Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Suurin osa nettiin lataamastani, omatekoisesta musiikistani sijaitsee erilaisilla palvelimilla ympäri maailmaa, ja koska biisejä on sentään useita satoja, tarjoan niistä tässä vain mahdollisimman edustavan koostelman. Minulla ei ole musiikillisia ambitioita, ja en ole tietoisesti halunnut tunkeutua nettiin kotitekoisine musiikkeineni esimerkiksi nettijulkisuutta saadakseni, vaan useimmiten minulta on pyydetty sinne musiikkinäytteitä erikseen vuosien varrella. Sillointällöin tällaisia tarjouksia tulee melkein kaikille, vaikka rahaahan niistä ei juurikaan saa. Ei nettimuusikon kannata töistään rahaa pyydelläkään, sillä rahojen periminen voi olla työlästä, ja maksaa enemmän kuin se, että antaa kaiken suosiolla ilmaiseksi, eikä huutele töidensä perään. Jotta omaa tuotantoaan voisi ylipäätään saada kaupaksi, täytyy se muotoilla niin, että se kiinnostaa suuria massoja, ja samalla täytyy sanomaa tehdä senverran ronskiksi että tulee väistämättä tunnetuksi jonkinsortin härskihartikaisena. Tavallisen popparin urakehityksessä on vaihe, jossa kaikki vaatteet ovat vielä päällä, ja sitten niitä aletaan riisua, ja lopulta lauletaan ihan ilkosillaan, ja se merkitsee useimmille uran loppua. Tämä koskee tietenkin vain naisia, sillä miehe tvoivat toki esiintyä kuinka kulahtaneina tahansa, ja esiintyvätkin. Mutta netti on ihan omanlaisensa media. Jollei ymmärrä sitä, että netti muuttuu jatkuvasti, ja osia siitä kuolee, ei sinne kannata edes yrittää. Et voi luottaa minkään pysyvyyteen. Lisäksi pitää kyetä luomaan koko ajan jotakin uutta. Jos sitten saatkin ladatuksi sinne jotakin, haukutaan tuotantosi pystyyn, jos sivusto tarjoaa avoimelle kritiikille mahdollisuuden, ja et voi tätä ominaisuutta blokata pois. Kukaan ei ole niin hyvä ettei joku katkeroitunut dille keksisi jotakin sanomista. Osa vuosia sitten saatavilla olleista, nettimuusikoille tarkoitetuista ylöslataussivuista, on lakannut jo hyvän aikaa sitten olemasta, kuten vaikkapa FortuneCity, 50Megs.com, Exit.de, AudioGalaxy, Bizland, MP3.com, HyperMusic, Lycos Listeningroom, Funender, Guitar.com, XOOM, Traxinspace, IUMA, VITAMINE, ja Zerion – vain joitakin vain tässä mainitakseni. Jos aikoo pysyä netissä hengissä, on huomioitava sekin, että sivuillasi antamasi linkit eivät vie ajan kuluessa enää mihinkään. Lisäksi erilaiset toimintahäiriöt palvelimilla ovat koko ajan lisääntyneet, ja esimerkikisi Funenderilla olleet tiedostot hävisivät kokonaan laitehäiriön seurauksena, eikä niitä voitu palauttaa, koska varmuuskopioita ei ollut. Vähääkään merkittävämpiä musiikkisivustoja sabotoidaan lisäksi koko ajan. On jotensakin säälittävää, kuinka kansainväliset terroristijärjestöt hyökkäävät sellaisten musiikkisivustojen kimppuun, jotka tukevat erityisesti sellaisia muusikkoja, jotka asuvat kehitysmaissa, ja jotka ovat muutoinkin toiminnallaan edistämässä kansojenvälistä, todellista taloudellista tasa-arvoa - ja vaikkapa luonnonsuojelua. Pienten oikeuksia. No, tämähän merkitsee sitä, että koko ajan on seurattava sivustojen kehitystä - erityisesti jos haluat hakukoneiden löytävän musiikkisi. Nettijulkisuus on sikäli miellyttävää, ettei se juurikaan vaikuta normaaliin elämään normaalina kansalaisena; ihmiset eivät tarraudu takinhihaan, tai vainoa puhelimella, koska he eiväthän he meikäläisiä juurikaan tunne. Toisin on jonkun televison – ja muiden massatiedotusvälineiden kautta tunnetuksi tulleen henkilön osalta: usein hänen elämänsä on pilalla jonkun typerän jutun vuoksi, jonka ihmiset näyttävät muistavan pitkään. Välttäkäämme siis kaikin voimin tällaista mediajulkisuutta. Itse asiassa se on helppoa koska keltainen lehdistö ei kirjoita juurikaan muista henkilöistä jotka jo ovat osa mediajulkisuutta. Sensaatiolehdillä ei ole mitään järkeä kirjoittaa jostakusta Kaaleppi Möhkösestä, joka on ladannut laulujaan nettiin, koska ensin pitäisi kertoa lukijoille kuka tämä Kaaleppi on. Kannattaa myös pitää mielessä, että tarjoamasi musiikin ei tarvitse olla hyvää, tai viimeisteltyä, koska mehän emme voi tietää, mitä ihmiset maailmassa haluavat, ja mitä he pitävät vaihtoehtoisena. Vakioiset, ja paljon käytetyt täytesanat (emätin, perse, väliliha, jne.) takaavat vähintäänkin kansallisen menestyksen.
