tässä jutussa kuvaamieni muusikoiden tuotantoon MySpace -palvelimella olevalle kotisivulleni kokoamaani ystäväluetteloon klikkaamalla tästä. Olen nähnyt tämän luettelon kokoamisessa huomattavasti vaivaa, koska sitä ei ole ollut saatavissa valmiina. Poissaolollaan ystäväluettelosta loistavat mm. Danny, Jussi Raittinen, Frederik, Jope Ruonansuu, Cumulus, ja Hector, jotka ovat aina toimineet puhtaasti kaupalliselta pohjalta. Tumppi Varonen on jopa estänyt ystävien lisäämisen, kuten myös Ville Valo ja Chisu - mikä on lähinnä omituista, koska MySpace varmaankin lisäisi hänekin levymyyntiään. Usempinen vanhan liiton miesten puuttumista en sinällään ihmettele, koska he eivät räplää tietokoneilla. Toisaalta mukana ovat mm. Kari Tapio, joka todella myi paljon levyjä uransa aikana. Monet maineikkaista ulkomaisista artisteista eivät ole estäneet lisäämästä itseään ystäviksi, ja kuyten tiedämme, heidän levymyyntinsä hakkaa kotimaiset starat mennen tullen.
Kiitokset siis etupäässä YouTuben ehtymättömälle musiikkivarannolle, sillä se on ollut köyhän ainoa tie populaarimusiikin saloihin. Nykyiset levy-yhtiöt harkistevat hyvin tarkkaan vanhojen levytysten uusintapainoksia, joten YouTube on köyhälle lähes ainut mahdollisuus saada kuunneltavakseen takavuosien levysuosikkeja. Se, mitä mieltä te, lukijat, olette näistä esittelemistäni artisteista, tai minun mielipiteistäni, ei kiinnosta minua pätkääkään, eikä minkäänlainen väittely asian tiimoilta. Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi everstiksi, ja kun on kerran tullut sellaiseksi, ei armeija anna edes remminpätkää kuvausten rekvisiitaksi. Olen liittänyt mukaan ne biisit, joihin olen onnistunut liittämään kuvan, koska ne ovat aina kivoja. Kuvathan kertovat omalla tavallaan sen, että artistin tulee olla niin sanotusti hyvännäköinen, ja mielellään hymyilevä. Esimerkiksi Suzi Quatrolla on mukava, lämmin hymy, mutta muilla naamanilmeet vaihtelevat. Aniharva artisteista haistattelee avoimesti ihailijoilleen, koska he ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, ostetaanko levyjä vai ei. Riippuvuus levyjen kysynnästä määrää myös sen, missä määrin artisti käyttää alatyylin ilmaisuja, mutta tähän vaikuttaa kotikasvatuskin, ja kielelliset lahjat – kuten näemme esimerkiksi Eppu Normaalin tuotannosta. Nykyaikaiset naisartistit eivät ole minun mielestäni erityisen seksikkäitä, vaan enemmänkin huonoihoisia ja ne myös näyttävät nälkiintyneiltä, ja häiriintyneiltä. Suorastaan vauhkoilta. Melkeinpä mielenterveyspotilailta. Tai sitten ne on meikattu mannekiineiksi, joiden sielunelämästä ei voi päätellä mitään. Olen ollut muutaman viime vuoden ajan Soundin tilaaja, ja on mukava katsella erityisesti miesbändien häiriintyneisyyden astetta. Lehden sivut ovat täynnä vankasti tatuoituja kavereita, ja monet näyttävät reväistyn ihan kun suoraan vankilasta tai hullujenhuoneelta. Sairasta porukkaa! Tämä saattaa johtua siitä, että tavalliselta naapurin Jonnelta ei monikaan levyjä ostaisi. Joka tapauksessa erityisesti rokkarit ovat sangen omituista väkeä, ja osa heistä onkin melkoisella varmuudella mielenterveyspotilaita, tai viettänyt osan elämästään hullujenhuoneella lepäämässä. Täytyy kuitenkin lukea Soundia ja seurata aikaansa vaikken nykyään juurikaan osta levyjä, ja konserteissahan minä en käy ollenkaan. Sen voi kuitenkin sanoa, että populaarimusiikkiin liittyvät aikakauslehdet ovat tänään samanlaisia kuin ne olivat eilen, ja niissä pyritään antamaan kuvaa ihmisjoukosta, joilla kaikilla on ura, josta nämä sitten lehdessä kertovat. Bändien hajoamisen oikeista syistä ei kerrota mitään, ja en ole vielä koskaan lukenut lehdestä juttua jossa bändin johtaja olisi erottanut soittajan siksi, että tämän naama alkoi vituttaa, tai siksi, että tämän hiki haisi keikkabussissa pahalle, ja kun nuo alapesut olivat jääneet vähiin. Julkisuudessa puhutaan, että oli niitä ja näitä linjaerimielisyyksiä, vaikka todellisessa keikkatilanteessa on ihan sama mitä soittaa, kun se ei kuitenkaan erotu kokonaismölystä millään tavalla. Tahdon tällä vain viitata siihen, että populaarimusiikkibisneksessä on vankkaa huijauksen makua, ja varsinkin nykyisin mukana on enenevässä määrin häiritsevää artistien tuotteistamista. Ulkonäkö on siis tärkeä. Vain joku Eppu Normaali voi esiintyä videossa naamat räjähtäneiden näköisinä, koska kaikki tietävät, että ne osaavat soittaa, ja niillä on ihan oma saundi, ja että ne soittavat lavalla samalla tavoin kuin studioäänitteissä. Joku Dave Lindholm saa näyttää vaikka viemäriputken läpi vedetyltä, koska se antaa kitaransa laulaa niin, että jokainen kotitarvemuusikko voi vain sielu kirvistellen todeta oman soitantonsa pelkäksi puuduttavaksi rämpyttelyksi, ja lauluäänensä olevan peräisin naapurin pässiltä. Että ei se ulkonäkö aina kaikkea merkitse. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on se, olenko pitänyt todella näistä biiseistä. Toden sanoakseni: en ihan kaikista, mutta ne ovatkin mukana vain kuriositeetin vuoksi. Jos minulla olisi kunnon musiikintoistolaitteet, kuuntelisin kotonani klassista musiikkia, ja populaarimusiikin piiristä ehkä Genesistä, Pink Floydia, ja sen sellaisia. Mutta kun minulla ei kunnon vehkeitä ole, niin roinakin kelpaa kuultavaksi – ja eihän sillä lopultakaan ole mitään merkitystä, sillä laadulla, koska viime kädessä me olemme kaikki tulevia seniilejä, ja kuuroudumme vähitellen niin, että huippulaitteet olisivat lähinnä vitsi. Jäisivät vain turhaan nurkkaan pölyttymään. Ehkä nämä tekemäni analyysit ilmaisevat pikemminkin hetkellisiä mieltymyksiä, ja ovat tavallaan tallenteita elämänhistoriastani.
