Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Tämä kokoelma sisältää tekemääni musiikkia erilaisissa audioformaateissa. Olen kokeillut niistä melkein kaikkia urani aikana. Olisi tietenkin ollut mukavaa laittaa kaikki yhteen ja samaan formaattiin, mutta tämä ei ole mahdollista koska formaatteja kehittäneet ihmiset eivät ole halunneet mitään yleistä, ja ilmaista jaettavuutta – kuka mistäkin syystä. Itse olen valinnut sellaisia formaatteja, joissa ei ole sisäänrakennettua kopioinninestoa, eikä tiedostojen käytön muita rajoitteita. Aiemmin käytin paljon Advanced Audio Coding (AAC) -formaattia, mutta olen joutunut korvaaman sen Windows Media Audio (WMA) -formaatilla (olen käyttänyt ilmaista FFmpeg -enkooderia), koska selaimet ”osaavat” niitä soittaa, ja ne toimivat laajasti myös täppäreissä. Koska Fraunhofin kehittämä MP3 on ainakin toistaiseksi vapaasti käytettävissä, ja suhteellisen yleisesti käytössä, olen käyttänyt edellisten rinnalla myös sitä. Se kehitettiin alunperin etupäässä elokuvien levitykseen, mutta se soveltui myös audiolle. Pakkauksen periaate on kuitenkin sama. Koska luomani oman musiikkiaineuston looginen järjestely on tapahtunut vasta jälkikäteen, ei se voi olla kovinkaan järkevä kokonaisuutena, koska todellisuus on luonteeltaan sekavaa ja satunnaista. Mutta parempi huonompikin systeemi kun ei lainkaan systeemiä. Olisi varmaankin ollut järkevää luokitella tekemäni biisit jotenkin älykkäämmin, mutta hommahan lähti siitä, että aluksi digitoituja biisejä oli vain vähän, ja niitä oli melkein joka lähtöön. Myöhemmin tapahtui monasti niin, että jouduin ”pelastamaan” biisejä netissä sijainneilta musiikkisivuilta, jotka lakkautetiin, ja siten lopputulemana oli väkisinkin eräänlainen kollaashi. Mutta ei se mitään, kuten Eemeli niin monasti sanoi. Ja sanoikin.
Tämä kokoelma sisältää pääasiassa koverointeja, eli toisten tekemien biisien esityksiä. Joissakin tapauksissa olen onnistunut, mutta useimmat ovat menneet kai totaalisesti metsään. Tämä johtuu siitä että en ole oikea muusikko, ja siitäkin, ettei taustalla ole ollut mahtavaa musiikin tuotantokoneistoa, kuten markkinointia ja studioita, ja muuta musiikintuotantoon liittyvää sälää. Minulla ei ole koskaan ollut oikeaa bändiä, ja ne eivät ole huolineet meikäläistä niihin – tai eivät ole pyytäneet. En minä olisi halunnutkaan kiertää ympäri suomenmaata juopottelemassa, ja kuuntelemassa ihmisten älytöntä huutelemista. Hermostuihan se Juicekin lopulta siihen, ettei yleisöä kiinnostanut niinkään laulujen melodiat ja sanoma kuin se, että joku tunnettu henkilö saapui paikalle töllisteltäväksi. Useimmissa tapauksissa olen koettanut suomentaa alkuperäistekstin – tai jos tarjolla on ollut joku sopivat toisen kirjoittama teksti, olen käyttänyt sitä. Olen käyttänyt paljon erilaisia ohjelmia, ja melkein kaikissa tapauksissa olen soittanut ainakin kitaraa, ja laulanut soolot sekä stemmat. Ketään muita kuin minä ei ole ollut kuvioissa mukana.
Tämä kokoelma sisältää pääasiassa omia biisejä, jotka olen nauhoittanut aikanan C-kasettinauhurilla. Biisit ovat etupäässä omiani, ja kaikki peräisin kasettimankkakaudeltani, eli 70-luvulta. Silloin ei ollut tarjolla moniraitamankkoja, mutta ne tulivat kuvaan myöhemmin. Olen kuitenkin rohjennut lisätä biiseihin bassoja esimerkiksi GARAGEBAND -ohjelmalla.