Akustinen musiikki vaatii ennenkaikkea hyvää akustiikkaa, koska se kuulostaa muutoin kehnolta. Sinfonioitahan voi soittaa vaikka lantalassa, ja niissähän on oikeastaan varsin hyvä akustiikka. Varsinkin kun lantala alkaa täyttyä paskasta, vaimenevat korkeat ja kimeät äänet varsin mukavasti, ja lantalassa ei oikeastaan haise yhtään sen pahemmalta kuin konserttisalissa. Mummolan lantalassa minä olin silloiniin, kun näin ensirakkauteni intiimit ruumiinosat. Huussi oli sijoitettu näet lantalan yhteyteen. Toisaalta rakkauteni viileni huomattavasti kuullessani hänen kumean takatrumpettinsa vessanreiästä. Se oli sellainen irtipäässeen riemuhuuto. Joten kyllä lantalassa akustiikkaa piisaa! Olen minä toisaalta ollut ihan oikeassa konserttisalissa – montakin kertaa – joten kyllä minä jotakin akustiikasta tiedän. Fortissimokohdissa sielläkin voi päästellä takapäästään kumeita trumpettiääniä.
Tämä alasivusto sisältää sekä konerumputaustaisia – että sähkökitaralankatyyppistä musiikkia, ja tarjolla biiseistä on sekä .aac – että MP3 -versiot. Ideana on se, että näitä voisivat kuunnella nekin joilla on käytössään mokkulayhteys, joka ei ole ihan yhtä nopea kuin ADSL -tai kaapeliyhteys. Itselläni on maalla käytössäni tällä hetkellä mokkulayhteys, joka yltää parhaimmillaan viiteen megatavuun, koska linkkimasto näkyy ikkunasta - mutta sanoisin, että käytännössä riittää 1-2 megatavun yhteys tarjolle asetamieni .aac -tiedostojen kuunteluun. Olisi varmaankin ihan kiva jos kykenisin tarjoamaan kaikki musiikkitiedostoni tällä tavalla high fidelitiny ja karvalakkiversioina, mutta koska se vaatisi aivan liian paljon työtä, ei homma innosta – varsinkaan kun tästä ei makseta minulle mitään palkkaa. Mikään ei estä teitä lähettämästä rahaa, jos sitä on teillä jostakin syystä liikaa, ja tukemasta kansankultturia. Tiedänhän minä toki, että rahallista tukea on teiltä turha odottaa, vaikka ettehän te nyt ilkeyttänne ole saitoja ja odota oletusarvoisesti aina ilmaisia lounaita. Teillä nyt on vain sellainen tapa – ottaa jos jotakin on tyrkyllä, ja siitä ei ymmärretä pyytää lipun hintaa, veikkoseni. En minä pidä itseäni kovinkaan merkittävänä taiteilijana, mutta Suomella on aina ollut tapana näännyttää taiteilijansa nälkään, tai aja heidät hullujenhuoneelle. Esimerkiksi Aleksis Kivi olisi selvinnyt veloistaan pikkurahalla, jos joku olisi sitä hänelle ymmärtänyt antaa. Mutta kun ei. Saimme Seitsemän veljeksen ihan melkein ilmaiseksi. Niin saatte tekin, kaiken sen, jonka olen pusertanut itsestäni suuressa luomistuskassani. Niinkuin sitä sanotaan. Te saatte siis nämä hengentuotteeni ilmaiseksi, mutta teidän pitäisi kysyä, mitä kaikkea te olisitte minulta saaneetkaan, jos olisitte olleet tiukoissa paikoissa tukenani. Yksin sain kohdata demonini, ja nähdä kuinka koko sielunmaisema jäätyy. Niinkuin kuolemassa tapahtuu. Tukemalla olisitte varmaankin saaneet minulta briljantteja filosofisia teorioita, ja gaguinmaisia maalauksia, ja kaikenlaista kulttuurillista sälää, jolla itsekukin teistä voisi tärkeillä ja patsastella omaa erinomaisuuttaan pullollaan kuin pallokala. Kulttuuri on joka tapauksessa sitä, että jokainen tekee parhaansa olosuhteisiin nähden, ja siksi kulttuuri aina kulkee ontuen, kun sen pitäisi juosta.