Tiktak
Ehkä liiankin hyvintuotetulta kuulostava, jo edesmennyt tyttöbändi, jonka yhteydessä tulee aina epäilleeksi hyvin tehtyjä taustanauhoja. Olipa miten oli, soitto kulkee myös livenä, ja saundi on jykevän täyteläinen, ellen sanoisi pähkinäinen. Mieleeni ovat jääneet kaikumaan biisit Lähdetään tänään, Jää, ja Heilutaan jäävät varmasti suomalaisen tyttöpopin historiaan. Itse en ole koskaan nähnyt tätä yhtyettä livenä, mutta ei se mitään, kuten Eemeli sanoi.
Lisäksi mainitsisin heidän tulkintansa Kids In America -biisistä. Olen nähnyt heidän esityksiään pääasiassa YouTube -sivuilta, josta niitä on poistettu sitämukaa kun niitä on sinne ladattu. Yhtään levyä en ole ostanut, sillä nämä kuuluvat mielestäni kuunneltaviksi paljon nuoremmille jo lapsellisten sanoitustensakin puolesta. Minä en enää syöksy järveen traagisten rakkaussuhteiden seurauksena, ja en ole aikeissa lähteä kohti päiväntasaajaa siksi kun täällä sattuu olemaan tylsää, enkä ole aikeissa heilua humalassa pitkin jalkakäytävän reunaa, koska en minä enää saa kunniamerkkejä olinpa sitten pitkin taikka poikin. Olen joskus miettinyt mikä vika meikäläisissä bändeissä ja laulajissa oikein on kun ne eivät millään tunnu pääsevän framille ulkomailla, ja tällä bändillä olisi ollut siihenkin mahdollisuuksia.
Seppo Närhi
On eri asia kuulla Seppo Närheä livenä kuin levyltä, sillä hän on yksi niistä, jotka ovat tarvinneet avukseen studiotekniikkaa. Kuitenkin monet hänen laulamansa käännösiskelmät ovat täyttä tavataa, kuten Takki pois, Kuukoira, ja Ekan luokan randevuu. Tämä viimeksimainittu biisi kuvaa itse asiassa koko ihmiselämää, sillä vaikka tavallisesti tuo ympäristö onkin kolmannen luokan tasoa, niin tapaaminen saattaa olla ekaluokkaa. Kunnes lopulta, iän karttuessa, myös tapaamiset luisuvat kolmanteen luokkaan, kun kukaan ei muista ennää yhtään mittää, ja mä en muista itekkään mittää! Lopulta mikkään ei oo mittään, kuten jo Hektoori laulaa.
Vielä täytyy mainita Seppo Närheltä yhtyeen The Eagles alunperin esittämän biisin Hotel California (Koivu ja tähti), sekä Suzi Quatron alunperin esittämä If You Can't Give Me Love (Kuulut taivaalle vain), Nämä ovat mielestäni varsin onnistuneita koverointeja (ja myös äänityksiä) meikäläisissä, karuissa oloissa, vaikka niistä tosin kuulee, ettei meillä ole tuhrattu aikaa studioissa ihan sellaiseen viimeistelyyn kuin ulkomailla. Biiseistä sorvataan levylle sellaisen kuuloiset versiot joita sitten voidaan kuulla keikoilla. Sanoittajina on häärinyt ammttimiehiä, kuten Hector (Hektoori), joka on sanoittanut biisit Ekan luokan randevuu (Third Rate Romance), Kujakissa (Hi-Hat), Koivu ja tähti (Hotel California), Enkelit on harvinaista riistaa (I Just Knew Swhat To say), Kuukoira (Moonshadow), sekä Prinsessa 65 (Princess 65). Jukka Virtasen kynästä on lähtöisin Takki pois (Overcoats), ja Enkelit on harvinaista riistaa taas Irina Englundin pännästä kirvonnut. Kun kuuntelee biisiä Overcoats alkuperäisesityksenä, huomaa, ettei kukaan muu kuin Jukka Virtanen olisi voinutkaan tavoittaa laulun kreisiä tunnelmaa yhtään tämän paremmin. On helppo huomata, että Seppo Närhi lauloi erinomaisen paljon käännösiskelmiä, ja siten hänen tuotantonsa olikin suunnattu kotimaan markkinoille.
Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Omalinjainen, maailmanmusiikkiin kallistuva artisti, jonka tuotannosta mieleeni jääneet mm. Pauhaava sydän, ja Isoo Antti ja Rannajärvi . Kaikki eivät tästä yhtyeestä pidä, mutta he ovatkin snobeja, ja sangen huvittavia ihmisiä, joiden lättänaamat eivät hevillä unohdu.