Tämä kokoelma sisältää useita erilaisia tiedostoformaatteja, ja pääasiassa biisit on esitetty akustisesti, mutta niihin on saatettu liittää jälkikäteen bassoja sun muita. Täydennän kokoelmaa aina kun siihen ilmenee tarvetta, mutta en pyri mihinkään homogeeniseen kokonaisuuteen, mitä formaatteihin tulee.
Lapissa harrastettiin ainakin ennenvanhaan joikaa. Se vaatii erikoisrakenteisia naamaluita, jotta syntyisi tietynlainen, nasaali saundi, ja olisi myös hyvästä, että hampaita olisi mahdollisimman vähän, sillä muutoin on vaikeaa synyttää oikeanlaista ässää, jonka pitäisi lähteä niinkuin se vain hampaattomasta suusta voi lähteä. Hampaattomalla suullahan ne porotkin parhaiten purraan, ja satunnaisesti Lappiin eksyneet gigolot salvetaan. Parhaiten lapinjoikalauluja joikaavat syntyperäiset lappalaiset. Tähän voi olla syynä tosin sekin, että jos lappalaiset harjoittelisivat kaupunkien kerrostaloasunnoissa, he saisivat aika pian häädön, ja joutuisivat kansanmusiikkinsa vuoksi muutamaan tiuhaan tahtiin paikasta toiseen, ja se ei ole hyväksi poromiehen hermoston tasapainoiselle kehitykselle. Parempi on joikata tunturissa, jossa kukaan ei varmasti esityksestä valita, ja jossa äänikin tahtoo häipyä tuuleen.
Tällä sivulla on muutamia C-kasettinauhurilla äänittämiäni pianoesityksiä, joita olen hieman ”parannellut” GARAGEBAND -ohjelmalla, ja näin siirtänyt ne nykyaikaan, jos sana sallitaan, ja jos sanominen on tässä yhteydessä sopivaa. Tämä ei ole kolinan huippu, kuten ne luurankohommat, mutta musiikin huippu tämä on, jos hyväksymme sen periaatteen, että kaikki on sirkulaarista, ja palaa aina uuden lähtökohdan häntäpäähän.
RealMedia (RM) on eräs suljetuista formaateista, mutta valitettavasti enkoodereita ei näytä saavan enää mistään – ei ainakaan ilmaiseksi. Windowsin puolella tarjolla on useitakin enkoodereita joilla voi tuottaa Realin formaattia, ja yksi niitä on Real Producer, jota on ainakin vielä saatavissa. En tiedä toimiiko tämä Winessä Linuxissa, mutta ainahan voi koettaa onneaan. Ainakin RM MP3 Converter (Hoo Tecnologies) asentuu PlayOnLinuxiin, ja toimii siinä erinomaisesti. Mäkin puolella on tajolla SoundConverter -ohjelma, joka muuntaa audiotiedostoja RM -muotoon. Toisaalta tajolla on useitakin enkoodereita eri käyttöjärjestelmille, joilla voi muuntaa Realin tiedostoja muihin tiedostomuotoihin, eli yksisuuntainen liikennöinti toimii. Tarkoituksena on se, että ne käyttäjät, joilla on koneissaan Realin tiedostoja, voisivat muuntaa niitä itselleen sopivaan muotoon. Linuxin puolella oli aiemmin asennettavissa ilmainen Real Producer -enkooderiohjelma, mutta jostakin syytä se ei enää suostu asentumaan. Toisaalta näiden tietostojen soitto onnistuu useillakin eri ohjelmilla. Itse olen harrastanut näiden tekemistä jo vuosia, ja nämä saivat elämänpidennyksen Symbian -käyttiksellä varustettujen Nokian multimediakännyköiden yleistymisen myötä, sillä aika monissa niistä oli RealPlayer -ohjelma asennettuna. Kaikissa järjestelmäympäristöissä näiden(kään) soittaminen ei onnistu, mutta ainakin Linuxissa Xplayer (gstreamer -koodekit asennettuna), tai MPV -tai VLC toimivat kaikki. Windowsissa VLC -ohjelman pitäisi toimia, ja Mäkissä MPV hoitanee homman.