Eräs sangen suosittu tapa tuottaa kohisevaa kotitarvemusiikkia on käyttää erilaisia tietokoneohjelmia esimerkiksi rumputaustan luomiseen, ja muiden efektien lisäämiseen – tai sitten voi käyttää MIDI -tiedostoja, jotka hyvien soundfonttien kautta soitettuina kuulostavat ihan mukiinmeneviltä. Toinen tapa on hankkia joku M-Audion -tapainen ulkoinen äänikortti, ja hyvälaatuinen mikrofoni, sekä halvin mahdollinen sähkökitara, ja soitella kaikki vaan raakana purkkiin. Nykyään kun vain harva meistä osaa soittaa edes mukiinmenevästi jotakin oikeaa instrumenttia, on kaikki kyökkimusiikki aivan omaa luokkaansa. Kotitarvemuuskolla ei ole ammattistudiota, jossa on hyvä äänieristys, ja joukko kalliita efektilaitteita, jotka maksavat hyvinkin parin henkilöauton hinnan. Kyllä sellaisilla kelpaa tietenkin mällätä, jos tällaisiin vermeisiin on varaa. Niiden hankinta vain maksaa, ja studioaika on kallista, vaikka omistaisikin itse studion. Kotitarvemuusikon ei kannata edes ajatella studiota, sillä kukapa siellä tehtyjä kalliita äänitteitä julkaisisi, tai ostaisi? Konerummut ovat eräänlainen oikotie onneen, sillä niiden kanssa voi ainakin kokeilla miltä ihan oikea ja oma bändi kuulostaisi.
Lapissa harrastettiin ainakin ennenvanhaan joikaa. Se vaatii erikoisrakenteisia naamaluita, jotta syntyisi tietynlainen, nasaali saundi, ja olisi myös hyvästä, että hampaita olisi mahdollisimman vähän, sillä muutoin on vaikeaa synyttää oikeanlaista ässää, jonka pitäisi lähteä niinkuin se vain hampaattomasta suusta voi lähteä. Hampaattomalla suullahan ne porotkin parhaiten purraan, ja Lappin satunnaisesti eksyneet gigolot salvetaan. Parhaiten lapinjoikalauluja joikaavat siis syntyperäiset lappalaiset. Tähän voi olla syynä tosin sekin, että jos lappalaiset harjoittelisivat kaupunkien kerrostaloasunnoissa, he saisivat aika pian häädön, ja joutuisivat kansanmusiikkinsa vuoksi muutamaan tiuhaan tahtiin paikasta toiseen, ja se ei ole hyväksi poromiehen hermoston tasapainoiselle kehitykselle. Parempi on joikata tunturissa, jossa kukaan ei varmasti esityksestä valita, ja jossa äänikin tahtoo häipyä tuuleen.