Tämänkin yhtyeen kohdalla miettii, miksei se ulkomainen ura aukene, vaikka eväitä olisi pärjätä myös muualla. Eräänä syynä lienee se, etteivät ne ymmärrä ulkomailla jonkun pohojaalaisuuden ja uhon päälle mitään. Murre ei tuota ulkomaiselle mitään mielikuvia, vaikka systeemi toimiikin Suomessa. Ranskalaista ei naurata, vaikka sanotaan: Hypätähän vaikka pöyrälle! Mielestäni Pauhaava sydän -video on kuitenkin hyvä, ja se voisi olla hyvä lähtökohta. On lato ja on viljavainio, ilta-aurinko, ynnä sitten pääkallo kämmenellä, ja kaikki. Lisää jotakin shamanistista symboliikkaa niin hyvä tulee. Tärkeintä tämän bändin kohdalla olisi ilmaista alkuvoimaista energiaa, ja ei tekisi lainkaan pahaa ottaa mukaan ideoita viikinkimytologiasta. Esimerkkiä kannattaisi ottaa vaikka Duudsoneista, joiden suosio perustuu siihen, että hullua riskinottoa arvostetaan kaikkialla, ja monessa kulttuurissa se kuuluu ihmisen jaloimpiin ominaisuuksiin, vaikka täällä kotosuomessa nämä luokiteltaisiin kylähulluihin. Meidän aikamme on niin kesy, että se vaatii mitä moninaisimpia pelkokertoimia, ja järjestettyjä, lapsellisia väripyssytaisteluja ja seikkailuja vanhoissa linnoissa, ja rimpuilua erilaisilla tellingeillä.
Dave Lindholm
Hyvä soittamaan kitaraa, ja häne tuotannostaan ovat mieleeni jääneet mm. Folsom prison Blues ja Tupakka, viini, ja villit naiset, Jatsikansa tulee, ja Minimessun.
Vaikka netissä onkin kuunneltavissa Lindholmin biisejä, ovat ne useimmissa tapauksissa vain lyhyitä näytteitä. Jatsikansa -biisiä ei tahdo saada mistään, mutta onneksi on saatavissa Olavi Uusivirran hyvä esitys. Tietenkin, jos harrastaisin torrentteja, saisin tästä Lindolmin versionkin, mutta kun en harrasta. Se mitä en saa netistä myötä-äänittämällä. Sitä ilman voin aivan hyvin elää. Onneksi Lindholm on esiintynyt useastikin televisossa, ja taltiointeja näytetään tuolloin tällöin. Levyjä en ole juurikaan viime vuosina ostellut, koska minulla ei ole ollut siihen varaa – kun ei ole ollut paljon tulojakaan.
Suzi Quatro
Pikkupimu, joka muistuu mieleeni 1970-luvulta, vaikka kuulinkin hänen lauluaan vain satunnaisesti. Kun näkee hänen esityksiään netisssä, tulee mieleeni Komisario Palmu -lelokuvista Tähdet kertovat nahkatakkipimu, joka nimittää Palmun esimiestä inspehtooriksi. Quatron biiseistä ovat jääneet mieleeni kaikumaan She's in love with you, Can The Can, Make Me Smile, The Wild One, ja If you can't give me love. Laulujen sanoitukset ovat tuiki turhanpäiväistä rakkausihmissuhdehöpinää, mutta kun katsoo varsinkin 70-luvun alun esiintymisiä, täytyy sanoa, että mimmi jätti jälkeensä täsmälleen itsensäkokoisen aukon. Tulkitkoon nyt tuon kuka mitenkin tahtoo.
Muistan Suzi Quatron äänen siitä kasettimusiikista, jota kuuntelin ollessani muutaman viikon toipilaana sisareni neitsytkammiossa, jossa oli tarjolla luettavaksi Suosikkeja. Olin tuolloin opiskelemassa Jyväskylän yliopistossa, ja minulla ei ollut juuri minkäänlaista kuvaa popmusiikista – mitä nyt radiosta sitä satunnaisesti kuulin. Suosikki tarjosi hänestäkin juttuja, ja kun näitä juttuja luki, alkoi niitä pitämään tärkeämpinä kuin ne olivatkaan. Niinpä kun palasin Jyväskylään, ja tapasin siellä vasemmistolaiset opiskelukaverini, kehuin niille saamiani musiikillisia kokemuksia. Nämä hymähtelivät, ja taas ihmettelin, mikseivät ne arvostaneet Suzia ja Garyä. Vähitellen mielikuvani näistä artisteista haalistui, mutta elpyi jälleen kun kuvaan tuli YouTube, ja sen musiikkitarjonta. Tokihan Suzin musiikki on jumputtavaa takomista, ja sen edestakaisin heiluminen sivuttaissuunnassa isoine bassoineen on aika huvittavaa, mutta kyllä sen hymy oli jotakin, joka vieläkin sulattaa meikäläisen. Mutta I wonder että mahtoi sille tulla kuuma niissä mustissa nahkavetimisssään.
George Harrison
Oli The Beatles -yhtyeen jäsen, mutta myöhemmin myös intilalaisen mystiikan läpilyömä taiteilija, jonka tuotannosta nousevat mieleen mm. Brainwashed, Just For Today, ja While My Guitar Gently Weeps.
George oli se Beatle, jota muut, paitsi Ringo, eivät tuntuneet arvostavan. Monissa videoissa saattoi nähdä kun muut pyörivät etualalla, ja George sekä Ringo nyhräsivät jossakin nurkassa ähräten jotakin omia tekemiään – ja aina taka-alalla. Näin jälkikäteen voi toki todeta, että kyllä se George oli parempi biisintekijä kuin John tai Paul. Itse asiassa moner Georgen biiseistä ovat aika monimutkaisia, mutta aina yhtä kauniita ja tasapainoa tavoittelevia. Niisä on sitä sanomaa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Here Comes The Sun, ja My Sweet Lord sekä Bangla Desh. Täytyy sanoa, että Georgella oli enemmän sydäntä mukana biiseissään kuin kellään.
Anssi Kela
Omintakeinen suomalainen lauluntekijä, jonka biiseista tulevat mieleen Joki, Rock-unelma, Murhaballadi, Suuria kuvioita ja Milla.