Ogg Vorbis -formaatti kuuluu ns. vapaiden formaattien joukkoon, mikä tarkoittaa sitä, että siihen ei ole kellään tekijänoikeutta, ja sillä saa julkaista periaatteessa mitä tahansa, mihin ei kuulu muita tekijänoikeusvaateita. Toisaalta esimerkiksi jonkun kuuluisan yhtyeen biisistä tehty koverointi ei muutu vapaaksi vain sillä, että se julkaistaan Ogg Vorbis – formaatissa, ja sama pätee tietenkin myös elokuviin. Nykyisin esimerkiksi linuxissa monissa äänenkäsittelyohjelmissa ei ole vakiona MP3 -tukea, mutta OGG Vorbis -tuki niissä kaikissa on. Windows Media Playerissa ei ole oletuksena OGG Vorbis -tiedostojen soitolle tukea, koska se on Microsoftin virallinen ohjelma, mutta saatavissa on koodekkipaketti, joka ratkaisee tämän(kin) ongelman.
Kun käytin linuxia aktiivisesti, ja tuli tarvetta muuntaa musiikkia Nokia-puhelinten ymmärtämään muotoon, loin paljon AAC -tiedostoja. Koska tein aikanaan joukon musiikkiäänityksiä myös mikrokasettia käyttäneillä sanelukoneilla, oli AAC ihan oikea valinta – ja formaatti oli lisäksi täysin vapaa. Nythän mikrokasettiäänitykset ovat täysin auttamatta tasoa lo-fi, eli silkkaa kuraa. Annettakoon niillekin kuitenkin vielä mahdollisuus, ja se tapahtuu lisäkäsittelemällä niitä nykyaikaisilla musiikkiohjelmilla, joista olen valinnut Mäkkiin kuuluvan GARAGEBAND -ohjelman. Se ei ole suinkaan paras, mutta välttää meikäläiselle. Toivottavasti tekin saatte näistä irti vielä hupia.
Charles Sanders Peirce oli amerikkalainen filosofi, jonka isä oli (tietenkin) professori, ja niinpä Charles saikin elää elämänsä alkupuoliskon joutilassa, akateemisessa ilmapiirissä, ja sai kuuluisan isänsä vuoksi Coast Surveyltä tutkijanpestin käytännön empiirisessä tutkimustyössä – josta joutui kuitenkin luopumaan julkisten varojen väärinkäytön vuoksi. Charlesilla ei ollut kuitenkaan akateemista virkaa niillä filosofian aloilla joista hän tuli tunnetuksi. Minä taas jouduin tutustumaan hemmoon kun minulle annettiin tehtäväksi tutkia amerikkalaista pragmatismia – ja kaikki tämä aikana kun Jyväskylässäkin oli vankka vasemmistolainen orientointuminen yliopistomaailmassa. Yhdysvalloissa ei pitänyt olla minkäänlaista filosofiaa – ja eihän siellä oikeastaan ole koskaan sellaista ollutkaan, vaan kaikki on lainattu Euroopasta.
Meidän kaikkien pitäisi pyrkiä olemaan yhtä iloisia kuin Aatu ylläolevassa kuvassa, juhliessaan olululaisten opiskelijoiden kanssa eräissä opiskelijakemuissa. Noiden kemujen merkitystä ei pidä yliarvioida, sillä aikanaan koulussa kemiaa sun muita opettanut, nuorehko nuorimiesopettaja valisti meitä opiskelijaelämän riemuista: no, kyllähän sitä kehutaan jälkeenpäin, että oli aina kauheet kemut .. mut mut mut ... kyllä siellä luettiinkin! Koska kävin tuolloin sellaista vihonviimeistä persläpioppikoulua, ei sieltä monikaan ylennyt akateemisiin opintoihin asti, ja vahvistamaan tai kumoamaan käsitystä opiskelijaelämästä pelkkänä kemujen kimarana. Mutta varmaankin fyssanopettajan rento ja jätkämäinen olemus jäi mieleen. Hämeessä sitä olisi sanottu holjaksi tyypiksi. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut, voin sanoa, että kemut jäivät ainakin minulta suurelta osin tyyten näkemättä! Olin näet yliopistolliset opintoni aloittaessani auttamatta liian vanha, vaikka ei se ikäero nyt niin kovin suuri ollut – muutama vuosi – mutta sittenkin. Ei se mitään. Tähtäin vain vyön kohdalle, niin kyllä se siitä selviää. Ei ne ihmistä kummempia ole nekään – lyijyä ne tottelee niinkuin muutkin. Mutta musiikistahan meidän piti puhua, eikö totta. Kun aikanaan suunniteltiin, miten elokuvia ja musiikkia voitaisiin levittää netissä, ei osattu kuvitellakaan nykyisenlaisia kaistaleveyksia, ja siksi kehitettiin erilaisia säästömenetelmiä pakata kuvaa ja ääntä, ja erityisesti kehitettiin tapoja, joilla audio – ja videodataa pystyi lähettämään pieniä paketteina niin, että katsottaessa tai kuunneltaessa ei voitu havaita mitään katkoksia, vaan kaikki näytti tapahtuvan reaaliajassa. Eräs tärkeä syy pakkaustapojen kehittämiseen oli se, että (kiinto)levytila oli sangen kallista, ja kenellään ei ollut varaa tuhlata sitä esimerkiksi aaltomuotoisten tiedostojen tallentamiseen, vaikka tällainen tekniikka olisi ollut tarjolla - ja siihen tuskin edes hifisteillä olisi ollut mitään pahaa sanottavaa. Kun kehitys kehittyi, netissä siirreltävien tiedostojen koko pieneni pienenemistään, ja niiden siirto-ominaisuudet myös kehittyivät. Varsin varhaisessa vaiheessa joidenkin audiotiedostojen jakaminen oli mahdollista jo varsin pienilläkin kaistanopeuksilla. Musiikin tuottamiseen tarvittiin kuitenkin vähintään Pentium -tasoinen tietokone, mutta niitä ei ollut läheskään kaikilla. Nythän melkein jokaisella on kotonaan mylly, jolla voi tuottaa elokuvia ja musiikkia, jos vain osaa. Audiotiedostojen pakkaamisen menetelmät kehitettiin tavallaan elokuvien pakkausmenetelmien kehittelyn sivutuotteena, ja vaikka audiossa ei olekaan kuvia mukana, käytetään siinä samanlaista ruudutustekniikkaa kuin videoidenkin kohdalla. Erilaisissa pakkausmenetelmissä pyritään oikeastaan samaan lopputulokseen, eli sellaiseen pakattuun dataan, josta on poistettu ne ainekset, joita kuulija ei kuitenkaan tajua kuulevansa, ja usein ei niitä myös kuulekaan. Jotkut puhuvat siitä, että ne ainekset pyrittäisiin säilyttämään, jotka ihminen psykologisena oliona selvimmin havaitsee, ja joiden puuttumisesta hän kärsii. Musiikkia ei koetakaan miellyttävänä, vaikka se olisikin mittareiden mukaan kelvollista. Kevyen musiikin kohdalla ei ole oikeastaan mitään eroa tavallisen kuulijan kannalta, jos hän kuuntelee pakattua formaattia, tai alkuperäistä, pakkaamatonta formaattia, koska ne laitteet, joita hän käyttää, ovat laadultaan kehnot. Vain aniharva tavallinen taneli sijoittaa esimerkiksi kuukokkeisiin satoja euroja, vaikka se olisikin suositeltavaa, tai käyttää kalliita vahvistimia ja laadukkaista kaiuttimia, koska nekin maksavat rahaa. usein erityisesti populaarimusiikissa kuunneltava materiaali on vahvasti kompressoitua, jolloin vivahteet katoavat. Sama pätee myös radiolähetyksiin, joissa käytetään samaa konstia. Nämä kompressointitekniikat eivät liity mitenkään siihen, miten äänidataa pakataan, vaan siihen, että vastakohtaisia auditiivisia elementtejä lähennetään toisiinsa, jolloin mm. dynamiikka katoaa. Yhdessä nämä tekniikat pilaavat musiikkiesityksen. Klassisen musiikin kohdalla pakkauksen vaikutuksen huomaa, ja siinä olisikin käytettävä mahdollisimman lievää pakkausta, jos musiikista on tarkoitus nauttia. Kompressio on kokonaan kiellettyä, koska klassinen musiikki perustuu laajoihin dynamiikan vaihteluihin. No niin. Tällä sivulla olen asettanut tarjolle omatekemääni musiikkia eri tavoin pakattuna joihinkin näistä mainituista formaateista. En osaa tarkalleen sanoa, missä mielessä ne poikkeavat toisistaan, mutta varmaankin niillä on tiettyjä eroja, jotka voisi oppia erottamaan kun asiaan harjaantuisi. Tavallinen nettisivujen selaaja taas on aina sisällöntarjoajien armoilla, koska nämä määräävät musiikin teknisen laatutason