Tässäpä oiva kokoelma kasettinahurimusiikkia, josta osa on käsitelty kasettitoimisella neliraitanauhurilla. Pyrin asettamaan tänne ajan kanssa kustakin biisistä sekä .aac -että .mp3 -versiot, koska olen tullut huomaamaan, että hitaammilla mokkulayhteyksillä 320 kbps MP3 -tiedostot jäävät haaveeksi, ja 100 AAC -tiedostot latautuvat huomattavasti nopeammin, ja niillä on vielä sekin plussaominaisuus, että ne sopivat sellaisinaan ainakin Nokian multimediapuhelimiin. Ne myös kuulostavat ihan kelvollisilta. Olen äänittänyt tarjolla olevan musiikin C-kasettinauhureilla, heti kun niitä alkoi tulla kauppoihin. Olen myös omistanut joskus kuvassa näkyvän reportterinauhurin, joka oli kai oman aikakautensa huippua. Muistaakseni annoin sen pois, ja sille tielleen se sitten jäikin. Sanonkin: älkää, hyvät ihmiset, antako mitään pois, vaikka antohetkellä tulevaisuus näyttäisi kuinka auvoiselta hyvänsä, sillä myös pahat päivät tulevat, ja ne vyöttävät sinut, ja vievät minne itse et tahdo itseäsi vietävän. Elämme maailmassa jossa tarjolla on vain kapea valikoima kaikenlaista tavaraa, ja pian valikoima vaihtuu ainakin näennäisesti uudenlaiseen tavaravalikoimaan. Osin tästä syystä huolehtikaa siis siitä, ettei teiltä jää mitään perittävää, koska kiittämättömyys on kuitenkin se käypä maailman palkka, ja parhaimmillaankin voitte antaa vain kokoelman hyvyyksiä, jotka pian eivät ole enää kuranttia tavaraa. Tai huolehtikaa ainakin siitä, että ettette anna rahoja mankuvalle jälkikasvulle mitään ennekuin peräseinä näkyy oikein kunnolla. Vasta kuolinvuoteellanne voitte ynähtää Koskelan Jussin tapaan, että sinä ja sinä saat kaksikymmentä markkaa, ja sinä taas saat papin antaman hyvän pukukankaan, josta saa vielä hyvät housut. Loput voittekin antaa vaikka pakanalähetykseen, sillä ne ainakin osaavat olla kiitollisia.
Real on eräs suljetuista formaateista, mutta tästä huolimatta Real on jaellut ilmaiseksi soitto-ohjelmia linuxille ja windowsille, sekä enkooderiohjelmaa, jolla voi tehdä vaikka videoita. Laadultaan ne vastaavat hyvinkin muita tarjolla olevia vaihtoehtoja, ja lisäksi niiden tiedostokoko on varsin siedettävä. Itse olen harrastanut näiden tekemistä jo vuosia, vaikka vasta nyt käyttämäni laitteisto alkaa olla täysin kykenevä niiden valmistamiseen. Nämä ovat saaneet uuden elämän multimediakännyköiden yleistymisen myötä, sillä aika monissa niistä on RealPlayer -ohjelma asennettuna.
OGG Vorbis -formaatti kuuluu ns. vapaiden formaattien joukkoon, mikä tarkoittaa sitä, että siihen ei ole kellään tekijänoikeutta, ja sillä saa julkaista periaatteessa mitä tahansa, mihin ei kuulu muita tekijänoikeusvaateita. Esimerkiksi jonkun kuuluisan yhtyeen biisistä tehty koverointi ei muutu vapaaksi vain sillä, että se julkaistaan Ogg Vorbis – formaatissa, ja sama pätee tietenkin myös elokuviin. Nykyisin esimerkiksi linuxissa monissa äänenkäsittelyohjelmissa ei ole vakiona MP3 -tukea, mutta OGG Vorbis -tuki niissä kaikissa on. Windowsissa taas MP3 -tuen saa asentamalla systeemiin LAME -koodekin, joka on ilmainen. Näitä tiedostoja voi soittaa useilla eri ohjelmilla useissa eri käyttöjärjestelmissä, mutta esimerkiksi Windows Media Playerissa ei ole oletuksena OGG Vorbis -tiedostojen soitolle tukea, koska se on Microsoftin virallinen ohjelma, johon yhtiö on ostanut koodekkeja, ja OGG Vorbishan ei ole myytävänä. Kuitenkin esimerkiksi Windows XP:hen saa erikseen koodekkipaketin, jolla eksoottisten videoiden soitto onnistuu, ja saa sellaisen Vistaankin.