Kun katselee Anssi Kelaa, ja sen musisointia, tulee mieleen väistämättä jatkuvassa suorituspaineessa päkeltävä muusikko. Tosin biisit ovat hyviä, kuten Jennifer Aniston, ja Nummela, sekä Anssi Kela 1972. Kuvassa Anssi on vielä Pekka ja susi -yhtyeen laulajana, ja sen tukkakin on ilmetty irokeesi. Varmaankin oli tärkeää soittaa kovaa ja nopeasti. En minä näitä tämmöisiä jonneja juurikaan ihaile, mutta ainahan hyvät menobiisit kelpaavat, olipa niiden tekijä vaikka hottentotin näköinen. Tatuointeja Kelassa ei onneksi näy, mutta toisaalta hän ei kykene välittämään tunteita, joita hänen biiseihinsä mielellään liittäisi. Niihin ei oikeastaan usko. Jutut jäävät tavallaan kesken. Hän ei ole tulkitsija, vaan tarinan kertoja. Joitakin ihmisiä kiinnostaa kuulla kertomuksia kouluajoistaan, vaikka ne eivät olisikaan tosia. Kuka nyt totuudesta piittaisi. Tai kouluajoista sellaisena kuin ne olivat. Useat kuitenkin tyrskivät itkua kun kerrotaan urheilijanuorukaisesta, joka putosi louhokseen, tai kertomukseen maakuntasarjan missistä, tai miekkosesta housut puolitangossa, mutta joka osaa juoda kuitenkin. Kelan jutut tavallaan kohottavat harmaat kouluajat elämää suuremmaksi kertomukseksi, ja vapauttavat kuulijansa samalla omasta moraalisesta vastuustaan. Ne ovat puhdistava kokemus, jota jo antiikin kreikkalaiset hyvin kuvasivat.
Dr. Hook
Onnistunut joissakin lauluissaan mielestäni hyvin, kuten biiseissa Sylvias Mother, The Ballad Of Lucy Jordan, ja The Cover Of Rolling Stone.
Tämä laulaja, ha hänen yhtyeensä Dr. Hook & The Medicine Show ovat hieman enemmän kuin kahden hitin ihmeitä. Aika lähelle häntä on päässyt Suomessa Petri Petterson omassa tulkinnassaan Sylvian äiti. Myös Marianne Faithfull, koska hänelläkin on äänessään vaadittavaa karheaa tunnetta. Sylvian äidissähän kuvataan kaukopuhelua, jossa nuori mies soittaa tyttöystäväkseen uskomansa tytön kotiin, ja tämän äiti vastaa, ja kuvaa kuinka tyttö on juuri lähdössä toiseen kaupunkiin mennäkseen siellä naimisiin, ja koko ajan puhelinvaihteenhoitaja kehoittaa nuorta miestä mättämään rahaa automaattiin. Meillä ei tällaisia puhelinsysteemejä ole ollut käytössä. Tällaiseen tunnelmaan on helppo samaistua, sillä varmaankin jokainen on menettänyt rakkaitaan samalla tavoin, ja nuorena tällaiset tunteet suorastaan vyöryvät yli. Biisi The Cover Of Rolling Stones taas kuvaa muusikkojen hinkua päästä musiikilehden etukanteen, ja Suomessa Eero ja Jussi ovat esitäneet tästä laulusta hauskan versionsa Kanteen suosikin.
Mikko Alatalo
Turhaan aliarvostettu artisti, jonka tuotannossa pidän erityisesti miehen huumoriosastosta, kuten biiseistä Kaunis mies, Leuhkat eväät, Rikoo on riskillä ruma, Vesilasi, vessanavain, heiniä paali, ja Kyllä sitä nyt ollaan niin neekeriä. Vaikka kyllähän se Hengitä sisko -biisikin menee, kuten myös Juicen kanssa yhtesilaulettu Klovni heittää veivin. Mikon vakavammat, pohjanmaa-aiheiset biisit kelpaavat myös. Muistan vieläkin, vaikkakin hämärästi, kun kuuntelin Rinne-Alatalon pöytälaatikkobiisejä koko yön radiolakon aikana, ja kuinka niin monta biisiä meni tavallaan hukkaan, kun olin niin onnettomasti kännissä, etten muistanut aktiivisesti mitään, mutta koska aivot tallentavat kuitenkin kaiken, olen myöhemmin kyennyt rekonstruoimaan melkein kaiken kuulemani. Hyvää tavaraa.
Hurriganes
Toistaiseksi suurin suomalainen rock-yhtye. Omia biisisuosikkejani ovat mm. Get On, Keep On Knocking, Red River Rock, ja Keep On Movin', ja monet muut.
Remu on tehnyt itsekin hyvää musaa, kuten biisit Keskiyö, ja Viittä vaille kaks, sekä Täysikuu. Maininnan ansaitsee myös Paholaisen masurkka. Näissä on selvää itämaista vaikutusta, ja suorastaan mainioita kamelinpaskakompin muunnelmia. Ei silti, etteikö Hurriganes ollut ihan hyvä yhtye. Minun on täysin mahdotonta ryhtyä selvittelemään yksityiskohtaisesti Remun merkitystä suomalaiselle musiikkielämälle, mutta hänessä on eräänlaista valoa, ja karkeaa suloa, joka vetoaa moneen.
Johnny Cash
Rehellisen tinkimätön laulaja ja lauluntekijä, jonka mielestäni parhaita biisejä ovat Folsom Prison Blues, Orange Blossom Special, San Quentin, ja On The Evening Train.
Mikko Kuustonen
Pidän ja pidän, no, en yleensä pidä, mutta on tällä hyviäkin biisejä, kuten Taivas varjele, Taikuri, ja Tänä yönä tulee talvi. Enhän minä pidä mattojakaan lattialla, kun ne pysyvät pitämättäkin (honk-honk-honk). Ja sitten laulua kolmannella.
Kuustosen parempaan tuotantoon kuuluvat myös biisit Hyvä päivä mennä, ja Hietaniemi, sekä Elvis. Hän on tehnyt täsmälleen itsensä näköistä musiikkia, ja hän on onnistunut haalimaan mukaansa hyviä soittajia. Kuustosen musiikki ei elä pelkästään sovitustensa varassa, vaan on, Juicen laulujen tapaan, sopivaa nuotiomusiikkia. Näitä lauluja lauletaan vielä kauan, jos meille vain suodaan säällinen tulevaisuus.