Suurin osa nettiin lataamastani, omatekoisesta musiikistani sijaitsee erilaisilla palvelimilla ympäri maailmaa, ja koska biisejä on sentään useita satoja, tarjoan niistä tässä vain mahdollisimman edustavan, vaikkakin siltikin ylen sangian köyhänmiehen prihan kokoelman. Minulla ei ole koskaan ollut musiikillisia ambitioita, koska lapsuudessani ja nuoruudessani minun ei sallittu harrastaa mitään, ja kaikkein vähiten musiikkia. Kotona piti vaan olla niin että korviin koski! Musiikin harrastamisessa ei olisi ollut mitään järkeäkään, koska eivät ne olisi kumminkaan päästäneet minua bändiharjoituksiin - saatikka sitten jonnekin esiintymään. Jos radiosta joskus tuli vähäkään reippaampaa musiikkia, seurasi lyhyt tuomio: toosa kiinni ja heti – ei tuota jatsin rumputusta jaksa kuunnella! Musiikkia sain harrastaa oikeastaan vasta parikymppisenä, kun pääsin vapaaoppilaana Joutsenon kansankorkeakouluun opiskelemaan, ja hieman myöhemmin kun sain omat seinät ympärilleni. Tämäkin tilanne johtui vain siitä, että oli tullut tuota jälkikasvua. Aika suuri osa elämääni kului silti toisten nurkissa pyöriskellessä, ja erityisesti senjälkeen kun minulle näytettiin ovea, ja käännettiin (niin sanoakseni) selät, ja avio-onni oli mennyt jo menojaan. Vaan ei niitä (saatanoita) juurikaan jäänyt ikävä! En ole missään vaiheessa tietoisesti halunnut tunkeutua nettiin kotitekoisine musiikkeineni (esimerkiksi nettijulkisuutta saadakseni), vaan useimmiten minulta on pyydetty eri palvelimille musiikkinäytteitä erikseen vuosien varrella, ja tietääkseni musiikkiani on käytetty esimerkiksi multimediaesityksissä. Sillointällöin tämäntapaisia tarjouksia tulee melkein kaikille, vaikka rahaahan niistä ei juurikaan saa. Tätä ei siis kannata harrastaa ainakaan taloudellisen edun toivossa. Viime vuosina minulla oli selvästikin paremmat mahdollisuudet omaan tuotantoon, koska työtulot olivat vähäisiä, ja nekin joita oli, olivat epäsäännöllisiä purosia. Koska lopetin ajoissa viinaksien ja tupakan käytön, ja en käynyt juuri missään, riitti pienikin raha tarvittavien laitteiden hankintaan, vaikka varsinkin tietokoneiden aikaan ainut mahdollisuus käyttää sellaisia oli koota koneita itse käytetyistä osista, ja pölliä tarvittavia ohjelmia netistä Ei nettimuusikon kannata töistään rahaa pyydelläkään, sillä rahojen periminen voi olla työlästä, ja maksaa enemmän kuin se, että antaa kaiken suosiolla ilmaiseksi, eikä huutele töidensä perään. Sain aikanaan IUMA -systeemistä muistaakseni pari taalaa, mutta ne kannatti jättää perimättä, koska itse perimiskustannukset olivat ainakin kuusikymppiä. Jotta omaa tuotantoaan voisi ylipäätään saada kaupaksi, täytyisi se muotoilla niin, että se kiinnostaa suuria massoja, ja samalla täytyy sanomaa tehdä senverran ronskiksi että tulee väistämättä tunnetuksi jonkinsortin härskihartikaisena. Tai sitten täytyy hoilata jostakin suosikkiharrastuslajita, ja laulaa esimerkiksi Etupuolen Ollista, ja saavuttaa valtavat latausmäärät, koska naamallahan sitä musiikkia myydään, eikä jollakin hypoteettisella soittotaidolla. Tavallisen popparin urakehityksessä on vaihe, jossa kaikki vaatteet ovat vielä päällä, ja sitten niitä aletaan riisua, ja lopulta lauletaan ihan ilkosillaan, ja se