AAC perustuu vapaaseen tiedostoformaattiin, ja niiden luonti erityisesti Linuxissa on helppoa, vaikka tag -merkintöjen teko tuottaakin hieman vaikeuksia. Vanhempien nokialaisten oma PC Suite -ohjelma ei kuitenkaan välttämättä osaa tuottaa korkealaatuisia AAC -tiedostoja. Kn puhutaan AAC tiedostomuodosta, tarkoitetaan yleensä käärittyjä ja suojattuja MP4 -audio – ja videotiedostoja, jollaisia minun käyttämäni tiedostot eivät ole, koska paketin lisäksi niissä on vain bittivirta, ja pari tagitietoa. Biisit on takoitettu hauskoiksi, vaikkeivät olekaan kenties ihan kaikkien mielestä sellaisia. Minusta nämä nyt ovat aivan yhtä hauskoja kuin Kekkonen munasillaan keskellä Mannerheimintietä, tai Ketarainen sianajuhousuissaan Keraralan ometassa.
Koska Suomessa on vieläkin seutuja, joissa netin nopeus on käytännössä hitaanlainen, olen katsonut aiheelliseksi jakaa ainakin osan musiikistani 48 kbps MP3 -formaatissa, jossa laatutasoa on laskettu, jotta tiedostoista saataisiin pienempiä, ja siten tiedostojen latautumisen odotteluaika on siedettävä. Varsin monet täällä jaossa olevista biiseistä kuuluvat LO-FI -genreen, joka on sellainen kevyen musiikin laji, jossa ainakaan esityksen tekninen laatu ei ratkaise, ja tallennekin on kehnolaatuinen. Mitä kehnompi tekninen taso esityksellä on, sitä parempi. Tätä genreä lähellä on Garage, jossa pääasia on siinä, että yhtyeen jäsenistä kukaan ei osaa oikeasti soittaa, ja jossa synnytettävä ääni on lähinnä kamalaa melua. No, näitä laatuluokituksia syntyy aivan väistämättä, kun kaikki kynnelle kykenevät yrittävät soittaa erilaisia instrumentteja, ja taidot loppuvat kesken. Ei näitä varten ennenvanhaan tarvinnut mitään nimikkeitä keksiä. Sanottiin vain, että hemmot eivät osaa soittaa, eivätkä ymmärrä särön päälle mitään. Itse asiassa melkein kaikki osaisivat olla muusikkoja – ei tarvitse muuta kuin jättää pesemättä, ja antaa tukan kasvaa, jos sitä on, ja viljellä runsaasti voimasanoja. Toinen äärimmäisyys on puunata itsensä priimakuntoon, ja paljastella laulaessaan silikonitissejään, ja puhua sössöttämällä, ja viljellä runsaasti teiniässää. Soittaminen ja laulaminen onkin sitten kokonaan toinen juttu.
Meidän kaikkien pitäisi pyrkiä olemaan yhtä iloisia kuin Aatu ylläolevassa kuvassa, juhliessaan olululaisten opiskelijoiden kanssa eräissä opiskelijakemuissa. Noiden kemujen merkitystä ei pidä yliarvioida, sillä aikanaan koulussa kemiaa sun muita opettanut, nuorehko nuorimiesopettaja valisti meitä opiskelijaelämän riemuista: no, kyllähän sitä kehutaan jälkeenpäin, että oli aina kauheet kemut .. mut mut mut ... kyllä siellä luettiinkin! Koska kävin tuolloin sellaista vihonviimeistä persläpioppikoulua, ei sieltä monikaan ylennyt akateemisiin opintoihin asti, ja vahvistamaan tai kumoamaan käsitystä opiskelijaelämästä pelkkänä kemujen kimarana. Mutta varmaankin fyssanopettajan rento ja jätkämäinen olemus jäi mieleen. Hämeessä sitä olisi sanottu holjaksi tyypiksi. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut, voin sanoa, että kemut jäivät ainakin minulta suurelta osin tyyten näkemättä! Olin näet yliopistolliset opintoni aloittaessani auttamatta liian vanha, vaikka ei se ikäero nyt niin kovin suuri ollut – muutama vuosi – mutta sittenkin. Ei se mitään. Tähtäin vain vyön kohdalle, niin kyllä se siitä selviää. Ei ne ihmistä kummempia ole nekään – lyijyä ne tottelee niinkuin muutkin. Mutta musiikistahan meidän piti puhua, eikö totta. Kun aikanaan suunniteltiin, miten elokuvia ja musiikkia voitaisiin levittää netissä, ei osattu kuvitellakaan nykyisenlaisia kaistaleveyksia, ja siksi kehitettiin erilaisia säästömenetelmiä pakata kuvaa ja ääntä, ja erityisesti kehitettiin tapoja, joilla audio – ja videodataa pystyi lähettämään pieniä paketteina niin, että katsottaessa tai kuunneltaessa ei voitu havaita mitään katkoksia, vaan kaikki näytti tapahtuvan reaaliajassa. Eräs tärkeä syy pakkaustapojen kehittämiseen oli se, että (kiinto)levytila oli sangen kallista, ja kenellään ei ollut varaa tuhlata sitä esimerkiksi aaltomuotoisten tiedostojen tallentamiseen, vaikka tällainen tekniikka olisi ollut tarjolla - ja siihen tuskin edes hifisteillä olisi ollut mitään pahaa sanottavaa. Kun kehitys kehittyi, netissä siirreltävien tiedostojen koko pieneni pienenemistään, ja niiden siirto-ominaisuudet myös kehittyivät. Varsin varhaisessa vaiheessa joidenkin audiotiedostojen jakaminen oli mahdollista jo varsin pienilläkin kaistanopeuksilla. Musiikin tuottamiseen tarvittiin kuitenkin vähintään Pentium -tasoinen tietokone, mutta niitä ei ollut läheskään kaikilla. Nythän melkein jokaisella on kotonaan mylly, jolla voi tuottaa elokuvia ja musiikkia, jos vain osaa. Audiotiedostojen pakkaamisen menetelmät kehitettiin tavallaan elokuvien pakkausmenetelmien kehittelyn sivutuotteena, ja vaikka audiossa ei olekaan kuvia mukana, käytetään siinä samanlaista ruudutustekniikkaa kuin videoidenkin kohdalla. Erilaisissa pakkausmenetelmissä pyritään oikeastaan samaan lopputulokseen, eli sellaiseen pakattuun dataan, josta on poistettu ne ainekset, joita kuulija ei kuitenkaan tajua kuulevansa, ja usein ei niitä myös kuulekaan. Jotkut puhuvat siitä, että ne ainekset pyrittäisiin säilyttämään, jotka ihminen psykologisena oliona selvimmin havaitsee, ja joiden puuttumisesta hän kärsii. Musiikkia ei koetakaan miellyttävänä, vaikka se olisikin mittareiden mukaan kelvollista. Kevyen musiikin kohdalla ei ole oikeastaan mitään eroa tavallisen kuulijan kannalta, jos hän kuuntelee pakattua formaattia, tai alkuperäistä, pakkaamatonta formaattia, koska ne laitteet, joita hän käyttää, ovat laadultaan kehnot. Vain aniharva tavallinen taneli sijoittaa esimerkiksi kuukokkeisiin satoja euroja, vaikka se olisikin suositeltavaa, tai käyttää kalliita vahvistimia ja laadukkaista kaiuttimia, koska nekin maksavat rahaa. usein erityisesti populaarimusiikissa kuunneltava materiaali on vahvasti kompressoitua, jolloin vivahteet katoavat. Sama pätee myös radiolähetyksiin, joissa käytetään samaa konstia. Nämä kompressointitekniikat eivät liity mitenkään siihen, miten äänidataa pakataan, vaan siihen, että vastakohtaisia auditiivisia elementtejä lähennetään toisiinsa, jolloin mm. dynamiikka katoaa. Yhdessä nämä tekniikat pilaavat musiikkiesityksen. Klassisen musiikin kohdalla pakkauksen vaikutuksen huomaa, ja siinä olisikin käytettävä mahdollisimman lievää pakkausta, jos musiikista on tarkoitus nauttia. Kompressio on kokonaan kiellettyä, koska klassinen musiikki perustuu laajoihin dynamiikan vaihteluihin. No niin. Tällä sivulla olen asettanut tarjolle omatekemääni musiikkia eri tavoin pakattuna joihinkin näistä mainituista formaateista. En osaa tarkalleen sanoa, missä mielessä ne poikkeavat toisistaan, mutta varmaankin niillä on tiettyjä eroja, jotka voisi oppia erottamaan kun asiaan harjaantuisi. Tavallinen nettisivujen selaaja taas on aina sisällöntarjoajien armoilla, koska nämä määräävät musiikin teknisen laatutason