Frederik (Rietu)
Frederikin sanotaan edustavan niin sanottua jaloa junttidiskon genreä, mutta tämä nyt ei ole ihan totta. Näin kerran joitakin osia eräästä laulukilpailusta, jossa kilpalaulajista ei jäänyt elämään yksikään, mutta Rietu veti joka ohjelmassa pisteet kotiin. Suosittelisin soitettavaksi ukkelilta ainakin biisit Tralalala (se tiputanssi siis), Äijä viilee (se Daddy-Cool), Tsingis Khan, ja Sheikki Ali-Hassan, jotta saisitte käsityksen kuinka taitavasta ukkelista on kyse, ja kuinka hän osaa nauraa itselleenkin - mikä on erittäin harvinainen piirre oikeissa machomiehissä. Siis ihan hyvä artisti monessakin lajissa, ja olihan se useita vuosia menestyksellä päätoimittamassa musiikkilehteäkin...
Velktron (Macho Remix)
Tämä mainio, mm. pikkumoottorilennokkien lennättelyä harrastava veijari on myös ilmetty muusikko, jonka tuotannoksia on mm. Rekkamies - laulu, josta kaveri on laittanut YouTubeen sekä kotistudio - että autobaanaversion. Erinomaista huumoria! Hauskinta tässä on se, että hemmo laulaa laulun suomeksi, ja tulkitsee laulua paremmin kuin monet suomalaiset, jotka ovat laulun levylle laulaneet, ja joita ei tässä tohdi edes mainita.
Cosmoz Cowboy(z/s)
Tämä bändi on kotoisin Itäsuomesta (Ehkä Lieksasta, tai jostakin vastaavasta paikasta kumminkin), eli nämät olivat niin sanotusti Karjalan poikia. Melkein samaa bändinimeä (Cosmos Cowboys) käyttää myös eräs ruotsalainen kantribändi, joka on soittanut tällä kyseisellä nimellä jo yli 20 vuotta. Mikseri.net -palvelimelta voit löytää ihan samannimisen yhtyeen, ja he taas ilmoittavat, että heidän bändinsä olisi perustettu Tampereella. Voi ollakin, mutta voip' olla niinkin, että kyseessä on ihan sama bändi, joka soitteli alunperin koulupoikakokoonpanossa Lieksassa. Koululaisista on vain tullut opiskelijoita. Mene ja tiedä. En minä ainakaan tiedä. Joka tapauksessa Bändirekisteriin on rekisteröity Cosmos Cowboys -yhtye, ja siellä ilmoitetaan bändin perustamispaikaksi Lieksa. Aikanaan, kun pidin nettiradioasemia MP3.COM -palvelimella, valitsin sinne Tilted -biisin, jota pidän bändin parhaana, ja kyllä minusta bändin nimi oli noihin aikoihin nimenomaan Cosmoz Cowboyz.
Viimeinkin sain pongattua ylläolevan keikkakuvan, joka ainakin osoittaa, että soitettukin on. Ihan tavallisia, itäsuomalaisia äijänjässejähän nämä ovat. On todellakin harmillista, että melkein samaa bändinnimeä käyttää joku ruotsalaisbändi. Luulisin, että ylläoleva foto todella kuvaa bändiä keikkatilanteessa, ja sopii siten tälle sivulle. Jollei näin olisikaan, niin kuka siitä enää välittää? Ei niin kukaan. Polvihousut näkyvät ainakin olleen kova sana, ja niitä käytti ainakin eräällä keikallaan myös Mikko Kuustonen. Hassun näköiset – isoilla miehillä.
Hurjat Hipit
Muistan hyvin tämän yhtyeen ehkä siksi, että valitsin aikanaan heidän biisinsä Hurjat Hipit ratsastaa jälleen soittolistalleni, eli hienommin sanottuna erääseen internet-radiooni. Tämä tapahtui vuosia sitten - silloin kun MP3.COM oli vielä voimissaan. Minulla oli siellä parhaimmillaan kymmenkunta eri musiikin genreihin omistautunutta radioasemaa, ja pyrin niillä suosimaan suomalaista. Mutta tämä aika on nyt peruuttamattomasti ohi - vaikka se saattoi vaikuttaa jonkinverran muutamien suomalaisten artistien esillepääsyssä. Tästä mainitusta biisistä on ollut netissä tarjolla koruttomampi, mutta silti sangen puhuttelva unblugged - versio, sekä komeammalta kalskahtava, ja kuulostava bändiversio, joka on, tietenkin, se rokkaavampi esitys. On harmi ettei nimenomaan tästä yhtyeestä tullut sen tunnetumpaa, sillä kova oli pojilla meno. Biisien sanat nyt olivat mitä nyt milloinkin, kuten tässä tapauksessa hieman koomiselta kuulostava fraasi: ime munaa, internet-surffari...
Jaakko Teppo
Aikanaan Jyväskylässä muuan limnologi antoi kuultavakseni Jaakko Tepon musiikkia kasettien muodossa, joita sitten kuuntelinkin, ja annoin palautteena: Ei mikään paikka maailmassa voi olla oikealta nimeltään Pörsänmäki! Limnologi kuitenkin vakuutti, että tällainen paikka oli olemassa, ja että Teppo oli oikeastaan teknisen alan miehiä. Myöhemmin olen useinkin ajanut Pörsänmäen tienhaaran ohi, koska se sijaitsee Sinisen tien varressa. Paikalla en ole kuitenkaan vielä käynyt pyhiinvaellusmatkalla, mutta suunnitteilla on, suunnitteilla on. Minusta Tepon parhaita biisejä ovat Hilma ja Onni, Rekkakuskin tilitys, Tumma mies, ja Rakkaus ja mehtärahat, ja onhan noita muitakin. Tässä meillä on mies, joka löysi tiensä ja yleisönsä, ja on erityisesti muidenkin muusikkojen suosiossa.
Jope Ruonansuu
Jope Ruonansuu (ei kenekään sukunimi voi olla Ruonansuu?) on tuotannossaan voittopuolisesti voiton puolella, vaikka onhan siinä myös arveluttavampia aineksia, jotka olisi saanut jättää lätyille ikuistamatta. Tähän viimeksimainittuun arveluttavien rekilaulujen kategoriaan kuuluvat rallit ovat kuitenkin se, mitä kansa tahtoo kuulla, ja joita se pitää hauskana. Kun lauletaan esimerkisi papista ja hänen moninaisista suhteistaan riparileiriläisiin, ja isoisiin, juuri se naurattaa naapurin Jomppaa, ja yläkerran Kalea, ja sopiii esitettäväksi erilaisilla messuilla ja maatalousnäyttelyissä; se on sitä takuukamaa, jolla saa ihmisten kokeman hauskan oikeastaan vasta alkamaan. Minun mielestäni varsin kuunneltavia, ja tavallaan myös hauskan aloittavia biisejä ovat Vorrsasta, Angliankatsastuslaulu, Laulava talonmies, Jasser Arafat, ja Re-te-rik. Voip olla, että nämä naurattavat myös Jomppaa, ja tuskinpa yläkerrastakaan jyskytetään harjanvarrella seinään jos näitä soittelee.