merkitsee useimmille uran loppua – paitsi tietenkin humoristi Perankoski, joka menee ihan vapaaehtoisesti lehteen pimpsa paljaana, ja on olevinaan vielä kunnian kukkuloilla. Ulkonäkövaatimus koskee tietenkin vain naisia, sillä miehet voivat toki esiintyä kuinka kulahtaneina tahansa, ja esiintyvätkin. Mutta kun tuo netti on ihan omanlaisensa media, jossa artisti ei edes tiedä ketkä tarjottua musiikkia kuuntelevat, ja kuinka suuri suosio on. Ja jollei ymmärrä sitä, että netti muuttuu jatkuvasti, ja osia siitä kuolee, ei sinne kannata edes yrittää, koska aina pitäisi pystyä niin sanotusti uudistumaan, ja rämpyttelemään kitaraansa hieman toisella tavoin kuin tänään. Et voi luottaa minkään pysyvyyteen. Jos sitten saatkin ladatuksi sinne jotakin mielestäsi ihan kelvollista materiaalia, haukutaan tuotantosi pystyyn, jos sivusto – ja sinä tarjoatte avoimelle kritiikille mahdollisuuden, ja et voi tätä ominaisuutta blokata pois. Kukaan ei ole niin hyvä ettei joku katkeroitunut dille keksisi jotakin sanomista. Osa vuosia sitten saatavilla olleista, nettimuusikoille tarkoitetuista ylöslataussivuista, on lakannut jo hyvän aikaa sitten olemasta, kuten vaikkapa FortuneCity, 50Megs.com, Exit.de, AudioGalaxy, Bizland, MP3.com, HyperMusic, Lycos Listeningroom, Funender, Guitar.com, XOOM, Traxinspace, IUMA, VITAMINE, ja Zerion – vain joitakin vain tässä mainitakseni. Jos aikoo pysyä netissä hengissä, on huomioitava sekin, että sivuillasi antamasi linkit eivät vie ajan kuluessa enää mihinkään. Lisäksi erilaiset toimintahäiriöt palvelimilla ovat koko ajan lisääntyneet, ja esimerkikisi Funenderilla olleet tiedostot hävisivät kokonaan laitehäiriön seurauksena, eikä niitä voitu palauttaa, koska varmuuskopioita ei ollut. Vähääkään merkittävämpiä musiikkisivustoja sabotoidaan lisäksi koko ajan. On jotensakin säälittävää, kuinka kansainväliset terroristijärjestöt hyökkäävät sellaisten musiikkisivustojen kimppuun, jotka tukevat erityisesti sellaisia muusikkoja, jotka asuvat kehitysmaissa, ja jotka ovat muutoinkin toiminnallaan edistämässä kansojenvälistä, todellista taloudellista tasa-arvoa - ja vaikkapa luonnonsuojelua. Pienten oikeuksia. No, tämähän merkitsee sitä, että koko ajan on seurattava sivustojen kehitystä - erityisesti jos haluat hakukoneiden löytävän musiikkisi. Nettijulkisuus on sikäli miellyttävää, ettei se juurikaan vaikuta normaaliin elämään normaalina kansalaisena; ihmiset eivät tarraudu takinhihaan, tai vainoa puhelimella, koska he eiväthän he meikäläisiä juurikaan tunne. Toisin on jonkun televison – ja muiden massatiedotusvälineiden kautta tunnetuksi tulleen henkilön osalta: usein hänen elämänsä on pilalla jonkun typerän jutun vuoksi, jonka ihmiset näyttävät muistavan pitkään. Välttäkäämme siis kaikin voimin tällaista mediajulkisuutta. Itse asiassa se on helppoa koska keltainen lehdistö ei kirjoita juurikaan muista henkilöistä jotka jo ovat osa mediajulkisuutta. Sensaatiolehdillä ei ole mitään järkeä kirjoittaa jostakusta Kaaleppi Möhkösestä, joka on ladannut laulujaan nettiin, koska ensin pitäisi kertoa lukijoille kuka tämä Kaaleppi on. Kannattaa myös pitää mielessä, että tarjoamasi musiikin ei tarvitse olla hyvää, tai viimeisteltyä, koska mehän emme voi tietää, mitä ihmiset maailmassa haluavat, ja mitä he pitävät vaihtoehtoisena. Vakioiset, ja paljon käytetyt täytesanat (emätin, perse, väliliha, jne.) takaavat vähintäänkin kansallisen menestyksen.