Täytyy tässä mainita vielä erikseen Rekkamiesten kahavit, ja Essayah, sekä Posti-Pekka höyryttää. Vaikka sangen monet Ruonansuun biiseistä ovat vahvasti aikaansa kiinnittyneitä, ovan monet niistä silti jo sinällään itsensä kantavia, kuten Mexicon kuu, ja Mannen Joulu. Niissä on tavoitettu jotakin, joka ei selity pelkästään jostakin julkkiksesta, tai televisiosarjasta.
ZZ Top
Partaäijät veivaavat. Hyviä biisejä mm. Legs, Waitin' For The Bus, ja Beer Drinkers And Hell Risers.
Frank Zappa
Zappa kuuluu niihin ärsyttäviin, itsetietoisiin, ja hienostelevaa jatsikansaa lähellä oleviin snobbalilijoihin, joiden täytyy aina pimpauttaa joka paikkaan niitä ylimääräisiä nuottejaan, ja möläyksiään, ja koettaa vaikuttaa koko ajan yllättävältä ja luovalta. Samanlainen pimpelipompeli on meillä kotosuomessa Pekka Pohjola, ja kaikenmaailman tabularasat sun muut progebändit. En minä sitä sano etteikö näitä kuuntelisi hyvin levänneenä, mutta kovan paineen alla voisi tätä musiikkia soittava soitin lentää seinään, tai järvelle, jossa niitä vesilintuja oleskelee. No, on Zapalla ihan hyviäkin biisejä, jotka ovat mahdollisimman lähellä standardia, ja eivät ihan niin pahasti pomppaa silmille, kuten Apostrophe, Flakes ja Dancing Fool.
Bob Dylan
Kaikkihan nyt Bobin tuntevat, sillä on se senverran paljon tehnyt levyjä, ja vauhti ei ole hidastunut juuri ollenkaan. Minusta hyvä biisejä ovat mm. Simple Twist Of Fate, Sad Eyed Lady Of Lowlands, Shelter From The Storm, ja, tietenkin, Rainy Day Women.
Rainer Friman
Tässä ammattimies, jolla on kaunis ääni. Suosikkejani ovat Valkeat vaunut ja Se on salaisuus, joita kuunnellessa tulevat mieleen tanssilavat sun muut asiaankuuluvat iskelmien rekvisiitat.
Delca
Tämän serbialaisen artistin levyjä ei todennäköisesti saa meikäläisistä levykaupoista, mutta YouTubessa on katsottavissa joitakin videoita. Parhaat niistä ovat todella hyviä, mutta huonoimmat yksinkertaista jumputusta. Parhaista mainitsen biisit Dirlada da (Delca i Sklekovi - Dirlada Da) ja Idi daleko. Delcon lisäksi netissä on tarjolla on myös muita hyviä Dirladaa -esityksiä, kuten The Sounds ja Kalymnos -yhtyeiden soitanto - ja lauluesitykset, sekä (Miss) Lindan sensuelli tulkinta biisistä tansseineen kaikkineen. Ja nämä kaikkihan löytyvät YouTubesta. Ehkä kaikkein eniten kopioitu ja muokattu esitys on Jean S -yhtyeen dirlandaa - tulkinta, joka on ympätty mm. Slipknots ja Metallica -yhtye -parodioihin. Liikuttavin Dirlandaa -tulkinta lienee kuitenkin Niko92:n esitys, joka myös löytynee YouTubesta. Nämä kaikki kepittävät mennen tullen Kuju Hyttisen yksitotisen dirlandaa-tulkinnan.
J.J. Cale
Unenomaisesti omia laulujaan rattoisasti ynisevä artisti on aina kolahtanut (niinkuin sitä sanotaan), ja ei vähiten kitaransoittotaitonsa vuoksi. Biiseistä soi satunnaisesti vaikka ruokalautasella Down To Memphis, Guitar Man ja Friday. Kaikki tuntuvat haluavan soittaa miehen kanssa, joka vain harvoin jättää kotikaupunkinsa. Mutta jättää kuitenkin. Katsopa YouTubesta vaikkapa esitys ja biisi Call Me The Breeze jonka hän esitti paikoissa Cain's Ballroom, Tulsa ja Crossroads Guitar Festival, Dallas.
Anna Eriksson
Useimmat minkä tahansa maan nykynaislaulajista ovat kaikki kummallisia inisijöitä ja äyhkijöitä, joista tulee miellen kissa pistoksissa. Mielikuva sopii aika huonosti varhaisteini-ikäisiin, jotka muodostavat tällaisten laulujen suurimman kuulijakunnan. Anna Eriksson on kovin erilainen: hänen äänensä soi, ja yltää skaalassa ylhäältä alas, ja päinvastoin - säilyttäen koko ajan voimansa ja herkkyytensä. Mimmin biiseistä kannattaa kuunnella erityisesti Tien selvemmän nään, Kun katsoit minuun ja Sinä olet taivas.
Harri Marstio
Jossakin vaiheessa lappeenranta oli jonkin aikaa minunkin kotikaupunkini, ja sieltä on lähtenyt monta eturivin muusikkoa, kuten Pave Maijanen, Kotiteollisuus, ja Harri Marstio, jonka biiseistä kiirkkaimpana loistaa Serenade, joka soi Kaurismäen filmissä Rikos ja rangaistus, jossa pääosaa näytteli myöhemmin Nuutisena kunnostautunut valkoisten lakanoiden työväensankari.
Laura Voutilainen
Aikanaan ajelin kesätöissä Jyväskylän kaupungin katuosaston katujyrää Keltimäessä, jossa oli varttumassa muuan Laura Voutilainen, joskin tämä oli vielä tuolloin koulutyttö, tai lastentarhalainen. Hänen myöhemmästä laulutuotannostaan haluaisin mainita biisit Kerran, Kyynelvirta, ja Teethän sen.
Santtu Karhu & Talvisovat
Mielenkiintoinen Karelian tasavaltalainen tuttavuus, jolla on omaperäisiä lauluja sovituksineen. Mieleeni ovat jääneet soimaan Syvysharmavus, Sano, tuuli, ja Regipajo.
The Moody Blues
Kunnianhimoisen päämäärän itselleen asettanut yhtye, joka myös pitkälti tavoitti päämääränsä. Huomionarvoisia biisejä ovat mm. Melancholy Man, Candle Of Life, ja Nights In White Satin.
Led Zeppelin
Tämä yhtye sai minut aikanaan uskomaan sen, että takellellen edennyttä kitaransoiton opiskelua kannattaisi hieman ryhdistää, eikä tyytyä pelkkään Roos & Putlinin vihkoseen. Vaikka sittemmin on ilmaantunut etevämpiä kitaran kepittäjiä, niin tässä on silti jotakin autenttista, ja tavallaan myös alkuvoimaista asiaan paneutumista. Biiseista mainittakoon Kasmir ja Whole Lotta Love.
Freud Marx Engels & Jung
Tässä on vihdoinkin muusikkoryhmä, joka on nostanut juoppolallien laulut, sekä suomalaiskantrin ainakin kolmanteen potenssiin. Itse asiassa tässä lienee Suomen ainut kantria luonnonmukaisella tavalla kepittävä yhtye. Heidän tuotannostaan poimin biisit Jaloviinaa ja Jeesus oli mutakuono (Kris Kristofferson), Balladi Jose Cuervosta, Hauruitettua kateenkorvaa, ja Mystinen metsätyömies.
Suorastaan on pakko vielä mainita biisit Buuri Johannesburgista, ja Juomalaulu, sekä En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa. Myös Isätön cowboy, sekä Särkynytsydämiset ovat molemmat ihan kelpo kamaa. Tällainen outlaw -kantri on aina vedonnut meikäläiseen, ja tämä yhtye osaa esittää niitä kenties parhaiten. Jussi Raittisen kantritulkintoja taas voitaisiin verrata teksasilaiseen normikantriin, jota soitetaan paljon.
Ismo Alanko
Miehen ura on täynnä huippuhetkiä. Suosikkibiisini ovat Hilma ja Onni, joka on Jaakko Tepon kynästä lähtöisin, sekä Taiteilijaelämää, ja Risteys. Erittäin hyvä on myös Alangon yhdessä Tervomaan kanssa laulama 2+1=1 354, jossa toistetaan kaikki suomalaisen elokuvan käyttämät kuvalliset kliseet, kun ei ole voitu viitata suoraan suuriin kombinaatioihin.
Melanie
Melanie on tavallaan yhden laulun ihme, ja se on, tietenkin, What have They Done To My Song, Ma. Muistan kun kuuntelin tätä pienempänä kuin nyt, ja hoilasin mukana tekoranskallani: iilsosonsöön masonsoon maa, ja niin edelleen ja edelleen. Ei silti, osaa se laulaa.
Amy Winehouse
Kuuntelin tämän artistin tuotoksia tässä taannoin, ja huomasin, että kyllä se laulaa osaa, vaikka sensaatiouutinen seuraa toistaan - ja ehkäpä juuri siksi. Hyviä tulkintoja ovat mm. Back To Black ja Rehab.
Sepi Kumpulainen
Ehdoton uran huippu lienee biisi Armotonta menoa - melkein kuin The Osmondsin paras (ja ainoa) on Crazy Horses.
Chisu
Ahdistunutta varhaisteiniromantiikkaa tulkitseva ja säveltävä artisti, jonka teoksista mainitsisin mielelläni biisit Mun koti ei oo täällä, ja Amelia.
Mainitaan vielä biisit Lähtö, ja Saaliit, sekä Vapaa ja yksinäinen, jotka osoittavat Chisun lahjakkuuden biisintekijänä. Myös Baden-Baden on laatukamaa, kuten myös mainion humpahtava Kerrasta poikki, joka viittailee biisikintaallaan Tarja Ylitalon suuntaan.
Maija Vilkkumaa
Vilkkumaa on niitä joiden tarvitsee työskennellä ulkomailla, kun toisten täytyy vääntää biisinsä lennossa, kuten Juice Leskinen, ja monet muut. Se on kuitenkin kannattanut, ja tuloksista mainitsisin biisit Ei saa surettaa, Suojatiellä, Hei tie, ja Kesä.
Blondie
Blondie taitaa esiintyä vieläkin, ja olla edelleen vedossa. Biiseistä mainittakoon One Way Or Another ja Heart Of Glass.
Dire Straits
Kitaristi on ihan tavallisen näköinen mies. Erinomaisesti kitaraa näpelöivä Mark antaa yhtyeelle sen sielun. Biiseistä kannattaa mainita Heavy Fuel, Sultans Of Swing, ja Money For Nothing.
Bablo
Kiuruveteläinen Bablo on toinen Suomen Marstioista, ja mielestäni jopa alkuperäistä Marstiota parempi, vaikka Marstio onkin kotoisin Lappeenrannasta, ja sille pitäisi antaa kotipaikkaetu. Bablon parhaita ovat mm. Kauas vuorten taa (Whiskey In The Jar), ja Nimes hiekkaan kirjoitin, sekä Reissumies.
Bablolla (Marko Junnilainen) on ollut levyjä tehdessään ammattitaitoista väkeä tukenaan, kuten Kassu Halonen, jonka kynästä on lähtöisin Sydämeni pieneen huoneeseen, ja Reissumies. Mukana on häärinyt myös Kari Pesonen, kuten biisissä Kauas vuorten taa, sekä Carmelita, ja Jos sä lähdet pois. Tämä laulaja (Bablo) on laulanut monia, kaikkien tuntemia ja useinkin kuulemia biisejä, kuten Taivas sinivalkoinen ja Hiljaisuuden äänet. Viimeksimainittu on mielestäni todella kovan tason esitys. Kuulin tässä taannoin naapurin mieheltä, että tämä laulaja olisi jossakin vaiheessa asunut samassa kerrostalossa, jossa itse asun. Toisaalta: asuu tässä muitakin muusikkoja, jotka ovat kiertäneet maailmaa – että ei sen puoleen. Itse en ole Babloa koskaan nähnyt. Muistan kun kysyin vuosia sitten miehen levyä Kuopion Musiikki Fazerilta, ja kopea myyjä katsoi minua alentuvasti, huuli pyöreänä ja kysyi: kuka se on? Ei tuntenut Babloa se mies. Toisaalta: enhän minäkään ole miestä nähnyt, vaikka on samassa talossa asuttukin.
Genesis
Taas yksi kimakoilla äänillä varustettu varakkaiden muusikkojen joukkio, joka teki sitä parempaa musiikkia - kuten Procol Harum, Pink Floyd, ja monet muut, joista monilla oli kallis kotistudio ja kaikki vermeet mitä mies voisi haluta. Geneisiksen biiseistä mainitsisin mielestäni parhaina Mad Man Moon, The Brazilian, Mama, ja Land Of Confusion.
Marianne Faithful
Pitkän uran tehnyt artisti, joka lauloi aluksi heleästi ja korkealta, mutta myöhemmin matalalta ja syvältä. Biiseistä mainittakoon mm. The Ballad Of Lucy Jordan, Yesterday, As Tears Go By, and What Have They Done To The Rain.
Tom Waits
Omintakeisia biisejä ja sovituksia tehnyt artisti, jonka biiseista kannattaa mainita Innocent When You Dream, jonka voi kuulla esimerkiksi Tupakkakauppa -elokuvassa, ja Bottom Of The World, ja I'll Be Gone.
Tämä mainio artisti on vaikuttanut ties kehen hyvänsä. Luulin pitkään, että miehellä oli jokin vakava kurkkusairaus, kun sen ääni kuulosti niin karhealta, kuten biisissä Cold Cold Ground, Blow Wind Blow, ja Train song. Sitten kuulin levyjä, joissa sen lauluääni oli ihan tavallinen, kuten biisissä I Want You, Nobody, ja Old Shoes. Mahtava gorillamysteerio, sanoisin. Tietenkin selityksenä saattaa olla se, että nuorempana ääni oli kuulaampi, mutta iloliemet olisivat sen sittemmin karheuttaneet. Mene ja tiedä. Itse pidän enemmän sen äänen karheasta vaiheesta. Mies on ehtinyt esiintyä myös elokuvissa, ja eihän siinä mitään, ei se näytä siihen tarkoitukseen ollenkaan hullummalta.
Tarja Merivirta
Heleä-ääninen suomalainen laulaja, jonka biiseista kannattaa kuunnella ainakin Sonny, Jolene, ja Avaruus.
Pedro's Heavy Gentlemen
Ei kuvaa, mutta ei se mitään, koska tämä on studiobändi. Suotta vähälle huomiolle jäänyt ryhmä, joiden biiseistä ovat jääneet soimaan mm. Daytonin apinajuttu, Jerry Cotton, sekä Matuska- Mother. Tai mitä minä nyt oikein horisen! Sattui vain kerran netissä vastaan Jerry Cotton - biisi, jonka tekijäksi oli merkittt Pedron bändi, vaikka oikeastihan esittäjänä hoilaa Veltto Virtanen (äänestähän sen jo kuulee, ja fraseerauksesta), ja tuo Daytonin apinajuttu, Hiskin biisi, on taas ilmiselvää Tuomari Nurmion laulunomaista tulkintaa. Nämä ovat sekavia asioita selvitellä, koska Pedron bändi teki niin monien muusikkojen kanssa yhteistyötä. Mutta on Pedrolla, toki, paljon muita, hyviä biisejä, ja aivostooni on tallentunut taudin tavoin ainakin yksi live-esiintyminen Mikkelissä Päämaja-pubissa, jossa herra säesti M.A. Nummista.
Juice Leskinen
Suuri suomalainen sanaseppo, joka teki kolmella soinnulla kaikki biisinsä, jotka silti kuulostavat kaikki erilaisilta. Biiseistä ovat jääneet mieleen mm. Edestakaisin Laihia-Heinäpää, Los Siete Hermanos, Norjalainen villapaita, Valssaja konepajalla, Viimeinen kylähullu, ja Eilen hän kertoi.
J. Karjalainen
Omintakeinen suomalainen lauluntekijä, jonka laajasta tuotannosta ovat mieleeni jääneet mm. Rock'n roll mies, Kun mandoliini soi, Hän, ja Ankkurinappi.
Eppu Normaali
Yhdessä soittavat sukulaispojat, joiden tuotannosta nousevat esiin mm. Lajinsa viimeinen, Tyttö koulussani, Hunningolla, ja Nuori poika.
David Bowie
Originelli, englantilainen muusikko, jonka parhaita biisejä ovat mielestäni mm. Heroes, Absolute Beginners, Cat People, Five Years, Moonage Daydream, Sorrow, It Ain't Easy, jne. Luetteloni omista suosikeistani on näitä paljon pidempi.
Elton John
Suuri englantilainen lauluntekijä, jonka parhaita biisejä ovat mielestäni mm. Nikita, Believe, Candle In The Wind, jne. Luetteloa voisi jatkaa pidempäänkin.
Kirka
Ammattimies, mielestäni parhaita biisejä Tunnetko ja Mamy Blue. (Sanoisin tähän noin jälkikäteen, että ilman näitä emigrantteja ja suomenruotsalaisia muusikkoja Suomessa ei olisi lainkaan omaa populaarimusiikkia).
Jippu
Persoonallinen ja hauskan itsetietoinen suomalainen gospel-laulaja, jonka toistaiseksi parhaita biisejä ovat mielestäni Kuka teki minusta tään na-a-aiiseen, sekä Lappeenrantalaisen Kotiteollisuus -yhtyeen biisi Tuonelan Koivut. Muista onnistuneista koveroinneista mainittakoon vaikkapa Muistojeni ruusut, jonka artisti esitti yhdessä Mannen menuetin kanssa.